Jos satuit vilkaisemaan eilisiä kalenterikuviani, saatoit huomata siellä aika paljon liikuntaharrastuksia… Kyllä: olen saanut liikuntainnostukseni takaisin! Vihdoinkin! Jee!
Vuosien vuosien kuluessa olen oppinut tuntemaan liikuntaminäni. Pitkään aloitin ja lopetin juttuja. Sitten en enää jaksanut aloittaakaan, kun tiesin että alkuinnostuksen jälkeen se lopahtaa kuitenkin.
Astanga-joogan kanssa taisin tehdä jonkinlaisen surullisen ennätyksen: on-off-harrastin sitä yhteensä yli kymmenen vuotta niin, että innostus lopahti aina (maksimissaan) parin kuukauden jälkeen. Enkä koskaan päässyt alkeistasoa pidemmälle. Mutku mutku. Mä vaan nii-iiin kovasti olisin halunnut, että se ois ollut mun juttu (ruskettuneet notkeat henkistyneenonnelliset intia-joogahipit jne…), että en millään halunnut uskoa, että se ei ole mun juttu.
Mun on myös ihan turha mennä mihinkään pumppijumppaan nostelemaan levypainoja tai tankoja. ”Jee jee jee, jaksaa jaksaa, nyt peppu pienemmäksi!” Tai kuntosaliin vääntämään laitteita, yök. Mikä tahansa combat-spinning-kiinteytys-power-shape-xycling EIJEIJEI!
Niissä ei ole mitään ”yleistä” vikaa, ja muut saavat ihan vapaasti tykätä niistä. Mutta mun juttu ne eivät ole. En tykkää niistä. Itse asiassa ihan vähän jopa vihaan niitä. En jaksa. Ei innosta. Ei ole motivaatiota. Ei ei ei.
Niinpä hyvin pitkään elin kuvitellen, että ”aikuisliikunta” (lapsena olin harrastanut kilpavoimistelua) ei vaan yksinkertaisesti ole mua varten. En halua tehdä sitä ja piste.
*******
Sitten tuli sirkus.
Olin seurannut nykysirkusta piiiiiitkään ja ihaillen kadehtinut trapetseilla ja kankailla kieppuvia sirkustaiteilijoita. Oi, jos minäkin… ”Mutta hei – mähän oon jo kohta kolmekymmentä, en mä voi aloittaa enää tuollaista…”
Sitten ystävä vastasi:
”Tuo nyt on ihan hölmöä. Jos sä aloitat nyt, voit viiskymppisenä sanoa, että mähän oon harrastanut tätä jo 20 vuotta.”
Totta!
Itsensä ylittäminen aikuissirkustunnilla (”kuperkeikka! mä tein kuperkeikan!”) aiheutti positiivisen tapahtumavyöryn. Kappas, tulin ostaneeksi CityDealista kortin jazztanssitunnille! Kokeilutarjous aikuisbalettiin – sinne! Ja sitten minulla oli jo jäsenkortti liikuntasaliketjuunkin. Elämäni ensimmäiset zumbat ja kaikenmaailman srip aerobicit.
Mutta ei niitä levytankopumppeja. Jotain olin oppinut.
Ja se oppi oli tämä:
Minulle liikunnan pitää olla hauskaa. Tarvitsen sinne mausteeksi naurua, iloa, pelleilyä. Jos alkulämmittelyksi leikitään hiirenhäntähippaa tai polttopalloa, ei tuntia oikein voi jatkaa turhan ryppyotsaisesti.
*******
Lapsen saamisen jälkeen liikunnan ilo oli pitkään hukassa.
Mun omalla ihanalla rakkaalla sirkustunnillakin turhautti – olin nyt huonompi kuin 5 vuotta sitten harrastusta aloittaesssani. Uusi harrastus Bollywood sentään pelasti syksyn; siitä tajusin haluavani uuden elinikäisen oman jutun sirkustelun rinnalle.
Joulukuun puolivälissä olo oli vieläkin paska (sori). ”Nyt riittää”, päätin, ja laitoin ruokatavat remonttiin. Kiloklubista kirjoittelin tarkemmin vielä alkuvuonna täällä ja täällä. Ja pari kertaa minulta onkin jo kyselty, että miten kiloklubbailut sujuvat…
No kröhöm…
Rehellisesti sanoen tein ruokien kirjaamista tosi laiskasti. Mutta ei se mitään – se toimi silti! Paino on tullut sellaisella hiirenvauhdilla laskusuhdanteeseen ja on nyt n. 4 kg vähemmän kuin joulukuussa. ”Lähtötilanteessa” ennen raskautta olin vielä muutaman kilon hoikempi kuin nyt – mutta enää se ei haittaa yhtään.
Tammikuussa kirjoitin:
”Vaikka laitoin viralliseksi Kiloklubin painotavoitteeksi lähtöpainoni + 1 kg, saattaa olla että en edes tarvitse niin paljon. Haluan hyvän olon painoon, se riittää.”
…ja nyt on hyvä olo. Se tuntuu… hyvältä.
Ja mikä ihaninta: olen taas löytänyt sen liikkumisen hauskuuden! Käyn pari kertaa viikossa sirkustreeneissä, lisäksi Bollywood-tanssitunnilla – ja itse asiassa hankin just uuden liikuntakeskuskortinkin ainakin parin kuukauden kokeilujaksolle.
Torstaina siellä zumbaillessani tajusin, että peilissähän sheikkaa taas ihan tuttu kroppa. Hei vaan! Missäs sä oot ollut? Olikin jo ikävä!
*******
Pähkäilin hetken aikaa, laitanko tähän kuvitukseksi tällaisen klassisen ”paljastan mahani” -kuvan. Mutta hemmetti vie, menköön. Ja heh, pyjamahousuilla, totta kai.
35-vuotiaan synnyttäneen naisen vatsa. Mun näköinen ja ihan hyvä.
Ruokien merkitseminen Kiloklubiin on siis tässä osoitteessa (toistaiseksi) päättynyt, mutta ruokavalion aion sälyttää tällaisena jatkossakin.
Terveellinen ruokavalio plus liikunnan ilo = Kristan hyvä olo.
Miten teillä muilla Kiloklubin aloittaneilla on mennyt?
Katii (Ei varmistettu)
24.2.2013 at 12:01Kaunis vatsa! Ja kaunis koko paketti!
Minulla melko samanlaisia fiiliksiä liikunnan suhteen. Suorituskeskeistä liikuntaa en oikein jaksa harrastaa, sen pitää olla hauskaa ja kuntoilun tulla ”vähän siinä sivussa”. Raskauden ja synnytyksen jälkeen liikunnan aloittaminen on ollut hankalaa, mutta vaunulenkkejä olen rakastanut tehdä! Yksin minua ei saa kävelylenkille, mutta vaunujen kanssahan ei olekaan yksin! Meillä muksua ei saa vaunuissa parvekkeelle nukkumaan, joten jos aion antaa lapselle raitista ilmaa, mun on laitettava itsekin persaus liikkeelle. Omia juttuja lapsen päikkäreiden aikaan siis ei saa tehtyä, mutta ainakin liikuntaa saan!
Vaunulenkit minut on varmaan pelastanutkin. Nimittäin skippaan välillä lounaan ja korvaan sen suklaalevyllä. Epäterveellisintä ikinä. Yritän nyt kauheesti pinnistellä, että tuommoinen epäterve toiminta loppuu. Herkutella saa, mutta tuo ei ole enää herkuttelua vaan jotain pakko-oireilua. :D
Mulla on muutama ylimääräinen kilo, jotka itseasiassa oli jo ennen raskauttakin. Mitään painetta en osaa niistä kiloista ottaa, mutta tiedän, että paras olo mulla on jos nuo suklaalounaat saan pois. Sillä varmaan tippuu se pari kiloa ja sitten uskoisin olevani suht balanssissa. Sillä tavalla balanssissa, että herkutella välillä voi, energiaa on harrastaa ja voin ja näytän mielestäni hyvältä! Laihdutusjutut, karppaukset, kaalikeitot, vatsojen tai hauisten vertailut ja läskimakkaroiden kauhistelut saa minut ahdistumaan, minä tykkään itsestäni ”normaalikokoisena”.
Vierailija (Ei varmistettu)
24.2.2013 at 12:02Siis kaalikeitto on hyvää, mutta tarkoitin kaalikeittodieettejä!
Papyli
24.2.2013 at 12:06No kyllä tuota vatsaa kelpaa näytellä :D
M-M
24.2.2013 at 12:09Tää yks kiloklubin niin innolla aloittanut, kattelee ikkunasta ulos ja viheltelee, on meillä kaunis päivä! Mulla tuotti ongelmia tuo koko ajan syöminen :D Mutta lupaan nyt maaliskuun alusta ottaa itteä niskasta kiinni tiukemmin! Kotona ollessa on niin helppo olla syömättä, jos ei viitti alkaa tekemään mitään ruokaa, eikä mulla kyllä ole nälkäkään ollut. Ja onhan tuo paino kilon verran tippunut :) Mutta olenhan liikkunutkin taas enemän.
Ja komppaan muita, vatsa on kaunis!
Kristaliina
24.2.2013 at 12:11Hih, kiitos! Etenkin tosta ”koko paketti” -osuudesta, koska tää on nykyään vähän tällainen silmäpussillinen meikitön pyjamaäitipaketti :D
Joo, mä en kans oikein edes ymmärrä, miksi mä sujahdin siihen kökköruokasuohon – ei ne pakastepitsat sun muut nyt niiii-iiin hyviä ole :) Jotenkin siitä tuli vaan (huono) tapa. Ja sitten sen tavan katkaisu toimikin välittömästi ja olo muuttui paremmaksi. Suosittelen siis!
Itse otin pikavälipalaksi Skyr-vaniljarahkan (sitä mulle suositeltiin). Maistuu hyvältä mun suussa ihan ”herkulta”, suosittelen testaamaan suklaalevyn sijaan!
Mä oon kans perusruumiinrakenteeltani normaali/hoikanpuoleinen, joten mitkään kaalikeittodieetit on tietysti ihan ei-ei. Mutta tosiaan hoikalla/normaalipainoisella ihmiselläkin voi olla öklöttävä olo, jos ruoka on vääränlaista – se on tässä tullut todettua :) Ja joo, mitään ehdottomia herkuttelukieltoja ei ole itselle tarkoitus asettaa täälläkään, kunhan se ei ihan jokapäiväistä ole. Viimeksi perjantaina syötiin kotona sitä pakastepitsaa :)
Kristaliina
24.2.2013 at 12:14Oo, kiitos myös Papyli ja M-M, teidän kommentit ehti tulla tuota omaa kommenttiani kirjoittaessa.
M-M, tuo kotona ollessa syöminen tosiaan on vaikeaa, mullakin tosiaan ensin jää syömättä ja sitten iltapäivällä/illalla vedin jotain kökköruokaa. Mutta tsemppiä siihen maaliskuun alun niskastaottamiseen sinnekin – kun taas ottaa tavaksi syödä vähän paremmin, niin sitten siitä tuleekin taas ihan rutiinia!
Vierailija (Ei varmistettu)
24.2.2013 at 12:14Sulla taitaa olla myös ns hyvät geenit, kun pysyt noin pienenä ja sievänä ;)
Utelenko liikaa, jos kysyn mitä se mies on mieltä painosta? Kun tuntuu, ettei kukaan kirjoita mitä mieltä se mies asioista on ja saa sen käsityksen, ettei sillä oo ees väliä, sillä sehän nyt hyväksyy kaiken…täällä asia ei tod oo niin, vauvat haaveena ennen laihdutusta (lievä ylipaino).
Äiti kans (Ei varmistettu)
24.2.2013 at 13:34Voi että kun itselläkin olisi tollainen vatsa! Mutta siitä on turha haaveilla, koska ei se ennen raskauttakaan ollut noin litteä, meikän geenit on vähän pyöreämmät ja pömpömmät :)
Ja mä muuten aloitin Kiloklubin kuukausi sitten ja paino on tullut alas 2 kiloa. Eka kilo meni viikossa, sen jälkeen paino jumitti kolme viikkoa mutta sitten tippui taas kilo kerralla. Eli homma etenee juuri niin kuin pitääkin, tavallaan puoli kiloa viikossa -tahdilla. Raskauskiloja olisi vielä 7,5 tiputettavana, eli vielä tarvitaan kärsivällisyyttä mutta eipä tuo nyt ihan mahdoton numero kuitenkaan ole.
Ja kiitos vielä tuosta Kiloklubi-vinkistä! Tykkään tosi paljon sivuston realistisesta suhtautumisesta, että hieman herkkuja on ihan ok syödä ja ettei kalorimääriä pidä tiputtaa nälkäkuuri-tasolle.
Vierailija (Ei varmistettu)
24.2.2013 at 13:41Voi hitsi että toiset saavat niin ”helposti” oman vartalon takaisin.. Mä oon niin kateellinen :( (anteeksi)
Mulla painoa ketyi+25kg ja 20 on vieläkin jäljellä vuoden jälkeen. Ensin ei haittanut niin paljon kun oli ”just synnyttänyt” ja rinnat oli isot niin tasapainottivat alavartalon, mut nit ku rinnat on kun tyhjät taskut imetyksen lopettamisen jälkeen ja lantio leveä kun ladonovet niin ei oo kivaa enää..
Omasta itsestähän se on kiinni (pitäs liikkua ja jumpata vielä enemmän ja syödä vielä vähemmän jne..joo tiedän!) mut joillekin se paino ei vaan noin helposti lähde :(
Kukkavarvas (Ei varmistettu)
24.2.2013 at 13:49Mullakin on ikävä liikunnan iloa. Ihan fyysisesti koskee kun on jo niin ikävä. Huomenna alkava BabyPilates toivonmukaan herättää jotain ihanuutta kropassa ja pikkuhiljaa laajennettua muuhunkin. Ja kun lumet sulaa niin kävelyä, lenkkeilyä, jotain!
Mullakin se liikkuminen vaikuttaa nimenomaan kokonais-hyvinvointiin. Ei vaan siihen että palautuisi aikaan ennen lasta. Pää voi paremmin kun kroppa liikkuu.
Bollywood on ihanaa :)
Sikuriina (Ei varmistettu)
24.2.2013 at 14:00Toi on niin totta, että täytyy löytää se oma liikuntaminä! Mun tausta on toisenlainen, mutta yllättävän paljon kipuilua on asia silti teettänyt.
Olin lapsena liikunnallinen ja harrastin about kaikkea. Jossain vaiheessa kaikki muu jäi ja jatkoin palloilulajeja. Kuitenkin olen monesti törmännyt ajatukseen, että liikunnallisena ihmisenä pitäisi tykätä kaikesta liikunnasta ja olen itsekin mennyt siihen lankaan – ja ihmetellyt sitten, miten voikaan olla ihan kauheesta kärsimystä käydä ohjatulla tunnilla tai hiihtelemässä.
Jossain vaiheessa vaan päätin, että ei mun tarvii pitää esim. pyöräilystä, kävelystä tai jumpasta. Inhoan myös hyötyliikuntaa: mikään ei oo niin ärsyttävää kuin hiestä märkä kauluspaita ja läppärilaukun jäljet hartialla.
Tykkään juosta räkä poskella pallon perässä ja toisaalta jooga ja salitreeninkin on ihan kivaa. Mutta muuta en tee. Miksi olisikaan pakko? Joten kieltäydyn nykyään työpaikan cooperin testistä tai naisten kymppi -porukoista ja käyn jumpassa yms. vain, jos vaikka jossain polttareissa se ”kuuluu asiaan”.
Tyyne
24.2.2013 at 14:18Hei, kiva kuulla tuloksista! :) Kiloklubbailu on kyllä auttanut tosiaan ennenkaikkea parantamaan ruokavaliota! On tullut syötyä paljon enemmän kasviksia, hedelmiä, marjoja ja kuituja! NAM! :) Ja niiden ansiosta tosiaan nyt on jo hyvä olo, mutta pinnistelen silti vielä painoa pois..tavoitteeseen asti :) Oliskohan vuoden alusta lähtenyt 6 kiloa. Erittäin hyvin siis!
sukkahoususankari
24.2.2013 at 15:17Ootpa kaunis :)
Minä niin rakasta bodypumppia ja sellaista, mutta en oo synnytyksen jälkeen käyny viel yhelläkään tunnilla. Tyttö on nyt 3,5 kuukautta. En vain malta lähteä hänen luotaan minnekään! (Eikä tyttö suostu syömään tuttipullosta joten tässä sitä ollaan, jumissa. Mut en valita.) Kotonakin vois toki jumpata, mut….en vaan saa aikaseks. Jonku täytyy tsempata mua!
Raskauskiloja tuli 25 ja viel on 5 jäljellä. Ja jotenki musta tuntuu että vaikka paino putoais niin kroppa ei todellakaan tule olemaan entisensä enää ikinä! :D
Ja ai niin – kitti kivasta blogista. Kirjotat kivasti ja käyn lilyssä joka päivä kyttäämässä että joko Puutalobabyyn ois uus tarina ilmestyny :D
Kallen äiti (Ei varmistettu)
24.2.2013 at 15:27Kiloklubin aloitin silloin joulua ennen kun sain sinulta kipinän: -5kg tässä vaiheessa eli ollaan lähellä tavoitetta, ja todellakin nopeampaa on ollut edistyminen kuin odotin. Syöminen on onnistunut hyvin ja oon ihan koukuttunut kiloklubiin ja vihreisiin palloihin.. Liikuntaminä vielä hakusessa, kokeilen tällä hetkellä kaikkea vaihtelevalla innolla.
Mutta siis parhainta on niiin ihana ja keveä olo ja kevät ja vanhat ihanat vaatteet jotka mahtuvat ja vanhat lihakset jotka ovat taas ihanasti kipeinä.. ja ja ja. ….
Ajatus ja punainen lanka karkaa kun nopeasti kirjoittelee mutta jokatapauksessa kiitos puutalobabylandia kiloklubi-ideasta, sen ansiosta odotan kevättä ja töihinpaluuta ihan uudella puhdilla!!
Vierailija (Ei varmistettu)
24.2.2013 at 15:44Päätin lopulta itsekin liittyä, kun moni ihminen sitä suositteli (ei tyyliin ”se olis sullekin hyvä”, vaan kertoivat itse hyötyneensä, ja täältä luin myös). Tavoite ei ole päästä mihinkään skinny-lookiin, vaan saada kohtalaisen hyvillä lihaksilla varustetun BMI 23.5-24, mikä siis on normaalipainon viimeisen kolmanneksen alueella. Uskoisin, että juoksuvauhditkin vähän nousisivat, kun ei tarvitse samanlaista taakkaa kantaa mukanaa. Tavoite n. 14 kg, nyt 11 kg jäljellä.
Kiloklubi on kyllä hyvä. Joskus muinoin laihduttelin ihan järjettömillä dieeteillä, toki silloinkin liikuntaan yhdistettynä. Kun oli riittävän kauan nähnyt nälkää, elimistö vain ”otti omansa takaisin” ja vähän lisää. Eli tyypillinen jojo-ilmiö.
Olin aiemmin myös sitä mieltä, että ”en laihdu, ellen rajoita ruokaa n. 1000 kcal:iin päivässä. Toisaalta osassa ruoasta on enemmän kaloreita kuin olin tuolloin laskenut.
Nyt olen välillä (satunnaisesti) tuntenut nälkää, mutta annoskoot ovat pienentyneet, ja kuitenkin syön kerrallaan 200-600 kcal, ehkä tyypillisesti isomilla aterioilla n. 450 kcal. Kun aiemmin kauhistuin tuollaista kalorimäärää, nyt tajuan, että saldo menee vielä miinuksen puolella, ja painoa lähtee.
Olo on paljon luottavaisempi, kun voin käydä katsomassa sitä kaloripäiväkirjaa ja todeta, että hyvin menee. Ja vaikka on ollut ihan selkeitä herkkupäiviä, niin kalorit on silti olleet miinuksella (kiitos kohtuullisen runsaan viikkoliikunnan, joka nostaa ohjelmassa kyseisenkin päivän kulutusta sen parisataa kcal, mutta muutoinkin olisi aika plusmiinus nolla).
Huh, menee aika Kiloklubin hehkutukseksi nyt… En muuten saa ruokasuosituksista useinkaan vihreitä palloja, kuitua on vaikea saada riittävästi niinäkin päivinä, kun syön puuroa. Eli orjallisesti en pyri noudattamaan sen suosituksia, vaikka olen ravitsemusta parantanut ja painoa lähtee jopa yli sen suositellun puoli kiloa viikossa. Nopeus ei ole kyllä tavoite, vaan se, että paino laskee tasaisesti, varmasti ja helpon tuntuisesti. Ettei tule sitten kesällä tai myöhemmin mitään jojoa.
Järkky
24.2.2013 at 18:35Kannustavaa lukea, että kiinteyminen ja muutaman kilon pudottaminen onnistuu ilman kitudieettejä! Olin ennen raskautta normaalipainon rajoissa, mutta oman mukavuuspainoalueeni yläpuolella. Synnytyksestä on nyt 2kk ja olen taas samoissa lukemissa, mutta jotenkin löysempänä ja pehmeämpänä. Kaikki lihakset ovat kadonneet ja kinkkuan vaivalloisesti vaunujen kanssa ylämäissä. Tilanne on sietämätön! Energiajuomatölkkejä kantavat vetelät teinit ohittavat minut, vanhuksista puhumattakaan! Ryhtiliike alkaa…öö…huomenna. Liikunnan keinoin. Enää pitäisi vain innostua jostain liikunnasta.
Suttura
24.2.2013 at 23:27Mä aloitin (taas) kiloklubit vähän jälkijunassa noihin postauksiin nähden, mutta nyt kun huomenna alkaisi 4. vko kirjaamista niin paino olisi -4,1kg :) Vauva on 9 viikkoa ja mä olen 1,5kg kun raskauden alussa! :) Matkaa on vielä, ainakin 9 kiloa hyvään oloon – silti! :)
Kanelibasilika
25.2.2013 at 10:55Minen jaksanut sitä Kiloklubia sitten yhtään, kun olisi ensin pitänyt syöttää ne (itse tehtyjen) ruokien systeemit sinne, koska eihän esim. ravintolan intialainen ruoka vastaa kotona tehtyä ”intialaista” jne. Joka tapauksessa, 3 kg on lähtenyt, tosin varmaan enemmän ihan oikean remontin kuin ruokaremontin ansiosta :D Aamupalan ja välipaloja sain onneksi lisättyä (ehkä juuri tuon kk:n ansiosta).
A. Sinivaara
26.2.2013 at 00:53Sä se oot oivaltanut mikä liikunnassa (ja no, ihan kaikessa tekemisessä) on tärkeintä – se että on kivaa! Mua ärsyttää aina välillä jos joku yrittää tuputtaa mulle jotain harrastusta, liikuntamuotoa tai liikettä salilla, josta en tykkää. Vaikka, että nyt sun pitää tehdä kyykkyhyppyjä, että saat sykettä ylös. Miksi pitää? Miksen saa juosta vain talon ympäri? Piruako pitää tehdä sellaista, mikä tuntuu ihan TYHMÄLTÄ? Tai sitten, kun jossain vaiheessa mua yritettiin käännyttää uimiseen. Mä en tykkää siitä. Vesi on kylmää, sitä menee nenään ja korviin ja mä kuulun kuivalle maalle. Mutta kun se on niin hyvä liikuntamuoto! Olkoot, en tykkää siitä. Piste. Tai se, että mun käsketään syödä ylettömästi kananmunia lisäproteiinin muodossa. En jumaliste ala värkkäämään munakasta joka ilta, haluan maata sohvalla enkä seistä hellan edessä.
//avautuminen
Sori :D Ihana, kun oot löytänyt liikunnan ilon :) Se tuo mukanaan paljon muutakin iloa. Aurinkoa talven loppurutistukseen!
Kristaliina
26.2.2013 at 08:08Tsihihi joo mulla on samanlainen suhtautuminen uimiseen. Sitä paitsi se on märkää. Tykkään kyllä kovasti pulikoimisesta, snorklaamisesta ja sukeltelussa sellaisessa lämpimässä turkoosissa akvaariotyyppisessä Nemoa etsimässä -meressä, mutta että uimahalliin…? Juu ei. :D