Hätkähdyttävä (no, mua itseäni hätkähdyttävä, jos ei ketään muuta) numerofakta:
Olemme olleet täällä Fuengirolassa 10 viikkoa, eli 70 päivää. Tänä aikana olen käynyt ilman lapsia kodin ulkopuolella kolme kertaa.
Kerran olin nelisen tuntia joululahjaostoksilla, kerran työkaveria tapaamassa pari tuntia, ja kerran hain paketin alle tunnissa.
Eli 1680 täällä vietetystä tunnista mä olen ollut ilman lapsia kodin ulkopuolella SEITSEMÄN tuntia. Prosentteina tällaiset kepeät 0,42 %. Ja kyllä, pilkku on oikealla kohdalla. Ehkä. Kai mä laskin oikein?
Huh huh. Siis että uhhuh huh. Sanotaan nyt niin, että laskemattakin tuo matemaattinen suhdeluku on saattanut vähän näkyä ja tuntua tuossa oman pinnan kireydessä…
Yksin. Peilissä. Hississä. Jännää.
Tilannehan on siis ollut oikeastaan kokonaan itseaiheutettu. Ihan hyvin voisin iltaisin vain ilmoitusluontoisesti kertoa, että ”menen-sinne-ja-sinne-HEIPPA”. Joel kyllä olisi lasten kanssa. Voisin vaikka mennä kahville tai tai viinilasilliselle uusien ystävien kanssa – tai vaikka ihan talon ympäri iltakävelylle hemmetti vie. Mutta se syy olen minä. Minä olen se, jolle on vaan jotenkin henkisesti kummallisen vaikea aina irroittautua tästä perhehärdellistä ilman ”oikeaa syytä”. Merkintää kalenterissa. Ehkä vaan viihdyn noiden kanssa liian hyvin, ha ha.
Mutta kyllä sitä omaa kodinulkopuolista aikaakin kyllä tarvitsee edes joskus, huh heijaa.
Kotioloissa Suomessa yhtälön ratkaisevat niin helposti mun tanssitunnit. Ne ovat kalenterissa – ennen esiintymisiä niitä on paljonkin – ja sillä selvä, sinne menen. Ikään kuin automaattisesti saan ainakin kerran viikossa oman ajan. Ja päälle satunnaiset jumpat ja vielä satunnaisemmat ystävien tapaamiset ilman lapsia. Mutta silti niitä omia henkireikiä – hetkiä, jolloin kukaan ei keskeytä lausetta tai ajatusta – on ihan viikoittain.
Täällä Espanjassa Joel löysi heti alusta asti kuntosalin. Lisäksi mietimme, että Joel se kyllä poistuu kotoa ilman lapsia käymään myös kaupassa silloin tällöin. Lurjus. Käymään kaupassa. Miten huikentelevaista hurvittelua! Mutta mä… Aika karseaa. Mä en ole siis hitsi vie käynyt kertaakaan edes tuossa kivijalkakaupassa yksikseen, ilman lapsia.
Kun asian nyt tiedosti – ja etenkin tämän aiheuttaman pinnankireyden – sen eteen on aika tehdä jotain. Täytyy saada viikkoon muutama meno, jolloin lähden ulos kotiovesta ilman lapsia. Ja sillä selvä.
Tänään mä kävin siis eka kertaa paikallisella opistolla sellaisella ”matalan kynnyksen” espanjantunnilla. Myönnän, jännitti. Piti ihan ponnistella, että sain itsestäni irti tosiaankin lähteä; meinasin jo siirtää siihen kuuluisaan ensi viikkoon. Saatoin olla ison opetusluokan ainoa alle 60-vuotias, mutta ei haittaa. Aina se kotiolot voittaa.
Ja huomenna menen zumbaan. Espanjaksi. Jee.
42
vannikkila
9.1.2017 at 17:18Mä kun otin esiin kotona sen, et kuinka monta yötä olen ollut eri osoitteessa pojan kanssa vs. montako yötä mies on, sain vaan vinoja katseita, et ”nytkö aletaan laskemaan”. No ek sinänsä – kyllä mies tunnollisesti hoitaa aamuheräämiset aina kun on kotona (eli usein, ei hän paljoa reissaa), minä kun nousen öisin jos on tarvis. Ja saan minä valvoa pikkutunneille kotonakin, jos raaskin. Mutta silti.
–
Oma lukuni on 10 yötä, miehellä n. 2 yötä per kk kertaa 31 kuukautta. Lyhyemmälläkin matikalla, ei ihan tasoissa.
–
Ja tiedän, teillä öitä erossa on paljon vähemmän, muistan sen kirjoituksesi. Lähinnä tässä huvitti miehen reaktio, kun tuon nostin esiin.
krista
9.1.2017 at 17:53”Nytkö aletaan laskemaan” :) Joo, ymmärrän :)
–
Ja yöpymisistä, meillähän mä sentään olen ollut YKSIN poissa kolme (?) yötä tanssimatkoilla, Joel puolestaan ei kertaakaan. Että se voi hyvin vietäistä sen ”aletaanko laskemaan” -kortin esiin, jos mä alkaisin, että ”sä käyt kuntosalilla ja mä en missään” :D Ja siis tietysti lisäksi se, että mähän VOISIN mennä kans täällä vaikka mihin, jos vaan MENISIN. Omaa typeryyttäni en ole missään käynyt yksikseni edes kaupassa :D
–
Meillä on muuten tällä viikolla täällä myös isovanhemmat – jesh! Ehkäpä saadaan eka kertaa jotain kaksinkertaista treffiaikaakin, jahuu! :) Ihan mie-le-tön-tä ois käydä jopa yö jossain kaksistaan, mutta se tuskin onnistuu. Mutta pienikin parisuhdeaika on odotettua! Yksi libanonilainen ravintola mulla on ollut haaveissa kahden vuoden takaisesta matkasta asti – ja tuolle yhdelle kukkulalle haluaisin kiivetä :)
Rouva H
9.1.2017 at 17:24Aiheen vierestä: Maaliskuussa kommentoin postaustasi ”Se ei ole mahdollista” ja odottelin palasten loksahtamista paikoilleen. Lupasin kertoa, jos loksahtaa ja nyt niitä palasia sit loksahti paikalleen kerralla kaksin kappalein. Kesällä kahdesta pitäisi tulla neljä!
krista
9.1.2017 at 17:48Oiiiiiih!!! Voi hitsi, kyyneleet tuli silmiin – ONNEA!!! Mä muistan sen kommentin ja sen keskustelun. Että myöhemmin voisi ehkä ajatella, että ”minun kuului käydä kaikki tämä läpi, jotta olen nyt tässä”. Ja hitsi – KAKSIN KAPPALEIN! Ehkä se kuului just näin mennä, just näiden piti olla ne teidän lapset!!!! Onnea onnea onnea onnea! <3 <3 <3 <3
jennilee
9.1.2017 at 17:57Tunnustan! Kävin lukemassa tuon maaliskuisen postauksen ja sen kommentit (niiiiiisssssk byääääh ja pillitin samalla, niin kaunis teksti ja niin koskettavia kommenttela!)
Mutta niin, onnea rouva H! Tuplasti! :) <3
krista
9.1.2017 at 17:58Mä itsekin kävin :)
–
Mutta joo, voi että olikin onnellisia uutisia! <3 <3 <3
nro26
9.1.2017 at 19:12No linkatkaa nyt se teksti tähän että päästään muutkin fiilistelemään :’)
Rouva H
9.1.2017 at 19:26https://www.puutalobaby.fi/se-ei-ole-mahdollista/
Nyt muakin itkettää – taas. Kiitos teille kaikille onnitteluista <3 Täällä ollaan ihan pökerryksissä, kun sykkeitä löytyikin kaksi. Mun sydän pakahtuu onnesta ja tiedän, et just näin tän pitikin mennä.. <3 enää ei harmita odottelu, pettymykset ja yölliset itkut. Meidän lapset eivät vain olleet aiemmin valmiita tähän maailmaan.
krista
10.1.2017 at 11:48<3 <3 <3
keel
9.1.2017 at 17:49Mä olen myös tosi huono ottamaan omaa aikaa.. Ja oikeestaan aina se on nimenomaan ”asian perästä” lähtemistä. Ja mieli tekis todellakin tehdä asioita yksin ja lähteä käymään jossain ilman lapsia. Koska sen jälkeen jaksaa olla taas parempi äiti. :)
–
Mut tosiaan, miten se irtiotto onkin niin vaikeeta… Ja mulla ei ole mitään säännöllistä harrastusta minkä takia olis sitten ne kalenteriin merkityt menot. Lähinnä ne menot on sitten kaupassa käyntiä yksin! :D
–
Ja varsinkaan niitä yön yli menoja ei ole ollut, siitäkin haaveilen! Sais nukkua ehkä koko yön niin ettei kukaan herättele!! Mutta kun on tehny noi lapset vähän ”kypsemmällä” iällä, niin sit ei ole niin suuria haluja päästä esim. kapakkiin koska siellä on jo ehtiny käydä tarpeeks ennen lapsia. :)
krista
9.1.2017 at 18:04No kyllä – ihan just näin! Ja tuo viimeinenkin: baareissa on luuhannut niin paljon, että se ei kiinnosta ”omaksi ajaksi”. Samoin shoppailut ei enää oikein kiinnosta – no, Silvan kanssa kävin sunnuntaina, mutta lähinnä siksi, että Silva halusi testata kauppakeskuksen leikkipaikan :) Ja yksin jossain kahvilla on jotenkin tylsää. Mutta yön rauhassa nukkumisesta mäkin haaveilen!
–
Mutta se on tosiaan jännä kun TIETÄÄ, että se oman ajan ottaminen vaikuttaa myös omaan hyvinvointiin ja sitä kautta perheeseenkin. Ja silti on vaikea lähteä. Mutta mulle tosiaan ”kalenterimerkintämeno” tekee lähtemisestä helpompaa. Ootko sä miettinyt, että hankkisit kans jonkun viikoittaisen kalenterimerkintäharrastuksen? Suosittelen, jos vaan perheen muiden järjestelyiden kannalta mitenkään onnistuu! Tänne tultua huomasi taas helposti, että itse tarvitsen sellaisen tai muuten en näköjään koskaan lähde ilman lapsia mihinkään :D
A
9.1.2017 at 18:17Työssäkäyvänä ”omaa aikaa” onneksi riittää (hehe, vähän vitsillä mutta toisaalta tekee todella hyvää kun on se työminä, kivat työkaverit ja lounastauko :D). Mutta nyt kun on takana ensin 1,5vk joululoma (lapsi kipeenä – aikalailla sisätiloissa oltiin koko perhe), sit 1vk etätöitä (koska lapsen pk kiinni, ehkä hieman kinastelimme miehen kanssa kumpi saa mennä töihin, päädyttiin siihen että kumpikin saa yhden pitkän työpäivän, loput työt tehdään anoppilassa…ajatus siis että isovanhemmat hoitaa lapsen ja me tehdään ne työt). No, muuten kiva mutta isoäiti sairastui ja just kerettiin kotiin kun meidän koko pieni perhe kaatui petiin…eli nyt on sit koko perheen yhteinen sairasloma day 3 ja sanoisinko, että pikkaisen ois tarvista omalle ajalle (jota ei siis ole ollut pahemmin sitten joulunalusviikon).
—
Mutta ehkä tässä jossain vaiheessa päästään arkeen, pitää koittaa olla hajoamatta tähän pakolliseen yhdessäoloon (ja siis mähän oon tässä sairastelussa saanut oikein luksusmäärän omaa aikaa, nimittäin sain raahustaa tohon korttelin päässä olevaan lähikauppaan ostamaan ruokaa ja toisen reissun oon tehnyt roskiksille ;)).
—
Meillä aikuisilla on välillä työmatkoja ja niillä on hyvä huomata kuinka voi luottaa siihen että kaikki on kotona järjestyksessä. Mä en todellakaan ole niitä, jotka poissaollessa kaipaa tenavaa jatkuvasti, enempi nautin siitä kun saan olla yksin (introvertti kun olen) ja päivittäiset skypetykset lapsen kanssa riittää kyllä. Samaten miehen kanssa, ei sekään stressaa että pärjätäänkö kotona, vaan matkustava saa meillä olla huoletonna, koska kyllähän se arki pyörii (eritoten jos sekä lapsi että vanhempi on terveinä, mutta haastavammatkin kombot on läpikäyty, mm. se että mulla on ärtsy mononukeloosi ja lapsella energiaa yllinkyllin, huh, silloin ehkä oli aika rankkaa, mutta onneksi lapsen päiväkotipäivän ajan sai silloin levätä).
krista
10.1.2017 at 11:55Hei joo mähän olen aiemminkin kertonut, että kahdedin joskus jopa työMATKOJA (siis niitä kotoa työpaikalle) – ajattelen sitä ”pysähtynyttä” aikaa bussissa, jolloin ei tapahdu mitään ja saa vaan selata kännykkää rauhassa tai katsella maisemia rauhassa. Ja töissä saa kuulemma myös käydä vessassa rauhassa! :D (hehe, riippuu työstä) JA lounaalla tosiaan jutella työkavereiden kanssa ilman, että joku vaatii maitoa tai kaataa sen pöydälle. (okei sekin riippuu työstä :D ) No, etätyössä on toki puolensa ja itsehän mekin tällaista on valittu ja aiotaan valita jatkossakin – mutta joo just kyllä se aikamoista sumplimista on. Terveenäkin toki, mutta sit tosiaan jos tulee sairastumista ja kaikkea ja uhh… Kovasti paranemisia sinne!
–
Meillä kans ei ole enää pitkään aikaan ollut ”pärjäämisestä kiinni” tämä kotoa lähtemättömyys. Lapsetkin pärjäävät hyvin isin kanssa vaikka useammankin yön – hyvin voisin käydä vaikka kaverin kanssa pidennetyn viikonloppuloman jossain. Tai äitini kanssa, hmm sehän muuten olisikin kivaa! Mutta enemmän se on sellaisesta omasta… …jostain kiinni. En edes tiedä, että mistä :D
Tilde
9.1.2017 at 18:47Minä olen myös tosi huono lähtemään ulos, varmaan osittain siksi kun puoliso ei halua olla yksin hoitamassa molempia lapsia. Sellainen 3h/kk minullakin kertyy lapsivapaata aikaa. Kyllähän se välillä kiristää hermoja. Tai joo ehkäpä vähän tiheämmin kuin välillä, jos nyt ihan rehellisiä ollaan. Että kyllä ymmärrän! Nyt alat käymään iltalenkeillä pari kertaa viikkoon, kun se kerta on mahdollista. Hop!
krista
10.1.2017 at 11:58Joo, nyt kyllä tosiaan teen asiaan muutoksen! Tänään zumbaan – ja itse asiassa täällä meillä on just nyt isovanhemmat kylässä, joten käytiin Joelin kanssa jopa KAHDESTAAN aamupalalla äsken. Wohoo! Aika mieletöntä :)
–
Mutta joo. Tuo hermojekiristyminen on kyllä jännä. Siinä arkiputkessa sitä ei tavallaan huomaakaan, sitä menee vaan lasten kanssa ja tekee asioita – mutta sit pidemmän päälle jotenkin huomaa, että jotenkin on ihan huomaamattaan asteittain muuttunut joku jänne päässä kireämmäksi :D Sitä ei ikään kuin huomaakaan, miten sitä henkireikää tarvitsee, vaikka oikeasti tarvitsee :D Toivottavasti säkin saat lapsivapaita hetkiä itsellesi lisää!
ElinaBee
9.1.2017 at 21:02Mäkin olen neljässä vuodessa ollut nyt yhden yön poissa lasten luota harrastusmatkalla :D Olen kyllä paljon lasten kanssa reissussa, niin että mies saa olla yksin kotona ja mies on tehnyt itsekseen myös muutaman reissun ulkomaille. Jos laskettais, niin miehelle on kertyny lapsettomia öitä neljän vuoden aikana varmaan jo 2-3 kuukauden verran kun mäkin olen ollut ulkomailla lasten kanssa toisinaan jopa yli kaksi viikkoa kerrallaan.
–
Mutta se ei haittaa! Mulla on töitä, opiskeluja ja harrastusjuttuja ihan tuhoton määrä ja saan omaa aikaa pienissä tipoissa pitkin viikkoa ja oikeastaan päivittäin. Mies taas tarvitsee sellaisia pidempiä pätkiä ja rauhalliset yöt ovat hänelle tosi tärkeitä. Toisin sanottuna siis meillä on erilaiset tarpeet ja niiden mukaan mennään!
–
Mutta ensi kuussa meilläpä on miehen kanssa ihan ensimmäinen yhteinen aikuisten reissu, jolloin meillä kotona asuvat mun vanhemmat ja ainakin yksi sisko hoitamassa poikia. Vähän jännittää olla kerralla 48h poissa lasten luota ja toisessa maassa, mutta kyllä tätä on kaivattu… Vuonna 2016 oltiin tammikuussa hääpäivänä kaksisteen syömässä ja joulukuussa käytiin kerran nopeasti kaksisteen oluella. Joskus syksyllä oltiin kaksisteen noin 10min bussissa, mutta sitä ei lasketa treffeiksi :D
krista
10.1.2017 at 12:00Oi vau, teidän aikuistenreissu kuulostaa IHANALTA! Mihin menette? Mä kans haaveilen tuollaisesta <3 Lapset siis kyllä jo pärjäisivät, kun vaan hoitajat jaksaisivat :) Mutta ei voi jotenkin painostaa vastentahtoisesti ketään... Tosi ihanteellista, että teillä tuo onnistuu noin useamman aikuisen voimin ja lasten omassa kodissa vielä! Ooooooo! <3
piupali
10.1.2017 at 12:57Hei oletteko miettineet ns. vaihtareita jonkun ystäväperheen kanssa? Meilläkään isovanhemmista ei yleensä ole hoitoapua (välimatkat), joten olemme joskus samassa tilanteessa olevien ystävien kanssa vaihtaneet viikonloppuja. Yhtenä viikonloppuna meidän lapset heillä, toisena heidän meillä. Kaikki saavat ja antavat, ei tarvitse edes kiitollisuudenvelkaa tuntea. Ja lapsille se on myös ollut todella mukavaa, saa leikkiä tuttujen kavereiden kanssa tuntikaupalla! :) Toki siellä Espanjassa voi olla hankala toteuttaa, mutta jos sitten Suomeen palattua.
Enkeli
10.1.2017 at 15:37Minäkin olen huono ottamaan sitä omaa aikaa…Välillä olosuhteiden pakosta, kun tuntuu puolisolle olevan vaikeaa jo se, että joudun tekemään pidempää päivää töissä. Mutta olis kiva lähteä kavereiden kanssa vaikka edes kahville tai syömään. Tai olis kiva vaan saada joskus vaan olla yksin kotona. Ihan rauhassa. Katsoa vaikka joku leffa ja vaan olla…Onneksi välillä saa käydä kaupassa ihan yksin, mutta aika harvinaista herkkua sekin…Yleensä mini-me on mukana. Ja ihan kivaahan sekin on, mutta olis kiva joskus vaan vaeltaa hyllyjen välissä ilman hirveää hoppua, koska tytölle tulee kuitenkin nälkä tai kuuma tai väsy tai muuten vaan alkaa tympiä… :D
Milla / Periaatteen Nainen
10.1.2017 at 17:05Jee omalle, ja yhteiselle ”omalle” ajalle! Me oltiin just viikonloppu Rondassa, sinne pääsee kivalle päiväretkelle myös Fugesta, ja sinne just ei halua lapsia mukaan! ;) Vinkki vinkki! https://periaatteennainen.com/2017/01/09/romanttinen-ronda/
krista
11.1.2017 at 10:11Ihan mahtavaa, toi me otetaan tavoitteeksi! Mä oon miettinytkin, että mistä se yks hieno kuvauskohde on – ja TUOLTAHAN se on! Kiitos vinkistä, tonne mä haluaisin!
Milla / Periaatteen Nainen
15.1.2017 at 10:46Jos sinne päädytte, niin pari lisävinkkiä:
https://periaatteennainen.com/2017/01/15/syo-ja-nuku-rondassa/