Talvilomahaaste: lasten kanssa taidenäyttelyyn!

Heti alkuun pakko myöntää, että meidän perhe ei ole mitenkään kultturelli. Piti muuten tarkistaa, onko tuossa sanassa yksi vai kaksi t-kirjainta. Että silleen. Kun on vaikka vapaapäivä, niin aika paljon isommalla todennäköisyydellä meidän perhe suuntaa leikkipuistoon kuin taidenäyttelyyn tai museoon.

Mutta toisaalta: silloin kun mennään sinne taidenäyttelyyn tai museoon, aina se on aivan hurjan antoisaa!

Yksi ensimmäisistä ”lasten kanssa taidenäyttelyssä” -kokemuksistani oli ikimuistoinen. Usealla tasolla. Se oli Malmi-talon aulassa joku näyttely, ja 2-vuotias tirppa kirkkaalla äänellä ilmoitti, että minä menen kotiin ja maalaan samanlaiset. Hihi, suloista ja ihanaa!

…ja sitten sekunnin päästä se päättyikin itkuun ja kaaokseen, muistot (naurattaa ja itkettää) täällä.

Meidän perhe ei siis mitenkään itsetarkoituksellisesti harrasta taidenäyttelyissä käyntiä (itse ainakin olen aivan liian juntti sellaiseen), mutta kyllä me kuitenkin tavallaan pidetään silmiä auki sellaiselle, mikä saattaisi kiinnostaa koko perhettä. Ja sitten jonkinasteisen extemporehenkisesti me käydään vaikka näyttelyissä tai museoissa… no, useammin kuin puolivuosittain, ehkä? Parin kuukauden välein?

Aina kun keksitään ja hoksataan ja iskee sellainen fiilis. Tähtien asento ja silleen.

Joo joo, kitara väärinpäin.

Viime viikonloppuna me käytiin Malagassa El Oro de Klimt -näyttelyssä, eli Gustav Klimtiä multimediakokemushenkisesti. Itsehän siis tietysti rakastan Klimtin värimaailmaa, ja aikoinaan nimesin hänet aina ”isoista nimistä” lempitaiteilijakseni – ennen kuin aloin ajatella, että onko Klimt kuitenkin sitten ehkä vähän kliseistä ja teiniä. Sen jälkeen lopetin ääneen nimeämisen, mutta ajatuksissani silti ajattelin niin, haha. Mutta siis iskee täysillä mun esteettiseen maailmaan.

Ja käynti oli tietysti mahtava!

Sisällä taiteessa.

Kivan ja mahtavan ja elämyksellisen lisäksi se oli tietysti myös ”tylsää” ja ”koska tää loppuu” ja ”miten tähän nyt eläydytään” ja ”mä luulin, että me mennään taulun sisään” ja ”voidaanko jo lähteä”. Mutta se kuuluu asiaan – ja kaiken kaikkiaan käynti oli mahtava. Taidenälkäiset (?) lapset olisivat vielä halunneet jatkaa viereiseen Pompidouhun (ovat käyneet siellä aikaisemminkin sukulaisten kanssa), mutta oma nälkäni kohdistui lähinnä viereisen ravintolakojun vegaani-poke-bowliin ja johonkin kummalliseen vihreään kaalipinaattimehuun. (whaat? mikä mussa oli vialla? miksi en vaan valinnut mangoa?)

Lapsille oli täällä Klimtin näyttelyssä(kin) tarjolla pienen puuhapisteen verran värityskuvia ja taideteospalapelejä; itse asiassa ihan kaikkialla (siis erityisesti Suomessa) oon ilahtunut siitä, miten tervetulleita kävijöitä lapset ja lapsiperheet tuntuvat näyttelyihin ja museoihin olevan. Koskaan ei ole ollut sellainen olo, että oltaisiin lasten kanssa väärässä paikassa.

Ehkä me ollaan valittu myös paikat sellaisesta ”lapsiystävällisestä” päästä.

Suomessa tosi usein lapsille on ollut museoissa erilaisia tehtäväpapereita. Museoista voi esimerkiksi etsiä jotain, tai vastailla tehtäväpapereiden kysymyksiin. Ja kun saa kaiken valmiiksi, voi hakea lipunmyynnistä jonkin pienen palkinnon, yleensä tarran.

Niin kuin olen aikaisemminkin sanonut, olemme näistä tehtävävirikkeistä tavallaan vähän kahta mieltä yhtä aikaa. Välillä meille nimittäin käy niin, että lapset keskittyvät niihin tehtäviin ja kaikki huomio menee siihen, vaikka ilman tehtäviä he voisivat enemmän keskittyä itse teoksiin tai niistä jutteluun ja pohdiskeluun.

Joskus me jätetään siis tarkoituksella nuo tehtäväpaperit ottamatta. Mutta vähän fiiliksen mukaan.

Mutta siis tuollaiset aktivoivat jututhan ovat tietysti aivan mahtavia ja huippukeksintö kaikille lapsille ja erityisesti varmaan sellaisille lapsille, joita itsessään museot eivät jaksa niin pitkään kiinnostaa. Tuollaisten lapsille suunniteltujen juttujen välityksellä pääsee ikään kuin sisään siihen museossa olemisen maailmaan.

Eli tosi hienoa, että tällaisia on tarjolla! Ja se totta kai luo myös sitä tervetullutta fiilistä.

Eikä nämä käynnit lasten kanssa tietystikään aina putkeen mene. Esimerkiksi Ateneumin jossain perusnäyttelyssä lapsilla oli vain kertakaikkiaan tylsää. Lähdettiin sitten Kaisaniemeen kebabille. Ja se oli kivaa! Joten Ateneumissa käynti = kivaa! Vaikka se muisto tulikin siitä kebabista.

Ja toisilla kerroilla Ateneumissa (eri näyttelyitä tai sitten siellä olevia askartelupajoja) on ollut sitten ”parempiakin” (lue: pidempään kiinnostaneita) käyntejä.

Sekin siis ihan kuuluu asiaan, että joskus ei vaan nappaa tai näyttelystä katsotaan kaksi ensimmäistä taulua ja sitten todetaan, että okei annetaan tällä kertaa olla. Mun mielestä siitä ei kannata ottaa sen kummempaa painetta tai ajatella, että ei enää koskaan tällä porukalla pliis. Sitten vaan joskus toiste johonkin toiseen paikkaan!

Paikkavalintakin totta kai vaikuttaa. On lapsille sopivia näyttelyitä, ja sitten on myös niitä taas ei-niin-toimivia kokeiluja. Ja aika usein paikoista voi jo näppituntumalla arvella, että olisikos se sellainen, josta löytyisi jotain kiinnostavaa lapsille.

Miksi sitten lasten kanssa kannattaa käydä museoissa ja taidenäyttelyissä?

Mä ajattelen, että se on vähän sama kuin miksi lasten kanssa kannattaa käydä ravintoloissa, tai kirjastoissa. Tai teatterissa tai tanssinäytöksesssä tai no ööö yleisesti julkisella paikalla, haha.

Se opettaa erilaisissa ympäristöissä olemista ja käyttäytymistä, antaa kokemuksia ja elämyksiä, ja kenties herättelee jonkinlaista kiinnostusta tai innostusta (tai sitten ei, sekin on ok) jotain taidemuotoa kohtaan. Mun mielestä on myös teoriassa aika ihana ajatus, että tulevaisuudessa lapsi menee vaikka taidenäyttelyyn ja on siellä kuin kotonaan. Tuntee sen siellä olemisen tutuksi ja sellaiseksi, että kuuluu sinne.

Eikä ole ylimääräinen kulttuuribarbaariurpo tumput suorassa ja aina pelkää tekevänsä jotain urpoa, joka paljastaa urpoutensa (kröhöm itse olen ehkä just se).

Silläkin uhalla, että kuulostaa elitistiseltä, sanon, että se on yleissivistävää.

Ja ennen kaikkea siellä on aika usein kivaa.

Koska ootte viimeksi käyneet lasten kanssa taidenäyttelyssä tai museossa? Me käytiin nyt tuo Klimt, ja edellisen kerran taidettiin käydä kesällä ”Gallen-galleriassa”, täällä. Sitä ennen varmaan keväällä Ateneumissa. Ai niin ja alkusyksyllä siellä Oodin lähellä niissä pomppulinnatyyppisissä ilmakuplateltoissa, mitä olivatkaan. Aaa, Arboria näköjään. Näppärää, kun voi tarkistaa blogista.

Ja Lasten kaupunkia en oikeastaan osaa edes muistaa museoksi; siellähän me käytiin ihan jatkuvasti etenkin silloin, kun lapset olivat taaperoisempia ja vielä kotihoidossa.

Mutta tästäpä siis lähtee haaste sopivasti alkavan talviloman tekemisiin: käykää ihmeessä lasten kanssa jossain taidenäyttelyssä tai museossa! Ja kertokaa, millaista oli!

PS. Eiks niin, että nyt on etelä-Suomen talvilomaviikko? Ja onko sitten seuraavan kahden viikon aikana myös talvilomia? Täällä meillä talvilomaa on kymppiviikko eli maaliskuun ensimmäinen viikko. Täällä siis vielä ihan arkea! Superaurinkoista ja lämmintä on 23 astetta, onneksi istun täällä sisällä verhot kiinni töitä tekemässä, ha.

14