Tyttö

”Pappi! Pappi! PAPPI!!!!!”, puutalossa raikaa.

Ateisti-isi saa silti olla huoletta – Seela se vaan haluaa katsella Teletappeja.

Itselleni tämä kielen kehityksen aika on lapsen kehityksessä ehkä sitä antoisinta seurattavaa. Sen on varmasti huomannut näistä mun bloggauksistakin; montakohan ”lapsen suusta”-aiheista postausta tässä blogissa on vuosien varrella ilmestynyt…? Tässä muuten yksi aika hauska; siltä ajalta, kun oltiin reppureissulla Thaimaassa. Silva oli silloin tasan kuukautta vanhempi kuin Seela nyt.

Silvan kielen kehitys oli (mun mielestä) silloin aikoinaan häkellyttävän nopeaa. 1,5-vuotisneuvolassa muistan vastanneeni, että ei tule vielä kahta sanaa peräkkäin – ja sitten 1 v 8 kk ikäisenä sama napero puhui jo tyyliin viisisanaisia lauseita. Se vaan alkoi puhua.

Marraskuu 2013.

Seela puolestaan on ollut aina paljon… …fyysisempi kehityksessään. Seeluska paineli terhakkaasti ylös portaita jo 1-vuotiaana (no okei ei kyllä silti anneta mennä yksin) ja 1,5-vuotiaana nakotti täysin tukevasti Silvan Stokke-tuolissa – siinä missä isosiskolta voitiin ottaa istuintuki vasta vuotta myöhemmin pois. Seela hyppii ja pyörii piruetteja; on tietysti kova kiire osata kaikkia niitä hienoja juttuja, joita isosiskokin tekee.

Mutta Seela tietysti myös kommunikoi; ja sanotaan nyt vaikka niin, että tän tyypin tahto ei kyllä epäselväksi jää :D Sanat ovat kuitenkin vielä omanlaisiaan – muumi on mamma, leipä on peipä, ja ukki on käkki. Kahta peräkkäistä sanaakin pienimuotoisesti tulee: ”tää POIS”, ”tuu vaan” ja ”TOI kaakka” (toinen jalka) nyt ainakin.

*******

Hitsi mä muistan, kun me suunnilleen kaksi vuotta sitten istuttiin iltapalapöydässä ja katseltiin omia juttujaan kalkattavaa Silva-papupataa. Asiaa tuli suusta ulos valtavasti, mutta kieli oli vielä sellaista hyväntuulista hölpönpölppöä. Silloin me huokailtiin, että oih noita kälätysmonologeja tulee kyllä ikävä. Kielen kehitys on tietysti ihanaa seurattavaa, mutta samanaikaisesti jotain aika ainutkertaista katoaa silloin, kun sanat tulevatkin suusta jo aivan oikein. Kun ukki ei olekaan enää käkki <3

Ja nyt meillä on täällä puutalossa jo toinen, joka kälättää noita ihania juttujaan.

Aika uskomattoman hienoa.

Marraskuu 2015.

PAPPI-sanan lisäksi meillä raikaa myös toinen tärkeä sana. TYTTÖ.

Ihan ensimmäiseksi tyttö oli Seelan mielsetä Silvan nimi. Ja sitä se on edelleenkin. Ei koskaan ”Silva” tai ”sisko” vaan ”TYTTÖ”.

Mutta pian tyttö sai myös muitakin merkityksiä.

Puetaan vaatteita: ”tyttö!”
Ruokapöydässä: ”tyttö!”
Heitetään hienosti palloa: ”tyttö!”
Osataan tehdä upea pyörähdys: ”tyttö!”
Piirretään paperille taitavia ympyräkuvioita: ”tyttö!”
Kannetaan voimaa puhisten jotain painavaa esinettä: ”tyttö!”
Äiti tekee jotain naperon mielestä upeaa: ”tyttö!”

Ja tämä on ollut Seelan ihan oma sanatulkinta.

Tyttö on reipas. Tyttö haluaa tehdä itse. Tyttö osaa itse. Tyttö on taitava. Tyttö osaa.

On jotain aivan sydäntäliikuttavaa, kun tuo pieni tirriäinen on itse vetänyt housut jalkaansa, pipon päähänsä ja ottanut laukun olalleen. Ja taapertaa sitten ylpeyttä joka eleellä hehkuvana näyttämään taitojaan. Hymyilee leveästi ja sanoo vilpittömän ylpeänä itsestään:
”Tyttö.”

Se on kuulkaas oikein hyvä sana.