Tammikuun kulutus

Näitä tavarapäiväkirjoja julkaistessani minulta on useamman kerran kysytty: mikä teidän kuukausibudjetti on? Kuinka paljon teillä kuluu rahaa kuukaudessa?

Ööööö. Äääää. Tää on ihan noloa: ei harmainta haisua. En ole koskaan jotenkin uskaltanut sitä laskea. Pelkään, että tulot ja menot on niin hurlumhei-epätasapainossa, että saan tulokseksi vaan unettomia öitä. Niinpä oon jotenkin vaan tyytynyt siihen, että seuraillaan tilien saldoa ja katsotaan, että vaikka puskurit välillä vähän (kröhöm) notkuu, ne kuitenkin pysyy siellä suht… olemassa.

Mutta hitsi! Ehkäpä tässä voisi rohkaistua – ainakin alkoi vähän kiinnostaa itseänikin!

Joten päätin nyt rohkeasti katsoa esimerkinomaisesti meidän tammikuun kulutuksen. En vielä tiedä itsekään, miltä se näyttää. Nyt klikkaan verkkopankit auki ja katson, miltä siellä näyttää!

(sitten ähinää ja puhinaa ja mun ja Joelin tilien syynäämistä tähän)

Nooooooooooouh! Enhän mä tätä voi julkaista!!!

Kirjotin tämän jutun alkuosan jo eilen. Sitten suljin luonnoksen, se siitä. Koska ei tällaista nyt tosiaan millään voi julkaista. Ihan kamalaa!

Yön yli nukuttuani ajattelen, että hitto menköön. Julkaistaan nyt sitten vaikka karmaisevana esimerkkinä!

Meidän tammikuun menot yhteensä, OMG: 5578 euroa. APUA!!!

Sanotaan nyt niin, että onneksi sitä puskuria tosiaan on olemassa, sitä on nimittäin nyt kaiverrettu tammikuussa ihan huolella. Meidän tulot eivät siis ole ollenkaan tuolla tasolla.

No, on tässä jotain selityksiäkin.

Tammikuulle osui nyt kaikki mahdolliset vakuutusmaksut: yhteensä 1303 euron verran meni vakuutuksiin. Lisäksi tammikuussa maksettiin kaikkien perheenjäsenten koko kevään harrastusmaksuja, yhteensä 490e. Nämä jos olisivat olleet poissa, perheen kulutus olisi ollut 3785e euroa, eli selvästi kohtuullisemmalla tasolla (vaikka edelleen mun silmään liian korkealla).

Jotta lukema olisi jotenkin realistisempi, pitäisi varmaan laskea tuollaisista kustannuksista ensin koko vuoden (tai harrastusten osalta kevätkauden) kustannus ja sitten jakaa se kahdellatoista (tai harrastuksissa viidellä).

Sellaista olisin siis voinut nyt vielä alkaa harjoittaa. Toisaalta sehän nyt vaan on niin, että aina tulee jotain. Tammikuussa ne oli nyt nämä maksut, mutta tyyliin joulukuussa pompsahti koko vuoden vesimaksut ja aivan varmasti jonain muinakin kuukausina tulee aina jotain. Ja nyt ei näkynyt maksuisssa esimerkiksi auton latausta kuin 12 euroa, vaikka ollaan ladattu. Ne kertyy sitten jotenkin seuraavalle kuulle varmaan, eli joku lasku on jostain syystä tullut vasta helmikuun puolelle. Ja nyt tuli myös joitain maksuja vielä joululahjoistakin, kun ne oli ostettu Vintedistä (joka tulee visalla) joulukuun puolella.

Eli oli miten oli, se nyt ainakin on ihan numeraalinen fakta, että 5578 euroa meidän 5-henkisen perheen tileiltä nyt sitten paloi menemään. Graah ja kääk.

Näin se tammikuussa jakaantui.

Ruokakaupan menot olivat meillä tammikuussa 1191 euroa. Uskon, että tässä olisi nipistettävää ihan jo siinä, että käytäisiin edullisemmissa kaupoissa. Tammikuun aikana on käyty näköjään ”isommin kaupassa” (lue: Prismassa) vain yhden kerran, ja kaikki muut ostokset ovat pienempien kauppojen pienempiä ostoksia – ja niitä on kertynyt paljon.

Tässä on taustalla ihan elämänhektisyyskysymys, eli ei olla pystytty (lue: ei ole riittänyt resursseja) tekemään suunnitelmallisia isompia ostoksia, vaan Joel on koukkaillut työmatkan ohella joskus sitä ja joskus tätä hakemaan.

Hävikkiä meiltä ei juurikaan tule, joten kyllä ne kaikki syöty on, ei siinä, haha. Mutta kiinnostaisi tietää, että jos palattaisiin takaisin siihen ruokakauppatoimitusten elämään (sitähän me tehtiin monta vuotta!), niin oltaisiinko saatu ruokakaupan menoja alaspäin.

Tässä voitaisiin taas skarpata.

Ravintola/kahvilamenot olivat 145 euroa. Tässä oli tammikuun alun Sotkamo-Helsinki -paluumatkan ruokailukulut, eli menot tulivat yhtä noutokahvikupillista lukuunottamatta siitä.

Vakuutukset olivat tosiaan sen 1303 euroa. Siinä oli ”omia vapaaehtoisia vakuutuksia” (kotivakuutukset, lasten vakuukset, henkivakuutus ym.) sekä mun lapsuudesta asti otettu (kallis) terveysvakuutus, josta en ole uskaltanut luopua, ja vielä auto.

Asumisen menot olivat 1401 euroa, tässä on sähkö mukana.

Muut lainat 312 euroa, eli auto.

Kuukausittain toistuvia laskuja oli 522 euron verran. Tässä oli mukana mm. kuukausilahjoitukset hyväntekeväisyyteen, koko perheen puhelinlaskut, netti, blogin kulut, Xplorat, kodin ulkopuolinen varasto sekä Spotify, Netflix ja BookBeat.

Tässä lokerossa olisi taas skarpattavaa! Nimittäin netin hinta ainakin näytti liian isolta, tämä pitäisi katsoa, että mistä me oikein maksetaan ja saako sitä jostain halvemmalla. Lisäksi tuli hyvä muistutus, että me edelleen maksetaan kolmesta Xploran liittymästä joka kuukausi (yksi oli läheisellä käytössä), vaikka käytössä on ollut monta vuotta vain kaksi.

Eli laskelma teki ihan älyttömän hyvää myös tältä osin, että näkee, että missä on ihan hölmöjä menoja!

Muut-kategoria oli 114 euroa. Siinä on mukana bussikorttia, pysäköintiä, pankkien palvelumaksuja ja Joelin pyörän huolto.

Tavaraostoksia oli 34 euron verran. Täällä mainittu korokeistuin maksettiin tammikuun puolella ja loput tulivat joulukuun joululahjoista takautuvasti.

Lääkäri/lääkekulut olivat 51 euroa. Lapsen lääkärikäynnin omavastuu sekä lääkkeitä.

Auton latausta oli vain 12 euroa, tämä on harhaanjohtavaa. Ladattiin enemmän, mutta jostain syystä laskuja ei tullut tammikuun puolella.

Ja siinäpä ne!

Vaikka summa on ihan posketon, varsinaista överihurvitteluhummaamista siinä ei oikeastaan näy – sellaista ei tehtykään.

Tavallaan tässä myös kauhistuttaa se, että summa on jättimäinen, mutta silti sellaista ”jätän vaan latet ostamatta” -säästöä ei löytynyt. Join yhden kahvikupillisen Luonnotieteellisessä museossa, haha. Olihan se hei kaksi euroa 80 senttiä!

Mutta ruokakuluista voisi nipistää ihan jo järkeistämällä, ja nuo kuukausittaiset laskut pitäisi myös käydä läpi – muutaman kympin sieltä varmasti saisi pois ihan vaan lopettamalla se käyttämätön liittymä ja etsimällä edullisempi nettivaihtoehto kotiin. Vakuutukset on meillä kalliita, mutta ollaan nyt haluttu olla näin vakuutettuja.

Sitten ois vertaistuen ja lohduttelun paikka: saa kiitos harjoittaa molempia!

Yritin myös googlailla vertailukohtaa, mutta sitä oli vähän hankala löytää. Takuu-säätiöltä löytyi laskelma kohtuukulutus pikkulapsiperheessä – siinä laskelmassa on kaksi lasta leikki-ikäistä, meillä yksi enemmän ja vähän eri ikäisiä tietty myös (kaksi koululaist aja taapero). Mutta silti, se nyt oli lähin vertailukohta, mitä löytyi. Tuossa laskelmassa kohtuukulutus pääkaupunkiseudulle oli laskettu 3671 euroa, eli siinä olisi just sama taso kuin meillä ilman niitä tammikuun vakuutus- ja harrastusmaksuja.

Mutta ei tuo silleen kovin paljon silti lohduta, haha.

Tällaisia kuukausia meillä ei voi tietysti olla jatkuvasti, koska tosiaan tulot eivät ole tuolla päinkään. Onneksi on se puskuri! Varmaan tuo tammikuu-ajankohta tosiaan jonkun verran tässä vaikutti. Mutta muissa kuukausissa olisi sitten muut kootut selitykset, ha.

Päätettiin nyt kuitenkin pitää tällaista samanlaista kirjanpitoa nyt ainakin kolmen kuukauden ajan. Katsotaan, miltä pidemmällä aikavälillä näyttää!

55

You Might Also Like

20 Comments

  • Reply
    Lilah
    11.2.2025 at 11:04

    Sama tuska tammikuussa noiden harrastusmenojen kanssa täällä, toista tonnia taisi mennä. Onneksi niillä sitten mennään taas kesään asti eikä tarvitse miettiä missä lapset hilluu, kun ovat noissa harrastuksissa.
    Ihan hiljattain sanoin puolisolle, että pitäisi katsoa paljonko esimerkiksi kuukaudessa menee ruokaan ja miettiä onko jotain turhaa ja käyttäisikö sen rahan tiedostaessaan mieluummin muuhun. Ei lämmennyt, koska ehdotukseen oli varmaan hänen mielestään piilotettu kasvisruuan lisääminen ruokavaliossa. Ei välttämättä väärässä ollut.
    Puhelinliittymän vaihdoin juuri edullisempaan ja samaan syssyyn tuli netistä tarjous kun sopimus oli päättymässä. Säästöä näistä lähes 30 €/kk! Äänikirjapalvelun voisin myös vaihtaa vähemmille tunneille kun en ehdi kuunnella. Arjen pyörityksessä tällaiset vaan jäävät roikkumaan kun meno ei ole niin suuri ettei talous sitä kestäisi. Toisaalta rahan voisi paljon paremminkin käyttää, pistää vaikka hyväntekeväisyyteen.
    Vakuutusmaksut meillä on jaettu tasaeriin ympäri vuoden ja osa harrastuksista pyörii myös kuukausimaksuilla. Keskimääräiset asumisen menot olisi kiinnostavaakin laskea näin kun lainoja ei enää ole. Perus veden ja sähkön lisäksi on paljon sellaista mitä tulee tipoittain eikä tule ehkä huomioitua: jätemaksut, nuohous, polttopuut, kiinteistöverot, vakuutukset, mahdolliset korjauskulut, ruohonleikkuri bensoineen jne.
    Omaa taloutta haluaisin ehkä muuttaa siihen suuntaan, että arjessa olisi rahankäytössä tarkempi silloin kun siinä ei tunnu juuri mitään menettävän ja lomilla voisi höllätä. Nyt on vähän niin päin, että arjessa ei jakseta joka senttiä laskea ja sit lomilla valitaan pakosta edullisempia juttuja (matkat, majoitukset, ruokailut). Toisaalta ”se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa” ajattelu tuskin unohtuisi lomallakaan.

    • Reply
      krista
      11.2.2025 at 14:23

      Jaiks noita harrastusmaksuja! Mutta ne on tärkeitä, kalliita mutta tärkeitä.

      Joel on kans maininnut tuosta, että laitettaisiin vakuutusmaksut menemään kuukausittain, niin olisi tasaisempaa. Se vois olla kyllä ihan fiksua – tosiaan tällä hetkellä en edes tiedä, kuinka paljon noiden vuosikustannukset on. Oon vaan aina ajatellut, että suoraveloituksella menee ja en halua ajatella sen enempää, että ei ala kauhistuttaa liikaa :D Ja siis joo toi on niin totta, joskus tällaiset jää venymään. Yhdessä vaiheessa me oltiin maksettu pitkään suoratoistopalvelua, joka luultiin jo lopetetuksi mutta oli vaan unohtunut katkaista. Senkin takia olisi järkevää välillä just tälleen ihan systemaattisesti katsoa, että mihin sitä rahaa oikein meneekään. Suoraveloitukset on just pahoja, kun voi helposti (mulla ainakin) unohtua!

      Mä oon samaa mieltä tuosta suunnasta ja just noin pyrin just itsekin ajattelemaan. Arjessa pihtailu tuntuu jopa aika mielekkäältä (on palkitsevaa, jos voi säästää), mutta lomalla sitten just voi käydä ravintolassa syömässä jne.

  • Reply
    A
    11.2.2025 at 11:57

    Meillä lapsen harrastusmaksut meni edellisen vuoden puolella, mutta näin muuten tammikuu oli aika mahdotonta rahankäyttöä, meidän kolmihenkisen perheen summa hyvin tarkkaan sama kuin teillä (menot alittaa kyllä tulot, ei siinä mitään silleen, mutta epätyypillisä menoja tuli ja paljon). Eka on tietty apteekkiin kannoin lähes 700 euroa (tuli lääkekorvauskatto täyteen, joten loppuvuosi mennään lähes ilmaisesti), lentolippuihin meni 1800 (ostettiin kaikki tulevan vuoden lennot tammikuussa, näistä tulee lisää kuluja sit hotellien jne muodossa sitten myöhemmin), lisäksi lapsen uuteen puhelimeen meni 300 euroa. Musiikkiin meni lähes 100 euroa (lapsi osti uusia cd-levyjä ja mies kasan vanhoja vinyylejä) ja lapsen vaatekaapin täydennykseen 150 euroa (uutta sekä kierrätettyä). Muuten meillä kulutus on kohtuullista, netti, puhelimet, suoratoistot ja storytel vie 45 euroa kuussa, asumismenot (vastike, laina, sähkö) 1200 euroa, vakuutusmaksut kuittaantuu op-bonuksilla ja ruokakauppaan noin 800 euroa (tämä ei vähän, mutta toisaalta ei mahdottomasti, koska syödään eväitä työlounaina, niin ravintolakuluja tulee vain vähän). Bussilla liikkumiseen kului koko perheeltä ehkä 100 euroa (pääosin kuljetaan jalan/fillarilla, mutta julkisia käytetään tarpeen mukaan, ei ole kuukausilippua kellään kuitenkaan koska käyttö niin vähäistä). Eli välttämättömiä menoja semmoiset 2000 euroa ja osin ei niin välttämättömiä menoja 3500 euroa (tässä toki voi argumentoida, että lääkkeet on välttämättömiä ja niinhän ne on, mutta ajattelen välttämättömiin nuo kuukausittain toistuvat asumisen ja ruuan menot, jollain 3000 eurolla kuussa pärjättäisiin mukavasti (mutta silloin pitäisi miettiä tarkemmin rahankäyttöä).

    • Reply
      krista
      11.2.2025 at 14:27

      Mun täytyy muuten myöntää, että meilläkin tuli tulevaisuuden lomakuluja… Mutta ilmeisesti ne ei jotenkin tulleet tammikuun puolella maksuun vaan näkyvät sitten helmikuussa vasta :D

      Mutta siis hei vau sille, että tiedät näin tarkasti! Seuraatko aina, vai laskitko just nyt tätä ajatellen? Koska jos aina tiedät näin tarkasti, niin tosi arvostettavaa – tätä voisi kyllä alkaa itsekin seurata jatkossa!

      • Reply
        A
        11.2.2025 at 18:09

        En seuraa aktiivisesti, mutta meillä on tarkka kirjanpito yhteisistä menoista (vuodesta 2013 lähtien, kun miehen kanssa yhteen muutettiin) taulukkolaskentaohjelmassa ja sieltä pikaisesti laskin töitä vältellessä :D Meillä on siis kummallakin omat rahat ja yhteisistä menoista (lähinnä ruoka ja lapsen menot) pidetään kirjaa, että kumpi maksoi ja sitä kautta että kumpikin maksaa osuutensa (koska ylläripylläri, jos ei pidä kirjaa, saattaa olla että toinen on helposti maksanut 1000 euroa enemmän kuin toinen ja se ei ilman aktiivista seurantaa välttämättä korjaannu). Mutta tästä rutiinista on myös kummasti apua, kun tartte esim. selvittää paljonko rahaa menee ruokaan jne :D Ja voi hyvin verrata, että mitä sitä käytti rahaa 10 vuotta sitten (se on järkyttävästi 60% vähemmän vuositasolla kuin nyt!). Sit omat menot oli helppo muistaa, koska se oli lähinnä lääkkeet ja miehellä levyt ;)

        • Reply
          krista
          12.2.2025 at 18:37

          Näppärää! Taidan alkaa kirjaajaksi itsekin: tuo on just loistavaa, kun alkaa nähdä pitkältä aikaväliltä asioita. Mä muuten oon ihan varma, että meillä kans oli 10 vuotta sitten ihan erilainen rahankäyttö, uhh!

  • Reply
    Paltsu
    11.2.2025 at 12:40

    Ah, siis niin mielenkiintoista! Välillä meilläkin menee kuukauden menot yli tulojen, mutta tasoittuu kyllä pitkällä aikavälillä. Joskus ne kaikki laskut vaan osuu yhdelle kuukaudelle (vakuutus, trafi, jne) että loppukuusta hirvittää 😅 MUTTA, esim. sähköön meillä menee sähkölämmitteisessä omakotitalossa rahaa ihan eri tavalla talvella kuin kesällä.

    Silloin kun aikanaan muutettiin omakotitaloon, tein meille excelin johon kirjasin arviot kaikista yhteisistä kuluista mitä vuodessa kertyy ja jaoin sen 12 kk. Katsottiin että millainen summa siitä kertyy, pyöristettiin vähän ylöspäin ja siirretään kumpikin joka kk yhteiselle tilille 50/50 tuosta summasta. Näin lähtee itseltä tasausemmin rahat eteenpäin yhteisiin pakollisiin menoihin, eikä niin että talvella pitää yhtäkkiä heittää 300 euroa enemmän kuukaudessa sähkölaskuun. Mutta tää toki toimii meillä kun tienataan molemmat jotakuinkin saman verran ja on säännölliset tulot.

    • Reply
      krista
      11.2.2025 at 14:33

      Joo meillähän siis tavallisesti seurataan puskurin tasoa (eli kaikkien tilien saldo, siitä on excel kans olemassa monen vuoden ajalta) ja siitä vaan katsotaan, että millä välillä se heiluu. Siinä on just ollut selvästi sellainen, että se tasoittuu pidemmällä aikavälillä tai joskus on vähän laskenut ja tasoittunut siihen jne.

      Ja meillä on ihan sama juttu sähkön kanssa! Meidän kesän kulutus on ihan minimaalista, kun taas talvella sataset vaan viuhuu…

      Toikin ois kiinnostava aihe ihan erikseen, että miten perheet jakaa talouden! Meillä on aina ollut täysin yhteiset rahat eli rahasta ei koskaan katsota sitä, että kumpi sen on ansainnut, kaikki on perheelle. Mutta kuitenkin on useampi tili, joista yksi on teoriassa toisen nimellä, yksi teoriassa toisen nimellä, sitten yhteinen ja sit vielä mun toiminimen tili. Mutta (toiminimeä lukuun ottamatta) siirrellään tililtä toiselle tarvittaessa rahaa katsomatta, että kuka sen on taloon tuonut :)

  • Reply
    Pomeliina
    11.2.2025 at 15:18

    Teillä on itseasiassa tosi hyvin kilpailutetut vakuutukset, jos tuossa oli koko vuoden vakuutusmenot. Meillä auto, koti, lapsen vakuutus ja matkavakuutukset tekee selkeästi suuremman summan vuodessa.
    Muutenkin menot on mun mielestä ihan normitasolla, ei syytä kauhistella. Tavallinen elämä, ja etenkin lapsiperheessä, maksaa nykyään paljon. Meillä kahden hengen taloudessa (1 aikuinen + 11-v lapsi) säännölliset menot on n. 4teuroa/kk, vaikka lainoja ei ole. Mitään luksuselämää ei tosiaan vietetä, ainut vähän isompi kulutus on lapsen harrastusmenot n. 500€/kk.

    • Reply
      krista
      11.2.2025 at 16:20

      Eiku toi oli vaan tammikuussa maksuun tullut erä :D Kääk :D Eli oisko kolmessa tai neljässä osassa, en edes tiedä. Voi olla myös, että joku on kolmessa ja joku neljässä erässä, pitäisi tarkistaa (jos uskaltaa). Mulla on siis tosiaan meidän itse ottamien vakuutusten lisäksi myös omasta lapsuudesta peräisin oleva vakuutus, jolle en ole uskaltanut tehdä mitään mutta joka on tosi kallis. Siitä tuli iso summa tähän tammikuulle.

      Ja siis kyllä, elämä maksaa ja kaikki on vaan niin hitsin kallista! Oma kauhu tuli ennen kaikkea siitä, että tämä luku ei ole meidän tulojen kanssa synkassa ollenkaan :D Ja olin kuvitellut, että me oltaisiin oltu säästäväisiä, mutta tosiaan, kun loppusumma tuli, se oli useiden tuhansien eurojen päästä siitä, mikä meidän tulopuoli on :D Tilanne tietysti taas sitten muuttuu, kun sitten jossain vaiheessa mä lopetan hoitovapaan ja niin edelleen. Ehkä me pärjätään puskurin voimin siihen asti :D Ja jos kaikkina kuukausina ei mentäisi noin rutkasti miinukselle, jaiks.

  • Reply
    Annak
    11.2.2025 at 16:57

    Mun mielestä teillä on tosi pienet asumiskulut omakotiasujiksi Helsingissä. Meidän pelkät lainakustannukset ovat jo huomattavasti suuremmat kuin nuo kaikki asumismenot. Myös kahvilakulut olivat myös tosi pienet.

    Minusta tuo budjetti helsinkiläiselle viisihenkiselle perheelle oli ihan kohtuullinen. Varmasti ainoa asia, jossa voisi vähän säästää olisi se, että tekisi ruokaostokset Lidlissä tai Prismassa.

    • Reply
      krista
      11.2.2025 at 17:57

      Joo meidän asumiskuluista ollaan kyllä tosi onnekkaita, että on niin vähän lainaa enää jäljellä ja kuukausierä pieni Helsingin tasoon nähden! Kahvila on tietoinen päätös: joskus aikoinaan käytiin paljon ravintoloissa, mutta se on lopetettu ihan säästösyistä. Espanjassa vaan :D Ja matkalla Sotkamoon :D

      Kiva kuulla, että kulutus ei kuulosta muiden korvaan niii-iiin pahalta! Haha omaan korvaan kuulostaa, kun tietää tulot :D Eli sen kannalta haluaisi elää piukemmin, kun mähän oon hoitovapaalla vielä ja niin edelleen. Mutta tosiaan ainakin tuo ruokakauppahomma meidän kannattaisi nyt ottaa haltuun, ja samoin tsekata tosiaan, että ei ole turhia kuukausilaskuja. Kovin paljon ei ehkä tosiaan ole pihistettävää, jos ei sitten ala luopua sellaisista, joista ei halua luopua. Esimerkiksi vaikka tyyliin harrastukset ja vakuutukset, mutta sellaista ei olla nyt aikeissa tehdä, kun kuitenkin toivotaan, että kuukausivaihtelu ja puskuri pitää kuitenkin talouden vielä pystyssä ainakin nyt ensi syksyyn asti :) Syksyllä sitten ehkä taas eri kuvioita, kun/jos taapero menee hoitoon ja mäkin vapaudun enemmän työmaailmalle, saas nähdä :D

      • Reply
        Paltsu
        12.2.2025 at 12:58

        No toi on kyllä joo toinen mielenkiintoinen puoli, että miten rahat perheessä käsitellään. Jos aikuiset on keskenään samanlaisia rahankäyttäjiä niin varmaan hyvin toimii teidän tapa :) meillä mä oon vähän puolisoa tarkempi rahasta (ei niin että olisin superpihi, mutta olen tarkempi siinä että rahalle saa vastinetta ja että sitä jää myös vähän säästöön) + mulla on ehkä vähän suurempi tarve kontrolliin (itsenäisyyteen?) kun puolisolla, niin mulle olis henk.koht. tosi vaikeaa taas se, että kaikki rahat olis yhteistä pottia :D niin ollaan päädytty tähän, että on yhteinen tili josta maksetaan perheen yhteiset menot ja sitten on kummallakin omat rahat joilla molemmat tekee mitä lystää, ilman että kellään muulla on siihen mitään sanomista :D Toisaalta, käytännössä aika suuri osa siitä ”omasta rahasta” menee kyllä esim. siihen että käydään yhdessä syömässä, reissussa ja muuhun yhteiseen, mutta niitä ei oo budjetoitu niihin pakollisiin menoihin, eikä näitä ”vapaaehtoisia” yhteisiä kuluja mitenkään keskenään laskeskella että kumpi on maksanut mitäkin, vaan niistä ajatellaan että tasoittuu kyllä sitten ajan myötä. Että periaatteessa hyvinkin pitkälti on yhteiset rahat, mutta mulla näköjään pitää olla edes illuusio kontrollista :D

        • Reply
          krista
          12.2.2025 at 18:39

          Joo meillä on varmaan just se, että ollaan samanlaisia rahankäyttäjiä. Tai siis haha kumpikaan ei käytä muuten kuin perheeseen, niin siinähän se tulee :D Joskus Joel ostaa jonkun sarjiksen, kerran vuodessa :D

  • Reply
    Oravanpyörässä oravaperhe
    12.2.2025 at 04:49

    Tästä aiheesta tuli mieleen, että vaikka kuinka olisi järkevää rahankäyttöä, niin kerralla voi upota joku ihan älytön rahasumma. Esimerkki viikonlopulta: meillä ysiluokkalainen on käyttänyt koko yläasteen ajan samaa reppua, joka hajosi toissa viikolla. Mies lähti ostamaan hänen kanssaan uuden koulurepun ja päätyivät isoon Kånkeniin. Hinta 149 euroa. Käytettynä ei noita reppuja ole ilman tahroja/ kulumaa missään. Samalla reissulla ostivat lenkkarit (80 euroa) ja panssarilasin puhelimeen (40). Yläkouluikäiselle ei todellakaan saa mitään kenkiä mistään käytettynä. Eikä kyllä oikein mitään muutakaan. Hyvin vähän myöskään enää voi säästää mitään kuopukselle isommalta sisarukselta, koska just kengät, reput jne. ehtii kulua rikki.
    Lasten harrastuksiin meni tammikuussa 330 ja 360 euroa. Nuokin on aika hurjat summat, mutta vastaavia kuluja ei ole onneksi joka kuukausi.

    Aiemmin yllättävä lähes kuukausittainen kuluerä oli kaverisynttärien lahjat. Mietin usein, että miten ihmeessä vaikka totaaliyh- vanhemmat selviää jatkuvasta lahjanostorumbasta. Tällä paikkakunnalla ei todellakaan ole ollut mitään ”kierrätetyt lahjat” – konseptia tai muutakaan ekoajattelua.

    • Reply
      krista
      12.2.2025 at 18:47

      Totta! Tai sit ihan se, että joku kodinkone hajoaa ja tuleekin tyyliin tonnin ylläri siitä. Tuntuu, että jatkuvasti on jotain, sen takia kuukausi tai pari ei välttämättä kuvaa tilannetta vaan vasta sellainen pitkäaikainen seuranta ehkä.

      Mä oon niin iloinen, että täällä kaverisynttärilahjat on tosi kohtuullisia, ja myös kierrätetyt lahjat on erittäin tervetulleita lapsille. Meillekin on monesti tullut ihan sellaisia, että joku antaa omasta kirjahyllystään kirjan/lelun tms ja ne on monesti ihan lahjoista parhaimpiakin olleet lasten mielestä! Tää on kyllä iso helpotus, että niihin ei mene valtavaa summaa rahaa! Juhlien järjestämiseen toki menee, kolmelle lapselle meillä :D Ja välillä pidetään muitakin juhlia :D Mutta juhliminen on kyllä sen arvoistakin, haha.

  • Reply
    Rapu
    12.2.2025 at 17:05

    Todella kiinnostava aihe, kiitos!
    Mä seuraan tarkkaan meidän menoja ja tässä mun kommentit:
    – Teillä menee tavaroihin ja lasten ja aikuisten tarvikkeisiin aivan todella vähän rahaa. Meillä menee satasia. Varmaan kirpparit ovat avain tuossa.
    – Teidän auton ja asumisen kulut kuulostaa pieniltä verrattuna meihin.
    – Mun data tukee sun ajatusta siitä, että ruuasta pystyisi säästämään. Meidän nelihenkisellä sekasyöjäperheellä menee selkeästi tuon alle joka kuukausi. Mutta tässä ollaan tosi suunnitelmallisia ja ymmärrän tosi hyvin, jos ei ole prioriteetti. Älä ota pahalla, mä halun vain sanoa, että tämä on mahdollista, kuten itse pohdit.
    – Meillä menee vakuutuksiin ja lääkärilaskuihin about sama tai enemmän. Tosi surullista, mutta tähän se on Helsingissä mennyt.

    • Reply
      krista
      12.2.2025 at 18:51

      Joo siis tavaran osto meillä on ihan tietoisesti minimoitu ja koen, että siinä on hyvin onnistuttu! Ei vaan osteta (paitsi jos on täysin välttämätöntä), se on toiminut ja tuntuu palkitsevaltakin! Ei siis kituuttamiselta vaan kokee iloa siitä, että pärjää ostamatta :D Samoin tosiaan asumisen kulut on pääkaupunkiseudulle pienehköt. Autosta toki on laina, edellinen pikkuauto oli jo velaton ollut pitkään.

      Ja siis en ollenkaan ota pahalla tuota ruoan osuutta, pikemminkin päinvastoin! Eli kiva kuulla, että siinä on tinkimisen varaa – koska haluaa vielä tinkiä ja kiva tietää, että on kohtia, jossa pystyy pihistelemään lisää :D Tuossa kokeillaan skarpata!

      Pakko muuten lisätä, että noissa muissa laskuissa kävi esimerkiksi ilmi, että meille on vahingossa laskutettu myös nettiä, joka piti olla katkaistu – siksi netin maksu oli iso, kuten tuolla kirjotinkin. Ja saadaan se hyvitysmaksuna, huh! Eli huh joo hyvä esimerkki siitä, että kannattaisi näitä tosiaan seurailla. Ei oltaisi huomattu tuota jos ei oltaisi tehty tätä seurantaa ja aloin ihmetellä isoa nettifirman laskua. Ollaan todennäköisesti pitkään maksettu tuplaa!

      • Reply
        Rapu
        12.2.2025 at 20:49

        Hyvä ettet loukkaantunut ruokakommentista.

        Mulla olisi paljon oppimista siinä ajatuksessa, että en vaan osta. En osta huvikseni, mutta kyllä pärjäisin vähemmällä. Sun viime vuoden tavarapostaus oli tässä inspiroiva. Mä lisäsin sen innoittamana kirjanpitooni merkinnät siitä, mitä on ostettu uutena ja mitä kierrätettynä. Saa nähdä miltä tämä vuosi sen suhteen näyttää. Etenkin lasten tavarat on mun heikko kohta.

        Mä käyn menot läpi kerran kuussa ja se tuo ihanan kontrollin tunteen. Vaikka rahaa menee niin mä tiedän, että se ei vahingossa lopu, koska olen siitä hyvin kartalla. Tämä on varmaan joku ysärin laman jälkiseuraus.:D

  • Reply
    Ullis
    12.2.2025 at 23:30

    Mua itkettää harmituksesta nykyään joka kerta, kun vakuutusmaksut tulevat. Lasten terveysvakuutukset ja omani ovat viimeiset pari vuotta nousseet 20-25 % vuodessa. Omasta on kohta pakko luopua, ja onneksi mulla on tällä hetkellä melko kattava tyoterveyshuolto – aiemmin ei ollut, ja oma vakuutukseni on hankittu silloin.

    Kuten joku jo aiemmin mainitsi, teillä on aika kohtuulliset asumiskulut Helsingin mittakaavassa. Me maksetaan ab saman verran asuntolainaa kerrostalokodista ja lähemmäs kaksi tonnia siihen päälle vastiketta sekä kahden ison taloyhtiöremontin lyhennyksiä. Korkojen nousu toi satoja ja satoja euroja asumiskuluihin lisää. Rahat riittää juuri ja juuri, mutta säästöön ei jää mitään, kun vielä pari vuotta sitten saimme sivuun viidenneksen palkkatuloista. Meillä on kaksi vanhempaa täysiaikaisessa ja kohtalaisen hyväpalkkaisessa työssä, niin aika usein mielessä käy, miten tässä ajassa pääkaupunkiseudulla eri tilanteissa olevat lapsiperheet taloudellisesti pärjäävät.

    Sellainen huomio vielä, että kun lapset on yläkoulu- ja lukioikäisiä, heidän kulutuksensa monellakin tapaa kasvaa merkittävästi. Viime kesänä ei löytynyt lukioikäiselle kesätöitä laajasta yrittämisestä huolimatta muutamia leiri-isosen tehtäviä lukuunottamatta, niin olen sitten maksanut hänelle yksittäisistä isommista kotitöistä, kuten kodin viikkosiivouksesta ja ikkunanpesusta. Raha kiertää perheen sisällä, muttei vastikkeetta :).

  • Leave a Reply