Ääk ajatukset ovat vielä laidastalaitaansekavat; saa nähdä, tuoko tästä meidän perheen ”uutisesta” kirjoittaminen asiaan mitään selkeyttä…
Tänään tuli nimittäin puhelu: Silva sai päiväkotipaikan.
Eeek äääk iiik, miten tässä näin kävi…?
Mehän ollaan oltu siinä järjettömän onnekkaassa tilanteessa, että ollaan pystytty tekemään meidän perhepoliittiset päätökset (aiemmin täällä) lasten tarpeiden ehdoilla. Mutta mitä sitten tehdään, kun ne tarpeet muuttuvat? Silloin täytyy varmasti muuttaa sitä arkeakin.
Ensimmäinen metsäkerhopäivä <3
Jonnekin alkukesään asti meille on ollut ihan itsestäänselvää, että Silvalle (disclaimer: kyse juuri tämän perheen juuri tästä lapsesta) parasta on olla hoidossa kotona, äidin tai isin kanssa. Kesän myötä tilanne alkoi kuitenkin ihan selvästi muuttua – Silva alkoi kaivata kavereita! kavereita! kavereita!
Olen oikeastaan aina ollut ahkera leikkitreffailija – ajattelen, että kotihoidossa olevalle lapsille se on tosi-tosi hyväksi. Samoin harrastukset, joissa toimitaan lapsiryhmissä. Vielä kevääseen asti viikoittaiset tanssitunti, muskari ja temppukoulu sekä 1-2 leikkitreffit olivat oikein sopivasti. Mutta kesällä… Vaikka meillä olisi kaveri ollut koko aamupäivän leikkimässä, heti päikkärien jälkeen:
”Voidaanko soittaa joku kaveri?”
Tai äidin kanssa Lintsille lähtiessä:
”Mutku mä en halua mennä kahdestaan. Pyydetään joku kaveri mukaan!”
Uimalaan:
”Oispa siellä joitain meidän kavereita!”
Leikkipuistoon:
”Olisiko siellä joku kaveri, joka voisi leikkiä minun kanssani?”
Yhtä äkkiä sen vaan ihan selkeästi tajusi. Jos ajattelee, että mikä on se lapsen tarve. Nyt se ei ole enää olla kotona vanhemman ja pikkusiskon kanssa. Jos ajattelee lapsen parasta, niin nyt se on ”päästää” lapsi hoitoon myös kodin ulkopuolelle. Huokaus. Vaikka vanhemmalle se onkin ainakin yhtä iso askel kuin lapselle.
Kesällä bongasin lähistöllä toimivan metsäkerhon. Tuossapa meille sopiva vaihtoehto! Kerho onkin ollut ihana. En voi oikein muuta sanaa käyttää: ihana kuvaa sitä vaan parhaiten. Kerho toimii kuitenkin vain kahtena päivänä viikossa 2,5 tuntia kerrallaan. Aloin ajatella, että pitäisikö kuitenkin miettiä osapäiväistä päivähoitoa vuodenvaihteesta eteenpäin…
Sitten kai sattuma (kohtalo?) tuli peliin.
Kävimme alkusyksystä sukujuhlissa eräässä päiväkodissa, joka oli siis saatu yksityistilaisuuskäyttöön. Ja se iski jo heti ovelta: tämä! Mikä on tämä paikka? Miten tänne pääsee? Jo pelkästään sen (vanhan) rakennuksen henki oli… no, ihan kuin olisi kotiin tullut. Ihan vaan… meidän paikka. Kauempana kyllä meiltä kotoa, ja historialtaan hyvin radikaali (aikoinaan vapaa kasvatus ja silleen) ja ja ja… no: ihan meidän.
Mutta-Helsingin-päivähoitotilanne-ja-niin-edelleen-ja-niin-edelleen.
Soitin kuitenkin päiväkotiin ja kysyin, saako sinne tulla tutustumaan. Sai. Ja tutustumiskäynnillä meidän ihastus vain syveni. Onko päiväkodeissa tosiaan näin ihanaa? Käynnin jälkeen leijailin about metrin maanpinnan yläpuolella ja laitoin kaupungin nettisivuilta hakemuksen menemään.
Ja nyt meille soitettiin, että tervetuloa maanantaina.
Ei voi ymmärtää. Mitä hemmettiä just tapahtui – päiväkotiin?!?!?!
Yhtä aikaa ihanaa ja kamalaa. Silva on aivan hurjan innoissaan – vaikka sitä kuulemma ei voi millään ymmärtää, että miksi siellä nukutaan päiväunet sisällä sängyssä. Vaikka ei ole yö vaan päivä. Ihan hassua, sanoo tirppa.
”Ehkä me voidaan ottaa sinne omat vaunut mukaan ja mä nukun niissä?”, Silva rakentavasti ehdotti.
”En ole kyllä ihan varma, että onnistuuko se…”, minä änkytin.
”No voidaanko edes kysyä?”
Kerholainen meni metsään – tyhjät vaunut kotiin.
Uuden ajan alku. Nyt pitäisi tehdä kai itselleen, oman pään sisään, jonkinlainen identiteettilinjaus. Olenko siis nyt:
a. just se sellainen vanhempi, joka itsekkäästi pistää isomman lapsen hoitoon ja on pienemmän kanssa kotona mutinaa-jupinaa-puhinaa-paheksuntaa
vai:
b. just se sellainen vanhempi, joka pyrkii kuuntelemaan lapsensa tarpeita ja tekemään ratkaisunsa sen mukaan.
Valitsen vaihtoehdon b. Minullehan tämä tarkoittaa myös sitä, että saan samalla viikkooni lisää työtunteja – se puolestaan tarkoittaa sitä, että voin mahdollisesti-ehkä-kenties olla tällaisessa ”epätyypillisessä työsuhteessa” vielä pidempäänkin. Niin, että Seela saa olla vielä hetken kotona. Ja Silvan hoitohan on vain osa-aikaista ja 3-4 päivänä viikossa… Mutta silti päässä risteilee monenlaisia ajatuksia.
Äitifreelancerin työpäivä on päiväunien mittainen.
Paljolti se on varmasti haikeutta yhden aikakauden loppumisesta. Mutta yhtenä säikeenä on myös huono omatunto. Voi toivottavasti tämä ratkaisu oli oikein. Tai siis mähän tiedän, että on – Silva on niiii-iiiin valmis tähän. Kotona jatkaminen olisi ollut jo sitä vastaan, mikä Silvalle (disclaimerin toisto: juuri tämän perheen tälle lapselle) on parasta. Mutta silti. Silti. Ehkä tämä vaan tuli niin äkkiä.
Ensi maanantaina päiväkotiin.
Tätä täytyy vielä pyöritellä paljon omassa päässä ja makustella suussa.
Ensi maanantaina päiväkotiin.
Eek ääk ja KÄÄK.
126
Miina
7.9.2015 at 15:29Oi, tää taitaa olla niitä kirjoituksia, jotka kirvoittaa melkoisen keskustelun – disclaimereista huolimatta… Voimia sen lukemiseen jo näin ennalta!
Ja onnittelut hoitopaikan saamisesta haluamastanne paikasta! Meillä pähkäillään parhaillaan melko samassa tilanteessa esikoisen tulevia hoitojärjestelyitä. Siihen liittyen kysynkin, saitteko paikan ”pikana” vai sillä säännönmukaisella t o d e l l a pitkällä 4 kk:n hakuajalla? Meilläkin päivähoito tuntuu nyt parhaalta ratkaisulta, mutta se tosiaan voinee alkaa vasta 4 kk:n kuluttua ja toisaalta, entä jos tilanne on silloin eri. Hmmm, vaikeaa.
krista
7.9.2015 at 15:43Hui, toivottavasti ei ihan pahaa myräkkää sentään :)
…ja kiitos! Tämä tuli meille ”pikana” – tai varsinaisena ”pikavoittona”. Taustalla vaan ihan satumainen mäihä varmasti. Vuodenvaihdetta me oikeasti lähinnä ajateltiin ja sen mukaan toimittiin just sillä 4 kk varoitusajalla. Mutta sitten siellä olikin vapaata ”per heti” (ilmeisesti pari paikansaanutta ei tullutkaan), ja kun oltiin laitettu lisätietoihin, että voidaan aloittaa joustavasti koska vaan… Sit se tuli BANG vaan kohdalle! Jos me ei oltais otettu sitä nyt vaan odotettu vuodenvaihteeseen, niin sitten hakijatilanne ois ollut taas eri eikä välttämättä ois saatukaan just tuohon ykkösvalintapaikkaan.
Mä oon samaa mieltä, että se neljän kuukauden hakuaika on tosi hankala tällaiseen pähkäilyyn – ymmärrän siis totta kai, että siellä päässä tarvitaan aikaa, mutta jos siis ajattelee hankaluutta vain näin vanhemman kannalta. Tän syksyn hakuaika ois ollut MAALISkuussa; ja silloin me ajateltiin, että ei tarvita hoitopaikkaa syksyllä eikä haettu. Mutta ilmeisesti jollain muulla oli käynyt toisin päin: oli hakenut, mutta sitten tilanne oli muuttunut niin, että ei tarvinnutkaan :) Eli meidän kannalta onnekas sattuma :)
hannah
8.9.2015 at 10:40Just niinhän se menee, että pitää vaan hakea, jos on pienikin ajatus että voisi paikan tarvita. Ei sitä sitten pakko ottaa ole ja jonosta vapautuu paikkoja toisille iloisena yllärinä.
Jestanpoo
7.9.2015 at 15:32Meillä tyttö lähti 1v4kk hoitoon, ekat kaksi päivää itki aamulla viedessä. Sen jälkeen ollut, että jes hoitoon! Lomallakin olisi halunnut hoitoon. Siellä vaan on kivaa. Meidän hoidossa yleensä pienemmät nukkuu pihalla vaunuissa, jos on siis nukkuneet ennenkin vaunuissa. Tehä voisitte kysyä onnistuuko se vaununukkuminen. Saattaa ihan hyvin onnistuakin. Yleensähän ne menee mahiksien mukaan lapsen ehdoilla ?
krista
7.9.2015 at 15:49Ihan mahtavaa – näitä onnistumisia on niin kiva kuulla! Lapsen persoona varmasti vaikuttaa, ja varmasti päiväkotikin; ja kaikkien tekijöiden yhteissumma.
Hitsi täytyy pähkäillä, viitsinköhän mä kysyä sitä vaunuhomma :D Toi tyyppi kun on kohta jo 3,5 vuotta; ehkä ne pitää meitä ihan kummallisina :D Mutta toisaalta, eipä se haittaa! Ois vaan niin huippua, jos vaunupäikkärit kotipäivinä vielä jatkuisivat hoidonalotuksen jälkeenkin!
Mikään muu mulla ei tuossa hoitojutussa huoletakaan kuin nuo päikkärit. Päiväohjelman mukaan kun nukkuma-aika oli vaan tunti – ja tirppa vetelee 3-4 tunnin unet per päivä… Pelkään, että uusissa sisäolosuhteissa se ei ehdi edes nukahtaa siinä tunnissa. Tai sit nukahtaa ja jos 10 minuutin päästä herää, on ihan p*seeseenammuttu koko lopppupäivän. Yhtenä vaihtoehtona mietin sitä, että hakisin joka päivä sen verran aikaisin, että voisi nukahtaa sitten vasta vaunuihin kotimatkalla…
Sanna Inkeri
7.9.2015 at 16:50Tuohon päiväuniasiaan ajattelin vain kommentoida, että omat lapset eivät nukkuneet kotona päiväunia sängyssä silloin kun aloittivat tarha-arjen. Pienempi oli nukkunut koko elämänsä rattaissa ulkona, isompi ei edes harrastanut päiväunia enää. Päiväkodissa asia ei kuitenkaan ole ollut mikään ongelma, sinne nuo simahtavat kerrossänkyihin (tai isompi usein kai vain lepää). Päikyssä lapset muutenkin tekevät kaikkea mystistä, kuten pyyhkivät omat pöytänsä ja käyttäytyvät hyvin :D
Onnea paikasta ja uuteen arkeen!
krista
7.9.2015 at 16:54Hihi päiväkodin mystiikkaa :)
Mutta joo noin kun tosiaan ajattelee, niin nukkuihan meidänkin tirppa tosiaan siellä Thaimaassa yllättäen yhdet sänkypäikkärit, kun siihen asti oli nukkunut kahdet vaunupäikkärit. Ehkä kun ympäristö on IHAN eri kuin ennen, niin naperot tottuvat yllättävän hyvin ”uusiin” juttuihin.
"Tarhantäti"
7.9.2015 at 19:51Yksi skenaario on myös se, että tyttö huomaa että kaikki muut nukkuu sängyssä ja haluaa itekkin :D Mutta näin alalla työskentelevänä suosittelen kysymään ja muutenkin sitten jatkossa aina ihmettelemään ääneen ja antamaan palautetta !
krista
7.9.2015 at 19:59Kiitos rohkaisusta, Tarhantäti! Taidanpa reippaasti kysyä :) Ja jos on vaikeaa heidän mielestään, niin sitten sänkyyn :)
hannah
8.9.2015 at 10:47Ihan samaa mieltä olen kuin Sanna Inkeri tuossa alla, että hoidossa asiat vaan suttaantuu kummasti omalla tavallaan ja vanhempien ei ihan kauheesti kannata niitä kotijuttujaan siihen arkeen soluttaa. Meillä myös pph:lla lapset ovat nukkuneet 3+ -vuotiaiksi vaunuissa, sitten kesän jälkeen ei vaan enää vietykään vaunuja ja vaikka siihen mennessä eivät olleet eläessään yksiäkään päiväunia nukkuneet sisällä, ei asiassa ollut pienintäkään ongelmaa. Ihmettelin aina miten pph sai neljä lasta nukahtamaan samaan parisänkyyn ilman että siellä olisi ensin remuttu hyvän aikaa.
Nyt kolmonen 1,5 v nukkuu pihalla päiväkodissakin. Vähän varauksella siihen ensin siellä suhtauduttiin, mutta kun huomattiin että homma pelaa hyvin näin ja lapsi saa tarvitsemansa pitkät unet, näin mennään toistaiseksi.
Sisälle nukkumaan siirtyessä päiväunista usein putoaa tunti pois, mutta Silvan unet on niin megalomaanisen pitkät, että eiköhän se uusi rytmi löydy vähän lyhemmilläkin päiväunilla. Osa sun ”työajasta” vaan siirtyy sitten iltaan, kun lapset sippaa aiemmin. Ja kyllä meillä ainakin joka hoitopaikassa on pyritty kunnioittamaan vanhempien toiveita siinä miten lapset nukkuu eli jos pyydetään herättämään tunnin jälkeen niin herätetään ja jos toivotaan pitkiä unia niin annetaan nukkua mahdollisimman pitkään.
MiiaK
8.9.2015 at 11:13Meidän tyttö nukkuu myös päiväunensa vaunuissa ja on aina ollut huono nukahtamaan päiväunille sänkyyn, mutta hoidossa sisällä sängyssä nukkuminen ei ole ollut ongelma. Enemmän tottumiskysymys. Kannattaa varautua siihen, että teidän nykyinen päivärytmi saattaa muuttua ja iltaisin uni tulee aikaisemmin. Meillä ainakin vuorokauden unimäärä on tytöllä aina vakio (tieysti iän myötä vähentynyt) eli jos päiväunet ovat jonain päivänä normaalia lyhyemmät, niin yöunista tulee pitemmät ja nukkumaanmeno aikaistuu siltä päivältä. Onnea uuteen päiväkotiarkeen! :)
Emmi
7.9.2015 at 15:35Onnea hoitopaikasta! Ymmärrän yskän ja tuskan, mulla täällä myös tuo yksi, jonka jokainen lause sisältää kysymyksen kavereista, varsinkin näinä kotipäivinä. Huoh.
krista
7.9.2015 at 15:52Kiitos! Tää oli kyllä uskomaton tsägä!
Joo ja näköjään vaikka kaikin voimin kotihoidossa yrittäisi niitä kavereita tarjota, silti ne tapaamiset eivät ole (tälle) naperolle riittävän säännöllisiä (samat kaverit/sama ryhmä), että siitä saisi ns. tarpeeksi… Joku lapsi varmaan saakin/joku vanhempi voi tarjota, mutta meillä oli nyt tässä peiliinkatsomisen paikka myöntää, että nyt tän lapsen on aika ”päästä” säännölliseen ryhmätoimintaan mukaan.
Iitanen
7.9.2015 at 15:50Halusin kommentoida tohon lasten ehdoilla elämiseen. Meidän perheeseen ei vielä kuulu, eikä ihan lähiaikoina ole tulossakaan lapsia, mutta perheyrittäjiä kun ollaan, niin kaikki pitää suunnitella todella pitkälle. Harmiteltiin miehen kanssa sitä, miten kuvio, jossa toinen vanhempi on töissä ja toinen kotona lapsen kanssa ei vain onnistu. Me ollaan siis yhteisessä yrityksessä töissä, kaksin ainoina työntekijöinä, ja kummankin rooli on melko korvaamaton. Myös rahallisesti firman pyörittäminen muuttuisi lähes mahdottomaksi.
Pohdittiin tätä asiaa ja päädyttiin sekä perheen että yrityksen kannalta parhaaseen ratkaisuun: kun yrityksen liiketilan määräaikainen vuokrasoppari loppuu, ostetaan omakotitalo jostain vähän kauempaa ja muutetaan sekä koti että yritys samoihin tiloihin. Tai yritys erilliseen piharakennukseen, mutta kuitenkin. Molemmat voi tehdä töitä tarpeen mukaan ja huolehtia perheestä samalla. Tämän oivalluksen pohjalta lähdetään nyt viemään yritystoimintaa siihen suuntaan, että fyysisellä sijainnilla ei ole merkitystä – tilaukset tulee netin kautta ja tavara kulkee postilla. Onneksi on vielä kolmisen vuotta aikaa järjestää kaikki mallilleen, mutta kyllä vierähti aika suuri kivi sydämeltä, kun saatiin tämä ratkaistua! :)
krista
7.9.2015 at 16:07Vau, ihan mahtavalta kuulostaa! ”Arkipalapelissä” on kyllä säätämistä ja pähkäilyä, mutta on kyllä aina tosi hienoa, jos pystyy tekemään omannäköisiä ja itsestä parhaalta tuntuvia ratkaisuja! Toi teidän juttu kuulostaa niiii-iiiin hyvältä. Me kans osittain (pitkällä tähtäimellä) haaveillaan vähän samantyyppisestä. Mutta tosi pitkällä tähtäimellä, ei seuraavan viiden vuoden aikana :)
krista
7.9.2015 at 16:18…ja JEEEEEEEE, uusi naamapallura ilmestynyt! Kiva tavata! :)
Iitanen
7.9.2015 at 17:15Sama tyyppi, eri kuva. Vanha oli ehkä viiden vuoden takaa :D
ansku1
7.9.2015 at 15:53Jääkö Joel edelleen silti kotiin?
krista
7.9.2015 at 15:59Me on sovittu Joelin kanssa, että mä en ”juorua” (hih) sen tekemisistä kovin tarkkoja selontekoja julkisesti – tää on aina tätä oman/lähi-ihmisten yksityisyyden kanssa taiteilua :) Mutta meillä on rakentumassa sellainen arkipalapeli, jossa tilanne vaihtelee päiväkohtaisesti eli minä/Joel/mummi hoitaa yhtä/kahta lasta ja muut tekevät mitä tekevät. Kukaan ei kuitenkaan ”lapsivapaanaan” laiskottele :)
Liisa
7.9.2015 at 16:10Taidan tietää mitä päiväkotia tarkoitat. Tai ainakin tässä ihan meidän naapurissa on täydellisesti kuvausta vastaava paikka. Haluaisin itsekin hakea Ilon sinne sitten kun päiväkotitaival jatkuu, mutta Pikkuveli ei ole silloin vielä tarpeeksi iso, joten ei taida onnistua. Haluan veljekset kuitenkin samaan päiväkotiin sitten, vaikka joutuvatkin eri ryhmiin. Mutta muutaman tutun lapset ovat tuolla ja he ainakin tuntuvat tyytyväisiltä.
krista
7.9.2015 at 16:17Vois hyvin olla sama! Ei kuitenkaan sanota julkisesti enempää sijaintikoordinaatteja :)
Tänne ei tosiaan käsittääkseni oteta alle 3-vuotiaita ollenkaan; jos oon oikein ymmärtänyt. Meillä saattaa olla sitten Seelan hoitoonlähtiessä siis sama ongelma. Samoin se, että nykytiedolla se on IHAN väärällä suunnalla (ja tosiaan aika kaukana) kuin mikään meidän oleva tai tuleva tai mahdollinen työpaikka. Ajateltiin sitten kuitenkin tehdä päätös TÄNHETKISEN tarpeen ja tunteen mukaan. Eihän sitä tyyliin sitten edes tiedä, onko sitä/missä on työtä joskus, kun sinne fyysisesti paluu koittaa :)
Jonkin verran mä huolehdin siitä, että hoitopaikkojen vaihtamisiahan ei kovin suositella (jos siis jatkossa joudutaan vaihtamaan esim. siksi, että saadaan Seelakin hoitoon). Mutta sitten yritin järjellä pähkäillä, että ehkä se koskee lähinnä noita 1-2 -vuotiaita, joille on sopeutumisen kannalta tärkeää tutut ihmiset ja ympäristöt. Tuollainen suvereeninreipas 3,5-vuotias (ja myöhemmin mahdollisen vaihdon aikaan vielä isompi) on varmaan sit ihan eri… Näin pähkäilin :)
Karina
7.9.2015 at 21:49Mun lapset vaihtoi päiväkotia kun olivat 6 (uuteen eskariin) ja 3, ja meni tosi hyvin. Vanhempi, tyttö, on melko herkkä, mutta supersosiaalinen, ja poika taas superlungi, kaikki käy-tapaus. Ei ollut sitten yhden yhtä ”mä haluun takas vanhaan päiväkotiin”-valitusta. Heti löytyi uudet kivat kaverit, ja asiaa auttoi myös se, että pidettiin vanhoihin paljon yhteyttä kunnes suurin osa niistä kaveruuksista hiipui luonnollisesti pois. Että en olisi huolissani – varmasti osaatte sitten taas senkin virstanpylvää hoitaa :)
krista
8.9.2015 at 13:23Tosi kiva kuulla! Joo, mäkin luotan siihen, että tuollaiset yli 3-vuotiaat sopeutuvat jo muutoksiin hyvin! :) Kunhan niitä ei tietysti ihan joka päivä tule :D
A
8.9.2015 at 13:36Muutoksia tulee muutenkin lapsen elämään, vaikka päiväkoti pysyisi samana, ryhmät elävät (joskus aika paljonkin muutosta syksyihin) ja lapsi kasvaa ja siirtyy isompien ryhmiin (ja huonossa tapauksessa ryhmän aikuiset vaihtuvat usein). Meillä on onni olla päiväkodissa, jossa 3,5-vuotiaalla on jo kolmatta syksyä samat tutut aikuiset, tänä syksynä on vaan harmittanut kovasti (lasta ja sitä kautta meitä aikuisia) että kaikki lempparikaverit siirtyivät isojen ryhmään ja meidän tytsy jäi pienten ryhmään. Harmitus erityisesti siksi, että ulkoilut on eri pihoilla, joten leikkiaikaa ei saa parhaiden kaverien kanssa :( No, koitetaan josko meidänkin tytsy pääsisi jossain vaiheessa isojen ryhmään, lasten joustavuus onneksi näkyy siinä, että uusia kavereita löytyi ryhmästä jo syksyn ekana päivänä (mutta tämä ei valitettavasti ole poistanut vanhojen kavereiden kaipuuta, päiväkotipäivien jälkeiset treffit ei paljon riitä kun on totuttu puuhaamaan kaverien kanssa koko päivä).
LauraEm
7.9.2015 at 16:15Meillä M on nyt ollut neljänä päivänä päiväkodisaa (sopimus 10pv/kk, eli viime viikolla oli 3pv ja tällä viikolla ollut tänään), ja fiilikset on niiiiin vaihtelevaiset! Lähtöitkut oli odotettavissa, takertuikin isäänsä… tänään oli enää väpätystä huulesaa. On kuulemma reipas ja juttelee, on syönyt ja nukkunut ok, mut silti mulla on vähän sellanen äääää, kun ei tiedä joka hetkeltä miten on mennyt ja onko kaikki ollut hyvin ja minkälainen ilme sillä on ollut jnejne. Ja toisaalta tosi kivaa kun se pääsee opetteleen ryhmäjuttuja ja uusia asioita ja olemista. Hoitoaika on ollut n klo 8-15, tai parina ekana päivänä klo 14 asti, ja ainakin näin alkuun se vaikutti olevan aikamoinen henkinen puristus, näkyi ihan selvänä voipumisena.
Mutta kyllä tää varmasti hyvä homma on sekä meille että teille, kunhan kunnolla pääsee alkuun :)
krista
7.9.2015 at 16:51Voi nää meidän pikkuisot tyypit <3
Tällä muutaman viikon kerhokokemuksellakin joskus on (näin kotihoitoon tottuneenvanhemman) näkökulmasta niin... ....äääää-tunnettaherättävää just se, kun ei ihan tarkalleen tiedä, millaista siellä on ollut. On tottunut tietämään lapsensa menemisistä ja tekemisistä about KAIKEN :D
Meilläkin on vielä hoidon kelloajat auki, ehkä 9-15 tai 9-14. Täytyy vielä pähkäillä, mikä ois sujuvinta sekä hoitopäivän rytmin että pikkusiskon päikkäreiden kannalta :) Mutta joo, oon ihan varma kans, että kyllä se lähtee sujumaan! :)
Nellis
7.9.2015 at 16:24Upee juttu, että pääsitte haluamaanne päiväkotiin. Meidän neiti täyttää ensi viikolla vuoden ja päiväkotiarki saattaa alkaa lokakuun alusta. Meidän talous ei anna periksi sitä, että olisin kotihoidontuella ja työttömänä minun on haettava paikkoja, jota tarjotaan. Nyt vielä olisi tarjolla paikka läheltä ja vakkarisellainen, joten olisi hyvä mahdollisuus, jos minun kohdalla tärppäisi. Mutta onhan se hurjaa laittaa näin pieni päiväkotiin. Vielä hullumpaa se on, että olen laittamassa oman lapsen hoitoon, jotta voin mennä hoitamaan muiden lapsia, koska olen päiväkodissa töissä. :D
Minulle ongelmaksi on muodostunut se, mihin päiväkotiin tuota likkaa toivoisin. Meidän lähin päiväkoti on suuri kompleksi, jossa on vuoro- ja varahoidot samassa talossa. Melko lähellä on pieni ja kodinmaisempi pk, jossa tiedän toiminnan laadun, sillä ystäväni on siellä töissä. Siellä kuitenkin ilmeisesti ryhmä aika täynnä ja mikäli neidin sinne saisin, niin minua huolettaa kuinka työntekijöiden kädet riittää ja ehtivätkö he huomata minun (ja tietty muidenkaan) lasta. Kauimpana on kiva päiväkoti, joka isosta koostaan huolimatta on rakennuttu niin, että rauha säilyy joka ryhmässä (olen itse käynyt siellä yhden päivän töissä). Tykkäisin niin paljon tuosta pienimmästä paikasta ja toisaalta tuosta mikä on kauimpana meistä. Nyt mun sydäntäni särkee, kun varmaan toivon kuitenkin likkaa tuohon isoon, mutta lähimpään. Aloin ajatella asiaa niin, että neidin kasvaessa kaverit ovat sitten lähellä. Ja toisaalta eipä tarvii neitiä mihinkään varahoitoon koskaan viedä, kun kyseinen paikka on varahoitopaikka. Ja vaikka selitän tän itselleni järjellä, niin silti taistelen asian kanssa vielä pääni sisällä.
Uaaah ja anteeksi tämä romaanin puolikkaan mittainen avautuminen. Tuli vain omat jutut mieleen teidän tilanteesta!
Nellis
7.9.2015 at 16:26P.S. Mää kyllä tein kappalejaon tohon kilometrin mittaseen sepustukseeni, mutta ne ei näköjään näy tässä! Enkö osaa vai onko se tästä ”alustasta” kiinni? Eihän tollasta pötkälettä jaksa edes lukea. :D
krista
7.9.2015 at 17:01JUST tuollaista pähkäilyä mäkin kävin mielessäni enkä saanut siihen selkeyttä! Sit toi ratkaisi, että ihastuttiin tuohon päiväkotiin, joka on KAUKANA, mutta ihastus ratkaisi. Lähin päiväkotihan meillä about näkyy ikkunasta, mutta oon käsittänyt, että sinne pääsystä voi vain unelmoida… Mutta ajattelin, että voihan sitä jatkoa ajatellen sitten (tarvittaessa) laittaa siirtohakemusta menemään… Mutta siis TIEDÄN TUNTEEN, todella!
Nää kappalejaot… Tää on tässä alustassa; tehtävälistalla selvittää, että voisko asialle tehdä jotain… Mullakin on esim. tässä yllä nyt kappalevaihto, mutta pötköön tule… Tosi mälsää, toivottavasti saan jotenkin korjattua!
Aa joo ja (sori pomppiva teksti) tuohon ”pienen lapsen hoitoonlaittoahdistukseen” liittyen – kantsii lukea noita hyviä kertomuksia (kuten Jestanpoo tuolla yllä), että miten kaikki on sujunut tosi hyvin. Koska tosi monella kuitenkin menee ihan hyvin jo hoitoonlaitto tuossa vaiheessa! Esim. Silvan vauvakavereista muistaakseni lähes kaikki meni seuraavana syksynä (vähän päälle 1v) hoitoon ja mä olin syksyllä kotona ihmeissäni, että missä kaikki meidän hengailukaverit on – no töissä ja hoidossa :) Me oltiin niitä kummajaisia, jotka jäi kotihoitoon – toisaalta sittemmin on tutustunut näihin, joilla on samat systeemit kuin meillä.
Eli jokaisella tavallaan :)
(äää ja nyt katson, millainen megapötkö tästä vastauksesta tulee)
elinamanda
7.9.2015 at 17:19Ihan mielenkiinnosta pakko kokeilla, toimisko täällä sama jippo, kuin muuan vauva-palstalla…
Noin, tuliko väli vai menikö pötköön?
elinamanda
7.9.2015 at 17:21No äh, eipä toiminut. Anteeks ku tulin tälleen nyt ”huuteleen vieraaseen pöytään”!
krista
7.9.2015 at 17:23Hihi! Jipot tervetulleita, ärsyttävä pötkö :) Harmi, ettei toiminut!
Nellis
7.9.2015 at 20:44Musta taas tuntuu, että kaikki muut hoitaa lapsiaan kotona pidempään kuin me. :D Mutta ehkä sitä just tuntuu aina päinvastaiselta. ;)
Mää uskon kyllä, että meillä neiti tulee pärjäämään ihan tosi hyvin, koska on aika tiukka matami jo näin alle 1-vuotiaana. Mutta kyllähän sitä moni asia silti mietityttää. Mulla ehkä lisäaspektina vielä se, että kun olen itse lastentarhanopettaja, niin ”pelkään”, että multa odotetaan jotenkin ”kypsempää” suhtautumista tähän lapsen hoitoon laittamsiessa. Ainakin yksi kollega sanoi, että hänelle lasten päiväkodissa kävi niin, että monessa asiassa todettiin vain: ”kyllähän sä tiedät, kun oot lto”. Ha, ehkä mää valehtelen olevani vaikka roskakuski. :D :D
Nuutsa
8.9.2015 at 09:15Meillä molemmat lapset menivät päiväkotiin vuoden tienoilla (11 kk ja 13 kk). Molemmat tykkäävät kovasti olla siellä. Oppivat sellaisia taitoja, joita kotona en välttämättä uskaltaisi antaa tehdä (sakset esim. :). Meillä päiväkoti on ollut todellakin hyvä ratkaisu. Nyt isompi lähti kouluun ja on mukava, kun hän tuntee koulusta lapsia jo usealta luokalta, kun moni on ollut samassa hoitopaikassa aiemmin.
Lapset ovat todella sopeutuvaisia, joten ottakaa ihan rennosti :)
krista
8.9.2015 at 13:24Hahaaa, lasentarhanopettajatkin joutuu siis peittelemään ammattiaan! :) Onneksi bloggaajalta kukaan ei odota kypsää ja rauhallista suhtautumista tällaisiin :D Sanot vaan ens kerralla, että oot bloggaaja! :)
ElinaBeE
7.9.2015 at 16:40Mä oon sit viel pahempi laiskottelija!! :D Meidän 2,5-vuotias sai nyt syksyllä päiväkotipakan ja vieläpä ihan täysipäiväisen kun itse jäin kohtutuoreen vauvan kanssa jatkamaan opintoja. Järjestely on osoittautunut aivan täydellisen toimivaksi ja kaikki ovat tyytyväisiä. Ei me toki ihan täysipäiväistä paikkaa tarvittaisi, mutta yksityisessä päiväkodissa ei ollut varaa valita. Nyt on sitten helppoa sumplia hoitopäivien kanssa kun voidaan mennä mikä päivä vain. Luentojen ajankohdat kuitenkin vaihtelee yms.
Mutta paljon onnea hoitopaikasta!! Toivottavasti Silva viihtyy ja saa paljon kavereita <3
krista
7.9.2015 at 17:10Mehän tässä on ihan alettu lattemammoiksi! :D
…mutta ei oikeesti – sähän opiskelet. Ja mä tosiaan teen töitä ETTÄ pystyn olemaan tän verran kotona. Nämä on vaan tällaisia ns. epätyypillisempiä työsuhteita/tilanteita – jotka itse asiassa ei enää edes niin epätyypillisiä varmaan ole. Ehkä jossain vaiheessa on epätyypillisempää, että jollain on vakituinen kokopäivätyö :)
ElinaBeE
7.9.2015 at 20:27Hihiii on tässä kyllä ihan oikeasti muutama lattekin juotu luentotauoilla – lattemamma siis! ;) Ja viime viikolla tulin aamuluennon jälkeen vauvan kanssa kotiin päiväunille ennen kun haettiin esikoinen kotiin. Aika kivaa!
krista
8.9.2015 at 11:08Hyysssssh mut ei kerrota kenellekään… …KRÖHÖM PAHINTA KITKERÄÄ SUODATINKAHVIA JUODAAN! :D
ElinaBee
8.9.2015 at 13:28KRÖHÖM… SIIIS juuu toki! Kitkerää ja ainakin viis kertaa mikrossa lämmitettyä ja vieläkin on ainakin puolet kupista juomatta! :DDD
jennilee
7.9.2015 at 16:48Hienoa että kuuntelette lapsen tarpeita ja vielä hienompaa että pystytte elämään niiden ehdoilla! Nimim. Yhden-kaksivuotiaana-päiväkodin-aloittaneen-lapsen-siitä-varsin-angstinen-äiti. :D
krista
7.9.2015 at 17:13Kiitos! …ja niinhän se vaan on, että tilanteen mukaan on mentävä; me ollaan tosiaan oltu onnekkaita. Ja hei ei meilläkään ole vielä yhtään mitään tietoa, voiko (taloudellisesti) Seela olla kotona myös niin pitkään. että hänkin sitten itse osoittaa ”hoitokypsyytensä”… Voi hyvin olla, että Seela menee ”jo” 2-vuotiaana eli ens syksynä. Mutta vielä ei voi huolehtia, täytyy mennä vaan tilanteen mukaan! :)
JonnaH.
7.9.2015 at 16:52Musta sä olet ehdottomasti B! Mä ajattelin tätä lukiessa, että kuinka mahtavassa asemassa teidän lapset on. Vanhemmat pystyy menemään noin lasten ehdoilla (ei itsestään selvyys tänä päivänä), jos toinen kaipaa kavereita niin sittenhän niitä on saatava. :) Mä luulen, että sun tapauksessa (mitä olen blogiasi alusta asti seurannut) voi olla äidille kovempi paikka tuo tarha kuin lapselle. Käviskö jopa nyt niin päin, että äiti tulee tirauttaan maanantaina tarhan ovelle pari kyyneltä, kun Silva lohduttaa, että äiti mee jo, mä pärjään täällä. :D
krista
7.9.2015 at 17:03Mä luulen, että siinä käy just noin :D :D :D Silvahan ois jo tosiaan tutustumiskäynnillä halunnut jäädä sinne ja että mä lähden pois :)
Torey
7.9.2015 at 17:11Meiän vanhemmalle tytölle kerho on ihan ehdoton! Sekin on vaan 2x3h viikossa, mut parempi ku ei mitään. Päiväkotipaikkaa mietin, mutta ku täällä meillä sellasen saaminen läheltä on kans niiin vaikeeta, et en ees yrittäny.
Ja mitä tuohon vanhaan taloon tulee, olen itse ollut kahdesti töissä päiväkodissa niin että ollaan oltu vanhassa rakennuksessa. Kerran myös yhden joulun ajan, ja siis se on ihan eri tunnelma! Paljon kotimaisempi kuin iso ”laitos”! :)
krista
7.9.2015 at 17:16Joo, mekin tykättiin tosi paljon siitä kerhosta! Ihan harmittaa, kun se ”pitää” lopettaa… Mutta tuollainen hoitopaikkakonnenpotku kun meille nyt osui kohdalle, niin siihen täytyy tarttua!
Hihi joku varmaan saattais ajatella, että ”hyyyyi vanha talo ja vetoisat lattiat” ja niin edelleen. Mutta meillä kun on tämä peppipitkötossumeininki täällä kotonakin, niin meille sellainen on just sitä kaikkein kotoisinta <3
Sonja
7.9.2015 at 18:36Hauskaa, etta elamassamme kaikki menee niin samaa rataa kuin teilla. (Lapset tasan 2v ikaerolla, meilla vaan heinakuussa 2012 ja 2014 syntyneet). Meilla esikoinen oli ihanassa metsakerhossa 2.5v-3v ja nyt 3v aloitti paivakodissa. Han on 3paivaa viikossa klo 8-14:30 (aamupalalta valipalalle), isa vie toihin mennessaan ja mina haen. Aloitti elokuun alussa. Alku oli kamala, kun ei ollut yhtaan tuttua lasta, mutta viikon kipuilun jalkeen helpotti. Meilla kipuilu nakyi pissavahinkoina, vaikka on ollut kuiva jo vuoden ennen tata. Nykyaan lahtee innoissaan paivakotiin, mutta nauttii myos kotipaivista. Koen kokonaisuuden olevan ihanteellinen. Kivoja leikkeja ja jarjestettya toimintaa (lautapeleja, askarteluja, jumppaa) paivakodissa ja rentoa ja rauhallista menoa seka retkeilya vapaapaivina.
Kiva kuulla kokemuksistanne! Tsemppia alotukseen! Kaikki menee varmasti hienosti!
krista
7.9.2015 at 20:05Kiitos tsempeistä – mäkin uskon, että tämä on Silvalle just se kaikkein ihanteellisin ratkaisu! Ja tosiaan,kun on vain muutamana päivän viikossa, niin on sitten niitä kotipäiviä ja siskon kanssa leikkejäkin myös jatkossa :) Kiva kuulla, että teillä on alun jälkeen lähtenyt noin hyvin!
Meillä Seelalla kyllä saattaa tulla siskoa ikävä. Nytkin jo Silvan metsäkerhoon lähtiessä Seela on ihan myrskynmerkkinä, että ”täh? mä haluun siskon mukaan!” <3 Äidillä on viisi kertaa hektisempää kotona pitää pikkusisko tyytyväisenä :D
Sonja
7.9.2015 at 21:24Meillakin pienempi on ihan tapinoissa, kun lahdetaan hakemaan isompaa kotiin. Meilla pienempi on kylla ollut tyytyvainen kotona: saa vapaasti leikkia kaikilla leluilla ja saa aidin jakamatonta huomiota. Isompi valilla kyselee, milloin pienempikin tulee paivakotiin, ja niihin kyselyihin on haastavaa vastata, kun paivakodissa on myos pienia, ei kuitenkaan samassa ryhmassa.
Mulle oli aluksi tosi outoa olla kotona ilman isompaa ja iski kriisi: valvoin oita ja mietin teenko oikein, mutta nyt alkaa helpottaa. Alotettiin pienen kanssa myos uusi harrastus, ettei jaataisi kotiin ihmettelemaan. Leikkipuistoon (ja muihin leikkipaikkoihin) kun on tosi outoa menna ilman isompaa, ainakin nyt aluksi.
Toisaalta meilla pienemman puhe on kehittynyt parissa viikossa hurjasti, kun ehdin lukea hanen kanssaan enemman. Myos pottailuun ehtii paremmin panostaa.
Menee varmasti hetki, ennenkuin paivakotiarkeen tottuvat myos kotiin jaaneet… :)
Pieta
7.9.2015 at 18:38Vau, miten nopsaa kaikki järjestyi! :)
Ja hei, kysykää ihmeessä, jos omat vaunut saa jättää päiväkotiin. Ainakin meillä nukutettiin useampikin mukelo omiin vaunuihin ulos, silloin kun vielä toimin päikkistätinä. Hyvin toimi sekin systeemi.
krista
7.9.2015 at 20:10No sanos muuta, tämä kävi niin äkkiä, että oon ihan pöllämystynyt itsekin :D
Mäkin oon kuullut, että pienemmät lapset voivat nukkua vaunuissa ulkona – mutta jotenkin noloilin, että kun tuo meidän ”vauva” on tosiaan se 3,5 vuotta :D Mutta hitsi, se nukkumistapa vaan toimii! Taidan rohkaistua kysymään! :)
Miitu
7.9.2015 at 18:53Hyvä se on. Meillä tytöt menee marraskuussa hoitoon, ja isompi odottaa sitä kuin kuuta nousevaa – mitä nyt on viime päivinä surru sitä, ettei sitten oo koko ajan siskon kanssa. Kesällä löytyi naapurista lähes päivittäin leikkiseuraa, mutta hoitojen ja harrastusten alettua rytmit on ollu niin erilaisia ja mukulat iltaisin jo sen verta väsyksissä, ettei samoissa määrin oo nähty. Ja oon vakaasti sitä mieltä, että hoito+illat kotona -kombinaatiolla kasvatus on laadukkaampaa meidän tapauksessa kuin vain kotona ollessa.
krista
7.9.2015 at 20:50Joo, meilläkin Silva iloisesti rallattelee juurikin tällä hetkellä päiväkodin nimeä :)
Hehehe mähän olin siis AJATELLUT tarjoavani virikettä ja aktiviteettia jos jonkinlaista. Kontannut tuolla pitkin lattioita muovieläinten kanssa :D Mutta tottahan se on: mä en ole 3-vuotias, ja tuo lapsi kaipaa ikäistään kaveriseuraa eikä pelkästään (enää, niisk) äitiä :)
Sirpa
7.9.2015 at 19:13Mä olin aikoinaan hoitorinkihoitajana. Yhdellä äidillä oli vauva kotona sekä 2-vuotias. Kauan arpoi, että voiko sen vanhemman nyt laittaa hoitoon ja, että mitä muut sanoo, kun itse vaan on pienemmän kanssa kotona. 2-vuotias tuli sitten lopulta minulle hoitoon ja oli kyllä niiiin onnellinen, että sai koko päivän touhuta ”isompien” kanssa isompien juttuja. :) Joka aamu oikein tarkisti, että onhan hoitopäivä. Lapsosen äitikin lopulta sitten oppi ja ”kehtasi” nauttia siitä, että päivällä oli vain yksi muksu kotona häärimässä. Jaksoi iltaisinkin sitten paremmin viihdyttää molempia. :) Onnea hoitopaikasta! Tutuille tarjottiin juuri ainoata vapaata hoitopaikkaa, suonenlinnasta. :D ruuhkaa on. :)
krista
7.9.2015 at 20:58Joo, mä oon kuullut joltain muultakin, että oli saanut tarjouksen Suomenlinnasta. Periaatteessa kuulostaa ihanalta, mutta käytännössä… :D
Jännä tosiaan (myös mulla), että tuollainen ”mitä muut ajattelee” -ajatus painaa mieltä. Vaikka oikeastihan sitä pitäisi vaan olla iloinen, jos itse tietää ajattelevansa lapsen etua! Ja lapsen etu voi tosiaan olla lapsesta (ja muusta perheen tilanteesta) riippuen eri kuin naapurin tai kaverin lapsen :)
TerhiF
7.9.2015 at 19:24Hienoa että päiväkotipaikka järjestyi :)
Ja todellakin teette niin kuin näette teidän lapsille ja teidän perheelle parhaaksi!
Mun melkein 3v tyttö aloitti elokuussa päiväkodin 3pv/vko vaikka itse olen kotona 4kk vanhan pikkuveljen kanssa. Meillä tytön päivähoito on kuntouttavaa ja teemme näin tyttäremme parasta ja kehitystä ajatellen. Tiedän että meidän järjestelyä arvostelevat ne, jotka eivät taustojamme tunne…
Tyttöni kuuluu erityisen tuen piiriin, joten olemme luultavasti oikeutettuja kokoaikaiseen päivähoitoon vaikka sitä subjektiivista päivähoito-oikeutta rajattaisiin. Tällä hetkellä tyttäreni on 18h viikossa hoidossa. Ja kehitystä on tapahtunut ihan huimasti jo kuukaudessa. Mallioppiminen <3
krista
7.9.2015 at 21:02Ihan mahtavaa, että tuollaista kuntouttavaa hoitoa on olemassa! Ja niinhän se on: perheen tilanteen tietää parhaiten perhe ITSE. Siksi toisen valintoja on oikeastaan ihan lähtökohtaisesti turha lähteä arvostelemaan. Iso ilotuuletus sille, että saitte tuollaisen hoitopaikan! <3
Kahvittelija
7.9.2015 at 20:46Voi, kuulostaa tosi hyvältä! Mä viimeksi eilen mietin kirjoittaessani esikoisen päiväkerhon aloituksesta, että miten vaikeaa on keskittyä miettimään ihan puhtaasti omaa lastaan ja sen parasta, eikä mennä sen mukaan, miten yleisesti tavataan tehdä. Ja miten paljon pari hassua kuukautta, jotka aikuisen elämässä eivät tunnu miltään, voivat muuttaa lapsen tarpeita. Meillä on vasta nyt kaverit ilmaantuneet S:n puheisiin ja toiveisiin (en tiedä pistitkö merkille nalletreffeillä Ikaalisissa, että S oli vähän hämillään/ei niin kiinnostunut samanikäisten seurasta) ja tänäänkin kerhon jälkeen oli niin mukava kuunnella innostunutta selostusta kerhokavereista, kun sellainen puhe on meille kaikille uutta. S:n samanikäiset serkut on aina olleet sille tärkeitä ja mieluisia, mutta vasta tässä kesän aikana on tullut sellainen ilmiö, että se oikeasti voi painella vaikka kuinka kauan serkkujensa kanssa pitkin poikin, eikä välttämättä edes vilkaise, että missä äiti ja iskä ovat.
krista
7.9.2015 at 21:09Mä luinkin teidän kerhoaloituksesta – ja paljon oli tuttujakin tuntemuksia! Hih mäkin ajattelin kaikkea tyyliin eväsrasian avaamisia (metsäkerhoa ajatellen), mutta sitten ensimmäisillä kerroilla huomasin välittömästi, että TOTTA KAI ne hoitajat auttavat kaikessa, eivät ne ensimmäistä kertaa pienten lasten kanssa olleet tekemisissä :) Ehkä ne tutustumiskäynnit olivat yhtä lailla tärkeitä vanhemmille kuin lapsillekin :D
Joo, meidän Silva taisi olla siinä vaiheessa jo tässä ”kädestä kiinni kaveria ja menoksi” -vaiheessa. Mutta viimeisen puolen vuoden aikana tämä kavereihinkiintymisvaihe on tullut meilläkin; tai sitä ennenkin tirppa on tietysti tykännyt kavereista, mutta nyt on tullut juuri tämä, että otetaan kaveria kädestä kiinni ja mennään jonnekin leikkimään ilman, että aikuinen tulee ”sotkemaan” :)
Noppasopan nanna
7.9.2015 at 21:00Onpa kiva kun Silva on saanut paikan päiväkodista! Meillä hoidon aloituksesta on nyt viikko a 3-vuotias on aivan pähkinöinä uusista kavereista ja aktiviteeteista. (Ovat tosin perhepäivähoidossa.) Kotonakin on asiat sujuneet jotenkin sutkaammin. Ihan käsittämätöntä miten paljon lapsi voi oppia uusia arkea helpottavia asioita _viikossa_! Ihan oma lukunsa on myös se autuas olotila työpaikalla, kun työnsä saa tehdä ihan rauhassa :D
krista
7.9.2015 at 21:12Hitsi, kun aloin tätä lukiessa miettiä, että millaista se meidän arki sitten kotona on hoitoonlähdön jälkeen. Vaikea edes ajatella! :) On varmaan niin tuore juttu :) Toivottavasti tirppa on iltaisin sitten hyväntuulisena itsenään eikä kerää päivän kiukkuja (apua) sinne. Koska HOIDOSSA hän varmasti ainakin on ihan päivänpaiste :D Kotona sitten voi olla toisin :)
Mäkin ilmeisesti saan tällä järjestelyllä peräti kaksi puolikasta työpäivää (päikkäriaikojen lisäksi). Tuntuu ihan luksukselta!
Emmakko
7.9.2015 at 21:03Jos lapsi lähtee mielellään hoitoon, tuo järjestely on varmasti kaikille oikein hyvä :) Useimmiten kai tuossa pelätään sitä, että isompi sisarus katkeroituu, kun pienempi saa olla vanhemman kanssa kotona. Sosiaalinen ja utelias lapsi tuskin tuntee katkeruutta, vaan on iloinen uusista kavereistaan.
Ja jos sun työnteko helpottuu tuolla ratkaisulla, se ei ole keltään pois. Tilanteet on niin yksilöllisiä. Mua(kin) vähän sieppaa, jos puolitoistavuotias vaippapöksy on hoidossa, kun äiti on vauvan kaa kotona, mutta kolmevuotias on jo aivan eri juttu – sen ikäisen tarvitsee aika paljon actionia päiväänsä :)
krista
7.9.2015 at 21:14Hihi joo meillähän tirppa on ihan sitä mieltä, että hän PÄÄSEE päivähoitopaikkaan, mutta Seelapa on vielä niin pieni, että ei pääsekään – mutta kyllä sekin pääsee sitten isompana lapsena. Eli hän on ihan ylpeä tästä omasta ”ison lapsen jutustaan” <3
Mä olisin kuvitellut, että Silva olisi ollut kotihoidossa niin pitkään kuin Seelakin. Toisaalta olin myös (ennen lasta) kuvitellut, että Silva menee noin 1,5-vuotiaana hoitoon ja sisaruksia ei ihan lähiaikoina tule :D Että aina on näköjään oltava valmis muuttamaan mieltään tilanteiden muuttuessa :D
Karin
8.9.2015 at 00:55Mä olisin ollut juuri tuollainen ”vastasyntyneen kanssa kotona ja 1,5-vuotias hoidossa”, jos kerkeisin töihin ennen seuraavan syntymää. Pidensin nyt hoitovapaata kuukaudella, mutta jos seuraava lapsi syntyisi 1-2 kk myöhemmin, esikoinen todennäköisesti olisi päätynyt hoitoon ja itse töihin 2-3 kuukaudeksi.
**
Olisin pitänyt lapsen hoidossa osa-aikaisena 2-3 kuukautta, sen ajan jonka esikoinen valvoi ja itki yöt. Sain nukuttua päivällä, joten pärjäsin ihan hyvin. Mutta en pärjää jos lapsi valvoo klo 6 asti aamulla ( kuten esikoinen) ja nukahtaa sitten kunnolla, syöden toki 3 tunnin välein, jokainen syöttö 45 min. johtuen kehnosta maidontulosta. Ja kahden tunnin päästä tästä uneen nukahtamisesta pitäisi herätä päivään ja keksiä tuolle vanhemmalle lapselle aktiivisesti ohjelmaa, koska esikoinen ei nytkään viihdy kaksin äidin kanssa kotona.
**
Jännittää ihan hirveästi, että monenko tällaisen vuorokauden jälkeen pudotan vauvan sylistä. Esikoisenkin kanssa nukahdin useamman kerran kesken syöttöjen, oli sitten rinta tai tuttipullo vauvan suussa. En kuitenkaan halua laittaa esikoista hoitoon kun ei kerran pakon edessä sinne joudu sitä ennen. Todennäköisesti nuorempi joutuu melko aikaisin hoitoon, mutta toivon että sisaruksen oleminen samassa paikassa jotenkin helpottaisi hoidon aloitusta.
krista
8.9.2015 at 13:32Mä kans silloin aikoinaan ajattelin, että tilanne ois voinut olla eri, jos olisin ”ehtinyt” töihin lasten välissä. Jos Silva olisi jo tottunut päiväkotiin, olisi ollut varmaan eri asia… Jos-ja-jos :) Mutta nyt siis olisi tuntunut ikävältä JUST siinä uuden vauvan aikana aloittaa kokonaan uusi juttu – plus että silloin ei vielä Silvalla ollut sellaista tarvettakaan vaan viihtyi tosi hyvin kotona.
Mutta niinhän se on, että tilanteen mukaan on mentävä! Ja HEI, jos teillä menee liian vaikeiksi, niin kyllä niitä vaihtoehtoja voi toteuttaa silloinkin! Oon nimittäin leikkipuistokavereilta kuullut, että esikoinen voi saada pikaisenkin hoitopaikan (ei siis sitä 4 kk odotusta) jos tilanne on esimerkiksi nuoremman sisaruksen kanssa vaikea/nukkumisessa ongelmaa/jne. Se on kai ihan tavallista, useammankin leikkipuistotutun tiedän, joka on päätyi sellaiseen. Ja meillähän kävi se kotipalvelu just tuohon nukkumisongelmaan, kun mulla oli just noita karseusöitä. Että sitten vaan heti apua hakemaan, jos tilanne tuntuu liian vaikealta!
…mutta tietysti TOIVOTAAN, että kaikki menee hyvin! Niinkin voi käydä – että teille tulee leppoisa ja alusta asti hyvinnukkuva tyytyväinen vauveli <3
krista
8.9.2015 at 13:33…ja sitä piti vielä sanoa, että tuo sun pohdinta on kuin mun näppäimistöltä silloin, kun vasta odotin Seelaa ja mietin, että miten kaikki sujuu!
Karin
8.9.2015 at 17:45Joo, totuushan on ettei noista etukäteen tiedä. Toinen lapsi voi olla ensimmäisen kopio tai paljon iisimpi tai paljon vaikeampi tapaus, vaikealla tarkoitan siis huutoa, mahdollista tarvetta heijata sylissä koko ajan ja huonoja unia.
Yleensä maalaan piruja seinille, jotten pety sitten kun asiat ei olekaan niin ruusuisia. Onneksi usein asiat on tuntuneet helpommilta kuin olen pelännyt. Tää kahden kombo kyllä vähän huolettaa. Ja sanottakoon, että jos esikko olisi ehtinyt sinne hoitoon, niin olisin oikeasti hyvällä omallatunnolla pitänyt sen siellä sen 2-3 kk osa-aikaisena. Oikei, melko hyvällä omallatunnolla.
Lto
12.9.2015 at 22:08Hmm, tiedä nyt onko katkeruutta vai mitä, mutta kyllä isommat sisarukset (kahden-kolmen ikävuoden tienoilla olevat) kyllä itkevät päiväkodissa pikkusisaruksen (vauva, vauva!) perään. Siinä sitten sylitellään, katsellaan perhevalokuvaa ja jutellaan äidistä, isistä ja vauvasta, mutta lohdutonta se välillä on.
krista
13.9.2015 at 20:26Niisk <3 Kai tällaisesta ikävöinnistä kerrotaan vanhemmille? Ainakin kysyttäessä?
Me ollaan mukamas aika varmoja, että Silva viihtyy siellä ja ihan haluaa juuri tuollaista toimintaa elämäänsä - mutta jos näin ei olisikaan, tietysti haluttaisiin heti kuulla siitä!
Lto
14.9.2015 at 18:04Tottakai kerrotaan (ja mitä muuta on päivän aikana tapahtunut), mutta vastaus on vain, että ”Ai jaa. No, mites muuten”…?
krista
15.9.2015 at 16:24Voi ei :( Mä lupaan, että mä en reagoisi noin!