Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Tarramonsterin kanssa.
Sisältää alekoodin.
Iiiiks, koulujen alkaessa huomasimme, että meidän pohjattomaksi kuvitellun (tarra)kaivon pohja uhkaavasti lähestyy!
Äkkiä lisää tarroja tilaamaan!
Meidän ensimmäinen erä Tarramonsterin nimikointitarroja – yksi Mini Monsterin pakkaus per lapsi, ja lisäksi kolmas pakkaus yhteistarroja – kesti meillä siis hienosti 1,5 vuoden ajan. Nyt niiden loppuessa oli aivan itsestään selvää, että lisää tosiaan tilataan. Ja just näitä samoja, laadukkaiksi ja pysyviksi todettuja! Ovat nuo kyllä niin näppäriä, eikä nimikointi tunnu (enää) ollenkaan ekstrariesalta tai ylimääräiseltä muistettavalta.
Heh tosi moni asia meidän elämässä on ihan hurlumhei ja sekasotku, mutta näköjään ainakin vaatteiden nimikointi toimii. Haluan nimittäin, että meille hankitut vaatteet pysyvät jatkossakin meillä eivätkä katoa jonnekin kaikkien elämässä kadonneiden tavaroiden ikuiseen maailmankaikkeuteen.
Meillä nämä tarrat ovat aina saatavilla pienessä korissa keittiön ja eteisen kulmassa. Jos sitten siinä joka-aamuisessa kouluunlähtötohinassa huomaa, että jollain on lähdössä käyttöön jokin uusi vaatekappale tai muu asia (lue: viidestoista reppukaveri), on tarra helppo ja nopea sipaista mukaan.
Mähän kerroin viimeksikin, miten tämä koululaiselämä on ainakin meillä nostanut nimikointitärkeyden ihan uusiin sfääreihin. Ja minä kun aikaisemmin kuvittelin, että nimikointihomma on päiväkotielämää – mutta ehei, koulussa niitä nimikointeja vasta tarvitaankin!
Koulupäivän aikana kadonneiden vaatteiden metsästämiseen(kin) vaikuttaa muuten myös koronatilanne, ylläriylläri. Meillä ainakaan vanhemmat eivät enää pääse koulun sisätiloihin löytötavarakoreja kaivelemaan, vaan kadonneiden hanskojen ja villatakkien metsästäminen jää lapsen itsensä vastuulle. Se on muuten aika iso vastuu tuollaiselle pikkukoululaiselle, joka vasta opettelee suunnistamaan koulun monissa sokkeloissa.
Ja meidän tapauksessa puhutaan siis lähes tuhannen oppilaan iiiiiisosta koulusta, jossa on oppilaita ekasta ysiin asti. Sinne käytävien uumeniin häviää kyllä ikuisiksi ajoiksi isompikin asia kuin ekaluokkalaisen vedenpitävä välikausihanska.
Muutaman kerran vuodessa koulun ulkoportaille nostettavan ”löytötavaranäyttelyn” sisältö onkin ollut silmiäavaava. Kääks, noin monet mustat ulkohousut! Noin paljon kalliita teknisiä ulkoilutakkeja (ja ihan uuden näköisiä) on joltain perheeltä vaan hukassa! Ja tälläkin hetkellä koulun kentän aidalla roikkuu pitkä rivi erilaisia, toinen toistaan hienompia huppareita.
Jos niissä olisi nimi, ne olisivat todennäköisesti jo ajat sitten palautuneet omistajilleen.
Kun me tilasimme ensimmäisen erän Tarramonsterin tarroja, en tainnut ajatella tarrojen tekstejä sen kummemmin. Etunimi-sukunimi kivakiittiKLIK ja tilaus menemään.
Vasta myöhemmin tajusin pari olennaista asiaa näin koululaisen (ja meidän perheen) käyttönäkökulmasta.
Ensinnäkin: luokka-asteen numero ja kirjain. Hitsi, sehän on ihan olennainen! Pienissä piireissä (tai vaikka päiväkotiryhmässä) riittää varmasti usein pelkkä etunimi ja sukunimen ensimmäinen kirjain. Mutta tuollaisessa isossa koulussa pelkkä nimi ei välttämättä auta mitään, jos vaate on tipahtanut takin hihasta aivan eri puolelle koulua (ja sen jälkeen muiden oppilaiden jaloissa kulkeutunut tiesminne) kuin missä lapsen oma luokka sijaitsee.
Mutta kun lapussa lukee luokan koodi, se ehkä kantautuu oppilaan kotiluokan naulakkoon. Ja – bingo – täällähän tämä mun villatakki on! Oman luokan kohdalta naulakosta se on paljon helpompi löytää kuin löytötavarakorista jostain ihan eri siivestä tai mustan aukon aika-avaruusulottuvuudesta.
Uskon muuten aivan täysin siihen, että koulun aikuisetkin haluavat auttaa hintavien tavaroiden tallessapysymisessä. Jos siis koulun aikuinen nostaa vaikka käytävän lattialta kalliin uuden teknisen takin, kurkkaa sen lapun ja näkee siitä luokan koodin, hän aika varmasti käy viemässä takin kyseisen luokan naulakkoon. Mutta jos luokan numeroa ja kirjainta ei ole, oikean suunnan jäljittäminen on isossa koulussa paljon hankalampaa.
Saatikka jos nimeä ei ole ollenkaan.
Ja toiseksi: puhelinnumero. Tämä me tajuttiin erityisesti Espanjassa, jossa me korkattiin ne ensimmäiset Tarramonsterin tarrat käyttöön.
Jos vaikkapa lapsen rantahattu unohtuu biitsille Espanjassa, niin ei paljon auta, että siinä on lapsen nimi ja sukunimi. Mutta jos siinä olisi puhelinnumero (ja vielä +358-alkuinen), niin ehkäpä kännykkään kilahtaisikin viesti tai kuva hatun sijainnista.
Sama pätee tietysti kotimaassakin. Jos itsekin vaikka löytäisin hupparin leikkipuiston kulmalta ja siinä olisi puhelinnumero, näpyttelisin saman tien viestin, että teidän huppari löytyi täältä paikasta x. Mutta pelkän nimen kanssa löytäjällä on käsissään paljon hankalampi juttu. Usein näistä löytyneistä tärkeyksistä näkee kuvia vaikkapa paikallisista FB-ryhmissä, ja monesti vaate (tai vaikkapa taaperon unilelu, oih!) löytääkin ihanasti omistajansa, kunhan se vaan on hävinnyt samalla alueella.
Mutta jos se asia onkin hävinnyt ihan eri kaupunginosaan, niin FB-ryhmätkään eivät välttämättä tavoita.
Vieläkin harmittaa yksi vihreä ja ihan uusi kumisaapas, joka tipahti kantorepussa keikkuneesta pikkujalasta Helsingin keskustaan noin vuonna 2015. Se on mennyt tietysti pieneksi jo viisi vuotta sitten, mutta täällä sen yksinäinen terhakka toinen pari vieläkin seisoo meidän hyllyllä ja huhuilee, että oispa kannattanut olla nimen lisäksi mukana myös puhelinnumero.
No. Näillä opeilla puntaroin sitten tämänkertaista tarravalintaa. Tarkoittaako tämä, että pitäisi tilata kahdenlaisia tarroja: koulussa käytettäviin juttuihin etunimi ja luokka-aste, ja vapaa-ajalla käytettäviin juttuihin etunimi ja puhelinnumero.
Mutta hitsi kun suurinta osaa käytetään tietysti sekä koulussa että vapaa-ajalla.
Onneksi sitten tajusin tämän: nehän saa ujutettua sinne molemmat!
Eli yläriville (”etunimikohta”) lapsen nimi JA luokka-aste. Siinä saa olla siis välilyöntikin.
Ja alariville (”sukunimikohta”) puhelinnumero.
Me laitettiin puhelinnumero vieläpä sillä +358-alulla, jos joskus elämässä oltaisiin vielä Suomen rajojen ulkopuolellakin.
Esteettisesti ajateltuna tämä meni tietysti huomattavasti ahtaammaksi kuin pelkällä nimellä. Mutta ihan sama! Informatiivisuus on tässä meille kuitenkin se tärkein juttu!
Viime tilauksen jälkeen Tarramonsteriin oli tullut tarjolle tosi paljon ihan uusia ihania teemapakkauksia. Ihastelin mm. Seikkailu syysmetsässä– ja Eukalyptus-teemapakkauksia, mutta lopulta valitsimme sitten kuitenkin molemmille lapsille uudestaan nuo Mini Monsterin pakkaukset: niissä kun on näppärästi sekä noita pyöreitä tarroja (lemppari) että pieniä kapeita tarroja, yhteensä 120 tarraa per pakkaus.
Tuttuus vei siis voiton.
”Uuden” tunnetta saatiin sitten vähän uutuusvärisävyjen kautta: toiselle valittiin minttu (viimeksi oli vihreä) ja toiselle persikka (viimeksi oli pinkki). Eli lempivärit edelleen, mutta vähän uudella värisävyllä.
Lisäksi meille on olennaista myös ”yhteispakkaus”, kun niin moni vaate on lapsille yhteinen. Eli tarra, jossa on molempien lasten nimi. Se on myös näppärä sopuratkaisu, jos lähtee käyntiin väitt… neuvottelu, että kumman lapsen nimi reppukaveriin laitetaan.
Yhteispakkaukseen me otettiin sitten tuollainen uutuusteemapakkaus, eli Yksisarviset. Näissä yhteistarroissa ei kyllä nyt sitten ole puhelinnumeroa mukana vaan pelkästään molempien lasten luokan nimet, jaiks toivottavasti riittää!
Nuo Tarramonsterin tarrat ovat tosiaan kestäneet tämän 1,5 vuoden käytön ihan älyttömän hyvin. Tässä alla vielä vertailuksi 1,5 vuotta sitten otetut kuvat ja tarrojen (ja vaattteiden) tämänhetkinen kunto – ja näitä vaatteita tosiaan on pidetty pesty pidetty pesty pidetty, ja vaatteet ovat meillä edelleen käytössä.
1,5 vuotta sitten…
…ja nyt:
Ja 1,5 vuotta sitten…
…ja nyt:
Pesulappu on jo ministi rispaantunut, mutta tarra ei.
Tarramonsterin tarrat saa kuitenkin tosi näppärästi nipsaistua irti, kun on tullut laittaa vaatteet eteenpäin kiertoon.
Ja tällainen nimikointitarra on näppärä myös silloin, kun itse ostaa paljon kierrätysryhmistä niin kuin me tehdään. Eli jos aiempien omistajien nimet on kirjoitettu vaatteeseen tussilla, voi näppärästi laittaa vaan oman siistin tarran siihen päälle.
Ainoat tarrat, jotka ovat meillä päässeet kulumaan, ovat muuten kenkien sisäpohjaan laitetut tarrat. Ja sekin johtuu siitä, että viime kerralla heti alkuun hukkasimme (hups) sellaiset läpinäkyvät ”päällystarrat”, jotka olivat Mini Monsterin pakkauksissa mukana. Ne on siis tarkoitettu kulutusta enemmän vaativiin kohtiin lisävahvikkeeksi.
Nyt yritetään pitää tallessa nämä läpinäkyvät tarratkin, niin kenkien merkitsemiseenkin saadaan kestävämpi tulos!
Ja sitten se alekoodi! Jos siis jollain muullakin on tullut (nimikointitarra)kaivon pohja näkyviin ja on uusien tarrojen tilaamisen aika, niin tässäpä Tarramonsterin alekoodi jakoon!
Alekoodi on: PTB10
…ja sillä saa Tarramonsterin verkkokaupasta -10% alennuksen.
Koodi on voimassa vajaan viikon verran eli ma 20.9.2021 asti. Kannattaa käyttää hyödyksi ja tilata nyt tulevan talven nimikointitarrat! Onko teillä välikauden varusteissa jo nimet?
Muistetaanko muuten teillä nimikoida vielä myös koululaisen kamat vai onko tapa päässyt lipsumaan päiväkotivuosien jälkeen?
9
A
14.9.2021 at 17:03Meillä nimikoidaan eri firman tarroilla (laajempi suunnittelumahis siellä, se on iso juttu lapselle saada suunnitella omat tarrat), on ollut tuolta toisesta firmasta ja tarramonsterista joskus aiemmin ja ihan yhtä hyvin toimivat. Tällä kertaa mä tilasin tarrat ilman luokka-astetta (meillä ”vain” 500 oppilaan koulu ja luokat 1-6), ihan siksi kun tokaluokkalainen veti pultit nimilapuista joissa luki eka luokan luokka (edelliset tarrat riitti kahdeksi vuodeksi, eli loppuaika mun piti niistä saksia se luokka pois :D). Päiväkodissa mentiin etunimi sukunimen eka kirjain -mallilla, koululaiselle oon kirjoittanut koko nimen (ihan siksi, että sukunimi on harvinaisempi, niin koulussa löytyy helpommin oikeaan suuntaan). Puhelinnumero ois hyvä löydettävyyden kannalta, mutta mä en halua toisaalta että oma numero ois kaiken maailman tavaroissa saatavilla, niin otan harkitusti sen riskin että tavara katoaa kunnei oo puh.nroa.
—
Joo ja tosiaan koululaisen kamat nimikoidaan ahkerasti, lapsi on onneksi myös aika hyvä pitämään huolta tavaroistaan, reilun kahden vuoden hukkaamissaldo on yhdet sisähousut (en tajuu miten) ja yhdet hanskat, koulun löytötavaralaatikosta lapsi on itse muutamia hanskoja ja asusteita pelastanut.
krista
14.9.2021 at 19:22Hihi mä kans mietin tuota, että mitä sitten, kun luokka-aste vaihtuu – mutta sitten totesin, että näin syksyllä vuosi on vielä alussa, eli annetaan mennä :D Katsotaan, kadunko sitten ensi syksynä :D
–
Meillä on tänä vuonna ollut hukassa jo yhdet hanskat ja yksi reppukaveri, molemmat löytyivät! Viime vuonna yksi (ihan uusi!) paksu villatakki oli pitkään hukassa ja olin jo valmistautunut siihen, että sitä ei löydy… Mutta löytyi! Kokonaan hukkaan (siis että ei palaudu nimikoinnin ansiosta jollain aikavälillä) ei ole tainnut koulussa mennä mitään, ehkä jotain pikkuhanskoja korkeintaan… Tai sitten mun muisti toimii valikoiden :D Mutta PALJON on ollut tosiaan niitä hetkellisiä häviämisiä ja sitten onneksi löytymisiä! Päiväkotiajalta vieläkin harmittaa yksi ihan poskettoman ihana kalapipo, joka hävisi (vaikka oli nimi!) eikä sitä koskaan löytynyt, niisk. Näkyy tuolla, niisk niisk: https://www.puutalobaby.fi/harka-fuengirola/
Anna
14.9.2021 at 17:19Tarrat on kyllä nimikoinnin pelastus. Vein sen joskus niin pitkälle, että ostin kanttinauhaa ja ompelin sellaiset läpät villasukkiin, neulesormikkaisiin ja lapasiin, että saan niihinkin tarrat. Tarrat pysyivät, minun ompelukseni petti XD
.
Vähän menee kilpailevan firman mainostamiseksi, mutta meillä on Ikioma nimilappu-tarroja ja ne(kin) ovat pysyneet tosi hyvin. Ainoastaan juuri kengistä tai muista kovan kulutuksen taipuvista pinnoista on lohkeilleet. Jopa suksissa on tarrat kestäneet aika hyvin.
Meidän tarravalikoima on sellainen, että kummallekin lapselle on omalla etunimellä ja sukunimen alkukirjaimella olevat tarrat, sitten on pelkällä sukunimellä ja puhelinnumerolla ja vielä yhdet pelkällä puhelinnumerolla. Tuolta saa myös söpöjä minitarroja mitkä mahtuu vaikka aurinkolasien sankaan.
Minä käytän itsekin esimerkiksi juuri aurinkolaseissa, työkengissä, eväsrasioissa, juomapolluissa yms. tuota sukunimi+puhelinnumero tarraa. Jos jäävät johonkin niin omistaja on helpompi tavoittaa. Tai ainakin voi joku kirjoilla kun jääkaappiin unohtuneet eväät ovat haisseet kaksi viikkoa työpaikan yhteisessä jääkaapissa XD Tai no nykyään syön jo firman ruokia (pääasiassa), mutta keikkaillessa olin aina omilla eväillä ja kuljin monessa yksikössä niin pidin nimitarroja ehdfottoman tärkeinä.
krista
14.9.2021 at 19:25Oooo, sä oot panostanut! Mun täytyy myöntää, että meillä nuo sukat jäävät nimikoimatta VAIKKA repussa on varasukat ja joskus lapset sukkia vaihtavatkin, jos on kevyet kesätennarit ja ne kastuvat. Joten hukkaamisen riski siinä on… Mutta sukkiin en ole alkanut nimilappuja laittamaan… Hanskoissa on sellaisissa, joissa on etikettilappu, siihen on hyvä laittaa!
–
Hihi mulla ei olekaan omia nimilappuja, mutta tulee mieleen, että ehkä pitäisi olla :D Mähän siis taidan hukata hanskoja enemmän kuin meidän lapset :D
Anna
14.9.2021 at 19:56Meillä on vielä toinen lapsi päiväkodissa ja toinenkin koulutaipaleensa ihan alussa, joten olen aika vahvasti vielä päiväkoti maailmassa. Ja olen itsekin arponut aika monen sukan tai lapasparin kanssa, että kenelle mahtavat kuulua niin motivaatio oli ainakin joskus kohdillaan :D
krista
15.9.2021 at 08:01Joo siis päiväkodissa työskenteleville kyllä TODELLA olennaisia ne nimikoinnit, eihän siitä muuten tulisi yhtään mitään. Ihan huvittaa, miten olikin kaikilla aina vaikka just tasan samanlaiset hanskat :D
Veera
14.9.2021 at 20:36Meillä nimikoidaan kaikki vaatteet ja tavarat kaikille lapsille iästä riippumatta. Yksiä jalkapallohanskoja ja leggingsejä lukuunottamatta kaikki tavarat on aina löytynyt takaisin. Lapsetkin on tosin hyvin omista tavaroistaan huolta pitäviä. Meillä on ollut useamman merkin nimikointitarroja vuosien varrella. Viimeisimpänä testissä tarramonsterit. Petyin kyllä erittäin pitkään toimitusaikaan, kun tilasin mielestäni ajoissa ennen koulujen alkua ja kesti useampi viikko tulla, joten ei ehtinyt koulujen alkuun. Onneksi vanhoja tarroja oli vielä jokunen jäljellä uusia vaatteita ja varusteita ei ollut montaa. Laatuun olen kyllä ollut tyytyväinen tällä kokemuksella.
krista
15.9.2021 at 08:16Sama täällä, varmasti jatketaan nimikointeja vielä pitkään! Ja haa tulipa vielä sellainenkin pointti mieleen (tuosta huolellisesta itse huolehtimisesta), että sehän tietysti helpottaa myös lapsen osuutta, että vaikka just ulkoiluhousuissa on nimi, jos kaikilla on samanlaiset. Eli lapset siellä naulakolla voivat varmistaa, että omaan jalkaan menee just ne, joissa on oma nimi :) Tietysti vahinkoja sattuu, kun välkälle on hoppu ja puetaan nopeasti, mutta sitten tosiaan nimikointien avulla voi setviä, että kenellä on vaihtunut :)
–
Haha ja tästäkin tuli taas mieleen: meillähän muuten vaihtui (?) kerran hoplopissa lapsen välikausikengät: mä näin heti päälle päin, että ne ei ole meidän (meille jääneissä oli huonompi kunto), ja sitten kun katsoin nimeä, niin nämä meille jääneet kengät olivat nimikoimattomat, kun meillä sataprosenttisella varmuudella oli omissa lapsen nimi. Jännä muuten ajatella, että onkohan toinen osapuoli joskus huomannut, että heillä on kengissä toisen lapsen nimi. Silloin ei ollut nimikoinnissa puhelinnumeroa, eli nimen perusteella ei ole löytänyt takaisin. Sellainenkin mahdollisuus tietysti on, että vaihtuminen ei ollut vahinko, mutta mysteeriksi tämä jää.
–
Voi ei, ootkohan ollut just jossain pahimmassa syksyn tilausruuhkassa jumissa…? Me tajuttiin tarratilanne vasta just koulujen alettua ja tilattiin siis vähän myöhemmin. Onneksi teillä oli vanhoja tarroja jäljellä siinä! Olisi kyllä tietysti tärkeä saada just nopeasti silloin, kun tarve on :) Ja joo, mekin ollaan oltu supertyytyväisiä laatuun, nää todella pysyy siististi!
Mymmeli
14.9.2021 at 21:15Itse ehdottomasti myös liputan tarranimikoinnin puolesta. Suurin osa kamppeista on nimikoitu ja tavarat pääosin hienosti tulleet aina kotiin. Kerran oli löytölaatikossa samanlaiset housut kuin omalla lapsellani on, muttei näkynyt nimilappua. Klassisella äitityylillä haistoin ko. housuja ja pystyin sanomaan, ettei ole minun lapseni housut. Samalla lapseni katseli silmät suurina, että tunnistatko todella hajusta oman lapsen.
krista
15.9.2021 at 08:22Hahaha mahtavaa, äidinvaistolla sitä tietysti tunnistaa lapsensa hajusta! :D (ta hihi ehkäpä hajusteista, mä ainakin heti erotan, jos on hajusteilla pesty)
Tilia
15.9.2021 at 16:22Aikanaan tilattiin yksi tarrasetti sukunimellä (harvinainen), kun lapset olivat vielä päiväkodissa. Niistä on osa vieläkin käyttämättä, että ei vissiin kovin aktiivisia nimikoijia olla. Toisaalta ne vaatteet, jotka on siirtyneet isommalta pienemmälle, on tarvinnut nimikoida vain kerran. Nyt kun lapset on jo isoja ja heille tilataan nettikaupasta joitain tiettyjä, itse valitsemiaan vaatteita, eivät todellakaan hukkaa enää mitään vaatteitaan. Joissain urheiluvälineissä taitaa vielä tarrat olla. Hanskojen jatkuva hukkaaminen loppui sinä talvena, kun ostin vain yhdet hanskat. :)
krista
16.9.2021 at 08:48Joo sukunimellä nimikoidessa on se hyvä, että ei tarvitse vaihtaa käyttäjän vaihtuessa! Hih aika riittoisat tarrat olleet siis teillä, jos päiväkodista asti riittäneet :)
Lilah
15.9.2021 at 18:53Meillä nimikoidaan vain kalliimmat tekniset ulkovaatteet ja nekin kirjoittamalla tussilla. Neljän lapsen kanssa 15 vuoden aikana hävinneet vaatekappaleet, jotka olisi harmittaneet on laskettavissa yhden käden sormin. Sukkia häviää ihan oman kodin uumeniin hämmentävät määrät, mutta siinä ei taitaisi nimilaput auttaa. Neulesormikkaat on toinen mitä katoaa, mutta ne kestävät muutenkin vain niin lyhyen aikaa, että paritan niitä miten sattuu joka tapauksessa. Pääsääntöisesti ipanat osaavat pitää hyvin huolen omistaan. Kerran vuodessa katson koulun löytötavarapyykkinarun läpi vanhempainillan tmv yhteydessä, mutta harvoin on mitään löytynyt. Keväällä olen välillä ajatellut, että pitäisikö käydä sieltä hakemassa seuraavat koot mustia ulkohousuja viimeisellä hetkellä, jonka jälkeen löytötavarat hävitetään. Päiväkotiin aikoinaan sanoin, että en lähde jokaista kirpparivaatetta nimikoimaan. Senkun hukkaavat jos hukkaavat, en kysele perään ja lapsella on aina riittävästi varavaatteita mukana vaikka joku katoaisi kesken päivän.
krista
16.9.2021 at 08:50Haha joo kotona hukkuviin tavaroihin ei valitettavasti nimilaput auta :D
–
Mäkin oon muuten miettinyt tuota, kun löytötavarat menevät lopulta hävitykseen… Se kai on ns. pakko eli niitä ei voi mihinkään muuaalle laittaa – vai VOISIKO ne toimittaa vaikka Hope ry:lle tai vaikka kirpparimyydä ja laittaa kertyneet rahat koulun vanhempainyhdistykselle/hyväntekeväisyyteen tms. Onkohan se laillista vai tuleeko joku pykälä vastaan löytötavarasta…?
Eve
15.9.2021 at 20:28Olen töissä päiväkodissa, joten nämä tarrat ovat hyvinkin tuttuja. Kun mummo muutti palvelutaloon ja kaikki vaatteet ja tavarat piti nimikoida, sanoin heti siskolleni, että näillä tarroilla se tehdään. Siihen sai myös jonkun koodin, mikä tarvittiin pesulaa varten. Ja kyllä oli kätevää liimata vaatteisiin vaan tarra sen sijaan, että kirjoitti kaikkiin sotkuisella tussilla etu- ja sukunimen ja pesulakoodin. Siskoni on töissä palvelutalossa eikä koskaan ollut kuullut näistä tarroista! Kannattaisi siis näiden tarrafirmojen kohdentaa mainontaa päiväkotien lisäksi myös palvelutaloihin. :)
krista
16.9.2021 at 09:03Hei mä muuten huomasinkin tarroja tilatessa, että Tarramonsterille on tullut ihan tähän tarkoitukseen tehty seniori-hoivakotipakkaus! Tietysti voi nimikoida millä vaan tarralla, mutta varmasti ihan tällainen ”nimeäminen” voi aiheuttaa hyvä ahaa-elämyksen niissä, joiden läheisiä on hoivakodeissa. Mutta samaa mieltä, näitä kannattaisi ihan mainostaa hoivakoteihin (ja sitä kautta omaisille), koska voisi kuvitella, että on tosi näppärää myös tuossa tarkoituksessa! Hyvin hoksattu siis sinulta, hieno homma!
JK
16.9.2021 at 01:24Nyt on pakko kysyä, että mikä on reppukaveri? :)
krista
16.9.2021 at 08:41Hihi se on siis sellainen pehmolelu (tai voi se varmaan olla myös muu lelu), jossa on ripustuskoukku ja se laitetaan reppuu killumaan – meillä usein kiilusilmäpehmo tai raasu (scruff-a-loves), jolla on koukku. Nämä repussa roikkuvat pehmot oli muuten tooooosi in ja pop silloin, kun mä itse olin ala-asteella. Ilmeisesti niillä on nyt joku uusi tuleminen, tai sitten ne ovat olleet in ja pop kaikki nämä vuodet, mutta siihen ei vaan ole kiinnittänyt huomiota :D
A
16.9.2021 at 10:05Ala-asteikäisillä tytöillä noita repun killuttimia on aikamoinen kasa lähes kaikilla, tärkeä itseilmaisun väline (meillä kolmasluokkalaisella ei taida tällä hetkellä roikkua yhtään minipehmoa mukana, mutta avaimenperiä ja heijastimia piisaa ja kilinä ja kolina on taattu :D). Mut ei oo ikinä kyllä noita nimikoitu (siis niitä pikkupehmoja), oon luottanut vaan että kyllä ne repussa kiinni pysyy :D
krista
16.9.2021 at 10:15Joo sama täällä meidän kulmilla :D Välillä tuntuu, että killuttimia on enemmän kuin sitä koulureppua :D Meillä sitä mukanapysyvyyttä hankaloittaa sellainen, että niitä myös irrotellaan, vaihdellaan, kannetaan mukana ja niillä leikitään etenkin koulupäivän jälkeen. Ja meidän perheen sisällä aamuisin käydään kriis… neuvottelu, että kuka ottaa tänän minkänkin, voi apua :D Yksi oli jo tosiaan kadoksissa tänäkin syksynä, onneksi löytyi!