Tuossa alkukesästä löysin tieni Jodeliin – aika kiinnostava someväline se!
Hauskaa (ja aina tietysti jännittävääkin) on myös bongata jotain itsestään. Jaiks. Onneksi ei mitään pahaa kuitenkaan. Tällaiset terkut kuitenkin Helsingin Jodelin @blogijuorut -kanavalaisille :)
No höh! Osaatko sanoa, mistä se johtuu? Itse sain bloggaamisen ilon takaisin niihin aikoihin, kun perustin tämän oman sivustoni ja mulle itselleni tuo muutos on ollut vain ja ainoastaan positiivinen. Harmi, ettei nappaa!
No höh, harmillista!
Kolmas jo, kääk! Omalle sivustolle vaatii kyllä tosiaan sen vartavastentulemisen, ymmärrän sen hyvin – vastaavasti mulla itsellä esimerkiksi moni (hyvä!) Lilyn blogi on jäänyt ihan vähälle, kun ei ”roiku siellä jo valmiiksi” niin kuin silloin tapana oli. Mutta esimerkiksi seuraamalla Facebookissa tai Instassa voi kyllä saada niitä ”sykäyksiä” tulla tontille.
Jos sisältö ei ole liian tylsää :)
Ja juu, on seurannut ja uuttakin on tullut – lukijamäärällä*) ja blogin fiiliksellä (tää mulle tärkeintä, koska vaikuttaa tieytysti omaankin motivaatioon ja koko blogin henkeen) menee oikein mukavasti :)
*) Edit: tsekkasin juuri huvikseni ja tän vuoden aikana on ollut 106 670 uniikkia eri lukijaa ja yli 1 300 000 – yli miljoona!! – luettua sivua. OMG.
Tää muakin kiinnostaa! No ainakin lapset kasvaneet ja se tuo mukanaan tietty muutosta; ihan jo siihenkin, millaisia asioita haluaa kertoa. Ei enää kakkajuttuja :) Itse olen huomannut sellaista, että postauksista tulee pidempiä kuin ennen – ennen oli sellaisia miniväläyksiä vaan, nykyään jotenkin päädyn kirjoittelemaan aina paljon pidempiä tekstejä.
Itse toivoisin itseltäni sellaisia lyhyitä Facebook-statuksen tyyppisiä havaintopostauksia enemmän kuin pitkiä avautumisia.
Noooouh! Mä oon vaan tylsä!
Välillä mä oon kyllä ihan samaa mieltä. Oonhan mä aika tylsä. Vaikka esimerkiksi nyt, kun Joel nukuttaa tuolla tyttöjä ja mä vaan ajelehdin somessa. Hah suht tylsää, toivottavasti ne kohta nukahtaa, niin pääsee kainalopaikalle sohvalle. Ai, mutta aika tavallisentylsää sekin. Otan myös yhden kuivan pienen siiderin. Aika tylsää. Jos vaikka joskus repäisisin ja ottaisin tuopillisen maitoa.
Mulla on ehkä (harvat) hetkeni, mutta enimmäkseen mä oon aika tylsä :D
Hei tämähän on hyvä palaute! Tästä tuli keskustelua alkuun ja itse tykkään tuosta rakenteesta (myös muissa blogeissa). Nyt kun tästä ei ole tullut vähään aikaan palautetta, oon ajatellut, että kaikki muutkin ovat tottuneet tähän :) Esimerkiksi Facebookissa jaetusta linkistähän menee tietysti suoraan juttuun, mutta osoitteella tulee ikään kuin ”kansilehdelle”.
Tää täytyy ottaa pohdintaan; josko jossain vaiheessa olisi aikaa ja mahdollisuutta vähän fiksata ulkoasua! Haluan tietty, että se on mahdollisimman hyvä – niillä kyvyillä (rajallisilla) joita itselläni sivunrakentajana on, ha ha.
Ai sun mielestäkin? Onko se tuosta samasta syystä, että juttuja pitää erikseen klikata?
Mobiiliversiossa on muuten nyt viimeisen viikon ajan ollut jotain häikkää. IT-asioista tietävät lomailevat, mutta yritän saada jonkun kiinni ja toivottavasti saadaan korjattua pian.
Jee, kiva kun luet! :)
Yhteistyöpostauksia täällä tosiaan on nyt ja jatkossakin (toivottavasti), mutta yritän tietty tehdä nekin mahdollisimman epäkuolettavasti :) Eli että niissäkin olisi sellaista sisältöä ja näkökulmaa, joka toisi jotain kiinnostavaa lukijalle. Nykymuodossaan saan tuloni yhteistyöpostauksista – toinen vaihtoehtoni olisi blogata kuukausipalkkalaisena jossain, mutta riittävän hyvää tarjousta ei ole vielä tullut kohdalle :)
Ööö täh? :D
Hippiä? No enpä juuri mäkään. Meidän näkökulmasta varmaan aika tavallista lapsiperhe-elämää vietetään.
Busted :D :D :D :D
38
Jitterbug
16.7.2017 at 00:03Olen seurannut blogiasi tasan tarkkaan Seelan syntymästä lähtien, päädyin blogiisi My Explorationin Emman postauksesta, jossa hän onnitteli uuden perheenjäsenen syntymästä. Täytyy sanoa että itseänikin ärsyttää se kun postaukset täytyy klikata erikseen auki ’:D Tosi pieni asia, mutta kun sivu kestää hetken latautua, sitten klikata postausta ja odottaa että postaus latautuu. Nää on näitä ”elämän suuria ongelmia” ettei melkein edes kehtaa sanoa ääneen :’D
krista
16.7.2017 at 00:10Hihi, todellakin first world problems :D Mutta mä ymmärrän hyvin – kyllä sivua pitää olla sujuva käyttää. Mä tosiaan tykkään tuosta etusivusta (muissakin blogeissa) siinä mielessä, että se ikään kuin näyttää ”koonnin” uusimmista jutuista ja siitä on helppo klikata siihen, joka just itseä kiinnostaa. Mietin noita yläbokseja kyllä; voisin ehkä kokeilla ilman niitä joskus, josko se helpottaisi mobiiliversiota… Mutta palautetta on tosiaan hyvä saada – ja se on huippua, että teknisistä ongelmista saan usein saman tien viestiä! Moneen asiaan en itse osaa vaikuttaa, mutta yritän aina löytää jonkun, joka osaa :)
–
Kiva, kun oot ollut monta vuotta mukana! <3
Liisa
16.7.2017 at 00:04Eli joillekin tulee huijattu olo kun sinun mekosta voi päätellä, että puutalossa eletään iduilla mutta sitten paljastuukin, että haaveilet painepesurista?
krista
16.7.2017 at 00:06Kyllä! Ei saa pitää värikästä mekkoa, jos haluaa painepesurin – se on huijausta! :D
Suvi
16.7.2017 at 00:05Tuohon sivun hankaluuteen. Selailen aina puhelimella ja useimmiten tulen blogiisi jonkun huomion herättäneen facebook-linkkauksen kautta (en myöskään lue enää niin säännöllisesti kuin lily-aikoina, osittain yhteistyöpostauksien paljouden vuoksi, pääosin oman äitiyslomattomuuden vuoksi :D), ja on tosi turhauttavaa yrittää siirtyä yhdestä tekstistä selailemaan muita, kun ensin pitää selata välillä hyvinkin pitkä kommenttiketju läpi. Tässä siis ehkä vähän ideoimisen varaa, miten löytää muiden viimeaikaisten tekstien otsikot tai linkit ilman loputtoman ketjun läpiselaamista? Puhelimella myös osa kommenteista ei näy kokonaan, mutta tämä tuntuu olevan yleinen ongelma.
krista
16.7.2017 at 00:13Ahaa, joo – eli siis mobiiliversiossa tuo aiempien juttujen löytäminen, hmm joo totta, en ole koskaan tullut ajatelleeksi! Voisko kommentit olla siis ”lue kommentit” -tyyppisen valikon alla, se vois olla yksi vaihtoehto. KIITOS, nää vinkit on hyviä, täytyy selvittää antaako sivustorakenne tuollaisen mahdollisuuden!
–
Joo toi sisäkkäiset kommentit (ja sisentyminen lukukelvottomaksi) on yleinen ongelma. Tällä hetkellä se on kolmiportainen; kaksiportainen ois kömpelömpi keskustelun kannalta. Mutta siitäkin voin testailla eri versioita, ne on helppo muuttaa :)
Sofia
16.7.2017 at 00:05Haha mahtavaa metaa 😄
krista
16.7.2017 at 00:13Hihi, tuohon vaatepuoleen päätyminen oli ehkä hieman yllättävää :D
Pia
16.7.2017 at 00:08Hehe, mua viihdytti tämä postaus kyllä. Oon seurannu aika alkuajoista, en joka postausta, mutta ei sitä aikaa ole kaikkeen. Mutta tää on ainoa blogi, jota voin sanoa seuraavani. Kehunut tätä jopa duunin lounastauolla. Syystä että: aito, hauska, vakava, fiksun oloinen kirjoittaja, joka ei yritä viisastella 😀 Tylsä? Ei missään nimessä. Tai sitten minäkin olen supertylsä. Enkä missään nimessä ole 😂😂
krista
16.7.2017 at 00:15Ehkä me ollaan vaan samalla levelillä tylsyydessämme :D Tai siis säkenöivässä hauskuudessamme, joka ei kaikille avaudu, näin sen täytyy olla kröhöm joo joo :D
–
Ihanaa, kiitos kuulla, että joku (edelleen, niisk) tykkää :D
toope tyttelssön
16.7.2017 at 00:49Tykkään tykkään tykkään ❤️ Aitous nappaa ja sun kirjoitustyyli on vaan niin mukaansatempaava ja hauska! Ainut blogi jota oon seurannut jo monta vuotta. Kaikkia ei voi eikä onneksi tarvitsekaan miellyttää. Olet ihana just sellaisena kuin olet! Ja arvostan aitouden säilymistä vuosien läpi. ❤️
krista
16.7.2017 at 09:38Oooo ihanaa, kiitos kiitos kiitos <3 Mä taas arvostan teitä pitkäaikaisia vakkareita, jotka niin monta vuotta ootte kulkeneet meidän mukana - kiitos! <3
-
Mä uskon, että se "aitouden säilyminen" on varmasti ollut alusta asti sitä, että oon halunnut kirjoittaa ja tehdä ihan omannäköistä. Se on sit tavallaan helppo säilyttää :) Vaikka se "itse" tieytysti ajan mukana muuttuu - tällaisessa viidessä vuodessakin varmasti tapahtuu ihmiseen kaikenlaista "hiontaa", niin silti se pysyy sen senhetkisen ihmisen näköisenä :) tai jotain :)
Seija
16.7.2017 at 01:01Hei vaan, blogiasi aivan alusta asti seuranneena voin sanoa, että nautin postauksistasi ihan yhtä paljon kuin ennenkin. Se minkä itse olen havainnut, on se, että olet kasvanut blogisi mukana. Hiljaa sivusta olen seurannut kuinka kahdesta tuli ensin kolme ja sitten neljä. Samoihin aikoihin omakin perhe kasvoi samoihin nuppilukuihin. Ei niinä alkuhetkinä ollut paljoa aikaa miettiä muuta kuin puhtaiden vaippojen määrää ja sitä kuinka monta puklutahraa paidassa on liikaa lähikauppaan. Ja kun kaksi pienimmäistä alkaa vihdoin olla sen ikäisiä, että ehtii miettiä muutakin kuin niitä kurahousuja ja Bugiksien hyttysverkkoja, saa niin tehdä. On hienoa lukea esim. hyväntekeväisyydestä, terassikalustosta ja Espanjan elämisestä! Niitä asioita mekin tässä elämän vaiheessa mietimme (Espanjan sijasta teimme tosin juuri yhtä pitkän repäisyn eteläiseen Ranskaan – Hehe). Minusta teet hienoa työtä! Ja jos haluat välillä päästä helpommalla, niin postaa vain muutama arkikuva teksteineen – sitähän ihmiset nykyään kaipaavat: nopeaa uutisointia esiripun toiselle puolelle, kunnes hyppäävät seuraavaan asiaan (sidenotena: tämän olen hyvin huomannut omassa työssäni markkinoinnissa, kukaan jaksa enää kiinnostua yli 15 sek pituisiin videoihin). On kuin massa odottaisi datan syväasennusta kalloon ilman vaivannäköä? Kunhan vaan ei tarvitsisi ajatella! Mutta siis, höpinät sikseen: pidä oma linjasi, ja ole siitä ylpeä, mekin olemme! Olet hyvä, ja vallan riittävä, juuri sellaisena kuin olet!
krista
16.7.2017 at 09:45Tää on ihan totta; viidessä vuodessa elämäntilanteet muuttuu ja vaihtelee, tosi luonnollista että vaihtelee silloin juttujen aiheet ja ne ajatukset, jotka päivän mittaan päässä pyörivät – ja niistähän nämä bloggaukset syntyvät :) Ja joskus voi olla vähän tylsääkin, niinhän elämässäkin, joskus on hetkiä, jolloin kiehtovin mielessäpyörivä ajatus on, että ”katsokaa, miten upeita nuo pionit on” :) Varmasti suht tylsää :D Mun on pitänyt ihan ponnistella, että en postaa enemmän noista kukkapenkin kukista :D :D :D Tosi jännittävänkiehtovaa :D
–
Kiitos! Mulle itselle on tärkeää, että kirjoitan just niistä aiheista, jotka sillä hetkellä pyörii päässä ja tuntuu luontevalta. Kirjoittamisesta tulisi helposti taakka, jos olisi paljon ”pitäisi pitäisi” -juttuja. Esimerkiksi just hauska ei voi pakottamalla olla, jos itsellä ei silloin ole hauskat ajatukset päässä :) Pitää niinä päivinä olla jotain muuta ja sit taas hauska silloin, kun itseäkin naurattaa. Mutta siis: kiitos! <3
jkv
16.7.2017 at 02:46Mä itse asiassa just kommentoin tonne Jodeliinkin, että oon just alkanu lukea koko blogia uudestaan IHAN ALUSTA. Siis huh. Mulla oli jossain vaiheessa tossa kans vaihe, kun en jaksanu lukea tai kiinnostua teidän elämästä. Mut nyt uusiks ihan siitä ekasta lähtien lukiessa mä oon taas AIVAN koukussa. Ihanaa menoa. Ja pakko Krista sanoa, että se kuinka arvostavasti sä puhut sun elämästä, lapsista, läheisistä ja niistä paskoistakin hetkistä, ilahduttaa mua todella paljon. Kiitos ihanasta blogista siis.
Yksi miinus tosin. Edelleenkin puhelimella lukiessa kommentoinnin porrastus katoaa multa ruudusta, kun tasoja on enemmän kuin kolme. Edes puhelimen vaakatasoon kääntäminen ei auta. Harmittaa, kun tosi paljon hyvää keskustelua jää näkemättä. :/
krista
16.7.2017 at 09:50Oi, kiitos! <3 Vastaan nyt tälle puolelle, oon (vielä) vähän kömpelö Jodelin käyttäjä, oon tähän asti vaan lukenut juttuja enkä itse kommentoinut :)
-
Mutta siis kiva kuulla - ja aika paljon luettavaa sulla edessä, hih :) Ajattele, viisi vuotta, joskus sitä itsekin havahtuu siihen, että onpa pitkä aika.
-
Mäpäs voisin nyt testiluonteisesti muuttaa tuon porrastuksen kahdeksi ja katsotaan, mitä käy keskustelulle. Muutetaan sitten takaisin, jos ei toimi :) Mutta tuo on sellainen, mikä itseäkin harmittaa - mutta johtuu siis siitä, kun teksti sisentyy niin sit se menee sellaiseksi... ...no, lukukelvottomaksi kännykällä, kaikki tietää mitä mä tarkoitan, mutta joo ärsyttävää se on mullekin :)
Norde
16.7.2017 at 03:00Täällä myös yksi, jota ei kyllästytä! Just yks päivä mietin, että Puutalobaby on ainut blogi mun laajalla seurattavien blogien listalla, josta luen aina jokaisen postauksen. Kaikista muista tulee välillä skippailtua postauksia aiheista, jotka ei kiinnosta, mutta sulla niitä ei vaan ole.
krista
16.7.2017 at 09:58Ooooo ihana kuulla, tuleepa näistä hyvä mieli! :) <3
Kuunari
16.7.2017 at 03:08Minuakin ärsyttävät aukiklikattavat postaukset ja myös aiemmin mainitty kommenttien portautus. Uskoisin, että peruslukija haluaa lukea kaiken, eikä valikoida otsikoiden perusteella, siispä etusivulle uusin postaus vaan kokonaisena ylimmäs. Olen lakannut lukemasta montaa blogis (esim. Muita ihania) kokonaan tästä klikkailurakenteesta johtuen.
krista
16.7.2017 at 09:59Kommenttien porrastus muutettu just minuutti sitten kahdeksi – laittakaa ihmeessä palautetta, että onko parempi vai huonompi sit kuin ennen. Eli se on sitä, että kuinka moneen kommentinkommenttiin voi vastata. Porrastus helpottaa keskustelua, mutta mobiililla se on tosiaan ihan sietämätön, törmään itsekin ongelmaan sekä omassa blogissa että muilla tonteilla.
–
Aukiklikattavuutta mun täytyy vielä vähän pureskella, se ois isompi muutos. Mutta noita yläbokseja mietin jo, hmm..
krista
17.7.2017 at 14:51Yläboksit postettu kokeiluluonteisesti! :)
Hanna-Marleena
17.7.2017 at 15:05Hei, toimiiko tämä porrastus siis vanhoissa teksteissä myös? Ja mikä on se kaksiportainen?
ainakin https://www.puutalobaby.fi/potkupyorasta-polkupyoraan-ilman-apurattaita/
osa keskustelusta ei ole luettavissa puhelimella
~
toimimattomuuden huomaa ko keskustelusta esim kommentista
VEEMA 27.6.2017 at 21:30 alkaen
– KRISTA
—- LILAH
——- A
———VEEMA
———LILAH
—- VEEMA
~
Lilahin ensimmäinen kommentti on luettavissa.
Seuraava kommentti A:lta on luettavissa heikosti, joidenkin sanojen loppu puuttuu,
eli periaatteessa yksi sana per rivi tai jos on kaksi lyhyttä sanaa ”Mä oon…” ”pitkä ja …”
A:n jälkeen pitäisi olla siis VEEMA:n ja LILAH:n kommentit joita ei näy ollenkaan,
se nimimerkin edessä oleva pallomerkki näkyy.
puhelimen kun kääntää niin sitten näkyy VEEMA:n ja LILAH:n kommentit
krista
17.7.2017 at 15:23Ei varmaankaan tee vanhoille postauksille mitään, koska silloinhan sen pitäisi poistaa kommentteja (esimerkikissäsi Lilahin jälkeen muut kommentit ois poistettu) ja se ei tietysti ole hyvä :) Eli (jos toimii oikein), niin tuleville postauksille. Voin testata sitä itse asiassa huvikseni vielä tähän :)
–
Eli porrastus tarkoittaa sitä, että kuinka moneen kommentin-kommenttiin pystyy vastaamaan. Jos pystyy vastaamaan vaikka esimerkikssäsi A:n kommenttiin (kolmannella tasolla, ennen se oli kolmiportainen), sisennys vie sen mobiilissa liian oikeaan laitaan eikä se mobiililla ole lukukelpoinen (pöytäkoneella on). Porrastus voisi olla vaikkapa nolla, jolloin kommentteihin ei voisi kommentoida ollenkaan. Nyt muutin kolmosesta kakkoseksi eli se tarkoittaa käytännössä sitä, että Veema-Krista-Lilah tuossa esimerkissäsi olisi voineet kommentoida mutta A:lla ei olisi ollut mahdollisuutta enää vastata Lilahille :)
krista
17.7.2017 at 15:28Eiku hetkinen, en voi testata varmaan vielä tähän, kun tuskin se tähän vielä tulee – mutta muutoksen jälkeen tehtyyn postaukseen (tänpäiväiseen) ehkä voi :)
–
edit: sisennysten muuttaminen ei näköjään toimi; testasin tätä uusimmassa postauksessa ja silti se antaa liikaa kommentin-kommenttiin-vastausmahdollisuuksia. Eli mun täytyy jututtaa tästä IT-ihmistä myöhemmin, kun palaa lomaltaan!
Hanna-Marleena
17.7.2017 at 15:54Aijaa se siis poistais niitä kommenteja kokonaan jos vaikuttaa vanhoihinkin kommentteihin! :O
Ootellaanpa siis päivitystä!
krista
17.7.2017 at 16:10Joo tai siis niin mä ainakin päättelin, tai siis en tiedä, mitä muuta se vois tehdä vanhoille kommenteille :) Mutta näköjään se muutos ei nyt vaikuta yhtään mihinkään (heh), joten täytyy odotella tosiaan IT-ihmisen näkemystä :D Toivottavasti on ylipäänsä sellainen muutos, jonka voi tehdä sössimättä jotenkin noita vanhoja keskusteluita… Mutta selvitellään :)
Aino
16.7.2017 at 08:30Haha, joo huijausta mekko – painepesuri :D
Mulla ärsyttää ku luen syötteenlukijan kautta, ku välillä siinä näkyy koko postaus ja välillä joutuu klikkaamaan blogiin ja sitten on valkonen sivu sattumassa silmiin peiton alla lapsia nukuttaessa salaa lukemassa, kun syötteenlukijassa on musta tausta, eli aika pieni ongelma seki :D
Vinkkinä vaan muillekki eri sivustoilta blogeja lukeville, että syötteenlukijalla näät kaikkien seuraamiesi blogien uudet postaukset kerralla, eikä tarvi klikkailla montaa sivustoa. Vastauksena siis tuohon että lilyn jälkeen ei tuu käytyä, että ei tarvi rajoittua yhteen mediaan sen vuoksi. :)
krista
16.7.2017 at 10:04Näkyykö sulla muuten syötteenlukijassa kuvat ja keskustelu? Joel joskus käytti jotain sellaista (mutta se taisi olla sellainen, joka lopetti toimintansa pari vuotta sitten) ja sillä näkyi vaan pelkkä teksti ja mä olin ihan, että TÄH, eihän tuossa nyt mitään järkeä ole, kaikki kuvaläpät jää näkemättä :) Mutta tosiaan se ohjelma (?) jo lopetti toimintansakin eli se oli joku vanha :)
Aino
17.7.2017 at 00:29Joo kuvat näkkyy, ei ois tosiaan mittään järkeä ilman! Feedly on mulla käytössä. Kommentit ei näy, mikä onki ainut varjopuoli, mutta tunnustan olevani aika laiska niitä muutenkaan seuraamaan, ellei asia oo erityisesti sellanen mistä janoan lisää ajatuksia.. ’:D anteeksi!
Hnaa
17.7.2017 at 23:03Minä käytän myös Feedlyä ja on pitänyt sanoa jo pidemmän aikaa, että jostain syystä näkyy vain postauksen eka kuva kaksi kertaa, eikä tekstiä ollenkaan. Sitten joutuu avata postauksen, että saa tekstin näkymään. MUTTA tässä välissä oli muutama viikko, kun koko postaus näkyi oikein. Sitten palasi tähän pelkkään kuvahommaan. Toivottavasti IT-ihmeesi osaisi ratkoa ongelman tällä kuvauksella :)
krista
17.7.2017 at 23:08Oho, mä en tuota Feedlyä tunnekaan, mutta laitetaanpa korvan taakse – hih IT-ihmiselle paljon kysymyksiä :D Hän on siis tuolla Indieplacen puolella töissä, mutta häneltä oon usein saanut kaikenlaista apua :)
Kiitollinen
16.7.2017 at 08:48Niin muuten miksi sulla on tuolla ylhäällä aina ne kolme juttulaatikkoa? Ei ainakaan ole viimeisimmät jutut, onko luetuimmat? Ainakin mobiiliversiossa ne voisi poistaa, ne on vaan tiellä.
–
Ja itse kaipaisin sitä, että etusivulla myös vanhojen postausten perässä lukisi kommenttien määrä, että voi nopealla silmäyksellä nähdä, mistä vanhemmasta tekstistä vielä keskustellaan. Kun ne kommentit on oma ihana maailmansa. En halua missata, jos jossakin vielä tapahtuu :)
–
Mutta siis aivan mahtava blogi! Mielestäni yksi tärkeä tekijä tässä blogissa on se, että sä et juuri koskaan vedä hernettä nenään. Pahimmat nillitykset hoidat huumorilla. Se tekee kommenttiosuuksistakin kivaa luettavaa. Koska lukijakuntahan lienee sinullakin ihan tavallinen, kuin muissakin blogeissa :) mutta kaikkia kommenttiketjuja ei jaksa, täällä jaksaa!
–
Jatka vaan juuri sellaista blogia, josta itse tykkäät!!!!!
krista
16.7.2017 at 10:11Hih ne on sellaiset ”nostoja menneistä jutuista”, jotka ajattelin kivoiksi – eli että etusivulta pois painuneita juttujakin tulisi näkyville – mutta todellisuudessa päivitän niitä aivan liian harvoin, että se olisi toimiva. Nyt ajatttelin, että siellä vois olla ”historianostoja” kauempaa blogimenneisyydestä eli että ne ohjaisivat kurkistelemaan vuosientakaisia hauskoja juttuja, mutta niitäkin on vasta ollut kolme historianostoa enkä tiedä, klikkaako niitä oikesti kukaan :D Voisin vähän katsella tilastoja, onko niihin vanhoihin tullut yhtään klikkauksia… Mobiilissa tuo on mun mielestäkin huono, mutta käsittääkseni tuo menee niin, että joko molemmissa ne on tai molemmissa ei ole. Voisin hyvinkin kokeilla ilman noita bokseja. Se sit puolestaan hämmentää, jos ne välillä on ja välillä ei ole…
–
Kommenttien määrän mäkin haluaisin, mutta siihen ei ollut olemassa (ainakaan silloin, kun sitä kyselin) mitään ”perusplugaria” eli pitäisi koodata tai mun tapauksessa mun täytyisi etsiä ja ostaa joku koodari hommaan, josko se ylipäänsä on mahdollista tähän sivustotemplateen > aaargh :D Mutta tuotakin voisin uudelleen kysellä, kun portaalin IT-osaaja palaa lomilta :)
–
Ja KIITOS! <3 <3 <3 Ja kyllä, niin teen jatkossakin! :) Kommenttiosion mukavuudesta myös ehdottoman iso kiitos lukijoille; postetuissa viesteissä on tällä hetkellä 3 kpl viestejä (koko vuodelta? tai ainakin useammalta kuukaudelta?) eli mun ei tarvitse sitä juurikaan "moderoida" vaan täällä keskustelijat itse osaavat keskustella kivasti <3 Lilyn puolella mulla oli tästä ongelmia ja se vaikutti mun yleisfiilikseen koko bloggaamista kohtaan. Nyt se on helpottanut tällä omalla tontilla ja se on mulle iso juttu :)
Esec
16.7.2017 at 08:50Mua ei se aukiklikkaus harmita silloin niin paljon jos sen alla on pitkä postaus. Jos taas (aika usein) sen alla on vain lyhyt postaus, niin klikkaus ärsyttää.
Ehkä olen jotenkin sekaisin, mutta mun mielestä sun postaukset on nimenomaan lyhentyneet (päin vastoin kun sanoit) ja se on vähentänyt mun lukuintoa vähän.
Mutta toi vaatteet-> aatteet on kyllä ihan naurettavaa ;D eiköhän jokainen saa pukeutua ihan miten tykkää! Eihän tää kuitenkaan ole mikään tyyliblogi tai poliittinen kanava.
Kiitos kivasta blogista ja etenkin terveen positiivisesta ja itsevarmasta tavasta reagoida kritiikkiin.
Hauskaa kesän jatkoa!
krista
16.7.2017 at 10:18Mä oon luultavasti jo pyrkinyt niitä lyhentämään :) Mutta jotenkin koko ajan ”epäonnistun” ja tulee pitkiä vaan :D Sellainen sopiva yhdistelmä ois mun mielestä optimi; ajattelen, että se on lukijallekin jo raskasta, jos joka ikinen päivä tulee vaan piiiitkää asiaa kuutena päivänä viikossa. Optimi mun mielestä olisi silleen sopivan vaihteleva, vähän niin kuin aiheidenkin kohdalta. Hassua kyllä lyhyempien postausten teko on jopa ”vaikeampaa” kuin niiden pitkien. Että saa punchlinen toimivasti; pidempää jaarittelua sitä kyllä näppikseltä lähtisi vaikka kuinka paljon :D
–
Ja kiitos! <3 Hih joo hassua ajatella, että joku tosiaan vois ajatella, että meidän vaatteilla me yritettäis jotenkin tehdä itsestämme jonkinlaisia - siinä ehkä vähän unohtuu, että me ollaan ihan oikeita ihmisiä, ei me eletä tätä blogia vaan tää blogi tulee meistä :D Eli ensin on kyllä ne vaatteet ja meidän elämä ja persoona muutenkin, ja blogi näyttää sitten palan siitä. Ja sitä paitsi suurin osa meidän aikuisten vaatteista on ostettu paljon ennen kuin mitään blogia koskaan olikaan :D
Anna
16.7.2017 at 12:58Minä kans olen pitkien postausten kannattaja! Niissä tulee yleensä enemmän ajatuksia esiin ja on asiaa. Lyhyistä tulee helpohkosti olo, että pitää nyt vaan saada blogiin täytettä, että tulee rahaa (vaikka et olekaan kuukausipalkkainen) tai ettei lukijat jätä, eikä ole sitä sanomaa. Tämä siis yleistys kaikkiin blogiin. En juuri nyt muista millaisia tämän blogin lyhyet postaukset ovat olleet. Peukku siis pitkille postauksille!
Sk
16.7.2017 at 09:03Itse kaipailen sellaista, että kommenttien jälkeen olisi linkit edelliseen/seuraavaan postaukseen. Joutuu aina klikata takaisin etusivulle tai etsiä varsinaisen postauksen lopun ja siitä nuolella. Niissäkin aina arvon, kumpi nuoli menee seuraavaan kumpi edelliseen (jo luettuun, koska luen kaikki aikajärjestyksessä) postaukseen. Kännykällä selaan.
krista
16.7.2017 at 23:18Hei ootko huomannut tuollaiset pienet nuolet… eiku oot siis :D Joo, niillä voi liikkua, ne on vähän huomaamattomat. Ja mä itsekin joudun arpomaan, että kumpaan suuntaan nuo meneekään :D Ei maailman parhaat, mutta parhaat mitä tähän pohjaan löytyi – ainakin silloin pari vuotta sitten, vois tietty katsoa jos sinne on tullut uusia. Parasta ois, jos niissä lukisi ”seuraava juttu” ja ”edellinen juttu” tms. En tiedä, olisiko vastaavia saatavilla plugarilla kommenttien jälkeen, täytyypä sitäkin selvitellä… Voi olla, että niiden paikaksi on suunniteltu vain tuo postauksen loppu – hihi positiivinen ongelma tällaiselle blogille, jolla kommentteja on usein paljon. Jos niitä ois vähemmän, niin tuo ei haittaus :)
Saija
16.7.2017 at 09:08Olen jossakin määrin samaa mieltä siitä, että Lilyn jälkeen sun kirjoituksista on ihan kuin kadonnut joku terä. En oikein saa itsekään kiinni siitä, mikä mättää, mutta joku on toisin. Mua ei niinkään häiritse mitkään ylimääräiset klikkailut, mutta tekstin hengessä on tosiaan jotain. En sanoisi, että tylsää, mutta ehkä tasapaksua? Vai onko se sama asia :D
Olen itse seurannut blogia Silvan syntymästä asti, meidän esikoinen on samanikäinen. ”Kaupallistumisen” lisääntyminen vähän häiritsee, yleensä niitä tekstejä ohittelen. Käyn kuitenkin blogissa säännöllisesti, mutta alkuaikojen into on kadonnut. Se on vähän harmi, kun diggailen teidän meiningistä ja tyttöjen kasvua on ihana seurata. Ja kun kerran osuin Joelin kanssa samaan bussiin, vakuutuin, että ootte te ihan todellisia ihmisiä :D
krista
16.7.2017 at 23:26Hih tää on jännä juttu, koska siis täältä kirjoittajan näkökulmasta oma osuus on just ”vapautunut” siinä muutoksessa. Tai siis silloin mulle oli taakaksi alkanut kertyä kommenttiboksin meininki, kun aiemmasta hyvän fiiliksen paikasta jotenkin jatkuvasti päätyi rähinään. Ja kun se fiilis taas muuttui näin omilleen tullessa, nousi itselläkin taas kirjoitusmotivaatio. Mutta oisko siinä tasapaksuudessa sit se, että meidän ELÄMÄ on samalla tässä vuosien varrella vähän ”tasapaksuuntunut”, kun ei ole vauvahärdelliäkään enää. Toisaalta ollaanhan me just puoli vuotta ulkomaillakin asuttu ja toinen puolikas taas tuli, toki arkielämää elettiin sielläkin :) Tai toisaalta hmm itse jos ajattelen ”tasapaksuuntumista”, se on ehkä omassa mielessä just eniten sitä pidempien tekstien kirjoittamistottumusta, vs. sellaiset lyhyet haha-läpät. Niitä oli alkuun eniten, ja ”pitkätkin” tekstit oli aika lyhyitä; avautumisia silloin alkuun ihan tietoisesti välttelin, mutta siitä kyllä lipsuin jo joskus eka-toka-vuoden välissä :)
–
Mutta hei IHANAA, kun oot ollut mukana näin pitkään <3 Ja kyllä: todellisia ollaan :D Saa moikata, jos tapaa livenä! :) (hih mutta kantsii sanoa, että blogin kautta tuntee, kun muuten mä aina hämmennyn ja jään paniikissa miettimään, että "mistämetunnetaan mistämetunnetaan mistämetunnetaan" - mun kasvomuisti...)
Tilia
17.7.2017 at 12:38Komppaan Saijaa ja pitkään olen tätä blogia seurannut, ihan sieltä Silvan ekoista kuukausista. Joku tasapaksuuntuminen on tullut ja yhteistyöpostauksia en jotenkin jaksa enää yhtään. Ne on jotekin sellaista hymistelyä nykyään, ennen oli enemmän myös sellaista ”rakentavaa kritiikkiäkin” mukana tuotteista. Vielä tulee kyllä käytyä melkein kaikki postaukset lukemassa ja kommentoituakin melko usein jotain, mutta jotenkin on hiipumassa tämän blogin imu, vaikka aktiivisesti seuraan nykyään oikeastaan vain kolmea blogia. Ja olen samaa mieltä noista rakennejutuista kuin kaikki muutkin. Ärsyttää todella, että uudesta postauksesta on vain muutama eka rivi näkösällä, että edellisiä postauksia ei löydä helposti ja puhelimella kommentteja on lähes mahdoton lukea, vaikka ne on usein kiinnostavampia kuin itse juttu. Ja sitten ärsyttää, että kappalejakoa varten pitäisi taas ylimääräisiä viivoja rustailla, enpä nyt jaksa niitä alkaa laittamaan, vaikka tässä olisikin sille taas tarvetta. Sen sijaan se ei ärsytä, että elätte erilaista ja just omanlaistanne elämää kuin me, sehän on vain homman suola – kuka sitä ihan samanlaisesta elämästä jaksaisi blogia lukea? :) Mukavaa kesänjatkoa Puutaloon!
krista
17.7.2017 at 12:49Selvästikin siis mä oon vaan itse tasapaksuuntunut :)
Tilia
17.7.2017 at 16:03Ehkä se on vaan sitä, että lapsiperhe-elämä ei ole enää niin uutta ja ihmeellistä, joten näkökulmatkaan ei voi niin tuoreita sitten enää olla? Keski-ikää. :)
krista
17.7.2017 at 16:04Hih joo varmaan juuri näin! :D
Mimi
16.7.2017 at 09:09Tosi harvoin tulee kommentoitua vaikka mukana olenkin roikkunut jo useamman vuoden! Nyt kuitenkin pakko sanoa että sun blogi ei kyllä oo tylsä! Tai sitten oon vaan ite nykyään niin tylsä (vauva-arki vielä päällä) että jopa teidän elämä näyttää mun silmissä jännittävältä :D
Parhaita postauksia on kaikki arkiset jutut – case paviljonki jäänyt päällimmäisenä mieleen! Parasta on just toi sun asenne, että saat reivittyä huumoria ja mahtavia oivalluksia jokaisena päivänä jostain pienistäkin jutuista :)
Ihanan samaistuttava persoona olet! Saan sulta tosi paljon inspiraatiota myös omaan perhe-elämään!
Mukavaa kesän jatkoa teidän perheelle :)
krista
17.7.2017 at 12:51Ihanaa, kiitos kommentista! :) Ja haha meidän jännitävääkin jännittävämpi elämä Ikean paviljongin alla :D Mutta kyllä: vaikka arki on arkea ja elämä elämää, ne on pienet havainnot, mitkä merkitsee – näin mä ajattelen <3 Ihanasti sanottu tuo, kiitos! <3
Valekivi
16.7.2017 at 09:22Mua ei ärsyttäisi jutun aukiklikkaus, jos se olisi ainut mitä tarvitsee tehdä päästäkseen uusimpaan postaukseen etusivulta. Kuitenkin kun sivulle tulee lävähtää ensimmäisenä banneri koko sivun kokoisena ja sen jälkeen vielä ne kolme juttulaatikkoa niin ettei näy edes uusimman jutun otsikkoa. Eli päästäkseen lukemaan pitää sekä scrollata alaspäin että klikata juttu auki. Olettaisin, että tässä on ongelmana bannerin skaalautuminen auki olevan sivun kokoon, jolloin isolla näytöllä banneri venyy hervottoman suureksi, joskin sivun reunoilla on silti 10cm tyhjää tilaa.
Eli tekniikka ärsyttää, mutta jutuista ja kirjoitustyylistä tykkään. Yhteistyöpostaukset on myös jees, koska en todennäköisesti muuten pysyisi kärryillä vastaavista asioista kun ovat oman kuplan ulkopuolella.
krista
17.7.2017 at 12:56Joo mun täytyy nyt testata tosiaan noita kolmea boksia, josko ne nappaisin pois – ne kun eivät tosiaan (ainakaan nykymuodossa; ajatus just vanhojen hauskojen juttujen esiintuomisesta mulla niiden kanssa alun perin oli, mutta se jäi ehkä toteutumatta) taida tuoda mitään lisäarvoa. Eli tää on ollut hyvä tavoite!
–
Bannerit tulee mulla Lifien kautta myytynä ja niillä on harmi kyllä vakikoko; olisin itsekin toivonut fiksausta just blogiin skaalatuksi, mutta sellaista mahdollisuutta ei ollut eli ne tulevat samassa koossa muihinkin Lifien blogeihin, jotka bannerit ovat halunneet ottaa. Mun ei ehkä kannattaisi tätä sanoa ääneen, mutta adblockillahan ne bannerit saa tietty pois :D Meidän omalta koneelta Joel on ne ottanut pois :D Ja haha siks mun ei kannattaisi sanoa sitä ääneen, koska saan siis ministi tuloa tän blogin bannerinäyttökerroista, siksi olen tuon ominaisuuden ottanut käyttöön – mutta jos ne akuutisti ärsyttävät (niin kuin Joelia ärsyttää kaikki mainokset), niin ne voi tietty klikata itse pois, tällöin poistaa siis mainokset muiltakin sivuilta.
–
Ja kiitos palautteesta siis! :)
Heidi
16.7.2017 at 09:32Kaikkia ei vaan voi miellyttää, mutta eihän me tässä maailmassa ollakaan vaan sitä varten että saisimme kaikki tykkänään itsestämme. Miten tylsä elämä olisikaan :D Minua tuo postausten avaus ei niin ärsytä, toimii mulla puhelimessa aika nopsaan, läppärillä vähän hidasta mutta se onkin vanha vekotin. Ja blogin tyyli on mun silmissä pysynyt melko samana (ellei jopa parantunut), joskus kipeänä rupesin lukemaan sun postauksia alusta loppuun ja totesin että hyvä että olet pysynyt omana itsenään etkä ole muuttunut blogidiivaksi koska ”sain enemmän lukijoita ja saan tehdä yhteistyöpostauksia joten olen nyt vissiin tämän alan huipulla”. Ja kyllä, tällaisia on olemassa, ainakin joissakin fashion- ja tyyliblogeissa se loistaa niin että silmiin sattuu xD
krista
17.7.2017 at 13:03Tää on niin totta! Ja blogihan ei ole (tai ainakaan mun blogi) olemassa muiden miellyttämistä varten vaan siksi, että siellä kerrotaan yhdenlaisen ihmisen/persoonan/perheen elämästä. Aika raskaaksi menisi, jos pitäisi yrittä vaan kaikkia miellyttää eikä keskittyisi siihen, että mitä itse haluaa.
–
Ja kiitos! <3 Hih tason parantumisesta tuli mieleen, että ainakin mulla nykyään JOSKUS on suht tarkkoja valokuvia. Alkuun oli niin tärähtäneitä ja epäselviä (mulla oli vaan huono kamera), että huh heijaa :D Tai usein ei ollut kuvia ollenkaan. No, järkkäriä mulla ei ole tietty vieläkään (en koe sitä tärkeäksi) ja kuvat on itseotettuja räpsyjä, mutta jos jotain "kehitystä" ois, niin ehkä sitä edes vähän :D
vannikkila
16.7.2017 at 10:10Alussa sanoin siitä, et ei näy postaus kokonaan ja oon yhä samaa mieltä, enkä ollutkaan yksin :D
krista
17.7.2017 at 13:05Hahaa, ja mä taas on luullut, että kaikki ovat jo tottuneet tuohon :)
Jp ja kirppu
16.7.2017 at 11:57Mie oon roikkunut alusta asti, ja kun tuun lukemaan, luen yleensä useamman jutun kerralla. Ja kaikkia yhteistyöjuttujahan ei oo pakko lukea 😊
Kiva seurata, miten eri tavalla oman lapsen ikäinen elelee 😊
Ja mitä nyt aatteisiin tulee, ni miusta on äärimmäisen lohdullista, että ekologisuutta selkeästi arvostava sortuu myös joskus ei niin ekologiseen. Ei tule ajatusta, että toiset on ”täysin onnistuvia valinnoissaan”. Ja teillä tuntuu muutenkin olevan suvaitsevaisempi ja avoin maailmalle ajatusmaailma. Pitääkö pukeutumistyylin aina heijastaa aatteita?
Mekin kovasti koitetaan ajatella luontoa, vaikka usein käy mokia tai laiskuutta. Esim.kertisvaipat.