Joko internet-maailman algoritmit ovat päättäneet, että tänä vuonna haluaisin lukea juuri tällaista – tai sitten ihan muuten vaan ihmiset ovat avautuneet tänä vuonna erityisen paljon äitienpäiväpettymyksistä.
Sitä näki sekä ennen että jälkeen äitienpäivän: aitoja kyyneleillä kuorrutettuja kertomuksia, salaa lapsilta tuhrautettuja pikkuitkuja, vääränlaisia tai olemattomia lahjoja tai huolimattomasti hutaistuja ”kusisia kortteja” tai kokonaan askartelematta jääneitä. Itsensä ja oman äitiytensä kyseenalaistamista, kun arvostusta ei saanutkaan, edes tänään.
Ihan alkuun täytyy painottaa, että tällaiset pettymyksen tunteet ovat totta kai karvaita, aitoja ja surullisia. Varmasti kirpaisee, jos toivoo ja odottaa, ja sitten pettyy. Pettymyksen tunteita on varmasti tärkeä käsitellä, vaikka sitten itkemällä äitienpäivänä ”huonon” lahjan äärellä.
Katson kuitenkin tilannetta ehkä vähän sieltä toisesta päästä – haha ehkä sen törpön puolison näkökulmasta, joka ei hitto vie tänäkään vuonna tajunnut muistaa lastensa äitiä. Mullehan ei siis kerta kaikkiaan tulisi edes mieleen, että puoliso huomioisi minua vaikka kukkasin tai lahjoin äitienpäivänä – muutoin kuin auttamalla lapsia heidän puuhasteluissaan. Ja lapsiltakin nimenomaan toivon, että kortti on se tärkein ja kiva fiilis koko päivän, en toivo tavaralahjoja.
Tämä ei kuitenkaan ole mitään jeesustelua, vaan ihan aidosti mulla ei ole sellaisen tavaralahjan toivetta.
Mutta jos olisi – sanoisin sen. Ihan siis suoraan ja selkeäsanaisesti. Jos asia olisi tärkeä, niin ihan vaikka antaisin selkeät speksitkin, että mitä ja minkälaista. Ja mitä ja minkälaista ei missään nimessä!
Tämän itse asiassa opin ihan kantapään kautta joskus nuorena aikuisena. Silloin toivoin (en enää), että syntymäpäivä olisi minulle sellainen päivä prinsessana. Muutaman kerran kun olin pettynyt ex-poikaystävän kädenlämpöisiin onnitteluihin, tajusin: kukaan ei ole ajatustenlukija! Sille toiselle voi olla ihan just huomiointia, jos sanoo aamulla ”hyvää syntymäpäivää”, ja ei sitten muuta. Jos jotain haluaa, pitää sanoa ihan ääneen se toive!
Haha nyt vaan kiusaantuisin prinsessakohtelusta. En oikeasti missään nimessä haluaisi. Mutta hei toiveita ja elämänvaiheita on erilaisia, joskus on ihan ok kaivata jotain spessua.
Toiveistaan kannattaa kuitenkin sanoa ääneen ja mieluiten mahdollisimman selkeästi ja ihan rautalangasta väännettynä.
Myös mun tämän päivän äitienpäivä perustui selkeästi sanottuun toiveeseen ja sen toteuttamiseen – kerrankin nimittäin sain sellaisen konkreettisen ajatuksen, että mitä oikeasti haluaisin. Äitienpäivä nimittäin sattui hanamin kohdille ja keksin, että piknik kirsikkapuiden alla olisi ihana.
Niinpä sanoin: haluaisin äitienpäivälahjaksi piknikin kirsikkapuiden alla ja vieläpä tarkemmasta rautalangasta: haluaisin, että te järjestäisitte sen, eli päättäisitte paikan ja laittaisitte eväät ja kaikki mukaan tarvittavat jutut. Ja haha sanoinpa vielä, että tarkista sitten etukäteen, että siellä valitusssa paikassa on jo kukat kukkimassa, katso vaikka jostain nettikamerasta.
Perhe: ”Kivaa! Me tiedetään, mitä äiti haluaa, ja se me myös tehdään!” Joten tämän myös sain. Se oli kivaa.
Aina on tietysti tilanteita (ja parisuhteita), joissa ääneen puhumallakaan ei toiveet toteudu. On totta kai ihan oikeutettua tuntea pettymystä silloin.
Mutta tosi usein ihan konkreettinen ja mahdollisimman rautalangasta esitetty toive (jos sellaista sisällään kantaa) kannatta ilmaista ihan ääneen. Väitän, että se ei pilaa sitä toivetta tai edes yllätysaspektia: pikemminkin sillä voi itse varmistaa itselleen onnellisen tunteen – ja myös sille puolisolle, joka ”kerrankin tajuaa” ja näkee toivottavasti puolisonsa onnellisena.
Koskee muuten myös joululahjaa, syntymäpäiviä ja hei vaikka ihan jokapäiväistä elämää.
Ajatuksenlukijoita on harvassa: jos lataa toiselle ihmiselle jotain toiveita, se kannattaa kertoa mahdollisimman selkeästi ääneen.
Todennäköisyys toiveiden toteutumiselle kasvaa silloin humahtamalla!
PS. Mainitsin Joelille tän jutun aiheen, hän linjasi tämän näin. On kahdenlaisia ihmisiä, arvaajia ja kertovia. Toisten mielestä pitäisi arvata, mitä toinen haluaa. Toisten mielestä pitäisi kertoa, mitä toinen haluaa.
Jos kaksi arvaajaa osuu yhteen (tai kaksi kertojaa), hommalla on hyvät mahdollisuudet toimia. Mutta jos toinen on arvaaja ja toinen kertoja, niin ongelmia on luvassa.
Haa, noinhan se menee!
(kuulemma ei Joelin alkuperäinen vaan jostain luettu)
Onko teillä arvaajia vai kertojia?
Mä ainakin selkesti olen tuo kertoja!
39
Lilah
13.5.2024 at 18:55Mä olen kertoja, mutta koska en oikeastaan mitään toivo, ei ole kerrottavaa. Teinien kanssa pettymys voi tulla siitä, että ne eivät vaan toteuta vaikka toive olisi esitetty ja vaikka puolisokin siitä lapsia muistuttelisi. Äiti ei yksinkertaisesti ole tärkeysjärjestyksessä korkealla silloin, kun itsenäistyminen on rajuimmillaan. Tai ainakaan sitä ei halua näyttää millään ”paras äiti” -kortilla. Itse yritin saada lapset tekemään kortit isovanhemmille. En onnistunut. Vaikka eipä se kai ole minun tehtäväni säästää isovanhempia siltä pettymykseltä, kun lapsenlapset on niin isoja, etteivät enää tee kortteja. Lahjaa, jossa puoliso olisi osallisena, en ole koskaan toivonut enkä laske sitä puolison moitteeksi ettei hän ota äitienpäivää asiakseen – paitsi jos ei muistaisi omaa äitiään mitenkään :-)
krista
13.5.2024 at 19:03Mulla kans on ollut oikeastaan kaikki äitienpäivät ja syntymäpäivät nyt ”lapsiajalla”, että en ole toivonut mitään erityistä! Tai itse asiassa olen! Sen olen sanonut ihan ääneen: että kaikki on kivalla mielellä :D Sekin on ihan hyvä toive! Mutta joo tällainen konkreettinen toive tuli nyt eka kertaa tänä vuonna mieleen ja se oli niin kiva, että esitin jo toiveen, että jatkossakin äitienpäivän yhteistekeminen voisi olla tällainen piknik. Heh sään salliessa :)
–
Totta muuten tuo teinipointti, ja sehän on tosiaan täysin normaalia vanhemmista itsenäistymisen vaihetta. Uskon, että siinä on tärkeää just pitää pää kylmänä ja muistaa, että tämä liittyy ihan samalla tavalla kehitykseen kuin vaikkapa tahtoikäisen ei-eit tai takiaisvaiheen pohkeessaroikkumiset :) Eli ei ns. ottaa itseensä.
–
Meillä kans ei puolisot tosiaan lahjamuista toisiaan muuten kuin tarvittaessa auttamalla lapsia. Mä en ollenkaan osaa ajatella, että haluaisin edes äitienpäivälahjaa puolisolta, olisin varmaan silleen ”mitä tää maksoi, miksi sä tän ostit” :D Mutta tosiaan ymmärrän hyvin myös sen, että joku voi haluta! Tärkeintä siinä tosiaan varmaan se, että se oma toive/toivomattomuus on sille toiselle selkeästi ilmaistu eikä niin, että ei sano mitään (tai vihjailee rivien välistä) ja sit pettyy. Tosi paljon kyllä latautuu selkeästi tunteita tällaisiin erilaisiin merkkipäiviin, on se sitten vaikka just äitienpäivä tai joulu tai hääpäivä, ja varmasti aitoja suuria pettymyksiä voi tulla, jos ne omat toiveet ei toteudu. Mutta puhuminen, puhuminen ja puhuminen. Ja vaikka sataan kertaan muistuttelu :D
A
13.5.2024 at 20:29Kertojana on hyvä olla ja näistä juhlapäivistä ei onneksi tarvi stressata, en ole miehen äiti, vaan hänen tehtävänä on hoitaa oman äitinsä muistaminen lapsen kanssa (tänä vuonna esitin lapselle ja miehelle toiveen kakusta ”oispa kiva syödä kakku A tai kakku B” (kaksi pomminvarmaa luottoreseptiä), sain kakku A:n pienellä tvistillä, ei pahaa ollenkaan ;D).
—
Tosin mies tuntuu vähän arjessa toivovan, että oisin arvaaja (ei siis missään lahjoissa tai juhlatoiveissa). Esimerkkitapaus on että etätyöpäivänä hän keittiössä kolistelee salaattitarpeita kasaan ja toivoo, että mä havahtuisin töistä tekemään lounaan yhdessä (koska valmistuu nopeammin niin). Itse taas oon ajatuksissani keskittyneenä ja ehkä saatan havahtua, että kas, lounasaika lähestyy ja sitten ”teen vielä nopsaan tän jutun vielä” (=siihen menee 5-120 minsaa ;)). Sitten toinen on ärsyyntynyt kun mä en huomioi hänen pieniä signaaleja (josta syystä oon koittanut sanoa, että kerro jos haluat multa jotain :)). Tähän kovasti liittyy se, että keskittyneenä voi hyvin olla klo 15 kun havahdun siihen, että tarttisi kai syödä, joten en todellakaan pienistä vinkeistä huomaa yhtään mitään.
Oliver
13.5.2024 at 21:48Mä linjasin jossain vaiheessa yhteiseloa puolisolle että synttäripäivän aamuna ois kiva jos ois avattava paketti. Nimenomaan aamulla ja sisällön ei niin väliä (ihan vaikka sukat tai suklaata) mutta kunhan on paketti jonka voi avata :) Vaati yhden pettymyksen että tajusin tämän olevan itselleni tärkeää.
Lk
13.5.2024 at 22:28Minä olen kertoja, enkä pidä yllätyksistä. Senkin olen kertonut.
Mutta joillekin on tosiaan tärkeää että toinen tietäisi ja arvaisi, ajattelisi oma-alotteisesti toista ja antaisi oikeanlaisen jutun. Varmaan siinä tuntee tulevansa nähdyksi ja arvostetuksi.
Minä olen joskus ajatellut, että jotkut ovat kertojia, ja jotkut kyselijöitä. Keskusteluissa siis jotkut odottavat, että kuuntelija kyselee, eli osoittaa aktiivista kiinnostusta. Jotkut taas olettavat, että ihminen kertoo itse sen mitä haluaa, ja kysely olisi tunkeilua ja utelemista. Tässäkin saa hienosti pieleen menneitä keskusteluja, kun osallistujat ovat erityyppisiä!
Eepu
14.5.2024 at 09:44Hyviä ajatuksia. Joskus kun lapset olivat pienempiä, oli itselläkin tiettyjä odotuksia äitienpäivän suhteen. osittain ne tulee varmasti perintönä omasta lapsuusperheestä ja opituista tavoista. Meillä isä ei ollut mikään leipuri, mutta äitienpäiväksi aina väänsi kakun aamupalalle ja osti ruusun. Osasin arvostaa jo lapsena isäni vähän kömpelöä panostusta, siitä tuli juhlan tuntu. Kun mies ei sitten tällaista tajunnutkaan, niin se jotenkin harmitti.
Myöhemmin kun lapset väänsivät tarhassa kortit ja olin ilmaissut haluavani kahvia ja jotain herkkua pöytään, niin homma on kyllä toiminut. On ollut ihania äitienpäivä aamuja. Nyt lasten teiniytyessä olen iloinen, että 16 vuotiaskin kömpii aamulla yhteiseen pöytään, vaikka sitä korttia ei enää häneltä tulekaan. Toiveet ovat vuosien varrella yksinkertaistuneet, nykyään osaan nauttia ihan pienistäkin asioista. Lahjoja en myöskään halaja, vaikka mies on selkeästi yrittänyt aina jotakin keksiä. Tänäkin vuonna ilmoitin etukäteen, että pihaan istutettava kukka riittää. Mielummin rahat yhteiseen hyödylliseen, kuten uusiin makuupusseihin, jotka ovat olleet ostoslistalla.
Meille on muodostunut omat perinteet, kuten esim. synttäri aamupala, joka syödään aina pitkän kaavan mukaan jokaisen perheenjäsenen synttärinä. Siihenkin saa kertoa ja toivoa, että mitä pöydästä ainakin pitää löytyä. Ehkä lapset vievät tämän perinteen sitten eteenpäin. Perinteet ovat mielestäni tärkeitä, ne maadoittavat tässä monimutkaisessa maailmassa. Ei perinteitä kuitenkaan perinteen takia, vaan muokattuna omaan perheeseen sopivaksi.
Linni
14.5.2024 at 14:24Tänä vuonna äitienpäivänä täytin myös pyöreitä! Lapset ja puoliso järjesti juuri ne spesiaalit muistamiset, mitä olin pyytänyt ja oli tosi ihanaa.
Mutta illalla nukkumaan mennessä pyyhin pettymyksen kyyneleet. Oli tosi kipeää huomata ettei työkaverit/ystävät/sukulaiset laittaneet edes wa-viestiä pyöreiden kunniaksi. Miten mä heille osaisin kertoa, että toivon huomioimista.. ajattelin että se että itse muistan ja laitan viestin merkkipäivinä on minun tapa kertoa mitä muilta toivon. Töissä taas olen se, joka huolehtii että nämä muistetaan. Salaa odotin jotakin sisaruksistani piipahtamaan käymään ja kukaan ei tullut. Sisarusten kesken en ole koskaan oppinut kertomaan toiveistani, sillä olen se reipas ja muista huolehtiva isosisko.
En ole aktiivinen somessa ja huomioiminen on siirtynyt sinne ja toisaalta kulunut vuosikymmen on ollut itselläni omiin lapsiin ja töihin keskittynyt. Niitän siis itse kylvämääni ruuhkavuosiviljaa.
Ja tämä on nyt ihan hirveän nolo asia jakaa!
Lilah
15.5.2024 at 08:59Jäin tätä oikein miettimään, kun itselle oma syntymäpäivä ei ole mitenkään tärkeä. Olen kuitenkin ollut aiemmin ahkera muiden muistaja (tunnustan, että ihan viime vuosina on lipsunut ruuhkavuosisyistä kun en vaan pysy perässä päivien kulussa). Mutta mitä siinä synttärissä oikeastaan juhlitaan tai mistä onnitellaan? Onnittelut, että olet pysynyt hengissä tähän asti? Juhlitaan sitä, että x vuotta sitten syntyi noin mahtava tyyppi kuin sinä!? Ja toisaalta miksi se on itselle tärkeää, siksikö, että kaipaa ylipäätään huomioiduksi tulemista? Tai kokeeko itsensä unohdetuksi ja vähemmän tärkeäksi jos kukaan ei muista että on minun synttäri (joka kuitenkaan päivänä harvoin on muille tärkeä, yhteinen matka on alkanut muualta kuin syntymästä)? Onko silloin samantekevää miten muistetaan, kunhan muistetaan ja heitetään sitten vaikka se ”onnea!” someen? En siis mitenkään halua vähätellä pettymystäsi. Ymmärrän vain paremmin onnittelut tilanteissa joissa on itse ollut jotenkin aktiivisena toimijana, saavuttanut tai tehnyt jotain. Vaikka en itse kaipaa muistamisia, muistan pyöreitä täyttäessäni pettyneeni, kun vastaavassa tilanteessa veljelleni oli kerätty lähipiirin kesken monen sadan euron lahjaan rahaaa ja itse sain samoilta ihmisiltä ehkä yhdet tai kahdet kukat. Enemmänkin petyin kohtelun epätasapuolisuuteen kuin lahjan puuttumiseen.
Karina
15.5.2024 at 11:35Mä oon myös tullut miettineeksi miksi ne synttärit on niin iso juhlan aihe, mutta oon päätynyt siihen että miksi ei! On mukavaa juhlia ja jotain ”aktiiviseen toimijuuteen” liittyviä juhlia (ylppärit, valmistuminen, väikkäri, häät?) on kuitenkin niin vähän että jotenkin on kiva että juuri itseen kohdistuvia juhlan aiheita on vähän useammin. Onhan se varmaan myös traditio, joka vaan jatkuu lapsuudesta – lapsenahan on mukavaa kun on taas vähän isompi, ja sitten täysi-ikäinen. Jotain perussynttäreitä (vaikk 24, 36 tms) en itse odota juhlittavan erityisen isosti, mutta onhan se mukava kun muistetaan. Sitten taas pyöreät on vaan eräänlainen virstanpyväs ja mun mielestä on kivaa kun elämässä on tiettyjä asioita jotka vaan on. Oon tätä miettinyt myös sen takia kun lapsilla oli pienenä Jehovan todistaja-kavereita, jotka ei juhli syntymäpäiviä, ja silloin lasten kanssa ihan kunnolla keskusteltiin synttäreiden merkityksestä itsellemme ja jos voi niinkin suureellisesti sanoa, kuin yhteiskunnallisesti :D
Mutta Linnille kommentiksi, että onhan se niin että nykyään nää on siirtyneet someen, ja some monesti muistuttaa kaverin/tutun synttäreistä jolloin sitä osaa reagoida. Mutta ymmärrän hyvin pettymyksen että sukulaisetkaan ei muistaneet :( Ja hei – mahtavaa myöhästynyttä synttäriä! Pyöreiden täyttäminen on ainakin mulle iso juttu ja tunnen itteni aina sillon vähän enemmän aikuiseksi :D
Karina
14.5.2024 at 15:15Mulle tää alkukesän aika on ongelmallinen kun kuukauden sisään on kolme juhlaa – äitienpäivä, meidän hääpäivä (joka useimmiten kyllä unohtuu molemmilta) ja mun synttärit. Ei me näitä kaikki lähdetä isosti juhlimaan, niin kyllä mä mun synttärinä yleensä odotan jotain vähän spessumpaa kuin makaronilaatikkoa kiireessä :D
Me miehen kanssa jaetaan lasten hoito (ja niiden asioiden hoitaminen nyt kun ovat isompia) niin 50/50 että mä en ole koskaan kokenut että mua täytyisi mitenkään erityisesti nostaa jalustalle äitienpäivänä (toki olen heidät kantanut ja synnyttänyt mutta eiks se ole ihan luonnollista, ei sitä biologinen mieskään voi tehdä). Lähinnä meillä juhlistetaan sekä äitien- että isänpäivää niin että kyseinen vanhempi saa omaa aikaa (niin halutessaan, ja yleensä halutaan). Äitien ja isänpäiväkahvit käydään juomassa isovanhemmilla. Silloin kun lapset vielä piväkodissa/koulussa askartelivat jotain, niin ne riittivät lahjoiksi :)
Mutta nyt olen itse asiassa saanut sen parhaimman lahjan josta oon vaahdonnut vuosikausia ennenkuin se tapahtui joku vuosi sitten – kaupat on auki! Pääsen maleksimaan kauppakeskukseen! :D
Ppaa
15.5.2024 at 08:38Nykyään kertoja, tosin kantapään kautta! Puoliso on tästä kiitellyt monta monituista kertaa. Ennen perheellistymistä kaistaa jäi lahjojen hankintaan ja silloin kerroin hänelle, että haluan tämän jutun lahjaksi. Nykyään meillä ei ylipäätään anneta juurikaan lahjoja. Talous on yhteinen, ja jos jotain haluamme, hankimme sen silloin kun haluamme. Jotain voimme ”säästellä” esim jouluksi jolloin avaamme muutamat paketit, sisällöt ovatkin sitten aina aivan hurjia yllätyksiä😝 meille toimii, ettei tarvitse keksimällä keksiä yllätyksiä toiselle tässä elämäntilanteessa jossa on jo ihan riittävästi touhua muutenkin. Haha, myös: pyöreitä täyttäessäni kerroin, että haluaisin että minulle järjestetään jotain juhlintaa- ei siis hirveän yllättävää ollut mutta sain aivan ihanat juhlat ja vältyin pettymykseltä että minua ei muisteta isommin vaikka toivoin.
Nykyään jopa koen, että arvaajille on aika raskastakin järjestää mitään, koska heillä on odotukset niin korkealla eikä niitä pysty täyttämään kun ei tiedä mitä haluavat… :)