Tirppa testaa: Luonnontieteellinen museo

Nimimerkki Anomuumi kirjoitti viimeisimmän kirkkobloggauksen kommentteihin näin:

”Vaadin että alkaa virallinen ”Tirppa goes kirkko” -gonzojournalismisarja, jossa teette tupatarkastuksen kaikkiin pääkaupunkiseudun kirkkoihin. Kunhan tirppa vähän kasvaa, sen vois esim antaa haastatella kirkon työntekijöitä (ja laatia kysymykset tietenkin itse). Sitä ennen just esim lelutarjonnan, kaiun, portaitten kiipeilyominaisuuksien, alttaritaulun taiteellisten arvojen ym. testausta. Kohta koko Kirkko Helsingissä -instituutio alkais valmistella ja kunnioittaa tirpan visiittejä kuin piispantarkastuksia konsanaan! Sitä yritettäisiin lahjoa ja pehmitellä seurakuntamehulla (sillä liian laimealla vähän tympeäesanssisella, jota kirkkokahveilla on lapsille) ja pyhäkoulujen karitsatarroilla. Lukisin!! :D”

Hehe. Mahtava idea! Mutta koska en ole… …sattuneista syistä esitellyt ideaa vielä tämän perheen toiselle aikuiselle, kokeillaan ensin vähän niin kuin pehmityshenkisesti sellaista paikkaa, jossa kyseinen aikuinen on ihan omimmalla maaperällään. Luonnontieteellistä museota siis.

*******

Joo. Viikonloppu = kaksi aikuista paikalla. Ja uskokaa tai älkää, kahden vanhemman voimin tämän meidän perhesirkuksen liikuttelu ei ole tällaista vaan itse asiassa ihan rentouttavaa ja kivaa.

Lauantaina heräsin yhdeltätoista (ah), koti oli hiljainen. Facebookissa odotti viesti:
”Leikkimässä ulkona Xxx:n kaa (Silvan paras kaveri). Ostin sulle kahvin. Kun oot herännyt, pue ja lähdetään kahvilaan ja eläinmuseoon.”

”Nyt!”, vastasin ja vetäisin viidessä sekunnissa luottovaatteet niskaan.

Luonnontieteellinen museo on ollut Joelin ihan ehdoton suosikkipaikka lapsena. Itse olen käynyt siellä tätä ennen vain kerran; joskus alkuaikoina Joelin kanssa – luonnollisesti. Joel on puhunut jo pitkään, että mennään kyllä tirpan kanssa sinne jossain vaiheessa. Ihan pienelle museo voi olla joiltain osin pelottava, mutta nyt iski kokeilufiilis.

Ensimmäinen norsu aulassa olikin vähän jännä, mutta aika pian tirppa pääsi fiilikseen.
”Tuossa on norsun kakka! Katso, paljon HEINIÄ!!!!”

Ja heti perään:
”Mä haluan mennä tuonne pimeään luolaan!”

Noooh, mä olin juuri sanonut, että ”täällä voidaan mennä ihan minne sä ikinä haluat ja tehdä ihan mitä sinä haluat”. Luolaan siis.

Eli luunäyttelyä katsomaan.

Luuasioiden selittäminen meni yllättävän helposti. Jo aikaisemmin (kiitos lääkisopiskelija-tädin) meillä on kotona lääkärileikkien yhteydessä juteltu, että nuo kovat osat ihon alla ovat luita – eivätkä luurangot ilmeisesti vaikuttaneet lapsen mielestä kovinkaan pelottavilta. Oli itse asiassa aika kiva arvailla, että mikä eläin mikäkin luuranko on.

Heh ja mä näytän tuossa enemmän hämmentyneeltä kuin tirppa.

Isoimman vaikutuksen teki kuitenkin ”Afrikan yö” -esitys. Meillä kävi hyvä tuuri: juuri kun nousimme toiseen kerrokseen, opas tuli kertomaan, että ”yöhuoneessa” on alkamassa pieni esitys, tervetuloa.

Olin hieman epäilevä jännittävyysaspektista, mutta opas otti tosi kivasti huomioon pienimmänkin kuulijansa.
”Me voidaan lähteä täältä pois heti, kun sä haluat”, supatin pimeydessä tirpalle.
”Haluan olla täällä vielä lisää!”, tirppa vakuutti heleällä äänellä.

Myös tiikerin ja peuran ”hippaleikki” teki selvän vaikutuksen.

”Se tiikeri yritti nappaa sen peuran, ne pyörivät lumessa ympäri kovasti whii-whii-whii!”, Silva muisteli illalla.
”Se tiikeri oli varmaan sen peuran isi”, tirppa päätteli.

Silva tutki huoneita huolellisesti ja kirkkaalla äänellä omia selostuksiaan antaen:
”Mitäköhän täältä huoneesta löytyy? Täällähän imettää äiti!!!!”

”Saako nyt hyppiä?”

Saa.

Kierroksen jälkeen istahdettiin lounaalle kahvilaan. Olisi ehkä maistunut isompikin ruoka, mutta ”pikkupitsa” sai luvan käydä kahvilalounaasta. Tältä näytti iloinen museovieras:

Seelan mielestä kiinnostavinta oli isosiskon maito:

”Ooooo anna mulle!”

0