Terkut Jodeliin!

Tuossa alkukesästä löysin tieni Jodeliin – aika kiinnostava someväline se!

Hauskaa (ja aina tietysti jännittävääkin) on myös bongata jotain itsestään. Jaiks. Onneksi ei mitään pahaa kuitenkaan. Tällaiset terkut kuitenkin Helsingin Jodelin @blogijuorut -kanavalaisille :)

No höh! Osaatko sanoa, mistä se johtuu? Itse sain bloggaamisen ilon takaisin niihin aikoihin, kun perustin tämän oman sivustoni ja mulle itselleni tuo muutos on ollut vain ja ainoastaan positiivinen. Harmi, ettei nappaa!

No höh, harmillista!

Kolmas jo, kääk! Omalle sivustolle vaatii kyllä tosiaan sen vartavastentulemisen, ymmärrän sen hyvin – vastaavasti mulla itsellä esimerkiksi moni (hyvä!) Lilyn blogi on jäänyt ihan vähälle, kun ei ”roiku siellä jo valmiiksi” niin kuin silloin tapana oli. Mutta esimerkiksi seuraamalla Facebookissa tai Instassa voi kyllä saada niitä ”sykäyksiä” tulla tontille.

Jos sisältö ei ole liian tylsää :)

Ja juu, on seurannut ja uuttakin on tullut – lukijamäärällä*) ja blogin fiiliksellä (tää mulle tärkeintä, koska vaikuttaa tieytysti omaankin motivaatioon ja koko blogin henkeen) menee oikein mukavasti :)

*) Edit: tsekkasin juuri huvikseni ja tän vuoden aikana on ollut 106 670 uniikkia eri lukijaa ja yli 1 300 000 – yli miljoona!! – luettua sivua. OMG.

Tää muakin kiinnostaa! No ainakin lapset kasvaneet ja se tuo mukanaan tietty muutosta; ihan jo siihenkin, millaisia asioita haluaa kertoa. Ei enää kakkajuttuja :) Itse olen huomannut sellaista, että postauksista tulee pidempiä kuin ennen – ennen oli sellaisia miniväläyksiä vaan, nykyään jotenkin päädyn kirjoittelemaan aina paljon pidempiä tekstejä.

Itse toivoisin itseltäni sellaisia lyhyitä Facebook-statuksen tyyppisiä havaintopostauksia enemmän kuin pitkiä avautumisia.

Noooouh! Mä oon vaan tylsä!

Välillä mä oon kyllä ihan samaa mieltä. Oonhan mä aika tylsä. Vaikka esimerkiksi nyt, kun Joel nukuttaa tuolla tyttöjä ja mä vaan ajelehdin somessa. Hah suht tylsää, toivottavasti ne kohta nukahtaa, niin pääsee kainalopaikalle sohvalle. Ai, mutta aika tavallisentylsää sekin. Otan myös yhden kuivan pienen siiderin. Aika tylsää. Jos vaikka joskus repäisisin ja ottaisin tuopillisen maitoa.

Mulla on ehkä (harvat) hetkeni, mutta enimmäkseen mä oon aika tylsä :D

Hei tämähän on hyvä palaute! Tästä tuli keskustelua alkuun ja itse tykkään tuosta rakenteesta (myös muissa blogeissa). Nyt kun tästä ei ole tullut vähään aikaan palautetta, oon ajatellut, että kaikki muutkin ovat tottuneet tähän :) Esimerkiksi Facebookissa jaetusta linkistähän menee tietysti suoraan juttuun, mutta osoitteella tulee ikään kuin ”kansilehdelle”.

Tää täytyy ottaa pohdintaan; josko jossain vaiheessa olisi aikaa ja mahdollisuutta vähän fiksata ulkoasua! Haluan tietty, että se on mahdollisimman hyvä – niillä kyvyillä (rajallisilla) joita itselläni sivunrakentajana on, ha ha.

Ai sun mielestäkin? Onko se tuosta samasta syystä, että juttuja pitää erikseen klikata?

Mobiiliversiossa on muuten nyt viimeisen viikon ajan ollut jotain häikkää. IT-asioista tietävät lomailevat, mutta yritän saada jonkun kiinni ja toivottavasti saadaan korjattua pian.

Jee, kiva kun luet! :)

Yhteistyöpostauksia täällä tosiaan on nyt ja jatkossakin (toivottavasti), mutta yritän tietty tehdä nekin mahdollisimman epäkuolettavasti :) Eli että niissäkin olisi sellaista sisältöä ja näkökulmaa, joka toisi jotain kiinnostavaa lukijalle. Nykymuodossaan saan tuloni yhteistyöpostauksista – toinen vaihtoehtoni olisi blogata kuukausipalkkalaisena jossain, mutta riittävän hyvää tarjousta ei ole vielä tullut kohdalle :)

Ööö täh? :D

Hippiä? No enpä juuri mäkään. Meidän näkökulmasta varmaan aika tavallista lapsiperhe-elämää vietetään.

Busted :D :D :D :D

38

You Might Also Like

  • Emily
    16.7.2017 at 15:43

    Mä oon seurannut sun blogia ihan alusta (oon se sama kenen kanssa raskausaikanani kysäsin sun vaunuista, jotka jäi ostamatta kun miehen porukat sponssas), ja kyllä edelleen sun blogi on se, jonka osotteen näpytän ekana osoiteriville – heti kun tuo meidän 3kk kullannuppunen nukahtaa unilleen ;) Plus et näen sun perheestä UNTA säännöllisesti… Ei yhtään stalkkerimaista, hehe.

    Vaikka yhteistyöpostauksia onkin nyt enemmän kuin aiemmin, mä tykkään niistä koska mun mielestä sulla on hyvät periaatteet niitä tehdessä, ja kirjoitat sujuvasti siitä, miten ko. tuote/palvelu toimii teidän perheessä, mistä ette mahdollisesti pidä ja osaat kans poimia hyviä vinkkejä. Lisäksi ei tunnu siltä, että yrittäisit tyrkyttämällä myydä jotain tuotetta, mitä en voi sanoa monen muun blogin kohdalla. Tldr; tykkään kaikesta ;D

    Noihan on toki yksittäisten ihmisten mielipiteitä, kävijä- ja kommenttimääräthän kertoo enemmän, mutta hei, sä vastaat myös noihin yksittäisiin kommentteihin! Jatka vaan samaan malliin mun puolesta :)

    Ps. Luen blogia eniten puhelimelta nykyisin, ja mun mielestä tää toimii ihan hyvin ja nopeasti sivut lataa. Käytän OnePlus3:sta, en sit tiedä vaikuttaako puhelin ja netin nopeus eniten käyttäjäkokemukseen?

    • Lilah
      16.7.2017 at 23:06

      Senverran olisin kriittinen noiden kävijämäärien kanssa että sama ihminen on niissä helposti monesti: kotikoneelta, töistä, kännykästä…

      Yhteistyöpostaukset jätän välillä lukematta, muuten olen aika kaikkiruokainen. Teknisistä asioista en jaksa kiukutella, mobiilistikin ihan luettava rakenne – en tosin pahakseni pistäisi vaikka ne kolme vanhaa juttua katoaisi 😉

  • Devika Rani
    16.7.2017 at 20:09

    Halusivat varmaan enemmän hippielämää kuin Espanjan matkoja :D
    Mä olen päätynyt juttelemaan blogistasi miehen serkun kanssa hautajaisissa joten vakkarilukijaksi voin itseni mieltää. :D Musta täällä on hyviä juttuja ja noi kaupalliset jutut eivät häiritse mua, koska kerrot tuotteista omilla sanoillasi etkä vaan latele kopioitua markkinointitekstiä. Ja noi painepesurit oli ihan oikeasti mielenkiintoista luettavaa! :D

  • nro26
    16.7.2017 at 21:33

    Mä luen edelleen lähes joka päivä <3 :) Otan kyllä aina kiinni, jos en hetkeen ehdi lukemaan.

    Ainoa asia joka mua on vähän häirinnyt tällä uudella pohjalla, on (ainakin pöytäkoneella) tekstin ja kuvien kokosuhde. Teksti on aika pientä ja kuvat suuria. Jos selaimella suurentaa, suurenee kuvat äkkiä jo tosi isoiksi, kun teksti on vasta (mulle) sopivasti luettavan kokoista, etenkin kun on tämmönen fontti jossa on päätteet. Niin ja etenkin kun välillä löhöän sohvalla niin että näyttö on sohvapäydällä, pakko suurentaa :D Mutta kyllä siis ihan pöydän ääressäkin.

    Tää on siis ihan makuasia, eikä mikään iso juttu, niin en oo aiemmin edes maininnut, mutta nyt kun kerran tuli puheeksi niin tässä on mun ainoa valituksen aihe :D Muuten ootte vaan ihania ja rakkaita ja sulla on aina hyvät jutut ja hauskat kuvat <3

  • Karkkibee
    17.7.2017 at 10:41

    Yhteistyöpostaukset kuuluu nykyään blogeihin, varsinkin jos bloggaus on sen ihmisen ns. päätyö, se on selvä. Ei häiritse mua pätkääkään niin kauan kun ne yhteistyöpostaukset on hyvän henkisiä, niinkun sulla, ja rehellisiä, niinkun haluan tässä tapauksessa uskoa :D
    Sitten se menee överiksi jos koko blogi on pelkkää kaupallisuutta niinku se mikäsenytoli, Huono äiti, jonka ideaa en tajua ollenkaan. En jaksa yhtään lukea niitä tekstejä. Välissä pitää olla myös normaalia elämää, jotta blogia voi kutsua blogiksi.
    Mua ei haittaa klikkailut eikä skrollailut, ja tekstin tyyli on kiva sulla. Mä luen neljää blogia säännöllisesti ja parhaita kirjoittajia on mun mielestä Katja (projectmama) ja sinä. :)

    • krista
      17.7.2017 at 10:56

      Oi, kiitos kivasta kommentista! Project Mamasta mä tykkään kans :)

      Mutta siis just näin myös yhteistöiden osalta! Mähän siis itse ihan tykkään niistä, toki asiaan varmasti vaikuttaa, että mulle on kivasti hyviä aiheita tarjolla, joista voi valita just ne blogiin sopivat. Ja niin kuin oon kirjoittanutkin, pidän sellaisena hyvänä haasteena saada niistäkin blogiin sopivia ja hyvä näkökulmia ja jotain kiinnostavaa. Mutta tavallaan ymmärrän, että joku bloggaaja (etenkin jos ei ole viestintä/markkinointikokemusta) voi niille sokeutua, koska tosiaan ihan pöhköjäkin ehdotuksia – siis ihan blogiin sopimattomia – tulee kyllä. Jos lähtee vaan ottamaan kaiken vastaan, niin aika hulluksi se helposti menee. Mä alkaisin vaikka jotain luksuslaukkuja yhtä äkkiä mainostamaan :D Ja ehdottomasti samaa mieltä: blogissa täytyy olla sitä normaalielämää, se on se ympäristö, johon ne yhteistyötkin sijoittuvat. Jos se häviää kaupallisuuden alta, niin sitten ei ole kyllä enää muuta jäljellä kuin mainoskanava. Sisältö on tärkeintä!

      • Karkkibee
        17.7.2017 at 11:27

        Just mietittiin töissä lounaalla (en ole mainosalalla) että tuo mainostuksen ja markkinoinninkin maailma on radiakaalisti muuttunut ja muuttuu yhä. Mäkin katon telkkarista lähinnä Netflixiä tai HBO tai areenaa, niin jää telkkarimainokset pois (myös lapsilla). Yotube-videoista klikkaan ne aina pois heti kun pystyy, ja facebook-videoissa ne vaan ärsyttää. Joka ei ole mainoksen perimmäinen tarkoitus. Sitten on näitä feedissä välissä olevia kohdistettuja mainoksia (joskus toimii, varsinkin jos ihminen on vähemmän tiedostavampi – tällä en tarkoita ympäristöasioita tiedostava vaan nää digielämän realiteetit – kuin mä, esim mun mutsi :D) niin mitä jää jäljelle? Ohjelmissa olevat tuotesijoittelut, ystävien suositukset ja blogisuositukset. Myönnän että viimeisen vuoden ajan olen ostanu jonkin uuden asian blogisuosituksen perusteella, toki itsekin asiaa paljon miettien ja en mä umpimähkää mitään hanki. Miten sitä muuten mitään osaa ostaa? Pitäiskö itse käydä kokeilemassa kaikki maailman porakoneet rautakaupoissa ja sitten tehdä se ostopäätös ylhäisessä yksinäisyydessä? Ei kiitos :)
        Ymmärrän jos jengi kritisoi vaikka sitä että voiko luottaa että joku Visulahti (sori korvamadosta) on oikeasti kiva jos joku blogisti sitä kehuu yhteistyöpostauksessa – mutta kyllä mä nykypäivänä suurimmaksi osaksi osaisin luottaa. Toki itsekin tervettä järkeä käyttäen. Jos kokemus on ollut megapaska, niin varmasti se tekstistä näkyy, tai ainakin kirjoittaja osaa suositella paikkaa oikealle kohderyhmälle ;) Ja vaikka olisi blogipostaus jossa kaunis laiha ihminen iltapuvussa imuroi mustalla timanttikoristeisella imurilla nopeasti valkoisen maton ennenkuin illallisvieraat saapuvat, niin onhan se hieman naurettava postaus, mutta kyllä siitäkin nyt saa sen kuvan mitä kyseisellä imurilla voi tehdä :D

        • krista
          17.7.2017 at 11:40

          Ahhahaha apua pakko vähän repeillä tuolle timantti-imurijutulle; joo tiedän, mistä blogista puhut :) Mutta ehkä just siihen kohderyhmään istui :)

          Mutta joo just noin! Ja ikään kuin ”mielipidevaikuttajana” (mä en pidä tuota sanaa itselleni mitenkään luontevana) on mun mielestä vastuussa siitä, että toimii niin, että säilyttää uskottavuutensa. Esimerkiksi aikoinaan siitä yhdestä risteilykokemuksesta kerroin myös negatiivisen, kun koin että mulla on siihen velvollisuus – ja se velvollisuus on vahvempi lukijota/omaa uskottavuutta kohtaan kuin se on ”maksajaa” kohtaan, silläkin uhalla, että saattaisi aiheuttaa siellä päässä tyytymättömyyttä. Kun sitten taas blogiyhteistyöt ihan aidosti voivat tuoda sitä vertaissuosittelukokemusta; vaikkapa sitten mun blogin jutuista painepesurijuttu (niistä ostin itselle sen tekstiilipesurin, kun taas painepesurista jäin miettimään kimppaostosta tai lainaa) tai vaikkapa Terveystalon chat-lääkäri, jota itsekin oon käyttänyt priva-asiakkaana sen jälkeen ja oon somesta kuullut, että moni on ”löytänyt” sen palvelun ja pitänyt hyvänä. Eli tavallaan se on sellaista ”syvempää mainontaa” kuin vaikkapa telkkarimainos – mutta jossa uskottavuudella ja luotettavuudella on perinteistä mainontaa tärkeämpi osuus. Mulla muuten sama juttu, en näe telkkarimainoksia enkä tilaa Hesaria enää; aika paljon sosiaalisen median mainosten ”varassa” olen ja useastikin oon blogiyhteistöistä löytänyt jotain, mitä oon hankkinut sit itsellenikin. Ja just tuolleen ihan järjen kanssa eikä mitenkään ”uu uu pakko saada kun bloggaajallakin on” :) Veikkaan, että tää mun blogin porukka on enemmän just tällaista järkiostajaa.

  • tp
    18.7.2017 at 09:46

    Mä olen lukenut blogiasi pitkään ja luen edelleen lähes päivittäin. Minusta pitkät postaukset on parhaita ja se, että päivityksiä tulee lähes päivittäin. Yhteistyöpostaukset on mun mielestä toteutettu kiinnostavasti. Mulle on niissä on ehkä tärkeää avoimuus ja se, että ne istuvat blogiin mitaltaan ja tyyliltään. Monesti näkee blogeissa sitä, että yhteistyöpostaukset on pitkiä ja muut lyhyitä ja siitähän tulee semmoinen olo, että ne lyhyet ovat vain täytettä, että julkaisutahti pysyy yllä. Sullahan näin ei ole.

    Mä muuten mietin ihan omalla perstuntumalla ja asiaa tarkistamatta, että minusta puutalobaby on muuttunut sun blogista perheblogiksi, ehkä se voi häiritä jotakuta? Siis esimerkinomaisesti jos kertoisit lasten harrastuksista, luultavasti kertoisit omista ajatuksista, ehkä mitä mieltä mieskin on ja myös tyttöjen fiiliksiä ja kommentteja sen sijaan, että kertojaäänenä olisi pelkästään sun omat näkemykset lasten harrastamisesta, valinnoista yms. Mun mielestä se ei liity lilystä siirtymiseen vaan kokonaisuuteen ja mua tää ei häiritse mitenkään, kun itselläkin on samanikäinen lapsi kuin Silva ja omatkin jutut pyörii samalla lailla koko perheen jutuissa.

    Kiitos kivasta blogista! Minä jatkan vierailuja edelleen. 😊 Tekemäsi muutokset on muuten hyviä, eli se tekstin näkyminen kokonaan, palkittomuus ja jos se kommentoinnin seuraaminen mobiililla helpottuu niin tosi jees (luen AINA kännykällä) ja vielä kun niistä juomista tietäis kumpi on vanhempi ja kumpi uudempi postaus niin ei jäis mitään hitusenkaan häiritsevää jäljelle. 😃

    • krista
      18.7.2017 at 10:55

      Kiitos, ihana kommentti! <3 Tuohon mä just pyrin ja kiva kuulla, että se kenties toteutuu :)
      -
      En ole koskaan tullut ajatelleeksi tuota "omasta blogista perheblogiksi" -muutosta; itse siis ajattelen tätä jonain sellaisena perhelifestyleblogina eli tavallaan jopa oon ollut "tiedostamatta" sitä oman blogin osuutta mahdollisesti aiemmin. Mutta nyt kun sanot, niin juu-u: alkuun varmaan enemmän oli "yksilöblogimaisuutta" ja vähitellen tämä on ikään kuin itsestään elänyt "moninäkökulmaisempaan" suuntaan, kun lapsi/lapset alkoivat puhua, ottaa kantaa jne. Ja oisko Joelin osuuskin kasvanut, ehkä...? Sellainen toinen "luonnollinen muutos" on varmasti tässä tapahtunut pitkin matkaa, että millaisia asioita lapsista on blogissa - eli se tietysti silleen luonnollisesti elää lasten kasvaessa. Eli juu, käytyin sanaa "luonnollisesti" tässä monta kertaa ja se onkin itse asiassa tosi kuvaava, eli blogihan elää ja muuttuu kirjoittajansa (ja tässä tapauksessa myös kirjottajan perheen) kasvaessa :)
      -
      Kiitos siis ihanasta kommentista! <3

  • mq
    18.7.2017 at 11:26

    Mä taidan olla yksi niistä, joiden lukeminen on vähentynyt lilystä muuton myötä. Väittäisin omalla kohdallani syyksi ihan tekniset seikat, sisällöstä tykkään nykyäänkin :) Piti tulla ihan koneelle kommentoimaan, että saan palautteeni perille. Nämä on kyllä varmasti moneen kertaan jo sanottu, mutta toistetaan nyt vielä. Haluaisin lukea puutaloa enemmän!

    Luen blogeja lähinnä mobiililla feedlyn kautta varsinaiselle sivulle klikkaamalla. Siellä puutalon jutuista näkyy yleensä esikatselussa joku kuva (usein sama kuva tuplana) ja ehkä yksi tai kaksi random sanaa tai lausetta tekstiä. Ja sitten toisinaan pidempi pätkä, logiikkaa en ole hahmottanut!
    Muissa seuraamisssani blogeissa näkyy yleensä kuva ja pieni pätkä tekstiä postauksen alusta, ja veikkaan kirjoittajan itsensä määritelleen katkaisun paikan. Teksi antaa siis suurpiirteisen kuvan postauksen sisällöstä ja usein myös houkuttelee lukemaan koko jutun. Toisaalta täysin epäkiinnostavat postaukset tunnistaa jo esikatselusta ja ne voi sitten helposti skipata. Silti näitä blogeja tulee klikkailtua enemmän auki, kuin puutaloa, vaikka sisällöltään ne ovat mielestäni ihan yhtä hyviä kaikki!
    Puutalon esikatselu on niin epämääräinen, että tosi iso osa postauksista jää avaamatta. Someaikaa on tässä elämäntilanteessa tosi vähän, enkä jaksa klikata auki ”sikaa säkissä”. Ihan kaikki puutalonkaan postaukset kun eivät juuri minua kiinnosta, eikä tarvitsekaan :)

    Toinen syy sille, miksen jaksa avata postauksia on edelleen huonosti näkyvät kommentit. Pidemmän portaan vastaus häviää mun puhelimella (samsung galaxy s7 ja chrome) vieläkin näkymättömiin ja juuri siellä ne kiinnostavimmat keskustelut olisivat! Vielä tässäkin postauksessa Hanna-Marleenaan kommenttiisi vastauksena tekemäsi testausketju ei näy mulla puhelimella millään. Blogien suola on juuri ne pitkät keskustelut, joista saa monta näkökulmaa ja laajennusta itse postaukseen. Jos tiedän jo etukäteen, että tästä kiinnostavasta aiheesta pääsen lukemaan vain ”keskustelun avauksen” eli postauksen, enkä itse keskustelua ollenkaan, jää koko postaus avaamatta. Ja se on sääli, missaan varmasti paljon kiinnostavia juttuja.

    Loppuun vielä kiitos blogista! Se on ehdottomasti yksi suosikeistani, ollut jo pitkään :)

  • 1 2