Huomenta!
Ridge Forrester – look, Tarja Halonen -look; rakkaalla leualla monta nimeä.
Todistettavasti hengissä ja hyvissä doupeissa! Leikkaus meni hyvin, vaikka oli kuulemma pientä vaikeutta. En ihan tajunnut, mutta liittyi kai siihen, että leukaluu oli siro mutta luja. Ehkä siis tiukkaa sahaamista, mutta ei voinut ottaa riuskoja otteita – tai jotain. Mutta hermokanava ei rikkoontunut, mikä on hyvä juttu!
Aika monsterina sitä tässä mennään – ja tämä on tietty vasta alkua. Turvotus on vielä noususuhdanteinen ja ilmeisesti mustelmiakin vielä tulee rutkasti lisää tulevina päivinä. Mutta ihan hyvä fiilis. Heh, hyvällä lääkityksellä suht iso osuus asiaan :D
Hei ja kuinka monella meistä on ammattilaisen muotoilema design-leuka. MULLA! :D
PS. Hyvillä doupeilla osuus myös tähän seuraavaan, mutta haluan myös sanoa jo täältä osastolta kiitos!
En tiedä, miltä tämä mun ja teidän keskustelun vuorovaikutus siellä päässä tuntuu. Kun siis välillä en ehdi vastata tai pitää vastata vaan lyhyesti. Mutta täällä on näppiksen tällä puolellakinhan on tosiaan ihan tavallinen ihminen – niin kuin tiedätte. Kaikkine joskus sekavine ajatuksineen ja elämänvaihaineen ja -tapahtumineen. Voitte ehkä itsekin ajatella itselle lähtevän tällaiseen aika pelottavan ja iso tuntuiseen leikkaukseen; että miltä se tuntuu etukäteen ja vaikkapa ihan siinä tokkurassa herätessä. Että miten siihen jokainen positiivinen, ihana ja kannustava sana otetaan ilolla vastaan ja miten niillä oikeasti on merkitystä.
Mä on saanut sekä viime bloggaukseen että istaan paljon paljon paranemistoivotuksia (ja hihityksiä mun uudelle ulkonäölle) ja oon niistä liikuttumiseen asti kiitollinen! Ne tsempit ovat olleet niiii-iiin tärkeitä ja en ole lukenut niitä pelkästään kerran vaan monesti. Kiitos! Mä makaan täällä potilassalissa välillä isossakin potilasmäärässä enkä pysty kunnolla puhumaan, mutta noiden viestien takia en ole yksin.
Vaikeassa tilanteessa myös vertaistuki on ihan pohjattoman tärkeää. Sitä mä oon saanut etenkin leikkausta edeltäviin postauksiin sekä teille kolmelle ihanalle (tiedätte, ketä olette!) myös meiliin. Niiden teidän meilienne jokainen sana on tarkkaan opiskeltu ennen leikkausta – hihitetty sille, että ei kannata laittaa vappunakkeja blenderiin ja otettu jokainen vinkki vastaan. Kiitos myös siitä ”sairauskertomuksesta”, siitä oli rutkasti apua valmistautumiseen. Kiitos!
Kiitos, kiitos, kiitos!
Nyt mä pyydän lisää lääkettä ja meen nukkumaan.
74
Maisa
20.10.2015 at 23:15Ihanaa, kun se on ohi! Hurja operaatio tuo on, siitä ei pääse mihinkään.
Eräälle ystävälleni tehtiin tuo samassa paikassa 15v sitten. Hänen vanha tätinsä tuli katsomaan häntä 2. tai 3. päivänä leikkauksesta. Täti oli ohjattu vuoteen luo ja täti oli katsonut potilasta. ”Mitä? Onko tuo muka Maija?!” oli täti tokaissut hoitajalle.
Kun itse kävin siellä, kielsi ystäväni ehdottomasti naurattamasta häntä. Se kuulemma sattui..
Olen itse ollut tuossa sairaalassa harjoittelijana ja muistan etukäteen kauhistelleeni niitä suuria saleja. Yllätyin miten ’rauhallista’ niissä lopulta oli! Muistankohan oikein, että yhdessä salissa on 18 potilasta/potilaspaikkaa? Miten itse koet olla potilaana noin suuressa huoneessa? Ovat tietysti saattaneet muuttaakin osastoja erilaisiksi, kun aikaa on tosiaan jo kulunut. Oon miettinyt, että onko niin, että kun äänten määrä ja erilaisuus ylittää tietyn rajan, mikään ei enää häiritse.. Tai hyvät lääkkeet auttaa. ;)
Voi tietysti olla, että sinua häiritseekin. Jos jaksat jossain vaiheessa, niin kerro tuosta puolesta.
Voimia toipumiseen!
Miitu
21.10.2015 at 06:45Uh. Tsemppiä, sitkeyttä ja huumoria (ilman naurua) toipumiseen jatkossakin! Ja hyviä lääkkeitä myös.
MariB
21.10.2015 at 15:36Paranemisia!
Vau
26.10.2015 at 11:00Täytyy sanoo, että nuorruit kasvoistasi jonku 5-8 vuotta tuon leikkauksen myötä! :)
krista
26.10.2015 at 11:13Mmmmmitä? :D