Törmäsin (en kirjaimellisesti) vähän aikaa sitten erääseen tuttuun ja moikkasin iloisesti.
”Ai hei Krista!”, tuttu hihkaisi. ”Hitsi miten mä en meinannut tunnistaa sua olenkaan!?!”
Hän katsoi minua hetken, sitten selvästi hämmentyi ja mutisi jatkoksi epätoivoisia paikkailuja:
”Sulla taitaa olla hiukset jotenkin eri tavalla.”
Niin joo. Teki mieli sanoa, että hiukset on ihan samalla tavalla – mutta tarkoitat varmasti, että olen 15 kiloa isompi kuin viimeksi ja minulla on hammasraudat.
*******
Okei okei, nythän on siis niin, että painan edelleen sen 15 kiloa enemmän kuin vuosi sitten. Laitokselle jäi tasan vauvan verran, eikä paino ole tipahtanut siitä tippaakaan, vaikka kuvittelen syöväni ihan normaalisti. Ja sanottakoon vielä se, että näin 156,5-senttisessä varressa se 15 kiloa on paljon.
En aio kuitenkaan kirjoittaa tähän painoangstausta (vaan pidän sen oman pääni sisällä), koska olen jo raskausaikana päättänyt, että tämän ensimmäisen kuuden kuukauden täysimetysajan aion olla angstaamatta (ääneen). Sen jälkeen aloitan maltillisen kiloklubbailun, ja liikunnat tietysti aloitan jo syyskauden alusta. Ja tiedän että kilot lähtevät kyllä noiden myötä.
Tämä tieto ei kuitenkaan tällä hetkellä auta siihen asiaan, että vaatehuoneeni vaatteista 95% ei mahdu minun päälleni. Ja siitä jäljellejäävästä 5 prosentistakin yli puolet näyttää ka-ma-lal-ta. Niitä makkarankuorivaatteita ei todellakaan ole tarkoitettu näille uusille (kröhöm) muodoilleni.
Alkuviikon alennusmyyntipistäytymisen jäljiltä totesin, että en todellakaan tiedä, minkä mallisia vaatteita näille uusille (kröhöm) muodoille kannattaisi pukea. Tarkoitan siis sellaisia leikkauksia, jotka pliis edes jonkin verran peittäisivät tuota mahaa, joka edelleen luulee olevansa raskaaana. Jos edes muutaman kivan itsetuntovaatteen loppukesälle löytäisin, niin ehkä selviäisin sutjakampaan kesään 2015 asti.
Voisin nimittäin hyvin vaikkapa elää ilman sitä, että minulta jatkuvasti (jo noin kymmenisen kertaa) tiedustellaan laskettua aikaa. Sitä paitsi tilanne on kysyjälle aina aivan yhtä nolo kuin minullekin. Tai siis nolompikin, ja sitten mä nolostun kysyjän puolesta ja niin edelleen. Nolouskierre.
No mutta joo.
Esimerkiksi tällaisen Nanson mekon just äsken löysin, toimisiko tämä? Vai korostaako tuo leikkaus mahaa vielä entisestäänkin? Lisäksi tuo maksaa alennuksessakin aivan liikaa yhyhyyy.
kuva Nanson nettikaupasta täältä
Vinkkejä näteistä vaatteista, merkeistä ja malleista otetaan vastaan!
…ja plussaa, jos ovat myynnissä netin kautta ja alennuksessa – aa niin tietysti ja mun näköisiä :)
Hih, liikaa vaadittu?
Raissi
5.7.2014 at 13:16Kurkkaa indiskan nettimyymälä, jos et kauppaan pääse. Itse olen ainakin indiskasta löytänyt aivan ihania mekkoja ja tunikoita kesäksi. Saattaisit pitää, kun on paljon värejä ja itämaisia vivahteita ;)
Kristaliina
5.7.2014 at 13:18Oooo joo totta – klik klik meen heti katsomaan!
Raissi
5.7.2014 at 13:18Ai niin ja ovat suht edullisiakin.
Raissi
5.7.2014 at 13:19Ja siellä on ale…
Kristaliina
5.7.2014 at 13:30Noista netin alevaatteista en ensisilmäyksellä löytänyt mitään, mutta täysihintaisista kyllä useammankin! Onkos sulla inside-tietoa, missä live-Indiskassa ois isoimmat vaatevalikoimat?
Hei pistäydyin muuten viime viikolla kampaajareissulla Erottajalla sellaisessa Gud..run Sjö…den (?) liikkeessä. Kävelin jo ohi, mutta sitten nimi jäi verkkokalvolle ja muistin, että sä bloggasit siitä! Sieltä ei harmi kyllä mun koossa löytynyt mitään – mutta näin tää someilu vaan vaikuttaa :) Ja tonne Nanson nettikauppaan menin, kun HelloAochi toisessa yhteydessä puhui Nansosta :)
Raissi
5.7.2014 at 13:41Joo, siellä gudrunilla on ihan järkyttävän väljä se mitoitus, mutta ne kuosit, ah!!
Kampissa on suurin myymälä ja hiukan enemmän vaatevalikoimaakin kuin esim. forumissa. Forum taas rauhallisempi ja vähätunkuisempi paikka. Omani olen löytänyt forumista. Mutta siinähän ne on lähekkäin molemmat :)
Raissi
5.7.2014 at 13:47Tässäpä muutama erityisen kiva malli… Tuolla netissä ei edes ole kaikkea, mitä kaupasta löytyy…
Kristaliina
5.7.2014 at 14:22Hehee, taidat tuntea mun maun – noi 3. ja 4. mekot klikkasin jo ostoskoriinkin, mutta sitten ajattelin, että jos kuitenkin kävisi kaupassa sovittamassa… Kun tuosta mahaistuvuudesta ei ihan tiedä enkä oikein osaa arvoida kokoanikaan just nyt, kun ei oikein tajua näitä oman kropan… …ulottuvuuksia just nyt :)
Raissi
5.7.2014 at 14:34Nopeammin ja helpommin saat mekot käyttöösi, kun käyt paikan päällä kokeilemassa. Se koko on niin mallista kiinni. Vältyt siltä palauttelurumbalta kun haet suoraan kaupasta ;)
plks (Ei varmistettu)
8.7.2014 at 07:25Innostuin minäkin möhömaha (hankittu syömällä, ei lapsilla) noista Indiskan koltuista, että piti mennä myymälään hypistelemään. Mukaan lähti juurikin tuo kolmonen (Camilla) sekä ”Izett”. Kannattaa ehdottomasti käydä sovittamassa, koot tuntuivat olevan isompia kuin henkkamaukassa ja Prismassa.
Kristaliina
8.7.2014 at 11:51Mäkin ostin tuon kolmannen! Ja tuo Izett on kans tosi nätti, sitä en Indiskassa huomannutkaan (oli niin paljon kaikkea, että pää meinasi seota :) ) Mekkobloggaus tulossa ehkä tänään, jos vaan ehdin :)
Lilleri78
5.7.2014 at 13:35Voi kun ihanan näköinen tuo Nanson mekko! Ja kallis joo… Mulla on kans reilu 3 kk synnytyksestä ja maharöllykkää jäljellä, vaikka ylimääräisiä kiloja ei olekaan enää. Mä oon itse käyttänyt vielä aika paljon raskausaikana sopiviksi todettuja vaatteita, siis sellasia, että ne on vatsan kohdalta itsetarkoituksellisen väljiä ja kivannäköisiä sellaisina – tunikoita, mekkoja, väljiä paitoja. Ja tietty pitää olla imetykseen toimivia. Oon ostanut niitä lisää lähinnä nettikirppareilta niin oon päässyt halvalla. Pari kivaa (alkuperäishinnaltaan kallista) imetysmekkoa oon myös ostanut Facebookin äitiys- ja imetysvaatekirpparilta ja niistä olis tarkoitus tehdä itse kopiot niin saisin muutaman lisää ja omavalintaisella kuosilla. Saas nähdä vaan saanko oikeasti aikaiseksi, kaavat oon jo saanut väsättyä.
Mukavat, omannäköiset ja nätit vaatteet on kyllä tärkeitä omalle ololle! Kotona saatan raahustaa lähes missä vaan rytkyissä – ja mökillä tietty erityisesti – mutta ihmistenilmoilla olis ihan kiva näyttää edes jotenkin itseltään. Varsinkin kun tätä kotiäitielämää on menossa jo toisen lapsen verran. Toivottavasti löydät säkin kivoja vaatteita!
M-M
5.7.2014 at 16:14Heh, ostin markkinoilta tosi kivan näköisen mekon. Kotona kokeilin ja huomasin, että siinä on rypytys suoraan mahan päällä edessä. Tuumasin siskolle, että tää päällä näyttää siltä, kuin olisin vielä raskaana.
syysmyrkkylilja (Ei varmistettu)
5.7.2014 at 16:37Mun mielestä olet näyttänyt aivan hurmaavan kauniilta, eloisalta ja onnelliselta kaikissa kuvissa joita olet tänne blogiin/instagramiin laittanut. Niin synnytyksen jälkeen kuin ennenkin sitä! Haluan sanoa myös kiitokseni sydämellisestä, avoimesta, ajatuksia herättävästä sekä viihdyttävästä blogistasi. Tämän avulla olen pohtinut omiakin lapsenkasvatusmenetelmiäni ja saanut todella hyviä vinkkejä.
Omaa mahaani olen ”piilotellut” ihan vaan löysien paitojen avulla, sellaisten, jotka kuitenkin istuvat hyvin eivätkä ole mitään telttoja. :) h&m, gina tricot, vero moda…mitä näitä ketjuliikkeitä nyt onkaan. tiukat farkut vaan kaveriksi ja hyvältä näyttää!
Torey
5.7.2014 at 17:17Kivaa kangasta ja kasa maximekkoja! ;)
Mähän sain tyttöä odottaessani aikoinaan sen +18kg ja 157cm mittasessa varressa se olo paljon, vaikka tasasesti tulikin. Ekat kilot lähti hyvin mut ne vikat 5-7 kiloa otti hiukan kauemmin. :D
paulahelena
5.7.2014 at 17:22monkin vaatteet on ehk lähtökohtasesti tosi kaukana sun tyylistä mut siel on must tosi kivoja väljän mallisia vaatteita, jotka ei kuitenkaan näytä miltään teltoilta :)
Vierailija (Ei varmistettu)
5.7.2014 at 18:57mites tota… ”vauva” täytti just kaksi vuotta, kiloja on vähemmän kuin raskaaksi tullessa, mutta maha näyttää edelleen siltä kuin olisi vähintään 7. kuulla raskaana?? mitähän tän kanssa tekis :P ps. puen just sellasia vaatteita mitkä omaan silmään näyttää hyvältä, kokovartalopeiliä ei talosta edes löydy.
Andelii (Ei varmistettu)
5.7.2014 at 20:33Ensimmäinen ” vauva” kohta 6 v , täysimetin mut kilot ei tippunut , maidon tulossa oli alussa ongelmia joten pidin huolen sitten että söin ja join nesteitä jotta maidon tulo ei vähentyisi, kiloja tippui vasta vähän n 5 kg kun menin töihin neiti silloin n. 1v 5 kk. Loput n 10 kg jäi kun ehtisi joskus kuluttaa, eipä sitä aikaa näkynyt. (Kuitenkin normipainoluokassa mentiin ) Nyt toinen neiti viikon päästä 4 kk , sairaalaan jäi se lapsen verran. Painoa tuli n 15-20 kg, ja kaikki vielä mukana. ARG .. No en myöskään halua että imetys kärsii joten näillä mennään. Äitiysvaatteita käytetään ja kaikkea mahdollisimman suurta jotta maha ei näkyisi mm. max mekot , mekot joissa leikkaus rintojen alapuolelta levenee kello mekoksi, mut kesä kuumuus on tuskaa kun ei löydy vaatteita. Itsellä mahan lisäksi ongelmana on reidet ja perse.
No jos sitä syksyllä saisi näitä kiloja pois ja joskus mahtuisi vanhoihin lemppari vaatteisiin. Toiveajattelua.
Miitu (Ei varmistettu)
5.7.2014 at 22:33Jos keksit ratkaisun, niin please jaa se. Nyt jo raskaana olles saanu karvaasti todeta, että armelias tunikamuoti on out ja tilalle on tullu tyköistuvammat mallit, jotka on piru vie vielä poikkastu navan kohdalta ja jatkettu peplum-helmalla. Malli, joka korostaa ihan tuhottomasti post-baby-mahaa. Ainaki mulla.
Kristaliina
6.7.2014 at 10:48Joo, mä huomasin tän saman viimeksi kaupungilla. Ja kokovalinta sellaisissa on ihan mahdotonta, kun vyötärö on eri kokoa kuin muu kroppa… Plus että mä oon vieläpä tosi tarkka värin/kuosin suhteen, ja ainakin niissä, missä kävin (Zara, Sokos, Stokka) oli lähinnä sellaisia vaaleita pastellivärejä, jotka eeeeeeei oo mun juttu :) Mutta ehkä mä nyt uudella optimismilla säntään kauppoihin!
pian äiti neljälle mössykälle (Ei varmistettu)
5.7.2014 at 22:42Voi mä oon rakastunut tuotemerkkiin Desigual,on espanjalaista mallistoa,aah mitä värien räiskettä :) ja useammasta nettikaupasta kyseistä tuotetta saa ostettua.
Ite oon pieni,154 cm ja enimmillään 20 kg tullut raskauden aikana painoa,josta 10 kg sitkeesti jäi mukaan roikkumaan..eikä tuo vatsa löllö taida koskaan ihan ennalleen trimmautua ;)
Mutta ei mua tää pieni koko haittaa,toki sitten olisi kiva synnytyksen jälkeen vähän kroppaa saada taas muotoonsa..
Kristaliina
6.7.2014 at 10:28Desigual on niii-iiiin mun lemppari! Nettishoppasin niiden alesta muuten sellaisen ”villatakin” (ei siis villaa vaan sellaista ohutta matskua, joka… äh, linkkaan, eli tällaisen: http://www.boozt.com/fi/fi/desigual/jers-sex_4001385/4001992?navId=60075&group=listing Ainoa miinus niilläkin tuo hintalappu :)
Samaa pituuskaliiberia siis ollaan! :) Mulla tuli muistaakseni Silvaa odottaessa 16 kg (jotka kyllä sitte lähti n. vuodessa) ja Seelaa odottaessa kyllä varmaan just tuon 20kg tai ylikin, en tarkalleen muista edes lukemia… Valikoiva muisti :)
rinkeli (Ei varmistettu)
5.7.2014 at 23:24Multa jäi sairaalaan 10kg ja 8kg ois vielä jäljellä,tuntuu et ne kaikki ois mahassa,sen verran se röllöttää tossa :/
Pitäis keksiä nimiäisiin jotain päällepantavaa,aikaa alle kuukausi! shiiiiit…
tsinnia (Ei varmistettu)
6.7.2014 at 00:05Auts, I feel You! Niin inhottava saada noita raskauskyselyjä. Siis silleen, että vaikka maha ei oikeasti niin paljon merkkaa, niin tahtoo nuo silti jäädä vähän takaraivoon. Mulla muu kroppa on hiiiiiiitaasti mutta varmasti pienentymyt, mutta se maha, se on ja pysyy.
Mä epäilen, että tuo sun valitsema malli korostaa mahaa. Mulla itellä ainakin ”raskausmahaa” häivyttää parhaiten kietaisumekot. Suoremmat mallit, mitä tuossa Raissin linkkauksessakin on, tekee sen myös, mutta jos rintavarustus on yhtään saanut kokoa imetyksestä, niin ne päällä näyttää vielä isommalta. Kuvio häivyttää mahaa ja muhkuroita myös.
Tässäpä muutama linkki:
Ensimmäisessä samantyyppinen leikkaus rintojen alla kuin sun valitsemassa, hintaa vaan vähempi: http://www.lindex.com/fi/naiset/ylaeosat/mekot/7131746/Mekko/?styleId=57…
Ja pitkänä:
http://www.lindex.com/fi/naiset/ylaeosat/mekot/7134313/Mekko/?styleId=57…
Mun kuvitelma on kuitenkin, että kun se kiinnitys siirretään sivuun, alkaa toimia paremmin. Antaa naisellisen muodon keholle, mutta vähän häivyttää sitä hitsin mahaa. Eli ne mun ehdotukset ois enemmänkin tätä tyyppiä:
http://www.ellos.fi/desigual/blou-mekko/435658?N=1z141poZ1z141scZ1z141nf…
http://www.ellos.fi/ellos-casual/mekko/415040?N=1z141poZ1z141scZ1z13zksZ…
http://www.ellos.fi/desigual/uralet-mekko/435667?N=1z141poZ1z141scZ1z141…
Mä en tiedä, että onko tää sun tyylinen, mutta juhlamekolle jos on tarvetta, niin uskoisin tämän toimivan halutulla tavalla:
http://www.ellos.fi/mekko/439650?N=1z141poZ1z141scZ1z13zksZ1z141o7&N… tai http://www.ellos.fi/laura-clement/mekko/418488?N=1z141poZ1z141scZ1z13zks… (näitä löytyy tosi montaa lähelle samannäköistä)
Kietaisumekothan on käteviä siinä, että imetyskin onnistuu helpommin, kun on parempi pääsy ruokapaikalle. :D
Mutta sitten se tärkein, eli parasta ikinä on muotoilevat alusvaatteet:
http://www.lindex.com/fi/alusvaatteet/muuta/shaping/6016481/High-waist-s…
Tuollaiset paketoi mahan järkevään kuosiin. Ennen mä käytin tämmöisiä lähinnä juhlissa, nyt käytän ihan jos vaan haluan näyttää siistimmältä. Kyllä, tähän on tultu, mutta hitsi kun ne vaan toimii!
Kristaliina
6.7.2014 at 10:12Ooooo, mä aion nyt ihan ottaa aamupalan koneelle ja alkaa käydä näitä läpi, ihanaa ihanaa! Kiitos! <3
Kristaliina
6.7.2014 at 10:35No niin, karsee mekkokuume!!!! :D
Hitsi, mä oon kans miettinyt tuollaisia alusvaatteita… Mutta sitten se on vaan tuntunut jotenkin niin… …nololta (?), että en oo mennyt edes katsomaan. Mutta eihän se ole noloa, eihän? Jumankauta ei ole (nyt sen päätin). Mä meen katsomaan noita alusvaatteita. Hemmetti. Menen. :)
resres (Ei varmistettu)
8.7.2014 at 00:41Tännekin oli pakko tulla kommentoimaan, mutta siis mä silloin aikoinaan kun lähdin esikoisen jälkeen töihin kävin ostamassa sellaisen korsettityyppisen mahanpienennys härpäkkeen joka tulee siis rintsikoitten ja alushousujen väliin, ihan vaan sen vuoksi etteivät nämä pehmenneet muodot omaan silmään pistä. Esikoisen jälkeen mulla nimittäin jäi aika reippaasti painoa ja uuteen duunipaikkaan meno jänskätti sen verran että ne makkarat olivat tiellä. Mulla oli kans synnytyksen jälkeen käytössä sellainen vyötärökorsetti, sillä sai kivasti solmittua mahan kasaan ku eritoten sektion jälkeen tuntui välillä kun sisuskalut tipahtaisi läpi.
tsinnia (Ei varmistettu)
6.7.2014 at 00:38Heh, jäin koukkuun kesämekkojen etsimiseen, koska itseltäkin puuttuu sellainen. :D
Muutama edullisempi vinkki vielä, tuossa aiemmassa viestissä kun on pari Desiqualikin, missä hintaa riitää. (Elloksella on kyllä melkein aina joku ale…)
Tää on tosi kaunis päällä, mutta vähän mahavaaraa tässä tietty on:
https://www.seppala.fi/tuotteet/tuote/fi_2027394/mekko?openGroup=5116&am…
Tosi kätevä imetyksessä:
https://www.seppala.fi/mekko/fi_2008385/dp?openGroup=5116&color=fi_2… tai jos farkkumekko käy, niin esim. tämä: https://www.seppala.fi/mekko/fi_2008384/dp?openGroup=5116&color=fi_2…
Vielä tällainen löysempi malli:
http://www.ginatricot.com/cfi/fi/mallisto/vaatteet/mekot/ccollection-ccl… ja http://shop.mango.com/FI/p0/women/sale/paisley-halter-dress/?id=23007593…
Noita kietaisumekkoja en nopeesti löytäny ihan jotenkin semmoisia, että oisit heti tullut mieleen, mutta kannattaa tosiaan sovittaa jotain sen mallistakin. Nyt mä yökukkuja kuitenkin lopetan tän homman tälle iltaa ja tuun huomenna kurkkimaan, että mitä ihanuuksia muut on löytäneet.
Ja hei, pliis, ota sitten sovituskoppikuvia! Siitä tulis niin hyvä juttu!
Kristaliina
6.7.2014 at 10:32Ihana etenkin tuo viimeinen, tuota täytyy päästä sovittamaan! …ja tuolta Mangon nettikaupasta löytyi myös tällainen: http://shop.mango.com/FI/p0/women/clothing/dresses/belted-wrap-dress/?id=21007616_78&n=1&s=prendas.vestidosprendas&ident=0__0_1404630234168&ts=1404630234168
Hitsi nää sun linkkaamat on ihania, mä vaan klikkailen täällä näitä auki!
Tuollaisesta sovittelujutusta saattais kyllä tulla kiva! Lähden kyllä näillä näkymin tirpan kanssa ja meillä on aikaa tunti kauppojen aukeamisen ja tirpan päikkäriajan välillä, joten saa nähdä, onnistuuko… :)
Tuore äiti 1988 (Ei varmistettu)
6.7.2014 at 10:15Kaunis tuo Nanson mekko, itselläni on nyt 10 kk ikäinen poikavauva, muutimme huhtikuussa omakotitaloon jossa nyt asumme, olen viisi kiloa lihonut taas siitä muutosta, en myös ymmärrä miten kiloja tulee vaikka kävelen joka päivä vaunujen kanssa useita kilometrejä. Maanantaina aloitan työt, saa nähdä miten jaksan sitten kun olen nyt 95 kiloinen ja 171 senttinen töitä tehdä. Äitini leipoo maailman parhaimpia herkkuja ja en voi vastustaa niitä. Vanhempani hoitavat vauvaamme onnekseni joten voimme mieheni kanssa olla turvallisin mielin töissämme. En aio stressata liikaa, haimme Kulta, sinusta on tullut pullukka- ohjelmaan, toivotaan, että meidät valitaan ohjelmaan yhdeksi pariksi.
Kristaliina
6.7.2014 at 10:50Oooo, vau! Jos pääsette, niin muista vinkata – niin päästään sitten teitä seuraamaan!
Viimeisillään raskaana (Ei varmistettu)
6.7.2014 at 10:31Heip,
Mulla on toi iiihana Nanson mekko maksina ja halterneckillä. Mulla on laskettuaika elokuun lopussa ja nyt jo suuren suuri maha. Sen mekon leikkaukset tossa vyötärön kohilla loi eestäpäin jopa mulle illuusion muka jostain vyötäröstä! :D ja näytin jopa ihan sutjakalta enkä viimeisillään raskaana olevalta. Kuhan mekko istuu hyvin rintojen kohdalta ja laskeutuu kauniisti sillä voi peittää jopa jättimahan :) mukavia mekko-ostoksia!
Kristaliina
6.7.2014 at 10:53Nyt mä koen uudestaan kiusausta tuota Nanson mekkoa kohtaan… Voi hitsi tuota hintalappua, vaikka alessa onkin! Täytyypä googlata, että pääseekö sitä sovittamaan jossain…
Mrs.M (Ei varmistettu)
6.7.2014 at 12:11Komppaan myös noita muotoilevia alusvaatteita, esim. Lindexiltä olen itse haalinut. Koon mukaisesti ostettuna ne on usein erityisesti paksummasta materiaalista valmistettuna melkoisia makkarankuoria, joten ohut materiaali ja reilusti isomman koon ostaminen toimii arjessa, jotta ekstrat vain hieman vetäytyy tiiviimmäksi paketiksi :)
Liinu75 (Ei varmistettu)
6.7.2014 at 19:17Ihania mekkoja ja ihanaa keskustelua! Mutta eikö kukaan ajattele, miksi se Nanson mekko on kalliimpi kuin muut…?! Nanson vaatteet ommellaan edelleen pääosin Suomessa ja ovat oman kokemukseni mukaan todella laadukkaita. On aika selvää, että ne ovat kalliimpia kuin Lindexin halpatuotantorimpulat! Itse ainakin mielummin maksan laadusta ja vastuullisesta tuotantoketjusta, kun on vieläpä alessa. Mielummin yks kotimainen mekko kuin kaks tuntemattomissa oloissa tuotettua!
Liinu75 (Ei varmistettu)
6.7.2014 at 19:22Ps. Mulla on tää ja se on ihana! http://nansoshop.com/Nanso/Mekot-ja-hameet/Naisten-mekot/Kaarna/p/NA-01-…
Vierailija (Ei varmistettu)
7.7.2014 at 01:04Vau, pakko vielä kommentoida kun huomasin just, että Nanson ale sen kun kiihtyy! Tuo haikailemasi mekkokin sai entistä suuremman aleprosentin :)
eviela
6.7.2014 at 23:28Paras on melkein aina käydä sovittamassa erilaisia ja kysellä vaikka myyjän apua rohkeasti.
Näin omalla kokemuksella kuitenkin sitä mahaa saa peitettyä hyvin vaatteella, joka korotaa vyötäröä muttei hivele ihoa eli ole ihonmyötäinen. Toinen hyväksi havaittu löysä/löysähkö -malli, joka laskeutuu kauniisti. Eivät hivele ihoa ja peittävät sopivasti näyttämättä kuitenkaan säkille.
eviela
6.7.2014 at 23:34Yksi aivan ylitärkeä unohtui vielä, nimittäin kaiken perusta! Nimittäin: KUNNOLLISET ALUSVAATTEET! Niiden vaikutus kaikkeen on aivan mieletön ja tässäkin asiassa niistä on apua enemmän kuin kuvittelisi. Tähän asiaan miten suoranaisesti vaikuttaa niin esim ne rintaliivit eritoten: kun on kunnon tuki, vyötärö pääsee paremmin näkyviin ja se luo illuusiota siitä tiimalasivartalosta, minkä vuoksi mahakin näyttää pienemmälle. Vaatteetkin istuvat paremmin! Suosittelen siis satsaamaan tähän :)
Elmi
7.7.2014 at 14:15Oon itse lihonut ja sittemmin laihtunut ihan ilman vauvaa, mut parhaimmaksi vinkiksi huomasin silloin sen, että huonojen puolien peittelyn sijaan voi pukeutumisessa yksinkertaisesti keskittyä korostamaan hyviä puoliaan. Kenenkään katse ei nimittäin kohdatessa automaattisesti käänny heti silmiin katsomisen jälkeen toisen mahaan; silmää voi pukeutumisella ohjata liikkumaan tiettyyn suuntaan. Sä näytät esimerkiksi olevan rakenteltaasi tosi siro: sulla on kapeat sääret, käsivarret ja pitkä kaula. Näitä voi korostaa. Hieman avoimempi kaula-aukko (en nyt tarkota mitään napaan asti auki olevaa) ohjaa katseen varmasti sille alueelle. Jos muu pukeutuminen on ”hillitympää”, mutta kaulan ja dekolteen alue on paljas ja isolla korulla koristettu, katse osuu varmasti tähän, eikä kukaan mieti mahaa vaikka leikkaus olisi mikä. Tai voit suosia polven yläpuolelle jäävää mekkoa ja korostaa näin kauniita sääriä. Tai voit viileämmällä säällä korostaa sääriä värikkäillä sukkahousuilla. Väreillä voi kans ohjata katsetta: katse kiinnittyy ensin kirkkaampaan ja vaaleampaan värin, joten esim tummemmat sävyt kannattaa valita kohtiin, joita itse ei halua korostaa (päärynävartaloisena suosin yleensä itse tummaa alaosaa ja kirkkaan sävyistä/värikästä yläosaa). Kuvioin (ja edellä mainituin koruin!) katseen voi ohjata johonkin spesifiin, haluttuun kohtaan. Isoilla korvakoruilla ja ylös nostetuilla hiuksilla korostaa kapeaa kaulaa jne.
Mulle on jotenkin jäänyt mieleen sisustusohjelma-Innon Markon ohje, kun se aina sanoi, että ihminen saa (aika pysyvän) vaikutelman tilasta ensimmäisen kolmen huoneessa vietetyn sekunnin perusteella. Neuvoi, että esimerkiksi raskaat, kirjoja pursuavat kirjahyllyt ja vastaavat kannattaa sijoittaa sille seinälle, joka huoneeseen astuttaessa osuu viimeisenä silmään. Tässä vaiheessa katsoja on nimittäin jo tuominnut huoneen joko tilavaksi tai ahtaaksi, selkeäksi tai sekavaksi, ja tämä saavutettu vaikutelma muuttuu heikommin. Aikanaan yliopiston puheviestinnän kurssilla ope myös sanoi, että kuulija luo vaikutelmansa puhujasta muutaman ensimmäisen sekunnin aikana – siksi näihin sekunteihin kannattaa panostaa. Olen itse jatkanut näitä ajatuksia pukeutumiseen, ja ajattelen, että jos noilla alussa mainitsemillani (tai muilla) kommervenkeillä saa muutaman sekunnin ajan huijattua katsojan silmää niin, että se näkee ensin ne oman kropan kauneimmat piirteet, se vaikutelma ei muutu niin herkästi, vaikka katsoja sen jälkeen huomaisikin ne heikommat puolet.
Kaikkien näitten omassa elämässä hyväksi havaittujen vinkkien jälkeen on kyllä pakko todeta, että mun silmään ei oo kyllä tosiaan osunu sun maha ollenkaan, vaikka vakiolukija oon. Eli joko puet itteäsi jo tosi hyvin näinkin, tai sitten se maha ei ehkä oikeesti oo niin iso muiden silmään kun se on sun silmään. Ymmärrän (ja tiedän kokemuksesta) että tollanen nopea painnonnousu vie aikaa hahmottaa ja vähän kalvaa omaa mieltä, mut mun silmään oot kyllä edelleen nimenomaan hoikka.
Iloa ostoksille :)