Talvilomalla!

Aamulla lähdettiin auringosta, ja reilu kaksi tuntia myöhemmin:

…lunta!!!

Terveiset siis Sierra Nevadasta! Lämpötila täällä on kirpsakat pari astetta pakkasen puolella. Päivällä paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta, mutta nyt iltapäivällä lumihuiput näyttävät verhoutuvan sumuun.

Tänään ehditiin vasta vähän orientoitua paikkaan; pulkanvuokrausta on jo bongattu, sekä lasten lumileikkialue Mirlo Blanco, joka olikin ilahduttavasti kävelymatkan päässä tästä keskustasta eikä kauempana niin kuin kartta jotenkin antoi olettaa.

Muutenkin tämän paikan hahmottaminen pelkän kartan perusteella oli jotenkin poikkeuksellisen hankalaa. Hotellivalintaakin (siitä myöhemmin lisää) pähkäilin pitkään – että mikä olisi hyvä valinta autottomalle, osa majoituksesta kun sijaitsee serpentiiniteiden varrella korkeammalla, ja autolla liikkuminen näyttäisi olevan täällä aika lailla oletusarvo.

Mutta yllätykseksemme koko ”keskusta-alue” muutamine aukioineen näyttääkin olevan ihan kävelytarkoitukseen varattu – jesh, lapset pääsevät juoksentelemaan vähän vapaammin. Lasten isompi pulkkailualue taitaa olla jossain kauempana, mutta lähdetään nyt ensin näistä lähialueista liikkeelle. Joku päivä voisimme ajella hissillä tuonne korkeammallekin, jos sinne vaan pääsee ilman suksia.

Lapsilla näillä keleillä toppavarusteet ohuen villakerraston kanssa tuntuis olevan just hyvät (Reimaa; blogin kautta saatu), tai toinen vaihtoehto olisi varmaan välikausivaatteet ja monta lämmintä välikerrosta.

Meillä aikuisilla sen sijaan ei tämä ulkoiluvaatepuoli ole niin hyvin hallussa; itselleni kaivoin Suomesta mukaan komeroiden uumenista ikivanhan laskettelutakin (jossa näköjään vetskari rikki, auts). Mulla sentään on välikausikengät, jotka pitää jalat hyvin lämpiminä, mutta Joelilla pelkästään paljasjalkakengät; ei kuulemma ottanut Suomesta mitään muuta mukaansa. Paksut villasukat siellä kengissä vaan, hrr.

Seela ei ollut äitinsä varustuksesta ihan vakuuttunut.

”Oletko sinä minun äitini?”, Seela kysyi arvioivasti, kun vedin takin hotellin aulassa niskaani.
”Tietysti olen”, minä vastasin.
”Miksi sinulla on jonkun toisen äidin takki?”, Seela kysyi.

”Tämä on minun ulkoilutakkini, kulta. Otin tällaisen kotoa mukaan”, minä selitin.

Seela tarkasteli minua kulmat kurtussa:
”Tuo ei ole sinulle yhtään hyvä. Olet ihan niin kuin jonkun ukki tai mummi.”

Okei, kultaseni. Ehkä musta laskettelutakki ei sit ole ihan mun juttu. Olet oikeassa. Ja itse asiassa olen ihan samaa mieltä.

27