Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Tarramonsterin kanssa. Sisältää -15 % alekoodin.
Meidän perheessä on ollut näiden lapsiperhevuosien aikana kaksi vaatteidennimikoinnin kulta-aikaa – eli sellaista vaihetta, jolloin sitä toden teolla tajuaa nimikoinnin tärkeyden. Jos siis haluaa esimerkiksi, että lapsella on kaksi toppahanskaa vielä päivähoitopäivän jälkeenkin…
Ensimmäinen nimikointirysäys oli totta kai se klassinen, eli lasten päivähoidon alottamisen aika. Siinä sitä nimikoitavaa sitten riittikin, kun teoriassa joka ikiseen vaatekappaleeseen piti laittaa lapsen nimi.
Sen jälkeen se vähän helpotti, kun nimi tarvitsi laittaa enää vain uusiin vaatteisiin. Ja myönnän, että ehkä juuri sillloin tuo nimikointihomma alkoi meillä vähän lipsua.
Molemmilla oma tyyli.
Lapset nimittäin kasvoivat, ja päivän aikana ei juurikaan tarvinnut enää vaihtovaatteita. Vähitellen sitä alkoi hahmottaa, että mihin vaatteisiin nimikointi on aivan välttämätöntä (ulkovaatteet ja kaikki ulkoiluihin puettavat välikerrokset) ja mihin vaatteisiin hyödyllistä (kalliimmat ja uutena ostetut vaatekappaleet) ja mihin (sisä)vaatteisiin puolestaan… …no, ei enää aivan niin elintärkeää.
Nimikoinnin tärkeys valui sieltä ”tee tämä joka päivä!” -tärkeysluokasta jonnekin ”tosi hyvä hei jos muistat!” -sarjaan.
Mutta viime syksynä sitten iskikin ylläri! Oho kouluunlähtö!
Edellisenä vuonna meidän huolellisen eskarilaisen tavarat ja vaatteet olivat pysyneet jo erinomaisen hyvin tallessa ja siististi omassa lokerossa. Niin luulisi, että sitten koulussakin…?
No niinhän sitä luulisi.
Mutta siitä alkoi sitten nimikoinnin toinen kulta-aika.
Koulussa koko tilanne nimittäin oli ihan erilainen eskariin verrattuna – ainakin tuossa meidän esikoisen isossa koulussa Suomessa.
Aamulla tullaan kouluun ja kengät jätetään paikkaan x (yleensä ne löytyvät hyvin). Sitten juostaan tunnille luokkaan a ja ulkovaatteet riisutaan sinne naulakkoon. Mahdollisesti päivän aikana käydään myös luokissa b ja c, jolloin ulkovaatteita ehkä kannetaan mukana tai ehkä ei. Ja naulakkoon a jätetään ehkä jotain ja ehkä ei. Sitä ei voi kukaan tietää. Sitten onkin vuorossa pidempi välitunti, jonne puetaan aamuisista vaatekappaleista jotain, kun taas vastaavasti jotain muuta jää sitten naulakoihin paikkoihin a, b, ja c sekä mukaan vielä pari random-faktoria, jos on käynyt päivän aikana vaikkapa kirjastossa tai vessassa tai ”multahuoneessa”, mikä ikinä se sitten onkaan. Parit hanskat ja tuubihuivit ovat tietysti päivän mittaan tipahdelleet hihoista ja taskuista käytäville, jolloin ne voivat päätyä ihan mihin vaan. Osan lapsi laittaa reppuun, mutta unohtaa vaan, että minkä osan. Ja missä se reppu muuten on?
Hengästyttääkö jo tässä vaiheessa? Ei se mitään, päivä nimittäin vielä jatkuu!
Sitten mennään vielä iltapäiväkerhoon – sekin samassa isossa koulurakennuksessa – ja iltapäiväkerhon ryhmätoimintoihin uusiin paikkoihin d ja e ja f. Kivaa on, ja paljon muistettavaa, sekä tohinaa ja vipinää kaikkialla ympärillä. Jee jee jee!
Ja kun äiti sitten tulee hakemaan kolmelta koulusta ja kysyy, että missä sun hanskat on? Entä ulkohousut? Mihin oot jättänyt sun repun? Missä sun sisätossut on? Entä putkihuivi? Mihin sä oot laittanut sen merinovillakerraston paidan? Onko sun liikuntakamat repussa? Entä se pussi, johon pakattiin aamulla ne liikuntakamat? Onko tää varmasti sun oma vesipullo? Miksi sulla on kolme hanskaa?
…niin lapsi-parka tuijottaa silmät lautaspyöreinä takaisin, että voi äiti kulta, ei kuule mitään hajua.
Ja siis mä ymmärrän, mä todellakin ymmärrän.
Isossa koulurakennuksessa tosiaan vaelletaan paikasta toiseen, ja niitä mukanapidettäviä vaatekappaleita on hanskoista villasukkien kautta tuubihuiveihin. Joten onhan se sekavaa. Mukana kuviossa voi pyöriä vielä sadevaatteita, liikuntavarusteita ja repun sadesuojuksia ja jotain 500 muutakin hälisevää lasta kaikkine varusteineen. En mä välttämättä nyt aikuisenakaan muistaisi, että milloin riisuin villatakin ja mihin sen jätin.
Enkä muuten muistakaan. Vieläkin harmittaa, kun muutama vuosi sitten hukkasin ihan uuden hupparini, kun olin sen kesäpäivän aikana riisunut johonkin.
Ja koulupäivän aikana tulee paljon uutta ja muistettavaa (puhumattakaan hälyn määrästä, joka sekin vie keskittymiskykyä) ja lapsi kuitenkin vasta opettelee näitä.
Joten en ihmettele yhtään, jos on tuubihuivi hukassa.
Oikeastaan tuo viime syksyn iltapäivien massiivinen etsimisoperaatio oli ennen kaikkea huvittavaa. Muiden vanhempien kanssa siellä sitten naureskellen (välillä myös hieman hammasta purren) vertailtiin, että mitä on hukkunut ja mitä löytynyt. Vuorotellen kaiveltiin haisevia löytövaatelaatikoita ja vaelleltiin pitkin koulun käytäviä miettimässä, että missä päin sokkeloista rakennusta lapsi on sen päivän aikana liikkunut.
Meiltä esimerkiksi oli hukassa pidempään yhdet ulkohousut – ja sitten ne olivatkin yllärinä ilmestyneet naulakkoon, onneksi niissä oli nimi! – hanskat olivat hukassa varmasti kymmeniä kertoja, ensimmäisinä päivinä koulureppukin. Sisätossut olivat useammin hukassa kuin tallessa.
Että silleen.
Ja mainittakoon vielä, että tämä lapsi on perusluonteeltaan huolellinen ja tarkka. Ja silti oli tuollainen tavarashow käynnissä.
Noita löytövaatekoreja kaivellessa mua todella usein ihmetytti se, miten valtavan paljon siellä oli kokonaan nimikoimattomia vaatteita. Koska jos siis vaikka tuollaiseen isoon kouluun hävittää sellaiset perusmalliset mustat nimikoimattomat ulkohousut, niin miten niitä voi ikinä sieltä saada takaisin…?
Mutta samaan hengenajatuksenvetoon totesin, että nämä vaan ovat just niitä asioita, jotka helposti hektisessä arjessa unohtuvat. Aika paljon kun on muutakin muistetavaa.
Ja mä itse esimerkiksi oon aina kuvitellut, että ulkovaatteiden osalta me ollaan hyvinkin säntillisiä vaatteiden nimikoijia.
Mutta totuus voi yllättää. Kun nämä Tarramonsterin nimikointitarrat saatuani aloin nyt systemaattisesti käydä läpi meidän lasten vaatteita, niin hup-sis! Takeissa ja ulkohousuissa oli kyllä hyvin nimet, samoin pipoissa, hanskoissa ja kengissä. Sen sijaan lasten huppareissa ja villatakeissa oli hyvin harvoin nimikointeja! Vanhemmissa vaatteissa kyllä oli, mutta 1-2 vuotta vanhoissa ei enää. Löytyi meidän nimikoinnin selvä ongelmakohta!
Ja noita erilaisia huppareita ja pusakoita nimenomaan täällä Espanjassa päivän mittaan puetaan ja riisutaan ja puetaan ja riisutaan. Ja unohdetaan paikkoihin. Joten ihan ensimmäiseksi nimikoin Tarramonsterin tarroilla meidän lasten kaikki pikkupusakat, colleget ja villatakit.
Etteivät meille tärkeät ja rakkaat vaatteet päädy nimettöminä löytövaatekoreihin!
Nämä Tarramonsterin nimikointitarrat ovat olleet mulle oikestaan tämän koko lapsiperheajan erittäin tuttuja nimensä ja ulkonäkönsä perusteella – ovatko teille? Näitä näkee ainakin meidän lähipiirin lasten vaatteissa pal-jon, eli nämä ovat todella lyöneet läpi!
Jotenkin me itse ollaan kuitenkin tähän asti laiskasti jumahdettu vedenpitävän tussin käyttäjiksi, koska onnistuuhan se toki silläkin. Jopa näin hyvin ja nätisti:
Joskus tussi leviää. Toisinaan haalistuu pois.
…ja nimikoipa tussilla sitten sellaista vaatekappaletta, jossa on musta etiketti – graaaaah.
Tällä onnistuu mustaankin merkkaaminen.
Nyt sitten otimme nämä Tarramonsterin tarrat eka kertaa käyttöön. Ja ihan huvittaa, että kaikki nämä vuodet me on aamukiireessä metsästetty vedenpitävän tussin sijaintia meidän keittiöstä (”tässä sen pitäisi olla! tähän mä sen oon laittanut! kuka se on taas tästä ottanut!”) ja laitettu sitten tussilla epäselvät ja rumat söhryt. Kun tämä vaatteiden merkkaaminen olisi voinut koko ajan olla näin helppoa ja siistiä.
Me valittiin nyt tosiaan kolme kappaletta noita Mini monsterin pakkaus -settejä: jokaisessa setissä 60 kpl pyöreää tarraa ja 60 kpl tuollaista suorakaiteen muotoista tarraa, yhteensä siis 120 kpl. Ekaluokkalaisen ensimmäinen kysymys oli, että ”voinko valita itse värin ja kuvan?” – nämä olivat siis selvästi kavereiden vaatteista entuudestaan tuttuja lapsellekin. Ja totta kai saa itse valita.
Tytöt siis päättivät omat nimikkotarransa värit ja merkit: toinen otti itselleen vaaleanpunaisen sydämen, toinen vihreän krokotiilin. Ylläri. Kolmantena otin sitten vielä yhden setin ”yhteistarroja”, sillä suurin osa lasten sisävaatteista on yhteisiä. Niihin valittiin yhdessä tunnusmerkiksi oranssi väri ja leppäkerttu.
Huomasin muuten spontaanisti alkavani käyttää ensin noita pyöreitä, eli ainakin näin ensituntumalla ne vaikuttavat minule itselleni kaikkein mieluisimmalta muodolta.
Ja ensimmäiset suorakulmaiset laitoin lasten pyöräilykypäriin – nekin ovat muuten tähän asti olleet nimikoimattomia, vaikka näitä just samanlaisia näkee tosi paljon. No, nyt on vihdoinkin nimet näissäkin!
Jos muuten olisin tajunnut tilata näitä jo heti viime syksynä, ekaluokkalaisen koulun alkaessa, olisin ehdottomasti merkinnyt koululaisen tarraan nimen muodossa ”Silva 1A”.
Tällöin ehkä isossa koulussa vaate löytää vielä helpommin oikean luokan naulakolle. Nyt en enää tilannut nimeä tuolla tavalla laitettuna, sillä Suomen-koulua jää keväälle jäljelle vain pari kuukautta ja sitten vaihtuukin luokka-aste. Mutta jos ensi syksynä meillä on jo lisätilauksen tarvetta (tai sitten seuraavan koululaisen kanssa), laitan ehdottomasti nimeen myös koululuokan koodin.
Toinen hyvä niksi olisi laittaa siihen etunimi ja puhelinnumero. Tällöin vaate löytyisi paremmin takaisin, vaikka se jäisi jonnekin tavallisten perusreittien ulkopuolellekin, vaikkapa harrastuspaikkaan, leikkipuistoon tai uimahalliin.
Seuraavaksi koin sitten vielä tällä nimikoimisrintamalla yhden ahaa-elämyksen. Oi eväsrasiat!
Ja näitä me ollaan tähän asti merkattu kaikilla mahdollisilla maalarinteipin palasilla tai ripaan käärityillä hiusleksuilla. Täällä kun about kaikilla on tasan nämä samat rasiat päivähoidon eväsrasioina. Kävipä helposti ja siististi merkitseminen näillä!
Eväsrasiat meillä pestään tavallisesti käsin, mutta nämä Tarramonsterin tarrat ovat myös tiskikoneenkestäviä.
Ei hitsi ja vielä…
…vesipullot! Jea! Sattuipa vielä just näiden vesipullojen rintamerkeiksi sopivat värit.
Näiden eväsrasioiden ja vesipullojen nimikointitarroihin laitoin vielä päälle muoviset läpinäkyvät suojatarrat – niitä tuli mukana tässä pakkauksessa. Ja esimerkiksi kenkien merkitsemisessä ja muissa paikoissa, johon kohdistuu kulutusta, kannattaa kuulemma käyttää tuota suojatarraa. Myös lasten luistimiin laitoin nimikointitarrat kenkäosan pohjaan, ja siihen muoviset suojatarrat päälle.
Seurasin muuten (kerrankin?) siististi pakkauksen mukana tullutta ohjetta ja kiinnitin nimikointitarrat vaatteissa noihin kiiltäväpintaisiin pesuohjelipareisiin, joissa ne kuulemma pysyvät parhaiten. Olen kuitenkin kuullut ja nähnyt, että moni kiinnittää nimikointitarrat ihan vaatteen niskaan, jopa suoraan kankaaseen – mutta siinä pysyvyyttä ei niin hyvin voi taata. Siitä se näkyy kyllä näppärimmin.
Näin aloittelijana noudatin kuitenkin siis ihan tuota ohjetta, hehe. Joskus näinkin. Sooloilen sitten seuraavasta erästä.
Tarrat saa muuten sitten tarvittaessa irti, kun tulee vaatteiden eteenpäinmyymisen aika. Etenkin kalliimpien vaatteiden käyttäjille tämä on hyvä juttu – sehän voi vaikuttaa ihan jälleenmyyntiarvoon, että ei ole mustia levinneitä tussinsöherryksiä etiketeissä.
Ja kirppisvaatteissa puolestaan tarra on kiva, koska sen avulla saa vaatteeseen mahtumaan vielä yhden nimen, vaikka siinä olisi jo viisi nimeä entuudestaan, heh. Tarra muiden nimien päälle vaan, naps.
Ja sitten alekoodiin! Jos teillä on tarvetta näille Tarramonsterin nimikointitarroille, niin napatkaapas ihmeessä tästä käyttöön – 15 % alennukseen oikeuttava koodi.
Koodilla PUTB saa siis 15 % alennusta Tarramonsterin verkkokaupan tuotteista.
Koodi on voimassa vain tämän viikon loppuun asti, eli su 9.2.2010 saakka.
Onkos kuulolla ketään kohtalontovereita – onko teilläkin metsästetty koululaisen vaatteita pitkin koulun käytäviä? Meillä etenkin syksyn ensimmäiset kuukaudet olivat just sitä. Lopulta kuitenkin kaikki (paitsi ehkä muutamat hanskat) ovat sitten putkahtaneet esiin jostain.
Onneksi oli nimikoitu!
10
Torey
5.2.2020 at 14:08Jes! Tää tuli niin hyvin! Mulla nimittäin on niiden sivulla ollu jo tovin odottamassa lasten suunnittelemat tarrat. Jos nyt saisin ne tilattua kun on alekoodikin. 😄
https://naissanelioissa.wordpress.com/2020/02/05/nykyihminen-ei-saa-uupua/
krista
5.2.2020 at 14:12Jesh, mahtavaa! Toi oli muuten kiva, että sai vähän itse suunnitella <3 Meidänkin lapset ihan testasivat, että miltä näyttäisi vaikka vihreä dinosaurus ja miltä vihreä krokotiili - ja oisko paras sydän vai pupu vai aurinko, ja niin edelleen. Kiva, että tuli just lapsille mieleiset ja itse suunnitellut! <3
Suvi
5.2.2020 at 16:13Parhaita tarroja😍 Meillä lapsen JokaPaikkaanMukanaKulkevan Dinon lappu oli leikattu pois,joten tarra kankaaseen ja vielä 2vuoden jälkeen tarra on paikallaan,joten kyllä ne pysyy🤣 Näillä tarroilla on hyvä merkitä myös urheilutavarat ja lelupäivien lelut ja melkein mikä tahansa🤣
krista
5.2.2020 at 17:19Ei hitsi joo lelupäivien lelut, kiitos vinkistä! Ahhaha ja meillä on ollut joskus vauvanukessakin maalarinteippi ja siinä nimi :D Oisko VÄHÄN siistimpi tällaisella tarralla! Koululaisen repussa roikkuu myös muuten sellaisia reppulelusysteemejä, niihin voisi ainakin nimet laittaa! Oon ajatellutkin, että aika surku, jos joku niistä tärkeyksistä joskus tipahtaa… Nimellä palautuisi varmemmin omistajalleen!
Salallaa
5.2.2020 at 19:12Kyllä, just näin, toimii ihan kaikessa. Mustiin kuomiin, laitoin tarran jopa ulkopuolelle, jotta lapsi itse ja muut lapset tunnistaisi helpommin kenkänsä ja kyllä vain, pysyi siinäkin…. Ihan ehdottomia ja näppäriä.
krista
5.2.2020 at 19:22Mahtavaa! Mä aion kans merkata nyt meidän kengät noin, kiitos!
Elmeri
5.2.2020 at 16:23Mä oon käyttänyt näitä jo satoja, ihan elinehto jos haluaa saada tavaransa takaisin myös tarhaelämässä. Mainitsemiesi lisäksi reppuun on kätevää laittaa nimi, samoin kuin lempileluihin. Eipä jää epäselväksi kenen joku maailmansöpöinglitteripörrö on kun siinä on nimi. Käytännössä toimivaksi on osoittautunut kenkien merkkaaminen niiden ulkopuolelle, esim. lenkkareiden läppään tai Kuomien varren takaosaan. Lapsikin löytää omansa vaikka on viidet samanlaiset vierekkäin kun tunnistaa oman ”merkkinsä”.
krista
5.2.2020 at 17:23Joo hitsi toi leluhomma on tosiaan hyvä! Sekä hoidossa että koulussa kun kuitenkin on lelupäiviä – ja tosiaan koululaisen repussakin roikkuu jotain, sinne nimi myös! <3
-
Oho, tuota kengänmerkkaamistapaa voisinkin kokeilla! Eli siis ihan varteen, ulkopuolelle kengästä oot laittanut? Ainakin nuo meidän Patterit ois sellaiset, että merkkaamista tarvitsisi, kun monella on samat! Ja nehän vaihtuikin Hoplopissa vuodenvaihteessa, tai siis joku vei meidän kengät... Ai hitsi jos ois jo silloin ollut tarra näkyvissä, niin ehkä ne kengät ei ois hävinneet - ainakin jos oli kyse ei-tahallisesta vaihtumisesta. Saattoi toki olla tahallisuuttakin tuossa casessa, kun meille jäi kuluneemmat... Ai hitto, vieläkin harmittaa :D Mutta joo, tarra vois helpottaa sitä, että ei vaihdu kengätkään!
Elmeri
5.2.2020 at 22:22Joo ihan ulkopuolelle. Kestää tosi hyvin ja halutessa voi laittaa sen läpinäkyvän lisätarran vielä päälle. Ikinä ei tarra ole irronnut, ollaan liimattu uusi päälle jos on värit kuluneet pois.
krista
6.2.2020 at 10:08Mahtavaa, kiitos vinkistä, noin mekin nyt laitetaan!
Laura
6.2.2020 at 18:41Meillä kans tarrat on kengissä ulkopuolella, kantapään kumiosassa eli taaksepäin. Näkee päiväkodin kenkähyllylläkin heti missä on omat :) lapsikin siis!
Anna
7.2.2020 at 17:16Meillä on juuri näin kenkien ulkopuolella nimet. Kuomissa on siellä kantapäässä ja joissain kegissä taitaa olla myös etuläpässä, mutta se taittuu niin paljon että tarra voi murtua ajan kanssa. Hanskoissa olen laittanut siihen kiristystarraan mikä tulee ranteeseen. Eli juurikin ulkopuolelle. Helppo päiväkodin kuivurista kaivaa oikeat hanskat niiden kaikkien samanlaisten seasta kun on tarra selvästi esillä. Myös päivähoidon työntekijänä arvostan kovasti ulkopuolelle merkkaamista näissä vaatekappaleissa.
Suis
5.2.2020 at 16:41Lisäyksenä vielä tuohon sun kertomaan se, että jos lapsi lähteekin itse kotiin iltsun tai koulun jälkeen eli ei ole edes äiti/isä kysymässä, että missä se ja se on..lapsethan ei muista mitä niillä oli aamulla päällä tai tunnista, onko tuo mun pipo/hanska/huivi vai ei..
Muistutan aina ekaluokan ekassa vanhempainillassa, että koulussa sitä tavaraa vasta katoaakin, kun vanhemmat ei hae/lapset ei tunnista omiaan/tavaraa on useammassa kerroksessa eri puolilla/kaikilla on samanlaista, mutta valitettavan harva silti nimikoi tavaroitaan. Meillä on nytkin alakoulun käytävällä varmaan kahden jätesäkillisen verran löytötavaraa ihan kengistä, housuista ja takeista lähtien. Vaikka niitä mainostetaan niin lapsille kuin aikuisille ja levitellään esille joulu- ja kevätjuhlan aikaan ja käydään luokittain tutkimassa ja pyydetään vanhemmatkin tutkimaan ja poimimaan omansa, niin silti suurin osa (5-10 säkillistä) lähtee kierrätykseen kesäloman aikana, kun ”ne eivät ole kenenkään” eikä koululla ole tiloja niiden säilytykseen..
krista
5.2.2020 at 17:32No siis kuule KYLLÄ, just tätä mäkin mietin! Tosi moni ekaluokkalainen sekä menee kouluun itse että tulee, eli se vanhempi ei ole edes siellä koulurakennuksessa fyysisesti paikalla siihen aikaan, että voisi kierrellä etsimässä. En yhtään ihmettele, että tavaraa häviää, tuollaisen pienen lapsen on varmasti tosi hankala hahmottaa kaikki tavaroitaan isoissa tiloissa ja etenkin kun vaikka ekaluokkalaiselle muutenkin kaikki on uutta. Ja jos vaikka aikuinen ei ole aamulla katsomassa, että onko pipo päässä lähtiessä tai ei, niin on tosi hankala (meidän tapauksessa ainakin mahdotonta) illalla saada lapsesta ulos se tieto, että oliko sulla pipo ja mikä pipo se oli.
–
Heh pakko kertoa, että mulla oli itse asiassa alkuun tuossa vielä yksi kappale, että näin kyselee äiti meillä lasta koulusta hakiessaan, mutta arvatkaapas, kun isi (meidän tapauksessa) hakee. Silloin tulevat molemmat hyvällä mielellä kotiin ja vasta kotona äiti alkaa tentata tuon kysymyspatteriston, ja sen jälkeen MOLEMMAT, sekä isi että lapsi ovat silmät lautashämmästyksestä pyörällä, että kuule rakas, ei mitään hajua :D Mutta juttu oli muutenkin niin pitkä, että nappasin pois :D
–
Tuo mua jotenkin ihmetyttää, että miten niitä (etenkin kalliita varusteita) ei sitten edes bongailla silloin, kun ne levitellään esille! Meilläkin on ollut päivähoidoissa aina tuollaisia ”näyttelyitä” vaikka kevään päätteeksi ja itse oon ainakin huolella käynyt ne läpi, että löytyykö omaa. Joskus on joku sukka löytynyt. Mutta että eikö sitä vanhempi edes huomaa/muista, että on vaikka kalliit tekniset housut hukassa – tai takki! Luulisi, että sellaista alkaisi jo etsiä! Meillä hävisi ”vanhassa päiväkodissa” yksi pipo (Seelan ihananihana kalapipo, tämä täällä, hävisi aika uutena päivähoidosta: https://www.puutalobaby.fi/harka-fuengirola/) ja harmittelen sitä vieläkin! :D Onko jollain sitten niin paljon varusteita, että ei huomaa jonkun puuttumista, en tiedä… Mulla on kyllä muistissa ainakin meidän jokainen pipokin :D
–
Mutta joo jos olisi edes nimi niissä ”kaudenpäätteeksi”-vaatteissa niin olisi helpompi löytää omistaja! Etenkin jos olisi nimi ja luokka tarrassa, niin sehän olisi ihan selvää, että kenen se oikein on. Että kyllä kannattaisi merkata! Huh tosi hurjia määriä, joita teilläkin jää sitten ilman omistajaa, kumma juttu ettei arvokas tavara löydä oikeaa omistajaansa!
Laura
5.2.2020 at 20:46Töissä alkuopettajana me ihmetellään jatkuvasti sitä, kuinka löytötavarakorit tursuavat todella hyväkuntoisia ulkohousuja. Ollaan pohdittu, että miten niitä ei kukaan kaipaa. Meidän koulussa kaikilla alkuopetuksen oppilailla on oma naulakkopaikka, jossa vaatteet pysyy koko päivän ja iltsikin on samoissa tiloissa, mutta silti ennen lomia on hirveä rumba siinä, että kaupitellaan vaatteita oppilaille. Suurin osa ei kelpaa kenellekään vaan siirtyvät sitten koulun yhteiseen löytötavaravarastoon. Melkeinpä niiden on kuitenkin oltava ykkösten tai kakkosten vaatteita, koska siivessä ei ole muita. Nyt onneksi tuntuu, että koreissa on enimmäkseen kadonneita hanskoja sun muita pienempiä vaatteita. Harvoin kadonneissa kuitenkaan nimiä näkyy. Nuo tarrat ovat olleet kyllä tosi käteviä kun niistä näkee nopeasti kenelle vaatetta tarjoaa.
krista
6.2.2020 at 10:16Joo ja siis ne housuthan on tosi hintavia vielä – ja luulisi, että kotona huomataan, jos lapsi on yhtäkkiä ilman housuja! Ja mitä sitten tekee > no menee koulun/päivähoidon löytötavarakorille etsimään. Luulisi, että omistajia löytyisi, jos kerran housut löytää ihan löytötavarakoriin asti, sehän se ois se ensimmäinen paikka etsiä! Hih joo luulisi, luulisi, mutta on tosiaan huomattu, että jostain syystä silti se ei osalla kai sitten toimi noin. Vai mikä siinä on, en tiedä…
–
Yksi ”ongelma” on varmaan se, että ulkohousut on niin samanlaisia – ainakin meillä lapsen Suomen-koulussa mustia ulkohousuja on suurimmalla osalla. Ja jos nimikoimatta sellaiset häviää, ei ehkä ”uskalla” ottaa, jos ei ole varma, että on just omat. Vai onkohan tuo pöhkösti ajatellu, ehkä sitä vaan ottais samanlaiset…? Kun kyllähän varmaan esimerkiksi oman merkin suurin osa muistaa…? Mutta jos olisi vähän jotain kuviovaihtelua vaikka jossain lahjekoristeluissa edes, niin olisi helpompi löytää omat, jos nimikointi on unohtunut. Tai sit vaan tosiaan se nimikointi, sehän sen ratkaisee! :D
krista
6.2.2020 at 10:17Oon muuten jostain kuullut, että isommilla lapsilla voi olla myös sitä, että joku tavara ”menee hukkaan”, että saisi uuden. Mutta luulisi, että se on harvinaisempaa kuitenkin eikä näitä määriä selitä. Ja tuskin tällaiset pienet sellaista vielä alkaisivat tehdä!
A
5.2.2020 at 18:01Nimikointitarrat on ihan jees, meillä on ollut Tarramonsterin ja Ikast Etiketin ja ihan yhtä päteviä ovat molemmat, ei eroa kestävyydessä (ostan sieltä mistä halvemmalla saa). Lapsi saa tietty itse suunnitella tarran ja Ikast Etiketiltä löytyi viimeisinpiin ihana panda-tausta. Ainut mihin noi ei toimi on (mummon) itsekudotut villasukat & tumput, niihin mä oon aikoinaan tilannut 100kpl ommeltavia nimikointinauhoja (20 kpl ois riittänyt, nää kun ompelen parilla pistolla kiinni, niin ratkon sit kun siirtyvät kiertoon, eli ovat käytännössä ikuisia).
—
Meillä ekan kouluvuoden saldo on yhdet hukatut sisähousut ja yksi hukattu sukka. Aika hyvin siis on selvitty ja kunnia kaikki tästä lapselle (kyllä, toki kaikki ulkovaatteet, hupparit/neuletakit, asusteet, kengät, reppu, penaali, vesipullot, tossut, sisäkengät jne on nimikoitu etu- ja sukunimellä plus luokalla, sisävaatteisiin en jaksa). Meillä tosin lapsen koulussa koulupäivän alkuun ulkovaatteet ja -kengät jätetään oman luokan viereen naulakkoon ja sit kun koulun sisällä liikutaan, niin tunneille mennään kera penaalin ja kirjojen, eli reppukin pysyy ns. kotiluokassa. Ip-kerhoon sit lapsi roudaa itsensä ja pääosin vaatteet kulkee mukana (jopa niin hyvin, että kun sekä ip:ssä että koulussa saa olla varavaatepussukka (onneksi!), niin jos/kun lapsen pitäisi täydentää näitä jemmoja, niin varavaatteet kulkee useamman viikon repussa eestaas kun lapsi ei muista :D). Mutta tosiaan hyvin lapsi hoitaa vaatehuollon, mitä nyt tänä talvena oon ip:stä muutamankin kerran hakenut litimärän lapsen kun metsässä on niin ihania lätäköitä (ja Reimatec+kumpparit ei oo kuravaatteiden veroiset, sitten äiti uhkailee kurahousuilla ;)). Talven paras ”vaate” on muuten Reiman sadeviitta, ip:hen kun on siirryttävä, vaikka sataisi kissoja ja koiria ja tuulisi miljoona kilometriä sekunnissa (ts. ei voi käyttää sateenvarjoa). Sadeviitan kun heittää repun ja toppavaatteiden päälle, niin pääosin pysyy kuivana (ja käyttää kilpparilta, onneksi se on lapsesta vaan hauskaa :)).
krista
5.2.2020 at 18:16Tosi hyvä saldo hei, hienosti selvitty! Tuo on kyllä näppärää, että on oma vakkarinaulakko – oi oisko mahdotonta, että koululaisillakin ois omat lokerot, ehkä se on mahdoton ajatus… Mutta ois vaan niin paljon helpompi. Meillä oli muistaakseni ala-asteella ainakin nimilapulla varustettu oma naulakkokoukku, sekin oli varmasti parempi kuin ”mihin naulakkoon tahansa” -systeemi. Ja meillä kun lapsi vielä sosialisoi muiden kanssa, niin joka vaate on tyyliin eri naulassa eli siinä oman luokan naulakollakin voi roikkua viidessä eri koukussa yhden lapsen vaatteita :D Mä oon muuten yrittänyt lapselta kysellä, että mikä käytäntö heillä on vaatteiden säilytyksen/mukana luokasta toiseen kuljettamisen kanssa, mutta en ole saanut irti vastausta tästä :D Voi hyvin olla, että jokin systeemi ON, mutta… rikkinäinen puhelin ja silleen. Tai asioita selittävä pikkukoululainen <3
-
Hei mäkin katselin ja ihastelin parin koululaisen "kilppari-lookia" just noilla Reiman sadeviitoilla syksyllä! Just sitä, kun mahtui reppu alle. En alkanut kuitenkaan sen takia ostamaan uutta sadetakkia (kun entinen oli sopiva) vaan ostettiin sitten erillinen sadesuoja repulle. Mutta kun tuo sadetakki menee pieneksi, viitta vois olla just hyvä ratkaisu!
Enski
6.2.2020 at 20:58Villasukissa kuulemma parhaiten pysyy apteekin haavateippi! Näin luin just yhdestä toisesta blogista. Itsellä pieni ei vielä ole päikkyikäinen, mutta aion käyttää kun nimikointi tulee eteen!
krista
7.2.2020 at 09:32Sitä pitääkin testata! Villasukat on kyllä hankalia, kun ei ole etikettiä… Ajattelin kyllä testata näitä Tarramonsterin tarrojakin, voin kertoa miten kävi! :)
Kirmi
5.2.2020 at 19:41Itseltäni myös superpeukku Tarramonsterin tuotteille. Täällä on nimikoitu niillä vaatteet, kengät, juomapullot, unikaverit ja ulkoliikuntakamppeet ym. Olenpa nimikoinut myös omat Hai-saappaat ja vaelluskenkäni, etteivät lähde päiväkodin aulasta lasta kuljettaessa.
Tutusta väristä ja kuvasta lapsikin osasi etsiä omansa ennen nimensä tunnistamista.
Eilen lapsi kyllä ihmetteli, miksi eräs duplolehmä oli myös nimikoitu ja pohti, miksi se oli tärkeä viedä joskus lelupäivänä mukaan. :)
krista
6.2.2020 at 10:19Mahtavaa! Ja toi on just tosi kiva, että väri- ja kuviovaihtoehtoja on niin paljon, että pienempikin lapsi tunnistaa omansa, vaikka ei vielä nimeään tunnistakaan! Hih itse asiassa meillä sama systeemi on ollut aina lastenjuhlissa mukien tunnistamisessa. Alkuun katsotaan, että jollain on vihreä sydän tai keltainen tähti jne, ja sillä tunnistetaan sitten mukit. Lapset muistaa tuollaiset jotenkin tosi hyvin!
–
Nimikoitu duplolehmä <3 Jotenkin ihana <3
Suurperhe
5.2.2020 at 21:34Just tilasin nimikointi tarroja lisää taas. Mä laitan niitä lähinnä ulkovaatteisiin ja verskapukuun. Sisävaatteita harvemmin nimikoin. Tarroihin kirjoitan aina sukunimen+oman puhelinnumeron. Kerran kävi jo niin että sain vieraasta numerosta viestin ja kuvan että tällainen löytyi täältä👍 ja pelkän sukunimen siks että lapsia on monta niin voi käyttää samoja tarroja ja kuitenki vaatteet menee kiertoon.
krista
6.2.2020 at 10:21Hei joo tuo sukunimi&puhelinnumero on tosi mahtava, jos on useampia lapsia samassa perheessä vaatteita käyttämässä! Hyvä vinkki! Ja joo, ens kerralla mäkin taidan laittaa puhelinnumerot! Kun tosiaan jos unohtuu vaikka leikkipuistoon tai rannalle, niin numerolla löytää paljon paremmin kuin pelkällä nimellä! Vaikka tuonne Fugen rannalle jos jotain unohtuisi, niin nimi vaatii paljon enemmän salapoliisintyötä (esim. ilmoitus FB-ryhmään, että kuka tuntee) kuin jos ois numero ja vois laittaa suoraan viestin ja vaikka kuvan!
Veera
5.2.2020 at 21:35Meillä nimetään myös tarroilla, mutta meillä on tilattu toisen yrityksen tarroja. Näitä firmojahan on nykyään ihan hirmuisesti. Näissäkin on kyllä ollut eroa. Ensimmäisellä kerralla oli ihan tyytyväinen tarroihin ja niiden helppouteen, mutta vasta seuraavat tarrat tilattuani sattumalta toisesta yrityksestä huomasin että ne olikin paljon parempia. Ensimmäiset tarrat oli sellaista paksumpaa tarraa, joten ne ei mukautunut niin hyvin vaatteisiin eikä kestäneen yhtä hyvin pesussa. Lisäksi niistä lähti vähän ajan käytössä värit juomapulloissa, aurinkorasvoissa, eväsrasioissa yms. Eli jos olisi ollut vain niitä ensimmäisiä olisin luultavasti ollut ihan tyytyväinen ja ajatellut että ne on kulutustavaraa ja niitä pitää välillä vaihtaa, mutta kun näiden toisien ja kolmansien kanssa vastaavaa ei ole ollut.
Ollaan kyllä oltu onnellisia kun meillä on pieni koulu, jossa lapsella oma naulakko sekä tarkka ja huolellinen lapsi. Ensimmäisen vuoden aikana ei ole hukkunut vielä mitään, eikä tavaroita ole tarvinnut etsiskellä mistään. Tavarat on myös merkattu huolellisesti, eli luultavasti jos ne on välillä ollut koulussa kadoksissa niin ovat nopeasti löytänyt omistajansa. Todennäköisesti kun kirjoitin tämän lapsi hukkaa jotain tosi tärkeää. Yhtenä aamuna oli kyllä isänsä kanssa etsinyt puhelintaan kuumeisesti. Se löytyi äidin taskusta työpaikalta 🙈
krista
7.2.2020 at 09:37Hihitys tuolle viimeiselle :) Mä muuten eilen kouluun viedessä meinasin unohtaa lapsen koulurepun omaan selkääni :D Lapsi sieltä portin takaa huuteli, että äiti hei, se reppu! :D
–
Tosi hyvin järjestetty, että on oma naulakko – se kyllä helpottaisi tavaroiden löytämistä, esimerkiksi päiväkodissa just oma lokero/naulakko näppärä tukikohta. Korkeintaan oli naapureiden naulakoihin vähän lipsunut jotain :) Ja varmaan sekin on hyvä, jos on pienempi koulu, silloin varmaan paremmin ne hukkuneetkin löytää takaisin kuin jättikouluissa, joissa ne voi jäädä ikuisesti seilailemaan käytäville :D (näin mielikuvissa ainakin)
–
Nämä Tarramonsterin tarrat ovat ainakin ihan älyttömän laadukkaan tuntuisia, muista ei itsellä kokemustakaan toki. Oon kuullut tosi hyvää näiden pysyvyydestä!
Teppo
5.2.2020 at 21:37Tarroja on meilläkin päiväkodin myötä käytetty, vaikka sopiva tussi kulkee päivittäin työhousujen taskussa mukana. Oon kyllä harkinnut että pitäisikö noita tilata myös omalla nimellä joskus, työkalujen ja muiden mukana kulkevien juttujen merkkaamiseen.
Kuten pari kaveriani joskus sanoi:
”Laita nimi kaikkeen mitä annat lainan jollekulle ja haluat saada sen joskus takaisin”
”Eikun: laita nimi kaikkeen mitä annat lainaan”
”Tai itseasiassa: Laita nimi kaikkeen.”
krista
7.2.2020 at 09:40Toi on niin totta! Esimerkiksi huiveissa ja villatakeissa voisi olla nimi aikuisillakin – ja hanskoissa!!! Mulla oli joskus talvitraditiona, että yhdet hanskat häviää talvessa… :( Mutta jospa ois tajunnut, että niissä voisi olla nimi ja puhelinnumero, niin olisi voinut saada takaisinkin!
–
Niin hyvä neuvo oikeasti tuo nimeäminen myös lainatessa! Koska ei se lainaajakaan välttämättä muista, että keneltä jokin oli (ikuisuus)lainassa. Kääk, meillä on muuten yksi lasten-cd ollut varmaan viisi vuotta lainassa, just tuli mieleen! Ja just jos lainaa vaikka kirjoja… Ne usein jää sille tielleen, VAIKKA tosiaan palautuksen aikeet on lainaajallakin, mutta asiat vaan unohtuu/jää arkihärdellissä… Nimeäminen kyllä auttaa!
Suurperhe
5.2.2020 at 21:39Aika hauska muuten, eilen kun näitä tilasin niin osui silmään krokotiili kuva ja tuli niin mieleen Silva, mietein että ois kiva tilata tollaset lahjaksi ja mietin myös jo että mikä kuva mahtais olla sen toisen tytön mieleen. Nyt sitte tulin sun sivulle js vastassa postaus jossa krokotiilikuvioiset nimitarrat💕
krista
7.2.2020 at 10:41Hihi mahtavaa! <3 Ja siis kyllä, krokotiilit on niiii-iiiin hänen juttu, ei ollut vaikea arvata hänen valintaansa - tosin hetken pohti dinosauruksia, mutta olin ihan varma, että krokotiilit kuitenkin vie voiton. Toisella lapsella olikin enemmän mietittävää, että oisko sydän vai tähti vai kukka vai prinsessa vai pupu vai mikä :)
Anni
6.2.2020 at 08:30Meidän poitsun rakas pehmolelu oli hukassa päiväkodissa ja olivat sitä kaikkialta etsineet. Päiväkoti kaveri oli ihmetellyt ääneen miksi hänen norsussa on punainen läikkä. No sieltä se lelu löytyi, kaverin lokerosta nimikoituna meidän pojan nimellä. Kaverilla oli ollut monta kertaa samanlainen lelu mukana ja joku työntekijä oli enempiä tutkimatta laittanut tämän lokeroon.
krista
7.2.2020 at 10:45No hitsi, onneksi teillä oli nimi siinä! <3 Tuossa ois niin helposti voinut käydä niin, että lelu olisi vahingossa mennyt kaverin kotiin ja siellä ei välttämättä edes huomattu toisen lelun ilmestymistä pitkään aikaan - ja kun ois huomattu, ei tietty enää mitään käsitystä, mistä se ois tullut... Noin voi helposti käydä, jos ei ole nimeä! Meiltä löytyi syksyllä liian isot Reiman ulkohousut, muuten samanlaiset kuin meillä, mutta sitä kokoa ei oltu vielä ostettu - ja me oltiin ihan, että TÄH. Nimikoimattomat. Laitoin ympäriinsä viestiä kaikille potentiaalisille tahoille, josta housut olisivat voineet tulla, ystäville ja hoitoon jne. Ja ihme kyllä, omistaja löytyi! Se tuli tuosta mun leluselostuksesta mieleen siis - housut olivat tulleet siis meille samaan tapaan (jo ennen kesälomaa) kuin mitä visioin, että mitä teidän lelulle ois voinut tapahtua, jos ei olisi ollut nimeä. Tuollaista voisi siis hyvinkin sattua, jos ei ole nimeä!
Elina
6.2.2020 at 10:49Tarrat on kyllä hyviä. Meillä tyttö on isohkossa koulussa, ja heillä onneksi on oma naulakkopaikka ja lokeron kaltainen, jossa on hylly. Tämä varmasti auttaa. Tavaroita on tuon ikäisillä aina hukassa, siltä ei varmaan voi välttyä ja sekin on sitä kasvamista, että niistä oppii huolehtimaan. Mutta nimikointi on tietysti tärkeää. Ja sitten olen todennut, että koululaisen pitää olla itsenäisempi, joten vaatetus ei voi olla ihan yhtä viritetty kuin päiväkodissa. Eli tyttömme ei käytä enää koulussa kerrastoja yms., vaan laitetaan vaan sitten paksumpaa ulkotakkia tai sisävaatetta jne., jos on kylmä päivä, mutta minimoidaan erilaiset kerrospukeutumisen säädöt=vaatekappaleiden määrä kun lapsi on itse vastuussa. Koululta ei meidän tytön luokalla juuri kukaan ole lapsiaan säännöllisesti hakenut, että voisi silloin aina varusteita keräillä. Tosin koululta on tullut viestiä, että ei ehkä päiväkodin tavoin kaivatakaan vanhempia pyörimään arkisin (väkimäärä, autoilun määrä koulun ympärillä jne.)
krista
7.2.2020 at 10:49Kyllä – ja tää on mun mielestä just oikea asenne (tai näin yritän itsekin ajatella), että se on juuri kasvamista ja opettelua, että miten nyt sitten tavaroista huolehditaan. Oon sanonut, että vähän niin kuin luistelu (meillä luettiin aikoinaan paljon Aino ja tuhmat luistimet -kirjaa), että ei sitä kukaan kerralla osaa, mutta harjoittelemalla oppii <3
-
Meidän ekaluokkalainen muuten osittain tuosta "säädön määrän syystä" Suomessa kylmimpään aikaan toivoi haalaria - ja käyttikin sitten vanhaa haalaria. Vähemmän tavaraa (ja lahkeisiin voi sulloa kaikki tavarat tilavammin kuin hihaan) ja vähemmän myöskin puettavaa, pääsee nopeammin välitunnille ja luokkaan. Ihan yllätti, että aika monella koululaisella oli haalarit! Suomessa siis. Mutta näppärä vaatekappale tosiaan siinäkin mielessä. Saas nähdä, tuleeko vielä ensi vuonna uuden haalarin osto eteen...
Pire
6.2.2020 at 22:46Tilasin! Ensin emmin, että liekö pysyy vaatteissa kumminkaan, mutta täällähän oli hyviä kommentteja tarrojen puolesta! Aika suolasen hintasia kylläkin kun kahdelle lapselle tilaa, minun mielestä.
krista
7.2.2020 at 10:57Jesh, hienoa! Tässä muuten hyvä esimerkki siitä, että kun tuote on vaan kerrassaan hyvä, niin hyvät kokemukset leviävät – positiivinen puskaradio siis!
–
Oon aika varma, että sitten kun otatte tarrat käyttöön, ajattelette että oli sen arvoista <3 On nimittäin laadukkaan tuntuiset, ja muuten Suomessa tehty myös :)
Tilia
7.2.2020 at 11:11Nämä on niin kalliita, että minäkin tilasin sukunimellä aikoinaan. Ja useimiten tulee tussilla kuitenkin kirjoitettua nimi, jos on vaalea pesulappu. Pitäisikin raaskia käyttää nämä pois, ennen kuin lapset muuttaa kotoa ja liimat ei enää tartu! :-)
krista
7.2.2020 at 13:33Hei jos on sukunimellä (ja ei raaski käyttää pois ennen kuin lapset muuttaa pois kotoa, hihi), niin sitten voi käyttää omiinkin tavaroihin – jopa hei vaikka kännykkään! Paitsi hmm silloin, jos on eri sukunimi kuin muulla perheellä – niin kuin mulla on, höh :D Tai no jos sentään puhelinnumero toimii, niin sitten toimii palautuminenkin, vaikka sukunimi oiskin eri :)
MM
7.2.2020 at 14:03Leukoplastille vahva suositus. Ei irtoa pesukoneessa eikä kuivausrummussakaan, tarttuu villasukkaan ja vaikka kenkiin, lähtee kuitenkin siististi myös pois. Leukoplastiin on helppo kirjoittaa permanenttitussilla.
wewwaton
7.2.2020 at 15:47Nämä on kyllä ihan ykkösiä! En kyllä raski kaikkiin sisävaatteisiin laittaa kun ovat niin arvoikkaita, mutta kaikki ulkovaatteet ja hanskat ja urheiluvälineet nimikoin kyllä heti! Ja kun teillä nyt on yhteistyö, niin palautteena tarramonsterille (oon joskus niille suoraankin laittanu, mutta en mitään vastausta saanut) että voisiko niihin pakkauksiin saada niitä lisätarroja ? Kun nyt se se yksi pakkaus maksaa sen 27e, niin voisiko sen saada vaikka tuplamäärällä tarroja ilman että hinta tuplaantuu? Ymmärrän toki, että kallein vaihe on se tarran sommittelu, mutta jos se on jo kertaalleen tehty, niin voisiko siihen samaan saada sitten lisää niitä tarra-arkkeja vaikka 4-5e arkki?