Ääk ajatukset ovat vielä laidastalaitaansekavat; saa nähdä, tuoko tästä meidän perheen ”uutisesta” kirjoittaminen asiaan mitään selkeyttä…
Tänään tuli nimittäin puhelu: Silva sai päiväkotipaikan.
Eeek äääk iiik, miten tässä näin kävi…?
Mehän ollaan oltu siinä järjettömän onnekkaassa tilanteessa, että ollaan pystytty tekemään meidän perhepoliittiset päätökset (aiemmin täällä) lasten tarpeiden ehdoilla. Mutta mitä sitten tehdään, kun ne tarpeet muuttuvat? Silloin täytyy varmasti muuttaa sitä arkeakin.
Ensimmäinen metsäkerhopäivä <3
Jonnekin alkukesään asti meille on ollut ihan itsestäänselvää, että Silvalle (disclaimer: kyse juuri tämän perheen juuri tästä lapsesta) parasta on olla hoidossa kotona, äidin tai isin kanssa. Kesän myötä tilanne alkoi kuitenkin ihan selvästi muuttua – Silva alkoi kaivata kavereita! kavereita! kavereita!
Olen oikeastaan aina ollut ahkera leikkitreffailija – ajattelen, että kotihoidossa olevalle lapsille se on tosi-tosi hyväksi. Samoin harrastukset, joissa toimitaan lapsiryhmissä. Vielä kevääseen asti viikoittaiset tanssitunti, muskari ja temppukoulu sekä 1-2 leikkitreffit olivat oikein sopivasti. Mutta kesällä… Vaikka meillä olisi kaveri ollut koko aamupäivän leikkimässä, heti päikkärien jälkeen:
”Voidaanko soittaa joku kaveri?”
Tai äidin kanssa Lintsille lähtiessä:
”Mutku mä en halua mennä kahdestaan. Pyydetään joku kaveri mukaan!”
Uimalaan:
”Oispa siellä joitain meidän kavereita!”
Leikkipuistoon:
”Olisiko siellä joku kaveri, joka voisi leikkiä minun kanssani?”
Yhtä äkkiä sen vaan ihan selkeästi tajusi. Jos ajattelee, että mikä on se lapsen tarve. Nyt se ei ole enää olla kotona vanhemman ja pikkusiskon kanssa. Jos ajattelee lapsen parasta, niin nyt se on ”päästää” lapsi hoitoon myös kodin ulkopuolelle. Huokaus. Vaikka vanhemmalle se onkin ainakin yhtä iso askel kuin lapselle.
Kesällä bongasin lähistöllä toimivan metsäkerhon. Tuossapa meille sopiva vaihtoehto! Kerho onkin ollut ihana. En voi oikein muuta sanaa käyttää: ihana kuvaa sitä vaan parhaiten. Kerho toimii kuitenkin vain kahtena päivänä viikossa 2,5 tuntia kerrallaan. Aloin ajatella, että pitäisikö kuitenkin miettiä osapäiväistä päivähoitoa vuodenvaihteesta eteenpäin…
Sitten kai sattuma (kohtalo?) tuli peliin.
Kävimme alkusyksystä sukujuhlissa eräässä päiväkodissa, joka oli siis saatu yksityistilaisuuskäyttöön. Ja se iski jo heti ovelta: tämä! Mikä on tämä paikka? Miten tänne pääsee? Jo pelkästään sen (vanhan) rakennuksen henki oli… no, ihan kuin olisi kotiin tullut. Ihan vaan… meidän paikka. Kauempana kyllä meiltä kotoa, ja historialtaan hyvin radikaali (aikoinaan vapaa kasvatus ja silleen) ja ja ja… no: ihan meidän.
Mutta-Helsingin-päivähoitotilanne-ja-niin-edelleen-ja-niin-edelleen.
Soitin kuitenkin päiväkotiin ja kysyin, saako sinne tulla tutustumaan. Sai. Ja tutustumiskäynnillä meidän ihastus vain syveni. Onko päiväkodeissa tosiaan näin ihanaa? Käynnin jälkeen leijailin about metrin maanpinnan yläpuolella ja laitoin kaupungin nettisivuilta hakemuksen menemään.
Ja nyt meille soitettiin, että tervetuloa maanantaina.
Ei voi ymmärtää. Mitä hemmettiä just tapahtui – päiväkotiin?!?!?!
Yhtä aikaa ihanaa ja kamalaa. Silva on aivan hurjan innoissaan – vaikka sitä kuulemma ei voi millään ymmärtää, että miksi siellä nukutaan päiväunet sisällä sängyssä. Vaikka ei ole yö vaan päivä. Ihan hassua, sanoo tirppa.
”Ehkä me voidaan ottaa sinne omat vaunut mukaan ja mä nukun niissä?”, Silva rakentavasti ehdotti.
”En ole kyllä ihan varma, että onnistuuko se…”, minä änkytin.
”No voidaanko edes kysyä?”
Kerholainen meni metsään – tyhjät vaunut kotiin.
Uuden ajan alku. Nyt pitäisi tehdä kai itselleen, oman pään sisään, jonkinlainen identiteettilinjaus. Olenko siis nyt:
a. just se sellainen vanhempi, joka itsekkäästi pistää isomman lapsen hoitoon ja on pienemmän kanssa kotona mutinaa-jupinaa-puhinaa-paheksuntaa
vai:
b. just se sellainen vanhempi, joka pyrkii kuuntelemaan lapsensa tarpeita ja tekemään ratkaisunsa sen mukaan.
Valitsen vaihtoehdon b. Minullehan tämä tarkoittaa myös sitä, että saan samalla viikkooni lisää työtunteja – se puolestaan tarkoittaa sitä, että voin mahdollisesti-ehkä-kenties olla tällaisessa ”epätyypillisessä työsuhteessa” vielä pidempäänkin. Niin, että Seela saa olla vielä hetken kotona. Ja Silvan hoitohan on vain osa-aikaista ja 3-4 päivänä viikossa… Mutta silti päässä risteilee monenlaisia ajatuksia.
Äitifreelancerin työpäivä on päiväunien mittainen.
Paljolti se on varmasti haikeutta yhden aikakauden loppumisesta. Mutta yhtenä säikeenä on myös huono omatunto. Voi toivottavasti tämä ratkaisu oli oikein. Tai siis mähän tiedän, että on – Silva on niiii-iiiin valmis tähän. Kotona jatkaminen olisi ollut jo sitä vastaan, mikä Silvalle (disclaimerin toisto: juuri tämän perheen tälle lapselle) on parasta. Mutta silti. Silti. Ehkä tämä vaan tuli niin äkkiä.
Ensi maanantaina päiväkotiin.
Tätä täytyy vielä pyöritellä paljon omassa päässä ja makustella suussa.
Ensi maanantaina päiväkotiin.
Eek ääk ja KÄÄK.
126
Maria
7.9.2015 at 21:41Onnea Silvalle ja tsemppiä äidille ja isälle! Meillä alotettiin merirosvopäiväkodissa 10pv/kk rytmillä vihdoin! Ei riitä ideat kotona enää murun viihdyttämiseen. Koko ajan tahtois olla menossa jonnekin ja olla liikkeessä, joten liikunnallinen merirosvopäiväkoti kuulosti ihan loistavalta. :) Kaks päivää nyt takana, joista toinen oli puolikas päivä itkuisuuden takia, mut muuten alku ollut tosi hyvä. Saa isäkin vihdoin opiskeltua ammattinsa loppuun ja vähän hermolomaa päiviinsä vaikka ihana muru meillä onkin, mutta ei se kotona olo aina niin helppoa ja kivaa ole.
krista
8.9.2015 at 13:54Kuulostaapa hauskalta – merirosvopäiväkoti! :) Just hyvä varmaan touhuajalle! Onko se joku ihan kunnallinen vai löysittekö jonkun yksityisen?
Lumikettu
7.9.2015 at 22:05Mahtavaa, jee! Onnittelut hyvästä päätöksestä – ei siksi, että kyllähän tuon ikäisen pitää jo ollakin päiväkodissa, vaan siksi, että se vaikuttaa olevan Silvalle just nyt tärkeää. Silva ihan varmasti viihtyy päiväkodissa, kun sinne niin paljon kaipailee, ja luulenpa että tyttö varmasti oppii myös nukkumaan siellä sängyssä päiväunet. Jos meidän Nelson on oppinut päivähoidossa syömään salaattia ja kalaa, niin Silvaa ei kyllä yhtään haittaa, että vaunut jääkin kotiin.
Tsemppiä! Ja muista, että olet b, etkä muuksi muutu. (Harva meistä tuota a-luokitusta lopulta varmaan saakaan.)
Ai niin ja kiva tää uusi blogikoti :)
krista
8.9.2015 at 13:56Kiitos! Hei jee ja tervetuloa uudelle tontille! :)
Tuo A-luokitus on varmasti meidän äitien omassa päässä lähinnä peikkona – tai jollain anonyyminettikeskustelupalstalla paheksunnan kohteena. Mitä tätä omaa lukijaporukkaa tässä ”tuntee”, niin eiköhän täällä ole aika pitkälti just meitä vanhempia, jotka toimivat lapsensa parhaaksi <3
Hihi alkaiskohan Silvakin syömään salaattia! Täytyy toivoa :)
Cpop
7.9.2015 at 22:12Voih. Muskari. Itse olin intoa puhkuen ilmoittamassa meidän naperoa muskariin, kunnes kuulin että pelkkä syyslukausi 3-vuotiaasta on 93€…. Haluaisin itsekin nimittäin tarjota lapselle mahdollisimman paljon mahdollisuuksia olla lasten kanssa jne. mutta ei nyt jumankekka voi 45min/kerran viikossa oleva harrastus (joka ei edes ole mitään balettia tai jääkiekkoa tai tms) KOLME VUOTIAALLE maksaa melkein 200€ vuodessa.. Ei tuu kesää. Nyt vaan harmittaa, kun kerettiin siellä kerta käymään (katsomassa), koska ymmärsin alunperin että se 93€ olisi koko vuodesta, lasta harmitti ihan silminnähtävästi kun jouduin hänelle sanomaan ettei meillä nyt valitettavasti olekaan varaa aloittaa tätä harrastusta -_-
Onneksi edes on avoin perhekerho (tai mikä onkaan) ja nallepartio sekä ilmeisesti tällä viikolla alkava liikkari, jotka kaikki ovat ilmaisia, eli meidänkin budjettiin sopivia! Odotan kyllä innolla sitä jos milloin itse saisin töitä ja voisi lapsen laittaa osapäiväiseksi päiväkotiin ja lapsi pääsisi luomaan kunnolla kaverisuhteita.
krista
8.9.2015 at 14:01Voi höh! Mutta onneksi hei löytyi ilmaisiakin harrastuksia ja noin kivan kuuloisia! Onkohan se nallepartiohomma jotain metsäkerhon tyyppistä…?
Rahatuskailuun muuten pienenä positiivisena juttuna, että pienituloiselle näköjään tuo hoitoonlaitto sitten aikanaan ei kustanna juurikaan. Saatoin laskea väärinkin, mutta olikohan meillä jotain 68 senttiä kuukaudessa :D Että ei tee kovin suurta lovea kuukausikulutukseen :D
lilah
8.9.2015 at 22:47Noihan se just on, että pienituloisen lapsille halvin ”harrastus” (paikka saada virikkeitä kodin ulkopuolella) on päivähoito, niin epätarkoituksenmukaista kuin se siinä suhteessa onkin, että joku päivähoitopaikkaa välttämättä työnsä vuoksi tarvitseva ei sitten saa lastaan hoitoon kohtuullisen matkan päähän.
nuppunen
7.9.2015 at 22:15Onnea ihanasta hoitopaikasta! Ja kiitos siitä henkisestä huokauksesta, jonka sain tekstisi luettua vetää. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden käyttäminen kun tuntuu olevan näinä päivinä niin jyrkkiäkin mielipiteitä herättävä aihe. Meillä lapsukainen (2,5v) on mennyt hoitoon viime keväänä kun olin itse töissä ja mies alkoi hakea aktiivisesti työpaikkaa. Saatiin ihana ryhmäperhepäivähoitopaikka, jossa on samanikäisiä lapsia sopivasti ja kaksi äidillistä hoitajaa. Kesällä jäin sitten itse raskaanaolevaksi työttömäksi ja mies on nyt töissä. Päätettiin kuitenkin jatkaa lapsen hoidossa käymistä 3-4 päivänä viikossa nyt ja tod.näk. virallisesti osa-aikaisena kun vauva syntyy. Ihan sen vuoksi, että lapsi tykkää paljon hoitopaikastaan ja kavereistaan ja itse saatan tehdä mahdollisuuden sattuessa vielä työkeikkoja ennen mammalomaa.
Olen potenut nyt kesäloman jälkeen lähes jokapäiväistä syyllisyyttä tuosta lapsen hoidossa käymisestä, vaikka näen että tyttö tulee hoidosta nauravana ja toteaa iloisena, että siellä on hänen kaverit (<3). Olemme vasta vuosi sitten muuttaneet satojen kilometrien päähän tukevasta tukiverkostamme, eikä meillä ole täällä vielä yhtään lapsiperhekavereita. Lastenhoitoapuakaan ei ole läheskään niin paljon kuin ennen. Joten kaikin puolin ymmärrän kyllä järjellä, että tämä on (kuten niin hyvin sanoit) jus meidän perheen ja tämän lapsen kannalta se paras ratkaisu. Ehkä se syyllisyyskin siitä hiipuu kun tätä järkimantraa jaksaa itselleen vielä hetken hokea :)
krista
8.9.2015 at 14:08Tuosta subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta on tullut jossain yhteyksissä vähän niin kuin sellainen paheksuntanasylkäistävä kirosana. Myöntäisinköhän tässä…? Mä yhdessä yhteydessä tässä hoitopaikanhakuprosessissa jopa vähän pahoitin mieleni, kun toinen osapuoli vähän ”siinä mielessä” käytti tuota sanaa. (tai sit mä kuvittelin vaan) Teki mieli vääntää rautalangasta, että TÄH, mä teen TÖITÄ sillä vapautuvalla ajalla. Jos olisin mennyt fyysisesti paikalle työpaikkarakennukseen työhön, tuskin oltaisiin sanottu sillä tavalla… Mutta ilmeisesti se on jossain syvällä, että kotoa tehtävä työ ei olisi mukamas ”oikeaa” työtä. Vaikka se olisi ihan samaa kuin työpaikalla tehtäväkin :D
Eksyin aiheesta :) Mutta joo, uskon että nää ratkaisut täytyy tehdä tilannekohtaisesti!
Lennu_
7.9.2015 at 22:20Hyvin se menee :) Varoitan vaan, että kohta hämmästelet, miten paljon kaikkea uutta Silva on oppinut. Näin kävi myös meille, vaikka hoidossa olikin vain meidän pojan lisäksi kaksi lasta (1 samanikäinen ja yksi 5 vuotta vanhempi). Ja nyt kun hoitopaikka vaihtui ja tulikin kahden pojan sijasta kolme tyttöä hoitokavereiksi, niin ihmettely vaan jatkuu :)
Mutta onhan se ”shokki”, varsinkin kun tulee noin nopeasti. Meillä oli sentään viikko ”ehkä”-aikaa plus viikko sit ihan varmaa aikaa, kun kuultiin, että mies sai töitä :)
krista
8.9.2015 at 14:09No varmasti! Sekä siihen hyvin menemiseen että siihen uudenoppimiseen! Tosi jännää; mä oon jo nyt metsäkerhossa ollut, että ”no hei mikä toi loru on, kerro äidillekin” -utelias… Sitä kun on tottunut tietämään KAIKEN :D
Joo, mä en tosiaan ollut osannut varautua tähän :) Mutta enköhän MÄ selviä :)
Minnuliini
8.9.2015 at 05:08Jos aiot kysyä siitä vaununukkumisesta, niin suosittelen hommaamaan vaikka max. 100e vaunut pelkästään päiväkotikäyttöön.
Emmaljungat on turhan kalliit varastettavaksi päiväkodin pihasta. Siellähän tuskin mitään omaa säilytyspaikkaa vaunuille on. Samalla ei tarvitse pelätä, että kalliit emmaljungat homehtuu ulkona, kun koko päivän siellä seisovat.
Kai ootte muuten itse selvillä, että vaunut homehtuu helposti jos jäävät ulos yöksikin ja saavat kosteutta? Kuomu kannattaa avata joka kerta, kun tuodaan sisään, että kuivuvat kunnolla :)
Sä varmasti itse osaat googlata homeen haitosta :D
Mutta jokatapauksessa onnea uuteen hoitopaikkaan Silvalle ja tsemppiä sulle. Ne ekat päivät on aina hankalia :)
krista
8.9.2015 at 14:11Joo, meillä kans säilytetään vaunuja aina sisällä just tuosta syystä. Varastamista sen sijaan tuskin tarvitsisi pelätä, on sen verran lintukotosijainnilla :D
Kiitos onnitteluista ja tsempeistä! Mä jotenkin odotan, että Silvalle kaikki on vaan niksnaks-helppoa, mutta tarkemmin kun ajattelee, niin saattaahan siinäkin tietysti tapahtua yllätystä ja siihen kannattaa ehkä varautuakin… siis henkisesti ehkä eniten… Ja siis MULLE ainakin on alkuun hankalaa :D
mrs firehill
8.9.2015 at 07:54Ohos mikä muutos! Tosi mageeta et saitte haluamanne päiväkodin. Se on tosi harvinaista! Mun minikokemuksen mukaan lapsi sopeutuu alle viikossa tarhan rytmiin, eikä sitä kannata muutella ulkopuolelta. Kun kaverit tekee jotain esim menee nukkuun niin lapsi haluaa tehdä just saman samassa rytmissä :) Tsemiä uuteen arkeen!!
krista
8.9.2015 at 14:12Sanos muuta – tää tuli vähän äkkiä :D Kiitos!
Jenn-
8.9.2015 at 08:04Meilläkin toi kohta kolmevuotias aloitti elokuussa päiväkodin. Vähän samoista syistä, eli kavereita ei oikein muuten ollut ja kerho oli myös meidän tarpeisiin liian lyhytkestoista/vähäistä. Kerhossa oli siis jo kevään. Näiden lisäksi iso tekijä oli mun oma jaksaminen. Meidän tyttönen nukkuu aina huonosti, joten ei mulla ollut jaksamista päivisin taistella tuon isomman kanssa. Eli nyt mä saan edes kolmena päivänä levätä vähän kotona pelkän vauvan kanssa, kun joku toinen saa isomman kaitsemisen. Tämä on paras ratkaisu meidän perheelle, mutta kyllä silti tunnen piston sydämessäni siitä, etten ”voinut” hoitaa molempia kotona, joten ymmärrän hyvin miltä susta tuntuu.
Meidän pojalla pari ekaa viikkoa meni päiväkodissa ilman ongelmia, mutta nyt itkee aamuisin, ettei halua mennä päiväkotiin. Päiväkodissa on kuitenkin mennyt sitten hyvin, vaikka se aamutilanne itkuineen on vaikea. Mä jännitin kanssa noita päiväunia, että miten ne onnistuu, mutta joka päivä on nukahtanut, mutta nukkunut aika vähän tosin. Kotona saattaa nukkua 2-3 tuntia ja siellä aika usein herää joku 45 min jälkeen. Mutta eiköhän nekin ala ajan myötä sujua.
Heispi
8.9.2015 at 09:22Onnea hoitopaikasta!
krista
8.9.2015 at 14:12Kiitos! Näin onnellisestikin voi näköjään käydä! :)
LauraEm
8.9.2015 at 10:48Eih mä vasta tajusin että tässä(kin) tekstissä oli toi continue reading, luin vaan ton alkupätkän ja aattelin että tää oli vaan nopee tilannekatsaus, tyyliin ”eek ääk iik päiväkotipaikka pää sekasin kirjotan lisää kun ajatukset selkenee” :D:D Mut ehe olihan siinä vähän muutakin :D
*
Meillä on siis kokopäivähoito, vaikkakaan ei mitään 7-17 hoitopäiviä ookaan suunnitteilla. Mut tuolla meidän päiväkodissa on jo lepoaika klo 12-14, ja kun osapäivähoito olis 5h niin tuntuis jotenkin hassulta viedä se sinne syömään, nukkuun ja pariks tunniks leikkiin. Nyt niissä 8-14/15 päivissä saa aamupalan, leikin/ohjatun toiminnan, ruuan, unet ja vielä vähän touhua. Mut onneks ei oo kuitenkaan sellasia apuakiiretöihin-aamuja, että ois pakko sännätä sinne minuutilleen 7.30, vaan voi sopivissa määrin joustaa omaan tahtiin.
*
…mistä pääsenkin siihen että kun ite tosiaan on kotona, niin kyllä vaan se omantunno pistos tuli tännekin. Etenkin kun just ekoina hoitopäivinä vauvakin alko nukkua 2,5h päiväunet, niin täällä sit vaan kuljeskelin ympäriinsä hiljasessa kodissa napsuttelemassa sormia ja miettien, että mitähän mä nyt rupeisin tekeen. Mut olen silti sitä mieltä, että kaikkien kannalta on hyvä että tytöllä on muutamana päivänä ohjelmaa. Sinänsä en ajattele että tytön pitäis saada jotain The Virikkeitä, mut yksin kotona on hankala opetella esim jonottamista, vuorottelua ja kaikenlaisia ryhmätaitoja. Ja nimenomaan niin, että siinä muskarijonossa ei olla yhdessä äitin kanssa, vaan osaa itekin. Kotipihassa tyttö tykkää touhuta kaverin kanssa, mutta isommissa porukoissa on ollut syrjäänvetäytyvä. Siinä ei tietenkään oo mitään vikaa eikä tarkotuksena oo pakottaa väkisin isoon porukkaan, mutta toivon että sivusta katsominen johtuis sit siitä että mieluummin vaan tykkää tarkkailla eikä siitä, että ei uskalla mennä mukaan leikkiin vaikka haluiskin. Tähänkin varmaan saa siis vahvistusta. Niiiiin ja myös vauvan kannalta on varmasti ihan kiva, että muutamana päivänä saa nukahtaa, nukkua ja kellitellä lelukaarella ihan rauhassa, ilman että joku on koko ajan vieressä hyppimässä ja räkättämässä… :D
*
Heh, mullahan on tästä(kin) ollut blogipostaus työn alla, mut kun blogi on ollut niin hiljanen ja ajatuksella kirjottaminen tuskasen työn takana, niin ehkä kokoon sen sit joskus näistä kommenteistani ;D
krista
8.9.2015 at 14:26Hihi! Et sentään ajatellut, että ”no onpa nää lyhentyneet uuteen blogiin muutettua nää bloggaukset”… :)
Kääk mulla meinasi yöllä pää räjähtää, kun mietin just noita tuntimääriä ja aikatauluja, että koska haetaan ja kuka ja miten ja ja ja… Siihen kun on saatava sopimaan vielä Seelankin päikkärirytmi ja ja ja ja :)
Kirjoita ihmeessä lisääkin, ihana saada vertaistukea! Se mulla on alkanut jännittää, että mitäs Seela tosiaan tähän sanoo – sillä kun on AINA ollut sisko seurana. Varmaan arkipalapelin siinä osassa, jossa oon kahdestaan Seelan kanssa, pitää alkaa taas vastaavasti tän lapen kanssa ihan uudelle megaviriketasolle :D
jeba
8.9.2015 at 12:02Silloin kun laitoin pelkästään pojan hoitoon ( osaviikkoisena 3-4x viikossa ) ajattelin että mä olen just se itsekeskeinen paska äiti, joka vaan sysää lapsensa muiden hoidettavaksi ja jään pienemmän kanssa kotiin….
Mutta… lopulta toi ajatus oli viedä mut hulluuden partaalle ja sellainen ajattelu oli lopetettava, sillä tein hallaa vaan itselleni. Niinpä tulin sun vaihtoehto B:hen ja olin sitä mieltä että tein sen lapseni tarpeita kuunnellen ja päätös oli oikea. :) Hoito olisi aloitettu meillä jokatapauksessa ennemmin tai myöhemmin joten…. :)
Niinku jo aikasemmin kommentoin: Olet hyvä ja ihana äiti. ♡♡
T. Jeba :))
krista
8.9.2015 at 13:50Niinpä! Näissä (ja monissa muissa lapsiin liittyvissä) jutuissa kun ei ole sitä ”yhtä oikeaa universaalia”, vaan pitää katsoa kokonaista tilannetta. Hyvä vanhempi on mun mielestä se, joka pyrkii olemaan ”kuulolla” lasten tarpeiden ja omien elämänmahdollisuuksien (nekin kun joskus asettavat ”reunaehtoja”) kanssa ja toimimaan tilantteessa parhaalla mahdollisella tavalla! Vaikka se joskus oiskin aiemmin itsetehtyjä ”sitku mä oon äiti, niin en ikinä” -kuvitelmia vastaan :)
<3 <3 <3 Kiitos!
tiiu
8.9.2015 at 15:27Kannattaa vähän katsoa päikyn päivärytmin mukaan hoitoaikaa ettei hae esim. ihan kesken päiväunien. Meillä lapsi 4,5v on ollut vuoden verran osa-aika hoidossa 15pv/kk ja hoitoaika on 9.30-14.30. Vien aamulla suoraan pihalle ja haen välipalan jälkeen ja tämä on ainakin meillä toiminut tosi hyvin =)
krista
8.9.2015 at 15:48Joo, just tämäntyylistä mäkin oon mielessäni hahmotellut! Mutta tosiaan ajattelin kans siellä päiväkodilla kysellä, että mikä siellä parhaiten sopisi. Mun duunintekoajat joustaa hyvin, hehe mä oon tottunut joustamaan ja sumplimaan jo tässä :D
lilah
8.9.2015 at 22:55Näitä tosiaan kannattaa päikystä kysellä. Aika monessa paikassa on tuntunut olevan aamiainen 8.00 ja ohjattu aamutoiminta alkaa esim. 8.30 tai 9.00, jonka alkuun mennessä olisi suotavaa saapua. Jos matkaa tulee enemmän niin lopulta huomaa, että kotona aamupalaa pitäisikin olla syömässä jo aiemmin kuin päiväkodissa, jotta ehtisi ajoissa perille ja sit toteaakin jo helpommaksi viedä lapsen jo pk:n aamiaiselle.
Vastaavasti iltapäivisin suoraan välipalata hakeminen on meillä toiminut hyvin, mutta jos sen jälkeen ehtii aloittaa leikit niin lapsi ei halua lähteä kotiin kun tullaan hakemaan. Niinpä lopputulemana hoitorytmi olikin paljon aikaisempi kuin mitä oli ajatellut, joten eipä siinä tarvinnut itse rauhallisista aamuista nauttia ja vaikka hoitoa oli vain joinan päivinä, menivät muutkin päivät sitten helpoiten samalla rytmillä.
KattiKoo
8.9.2015 at 16:22Voihan päiväkoti!
Meidän pojat aloittivat pk:ssa elokuun puolivälissä. Mä olin kotona esikoisen kolme ekaa elinvuotta ja viime vuoden pojat saivat viettää laatuaikaa isänsä kanssa. Ihan pikkasen jännitti, miten tulee sujumaan, kun isompi täytti juuri 4 ennen pk-aloitusta ja nuorempi ensi kuussa 3.
Mä kuvittelin tän homman sujuvan ihan päinvastoin, kuin todellisuus on osoittanut. Mä kuvittelin, että iso olisi kuin kala vedessä ja pientä saisi ravistella irti lahkeessa. Pienempi kun on aina ollut se äidin vauva, joka ei millään olisi halunnut jäädä yökylään edes mummolaan. Edelleen se kipittää lähes joka yö meidän sänkyyn ja nukahtaa siellä pyöritellen mun hiuksia etusormensa ympärille. Isompi on viime talvesta asti puhunut tahtovansa päiväkotiin, koska ”siellä on uusia kavereita”. Se myös pyytää päästä yökyläilemään vuorotellen molempien isovanhempien sekä enonsa luokse ja on aika ollut reipas tekemään tuttavuutta muiden lasten kanssa.
Ja sitten tuli The Day. Molemmat lähtivät tosi hyvällä fiiliksellä päiväkotiin. Mutta sitten. Päiväkodin pihassa isompi tajusi, että äiti ja isä eivät ole jäämässä sinne viettämään koko päivää. Ja huuto alkoi: ”Älkää lähtekö! Älkää jättäkö minua tänne? Minä en tahdo olla täällä! Minä tahdon kotiin!” Pienempi puolestaan lähti samantien ottamaan kontaktia muihin lapsiin.
Ny on neljäs pk-viikko meneillään ja tää on ihan p***eestä. Pienempi kyllä menee iloisena ja hädin tuskin ehtii heipat sanoa, mutta isompi aloittaa itkemisen heti herättyään ja jatkaa sitä niin kauan, että hänet luovutetaan henkilökunnan hoiviin. Eli jos jollain on hyvä vinkkejä lapsen tsemppaamiseksi, niin otan ilolla vastaan. Kannustus-/palkintotaulukko on tehty, mutta palkinnoksi sovitut legotkaan eivät riitä kannustimeksi. Eikä tässä nyt ole tarkoitus opettaa lasta esittämään iloista, kun oikeasti itkettää, mutta jollain tasolla ymmärtämään ja hyväksymään tosiasiat. Itsellä meinaa hermot mennä joka aamuisen taistelun takia. Ja samalla itkettää lapsen puolesta.
krista
8.9.2015 at 16:40Voih <3 <3 <3 <3 <3
Niin ne lapset kyllä osaa yllättää, voi millainenkohan myllerrys tuolla pienessä päässä käy <3 Mutta varmasti se alkaa vielä sujua! Hän varmasti tarvitsee vain pidemmän ajan sopeutua ihan uuteen tilanteeseen <3 Kovasti tsemppiä niin lapselle kuin vanhemmillekin!
Kattilakoo
9.9.2015 at 20:12Voih! Meidän pojat aloittivat päiväkodissa neljä viikkoa sitten, ikää lapsosilla oli tuolloin tasan 4v ja 3v 10kk.
Isompi viime talvesta asti on puhunut, että hän tahtoo päiväkotiin ”uusien kavereiden” kanssa leikkimään. Tutustumispäivä meni loistavasti. Tai no. Hän ei olisi halunnut lähteä kotiin. Hirvee huuto.
Sitten alkoi hoitoura, joka on tähän päivään asti mennyt ihan päälaelleen:
Kuopus on ollut se äidin tissiposki, joka ei haluaisi ikinä jäädä mihinkään hoitoon ja joka lähes joka yö kipittää meidän sänkyyn pyörittämään mun hiuksia etusormensa ympärille ja niiiin kiinni ihoon nukkumaan, että tällaista kuumakalle ahistaa. Tai siis kyllä sekin on tosi reipas, mutta selvästi äidin perään. Ekasta päivästä lähtien hän on lähtenyt innoissaan päiväkotiin ja juoksee heti leikkimään muiden lasten kanssa.
Esikoinen aloittaa itkuhuudon heti, kun saa silmänsä auki. ”En halua päiväkotiin! Älkää jättäkö minua sinne! Tahdon jäädä kotiin! Älkää lähtekö pois!” Ja tätä jatkuu (ainakin) niin kauan, että hoitoonviejä poistuu näköpiiristä. Tää aamu oli itse asiassa paras tähän mennessä, kun itkua kesti ehkä 10 minuuttia eikä sekään kovaäänistä, vaan ennemminkin sellaista alistuvaa yritystä pehmittää vanhempien mielet. Eihän tän näin pitänyt mennä! Esikoinen, meidän superreipas, joka on aina ensimmäisenä tekemässä tuttavuutta uusien lasten kanssa ja joka niin innolla odotti päiväkotiin pääsyä… Ja nyt koko päiväkoti on lähes kirosana, jonka kuuleminen illalla saattaa aiheuttaa itkukohtauksen ja anelun, että aamulla ei tarvitsisi mennä-
Uhkailu, kiristys ja lahjonta on käyty läpi. Samoin kymmenet juttelutuokiot, jolloin on yritetty selittää tätä kuviota. Unohtamatta kannustus-/palkitsemistaulukkoa, jossa houkuttimena himoitsemansa lego-paketti. Että jos jollakulla on hyviä ideoita kinkkiseen tilanteeseen tai edes viisaita lohdutuksen sanoja, niin otan avosylin vastaan.
Kattilakoo
9.9.2015 at 20:17Jahas. Luulin eilisen kommenttini kadonneen bittiavaruuteen (en siis nähnyt sitä edes aloittaessani tämän tuoreemman kirjoittamisen), joten nyt tuli sama tarina tuplana. Pahoitteluni :(
Mutta hei, blogin muuton myötä mä uskaltauduin kommentoimaan muutenkin kuin ne pari kertaa vierailijan roolissa :D
krista
9.9.2015 at 20:24No mutta parempi tuplana kuin ei ollenkaan – eli tervetuloa kommentoimaan ja naamapalluraan! Täällä onkin lähtenyt tosi kivasti jotenkin keskustelut käyntiin, tykkään!
Voi toivottavasti teillä helpottaa pian! <3
Satu
12.9.2015 at 22:28Sellainen pikkukommentti vaan että meidän ipana tuossa päiväkodissa ja se on just niin ihana kun kuvailit.
krista
13.9.2015 at 20:27Oi! Ihana kuulla <3 Minkä ikäisten ryhmässä? Voi laittaa vaikka yksityisiviestiä :)