Uusi kaupunki-ihastus: Hämeenlinna

Miksi kukaan ei ole (tätä ennen) koskaan kertonut minulle, miten viehättävä kaupunki Hämeenlinna on?

Mielikuvani Hämeenlinnasta on tähän asti lähinnä ollut, että ”no siellä on se joku linna”. Seuraava spontaani mielikuvani: Kotipizza. Luulen, että olen joskus pysähtynyt siellä matkalla jostain-ja-jostain kotiinpäin ja että silloin oltaisiin pysähdytty pitsalla sellaisessa suht ankeassa 60-70-luvun elementtikeskustassa.

Saatan kyllä sekoittaa pitsakokemuksen johonkin toiseenkin kaupunkiin.

Koska nyt Hämeenlinnan keskusta näytti suunnilleen tältä:

Minulle oli ihan uutta, että Hämeenlinnassahan on tosi paljon ihania, idyllisiä puutalokortteleita. Kaupunkinäkymä oli välillä ihan hengästyttävän kaunis – ihan peruksenaan katu saattoi näyttää vaikka tältä:

Kun puhutaan ”vanhoistakaupungeista”, minulle itselleni tulee ensimmäiseksi mieleen vaikka Porvoo tai Rauma. Mutta ei kyllä Hämeenlinna. Näin järjellä kun ajattelee, niin onhan sen tietysti vanha kaupunki; se linnakin on rakennettu 1200-luvun lopulla (kertoo Wikipedia).

Ehkä joku Rauma vaan sitten markkinoi vanhaa kaupunkiaan tehokkaammin kuin Hämeenlinna? Vai onko koko muulla maailmalla Suomella kirkkaana mielessä, että Hämeenlinnallakin on sellainen, ja vain minä olen ollut pimennossa?

Itse linnassa riitti tutkiskelemista hetkeksi. Mutta muut museot eivät kyllä meidän porukkaa kiinnostaneet (sori) ollenkaan. Säästöpankkimuseo (vai osuuspankki?) – oikeasti? Elämyksien multihuipentuma.

Mutta sehän tässä lapsien kanssa olemisessa on niin älyttömän hienoa – että ihan pieni juttu riittää elämykseksi. Kuten se, että kauniin ikkunansyvennyksen nähdessä ex tempore -keksitään, että ”hei ollaanpa eväsretkellä”. Ja siitä tulee se koko seikkailu. Ihan parasta.

Tai että ritarisali muuttuukin tanssisaliksi, jossa lauletaan ”tuiki tuiki tähtönen” ja tanssahdellaan auringonvalokeilassa:

Heti linnan ulkopuolella oli pieni leikkipuisto ja kiva paikka puistolounaalle ennen päikkäreitä:

Jos joku käyttää tätä juttua matkavinkkityyppisesti, niin mainittakoon, että omat eväät kantsii olla mukana. Eli siis siinä ihan lähistöllä ei ole kauppaa, tai me ei ainakaan huomattu. Tai vaihtoehtoisesti linnan ravintolasta saa pyydettäessä (vaikka siellä oltiinkin vähän ihmeissään) seisovapöytälounaan myös boksissa mukaan – niin me tehtiin, kun eväitä ei oltu tajuttu pakata etukäteen.

Kasvissyöjälle ei muuten ollut linnan ravintolassa ainakaan sinä päivänä mitään. Niin kuin ei parissa muussakaan ravintolassa; eikä myöskään oikein halua keksiä kasvissyöjälle mitään sopivaa ruokaa, mikä oli minulle vähän yllättävää. Vieläkin vähän nyppii, että yhdestä ravintolasta jouduttiin lähtemään kokonaan pois, kun ”tää on se meidän lista”.

Mutta joo. Jos tuo ruokapuoli rajataan pois, niin tosiaan ”viehättävä” voisi olla erittäin osuva sana Hämeenlinnaa kuvamaan. Niin kuin että vaikka:

Tai:

…jossa voi vaikka:

Tanssia. Mitäpä me muuta.

Huomasimme aika paljonkin katselevamme ympärillemme sellaisella ”voisimmeko kuvitella joskus asuvamme täällä” -silmällä. Ja kyllä, voisimme. ”Vaikka jos joku noista taloista ois joskus meidän, tuosta me vaan lähdettäisiin aina kävellen ulkoilemaan Aulangolle. Otettaisiin eväät mukaan ja katseltaisiin joutsenia…”

Meille sopiva pikkutönökin jo bongattiin, se vois olla tämä:

Tuo joku taustalla näkyvä betonimörskä tietty pitäis purkaa.