Oho.
Harrastan sitä Facebookin ”on this day” -applikaation käyttämistä – siitä jotenkin mahtavasti näkee elämän eteenpäinkulkemisen. Erilaiset elämänvaiheet. Olin ennen blogia superaktiivinen statuspäivittäjä; nyt statusarkisto tarjoaa kahdeksan vuoden läpileikkaukseen erään Kristan elämään.
Useimmiten naurattaa. Välillä huokaan syvään. Joskus vähän ahdistaakin. Enimmäkseen hauskaa läppää, lisäksi paljon töitä ja rutkasti lempeä.
Huhtikuun toinen päivä sen sijaan näytti ensisilmäyksellä jopa vähän tylsältä.
2.4. vuonna 2008 ei näköjään tapahtunut juuri mitään merkittävää.
2.4. vuonna 2009 ei näköjään tapahtunut juuri mitään merkittävää.
2.4. vuonna 2010 ei näköjään tapahtunut juuri mitään merkittävää.
2.4. vuonna 2011 ei näköjään tapahtunut juuri mitään merkittävää.
2.4. vuonna 2012 tapahtui.
Koskaan ennen noita Facebook-muistoja selatessani ei ole kääntynyt vatsa ympäri (enkä edes tiedä, että hyvällä vai pahalla tavalla) samaan tapaan kuin juuri äsken, kun tajusin, että tasan neljä vuotta sitten tapahtui tämä.
Lits läts. Sen jälkeen mikään ei koskaan ollut niin kuin ennen eikä koskaan tule olemaan.
Uhhuh. Tarvitsen nyt lasin viiniä.
En edes tiedä, mitä ajatella.
29
a
2.4.2016 at 22:53Nelivuotiaan tytön äitinä on käsittämätöntä mihin neljä vuotta on mennyt (öö, no synttäripäivänä lasken että hups, taas lisävuosi ja sit onnellisena unohdan, jatkan omaa eksistenssiä sellaisen 34-vuotiaana kuin olin ennen tytön syntymää…sit toisaalta elämä on ihan eri, niin totaalisen eri). Tyttö taas, voi itku kun se on iso ja reipas ja osaava (ja uhmassa ja raivostuttava ja niin kuin mä, siis totaalisen ärsyttävä tyyppi, ja niin rakastunut isäänsä ettei ole tosikaan, voi pikkulikka, äidin oma mussukka). Mutta silti, sillä uhallakin että lapsi on ihana ja rakas ja todellakin toivottu, voi että on ihanaa kun oma elämä pilkottaa jo hetkittäin. Lapsi käy harrastuksessa ilman vanhempia, se käy kaverien luona leikkimässä ihan itsekseen, se löytää kaverin puistosta ihan itsekseen (ja sillä on ihan oma elämä päiväkotipäivien aikana). Töissä oon ollut jo parisen vuotta, mutta nykyään ei ole enää jakomielitautinen olo, töissä olen työminä, se vanha tuttu ja sitten kun poljen päiväkotia kohti muutun äidiksi. Ja se tuntuu normaalilta :) Illalla kun lapsi nukkuu olen sitten työminä tai vaimo, riippuen siitä miten kiireet menee (mun tai miehen). Lukuunottamatta uhma-peikkoa (nimimerkillä miksi se viimeisen kk aikana huutaa, kitisee tai marisee 90% hereilläoloajasta) on elämä jotenkin mallillaan (ei, vauva-aikana tai taaperon kanssa elämä ei ollut mallillaan, se oli kriisistä kriisiin, loputtomasti).
Ja uskomattomalta tuntuu sekin, että oon puutalobabya neljä vuotta seurannut (tai ainakin melkein, en muista että löysinkö tän silloin kun tyttö oli vielä mun sisällä vai niinä loputtominä imetyshetkinä kun kahlasin lähes koko netin läpi jotain lukemista etsimässä). Keep up the inspiring blog Krista!
krista
2.4.2016 at 23:00Just tällaisia ajatuksia salamana alkoi vilistä päässä. Enkä ehkä ollut valmis tuohon ”iskuun” vielä, kun varsinaiset synttäripäiväthän ovat vasta myöhemmin ja synttärijuhlat viikon päästä; en ollut sen kummemmin ajatellut vielä asiaa. Eniten mä tässä tyrmistyin siitä, miten h*vetin (anteeksi) paljon tässä elämässä on tapahtunut niiden lapsivesien jälkeen. Miten myös MÄ oon muuttunut. Elämä. Uhhuh.
–
Vau, mekin on ”tunnettu” pitkään. Blogin nelivuotissynttäritkin näköjään on tosiaan just menneet enkä mä muistanut mitään :) En oo kovin hyvä näissä merkkipäivissä :D
littlemon
3.4.2016 at 12:3924-v lapsettomana opiskelijana en ehkä oo sun blogin kohderyhmää mutta tasasen säännöllisesti tänne aina eksyy! Mulle tulee sun blogista sama olo kun Strömsöstä, rentoutunu ja hyväntuulinen! Kaikki postaukset turvaistuimista Ti-Ti nalleiluihin tulee luettua, eikä kertaakaan oo tullut tylsää :) Sun tapa kirjottaa on piristävä ja sellanen mukaansa tempaava. Mukavaa lukea ”tavallista”, hauskasti kirjotettua blogia. Palaan lukemaan jatkossakin :)
krista
3.4.2016 at 16:16Ihana kuulla, KIITOS! Tällaisista tulee aina niin kiva mieli, vau. Hihii, ja mä ajattelen jotenkin niin, että joo oon mäkin tosiaan ollut se 24-vuotias lapseton opiskelija; ja omasta mielestäni vieläpä IHAN EILEN :D Ihan täysin erilainen elämäntyypi silloin, ja osittain ITSEKIN on ihan erilainan – mutta silti sama ihminen. Ehkä se on siten jotenkin samastuttavaa – tai sitten vaan kurkistus johonkin ihan erilaiseen… Haha, en tiedä. Mutta KIITOS, tuli hyvä mieli tästä :)
MirvaK
3.4.2016 at 17:05Mulle eilen fb tiesi kertoa että 16v sitten mua kosittiiin. Mies uhkasi haastaa fb:n oikeuteen kun häntä ei muistuteltu. ;) Mutta voi että mitä kaikkea noihinkin vuosiin mahtuu…
krista
3.4.2016 at 17:24Oijoijoi, tuossa pitäis olla sellainen asetus, että automaattisesti ilmoittaa myös kumppanille aina, kun näkyy joku sopiva avainsana (syntymäpäivä, häät, kosinta, kihla tms) :D
MMinne
4.4.2016 at 09:47Mua ärsyttää, kun mulla ei ole facessa tuota! Meen sinne ”on this day” hommaan, niin face vaan kiittelee, kun tulin katsomaan muistojani, mutta valitettavasti ominaisuus ei ole kaikkien käytössä. Dämet! On se kaikkien joilta mä olen asiasta kysynyt! Tosin kyl mä googletin, ettei se oikeasti ole kaikilla..