Telaketjutytön hammaspohdintaa

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä: Xylitol Jenkki

No jopas! Muutamissa blogeissa on tänä vuonna kiertänyt Xylitol Jenkin haaste, jossa bloggaajaa pyydetään kirjoittamaan omasta hammashoidostaan – ja sitten mennään PlusTerveyden hammaslääkäriasemalle tsekkaamaan, että mikäs se totuus siellä suussa oikein onkaan. Itse olen bongannut haasteen ainakin Pupulandiasta ja Lähiömutsilta. Silloin noita lukiessani ajattelin, että luultavasti haaste napsahtaa vain sellaisille bloggaajille, jotka omistavat jo valmiiksi sellaisen luontaisen ihanan, hohtavan Pepsod… Jenkki-hymyn. Mutta wohoo, olin väärässä: myös erästä allekirjoittanutta telaketjutyttöä kaikkine massiivisine rautoineen ja kumilenksuineen pyydettiin juuri mukaan. Joo todellakin lähden!

Minua ei tarvitse kuin vilkaista niin huomaa, että suussa ei (kirjaimellisesti) ole kaikki kohdallaan.

…mutta parin vuoden päästä on! Toivottavasti. Telaketjutarinaa ”hammasremontti”-tägin (sivupalkissa) takana sekä täällä.

Jos tuota purentaa ei oteta huomioon, minulla on käsittääkseni aika ”perustason” hampaat. Ei mitenkään täysreiättömät, mutta ei mikään suuri katastrofikaan. Itse asiassa – ja tän aion ottaa kehuna – minut sitten tulevaisuudessa leikkaava kirurgi totesi, että ”oho! jos sulla ei olisi näin hyvin hoidetut hampaat, tää purenta ei olisi mitenkään pysynyt kasassa tähän päivään asti”. Joo-o: jos tuosta lukee vaan nuo neljä sanaa, ”näin hyvin hoidetut hampaat”, niin kyllä tuosta kehun saa aikaiseksi.

Purennan lisäksi hampaat ovat jonkin verran kellastuneet – kahvi, voi kahvi. Seuraa paljastus: mulle on kerran tehty hampaidenvalkaisu. Sellainen ihan kristallivalkaisu – laitettiin joku ultravioletti(?)valo päälle pariksi tunniksi ja bling bling. Sen tulokset olivat näkyvissä parin vuoden ajan (lopetin myös kahvinjuonnin silloin), mutta nyt ne ovat enää muisto vain…

Se valkaisu oli muuten kamalaa. Sain siitä niin järkyttävät vihlonnat, että sen illan kävelin vain tuskaisena ympäri Töölönlahtea suu auki, jotta tuuli vähän vilvoittaisi kipua. Näin sieluni silmin itseni iskemässä hampaat katukiveykseen, jotta saisin ne tuskaiset hampaat irti.

Että silleen.

Haaveilen, että tekisin joskus sen valkaisun uudelleen.

Apua mikä teini-selfie. Paitsi että teini olisi ehkä laittanut meikkiä. Mä en.

Ai niin, ja yksi omiin hampaisiini liittyvä iso-iso juttu – asia, jonka olen ihan itse mokannut. Perhana. Se tapahtui Silvaa odottaessani.

Mulla oli silloin aivan valtava himo kivennäisveteen, ja vähän niin kuin vaihtelun vuoksi lipittelin myös kaikkia erilaisia maustettuja vesiä. Kun Silvan syntymän jälkeen kävin hammaslääkärissä, sain järkytyksekseni kuulla, että eroosio (?) on pistänyt hammaskiilteen (?) ihan palasiksi. Kysyttiin, juonko kivennäisvesiä. 
”No en tavallisesti, mutta raskaana ollessa join puolen vuoden ajan niitä ihan älyttömästi. Ei kai se niin lyhyessä ajassa voi tapahtua…?”

Kuulemma voi.

Ärsyttävintä tässä on, että maustamaton peruskivennäisvesi olisi kuulemma ollut ihan ok. Aaaaaargh! Voi, jos olisin tajunnut! Olisin ihan hyvin voinut juoda sitä perusversiota – ne maut eivät edes ole niin hyviä mun makuun… Pilasinpa sitten hampaani.

*******

Seuraa tämän bloggauksen valistusosuus:

Lähiömutsi ehti tästä omassa bloggauksessaan jo aikaisemmin kertomaan, mutta oon vaahdonnut tästä nyt lähipiirissä niin paljon, että… …no: haluan ihan välttämättä vaahdota tästä vielä lisää.

Eli: Turun yliopiston äiti-lapsi -ksylitolitutkimus 90-luvun alusta (tutkimuksesta tarkemmin täällä).

Tutkimuksessa äideille Ylivieskassa annettiin ksylitol-purukumia, annosmääränä kolme kertaa päivässä ja kaksi tyynyä kerrallaan. Purukumin käyttö aloitettiin 3 kk synnytyksen jälkeen. Täysksylitolipurkkaa käyttäneiden äitien lapsista 90 % ei saanut reikiintymistä aiheuttavaa bakteeria ollenkaan! Vielä pari vuotta myöhemmin tämän ryhmän lapsilla oli 71-74 % vähemmän reikiä kuin vertailuryhmien lapsilla.

Ja: jos reikiintymistä aiheuttava bakteeri ei tartu lapseen ensimmäisten elinvuosien aikana, se ei isommalla todennäköisyydellä tartu koskaan. Tämä siksi (toivottavasti osaan selittää asian oikein! jos on hammaslääkäreitä kuulolla niin saa tarkentaa!), että kun lapsen suun bakteerikanta on jo vakiintunut ja suussa ns. hyviä bakteereja, ei se reikiintymistä aiheuttava mutans steptokokki pääse sinne enää niin hyvin jylläämään. Eli tämän vuoksi on niitä ihmisiä, joilla ei ole koskaan ollut reikiä – se johtuu luultavasti siitä, että he ovat säästyneet lapsena siltä tartunnalta!

Mä olen ollut tästä tiedosta niin vaikuttunut, että… …uhh. Todella vaikuttunut siis. To-del-la-kin aion yrittää kaikin voimin suojata meidän tytöt tuon bakteerin saamiselta, hemmetti vie!!!

Uhhuh. Sori. Mulla ihan pulssi kiihtyy tätä kirjoittaessa :D 

No, se mitä meillä tehdään, on tietysti säännöllinen hampaiden peseminen aamuin illoin. Silvalle siis – Seelalle ei vielä. Sen lisäksi me ollaan tarkkoja viiden ruokailun päivärytmistä. Ei ei ei ylimääräistä napostelua. Ikinä siis, tarkoitten että ikinä-koskaan-IKINÄ. Ja ruokailun jälkeen aina xylitol-pastilli, tarkoittaen aina-ihan-joka-kerta-eli-AINA.

Jännä, tätä kirjoittaessani huomaan olevani tämän asian suhteen ihan älyttömän paljon ehdottomampi kuin monen muun. No, koen sen tärkeäksi – varmaan siksi. Heh, oma äitini tuossa sanoi, että lapsenakin sain hepulin, jos vaikka hammasharja unohtui kotiin jossain reissussa. Piti yön pimeinä tunteina lähteä etsimään auki olevaa huoltoasemaa, että mulle saatiin uusi hammasharja.

Ehkä mun pitäis vähän höllätä nutturaa tän suhteen. En kuitenkaan aio tehdä niin – mulle itselleni on helpompaa noudattaa tällaisia tapoja pilkuntarkasti. Koska jos alan lipsua ”no ei yksi kerta mitään tee” -tyyppisesti, niin en lipsu sitten vain yhtä kertaa vaan jatkuvasti. Tunnen ehkä itseni; siksi nollatoleranssi on mulle parempi.

Mä en muuten voi just nyt pureskella purkkaa tämän raudoituksen takia. Siksi minäkin olen ottanut, yhdessä tirpan kanssa, tavaksi aina ruokailun jälkeen nämä:

Näiden syömisestä on yritetty muistuttaa myös isovanhempia. Toivottavasti palopuheet ovat menneet perille!

Onneksi nuo pastillit on hyvän makuisiakin – en ole ainakaan koskaan kuullut, että joutuisi paljon lasta houkuttelemaan noiden ottamiseen. Hih pikemminkin toisin päin; on pitänyt pitää alusta asti aika tiukka linja, että vain ruokailun jälkeen näitä. Etenkin silloin, kun pastillien syönti aloitettiin, tirppa olisi luultavasti mieluiten syönyt vaikka vain näitä pääasiallisena ravintonaan.

Xylitol-pastillit ovat muuten ainoa ”karkki”, jota tirppa on koskaan saanut; se ei taida edes tietää ns. oikean karkin olemassaolosta. Tuo koko sanakin on luultavasti vielä tuntematon. Kerran meillä oli suklaata, jonka tirppa löysi. Kerroin, että se on ”äidin kahvileipää”.

Kyllä: valehtelin. Vieläpä aika huonosti. Auts. Vähänks ankea lapsuus :D

*******

Seuraavaksi siis vaihe kaksi: treffit siellä PlusTerveyden hammaslääkäriasemalla. Saas nähdä, mitä sanovat…