Turvassa yrittäjänä

Kaupallinen yhteistyö: Suomalaisen Työn Liitto / Turva

Mä en olisi ikikuunapäivänä ajatellut, että minusta tulee yrittäjä.

Enkä itse asiassa ole satavarma siitä vieläkään – mutta jotenkin tämä oma suuntani freelancerina alkaa ehkä näyttää siltä.

Friikkuna olo ei aina ole pelkkää päivänpaistetta. Joskus on myös märät varpaat.

Tämä postaus on kaupallinen yhteistyö Suomalaisen Työn Liiton ja erityisesti pieniä ja keskisuuria yrittäjiä vakuuttavan Turvan kanssa.

Olin jokin aika sitten keskustelussa, jossa tuli puheeksi yrittäjiin liittyvät mielikuvat. Oli hassua huomata, että on (ainakin) kaksi aivan erilaista yrittäjästereotypiaa. Omissa alitajuisissa stereotypiamielikuvissani yrittäjä on sellainen Kauppakorkeakoulusta valmistunut helmikaulanauha-jakkupukunainen tai salkkua kantava kravattimies. Bisnes bisnes.  Sellainen menestyjä. Jolle raha puhuu ja silleen. Sellainen tyyppi, jolle tärkeintä ei ole itsensä (ja perheensä) elättäminen vaan nimenomaan rahan maksimointi.

Kun taas toinen vahva stereotypia yrittämisestä on kuulemma sellainen oman kodin takahuoneessa jotain nakutteleva, ompelukonetta huristeleva tai permanenttirullia käärivä pienen-pien-pienyrittäjä, joka tienaa jotain jos tienaa, ja useimmiten ei. Stereotypia tämäkin; saan kyllä tuon mielikuvan päähäni, kun sitä ajattelen. Mutta omissa stereotypioissani tosiaan on asunut viime vuosiin asti nimenomaan tuo ensimmäinen helmikaulanauhatyyppi yrittäjiä edustamassa.

Näitä stereotypioita vasten minun on ollut hyvin vaikea ajatella itseäni joskus tulevaisuudessa potentiaalisesti yrittäjänä.  No way. Jos on olemassa jotain yrittäjyysmielenlaatua, sitä ei välttämättä löydy minusta. Itse vain haluan tehdä sitä, mitä osaan tehdä ja missä olen hyvä. Enkä halua tehdä sitä välttämättä juuri nyt millekään vakituiselle työnantajalle 40 tuntia viikossa, vaan vaihtuvina projekteina ja toimeksiantoina.

Sellaisia juttuja, joista innostun ja jotka tempaavat mukaansa.

Sen jälkeen, kun on alettu puhua itsensätyöllistäjistä, olen alkanut nähdä oman potentiaalisen koloni tuossa ”yrittäjämaailmassa” paremmin. Se minun on jotenkin helpompi sanoa ääneen: haluan työllistää itse itseni.

Vaikka freelancer-työt käytännössä sitten yrittäjyyttä saattavat jossain vaiheessa tarkoittaakin.

Näitä tarinoita on alkanut kuulua lähi- ja tuttavapiirissä paljon. Vai ovatko aivoni vain virittyneet sille taajuudelle? Että kun ihmisellä on joku oma juttu, johon on ammattitaitoa ja kertynyttä työkokemusta, ei välttämättä halukaan tehdä sitä yhdelle työnantajalle eläkeikään asti niin kuin sukupolvi sitten haluttiin tehdä. Nykyisin ollaan rohkeampia (ehkäpä olosuhteiden opettamina) vaihtamaan työantajaa tai jopa hyppäämään kokonaan tyhjän päälle. Vaihtamaan alaa. Etsimään omaa paikkaa työelämässä vielä aikuisiälläkin.

Minulle itselleni lapsena (terveydenhoitajan ja opettajan tyttärenä) ihan näillä sanoilla kotona opetettiin: aina kannattaa mennä töihin kunnalliselle puolelle, ei missään nimessä yksityiselle työantajalle. Että kunnallisella puolella asuu turva – sieltä ei irtisanota ja aina löytyy töitä. Oppi saattoi olla vielä 80-luvulla oikea, mutta nykyisin ajat ovat aivan erilaiset. Onko turvaa missään? Meidän sukupolvi on jo ehkä oppinut aiempaa polvea enemmän elämään pienessä epävarmuudessa ja vaihtuvissa työtilanteissa. ”Jos sitä eläkeikää nyt sitten koskaan tulee” on ihan yleinen hymähdys.

Myös yrittäminen ja itsensätyöllistäminen ovat tärkeää suomalaista työtä – ja juuri suomalaisesta työstä kirjoitan tässä postaussarjassa (kaupallinen yhteistyö Suomalaisen Työn Liiton kanssa Suomi 100 -juhlavuoteen liittyen), aiemmat postaukset täällä ja täällä.

Jos sitä turvaa ei ole ”itsestään”, sen rakentamista kannattaa miettiä itse. Etenkin kun on lapsia, mutta tietysti muutenkin.

Juttelin tästä esimerkiksi erään kampaajayrittäjän kanssa – mitä jos häneltä vaikkapa katkeaisi käsi ja hän olisi työkyvytön pitkään? YEL:n kautta tietysti jotain tulee, mutta riittäisikö se? Tai mitä jos hän leikkaisi vahingossa asiakkaan korvaa (mitä hän ei siis tietysti tee, kröhöm), miten se sitten korvataan? Tai jos tulee vaikka pitkä sairaus, pysyykö yritys pystyssä?

Yrittäjä tarvitsee siis vakuutuksia, ja pakollisten yrittäjän vakuutusten lisäksi on tietysti ihan järkevä miettiä ihan alakohtaisesti ja henkilökohtaisesti, että millaiset tapaukset siinä omassa yritystoiminnassa saattaisivat tulla eteen. Miten perhe eläisi ja miten arki pyörisi? Yrittäjän ehkä vakavimpia riskejä ovat sairastuminen, tapaturma, avioero ja kuolema. Uhhuh, kuulostaa kamalalta – mutta kannattaa näitä silti miettiä.

Suomalainen vakuutusyhtiö Turva on Suomalaisen Työn Liiton jäsen ja se kantaa tuttua avainlipputunnusta – ja Turva on erikoistunut nimenomaan pienten ja keskisuurten yritysten vakuutuksiin.

Yritystä perustaessa vakuutusten ottaminen on ”se pakollinen juttu”, mutta Turva suosittelee, että sitä ei välttämättä kannata tehdä niks-naks-vaan-netin-kautta. Yritysvakuuttaminen nimittäin on sen verran monimutkaista, että kattavan ja juuri sen yrittäjän tarpeeseen sopivan vakuutusturvan hankkiminen pelkästään verkosta voi olla hankalaa: vakuutukset voivat jäädä puutteelliseksi, tai toisaalta sinne voi tulla turhia päällekkäisyyksiä. Siksi mieluummin asiantuntija tulee ihan yrittäjää tapaamaan ja käy läpi vakuuttamistarpeet yhdessä yrittäjän kanssa henkilökohtaisesti. Tekee ehdotukset, joista yrittäjä sitten voi helposti valita haluamansa.

Miksi sitten kannattaa ottaa yrityksen nimiin vakuutuksia eikä vaan jatkaa omaa henkilökohtaista vakuutusturvaansa (jos se on jo hyvällä mallilla) yrittäjän pakollisilla vakuutuksilla? Tätä minä itse siis kysyin Turvalta tämän postauksen kirjoittamisen yhteydessä.

No siksi, että yrittäjänä tietyt vakuutukset voi hyödyntää verotuksellisesti, ja vakuutusneuvoja voi auttaa samalla tässäkin puolessa. Eli jotkut vakuutukset kannattaa olla otettu yrityksen kautta. Aaaaa, aijaa! En tiennyt! Sarjassamme ”okei hyvin monta asiaa selvitettävänä, jos tässä aion jossain vaiheessa toiminimen perustaa”.

 Itsensätyöllistäjän varpaat ovat paitsi märät myös oranssit.

Ajatus toiminimen perustamisesta jännittää minua toooo-ooosi paljon, myönnän. Kaikki ne hoidettavat asiat, joita en epäyrittäjämäisyyttäni hallitse ollenkaan. Tämä on ehkä yksi niistä syistä, miksi olen toiminimen perustamista pitkittänyt. Ja vähän myös välttänyt aiheesta ääneen puhumista.

Mutta ehkä se tässä on nyt se suunta.

Jaiks. Ehkä.

Yhteistyössä: Suomalaisen Työn Liitto

13