Minulla on lentokoneesta asti ollut mielessäni aika valmiina ”kokemuksia” -bloggaus lapsen kanssa matkustamisesta. Mutta kotiin palatessa paljastui (ainakin meille) iso yllätys: ei se ollutkaan se matkustaminen, joka meille tuottaa minkäänlaisia vaikeuksia. Vaan se kotiin paluu.
Siinä, missä tirppa soljahti reissun päällä olemiseen kuin luonnostaan, on tämä kotiin paluu ollut ihan tosi-tosi traumaattinen kokemus. Kahden viimeisen päivän aikana puutalosta on kuulunut useampaan otteeseen aivan lohdutonta itkua. Me vanhemmatkin olemme aivan poikki. Tähän emme osanneet varautua.
*****
Ensimmäinen tirpalle iso traumaattinen asia on ollut isin paluu töihin.
Olimme lähes neljän viikon ajan koko ajan perheenä yhdessä. Krabilla minä nukuin yhdet päiväunet yksin niin, että Joel ja Silva olivat sillä aikaa reppukävelyllä. Ja Joel kävi pari kertaa kauppa-asioilla yksin – silloinkin suurimmaksi osaksi Silvan päikkäreiden aikana. Mutta muina aikoina olimme koko ajan yhdessä. Ja vieläpä hyvin lähekkäin, kun bambuhutissa ei tietystikään kovin kauas toisesta pääse.
Maanantaiaamu Suomessa; tirppa herää hyväntuulisena. Joel on lähtenyt töihin ja kasannut peiton omalle puolelleen röykkiöksi niin kuin tapana on, ettei tirppa lähde aamu-unisena kierimään lattialle. Silva juttelee omia aamujuttujaan (onko mitään ihanampaa kuin unisen naperon suusta kuuluva ”huomenta kulta”) ja toteaa myös peittoröykkiöön katsoen, että ”isi nukkuu”.
Voi kulta, isi on lähtenyt töihin. Isi tulee illalla.
Aivan valtava itku. ”Isin sykkiin, isin sykkiin! Silva isin sykkiin!”
Lohduttelut ja aamutoimet kuitenkin onneksi auttavat. ”Isi tulee illalla”, tirppa toistelee – vaikka en tiedä, onko tuon ikäiselle tällaiset aikamääreet vielä kovinkaan selviä.
Itkukohtaus kuitenkin toistuu päiväunilta herätessä. Ja seuraavana aamuna. Ja seuraavan päivän päiväunilla. Tirppa yrittää huudella ”Isi tule! Isi tule! Isi ota sykkiin!” ja juoksee huoneesta toiseen isiä etsien.
Myös seuraavat yöt ovat vaikeita. Silva herää vähän väliä unenesekaiseen ”Missä isi on? Isin sykkiin!” tai ”Missä äiti on? Äitin sykkiin!” -huutoonsa eikä välillä rauhoitu edes sylissä heijaamiseen – kiljuu vain paniikissa äitiä tai isiä, vaikka olisi sylissä.
Ja illat… Itkua, itkua, itkua. Välillä kuin takiainen äidin kaulassa (vaikka se isikin on jo kotona) – ettei vaan äitikin nyt häviäisi. Päivällä sentään on ollut reippaita ja iloisia leikkihetkiäkin.
*******
Ja se toinen vaikea asia: aikaero.
Thaimaahan päin mennessä Silvalla ei huomattu minkäänlaista jet lagia. Sen kuin vaan oltiin siellä ja alettiin elää sen maan rytmiä. Silloinhan kello siirtyi viisi tuntia eteenpäin.
Mutta nyt kotona, huokaus.
Silva on ollut molempina päivinä viideltä iltapäivällä ihan poikki – kymmeneltä siis Thaimaan aikaa. Olemme yrittäneet, että silloin nukuttaisiin pienet päikkärit, jonka jälkeen vielä valvottaisiin ja yritettäisiin mennä nukkumaan Suomen rytmissä.
Joo ei toimi. Silva haluaisi jo silloin nukkua yöuntaan, ja herättämisen jälkeen tirppa on koko illan kiukkuinen kuin ampiainen. Uni sentään tulee hyvin illalla nukkumaan mennessä – mutta viideltä aamuyöllä (kymmeneltä aamulla siis taas Thaimaan aikaa) Silva sitten herää. Itkuun.
Tämä aamuyö oli aivan kamala. Silva itkee hysteerisenä (äitiä/isiä/potalle pääsyä/tukkaa silmillä/mitä tahansa saa mieleensä), mutta on samanaikaisesti niin väsynyt, että pää notkahtelee istuma-asennossa. Ja juuri kun uni on tulossa uudelleen…. ITKUKOHTAUS. Lopulta tirppa nukahti kainaloon unen läpi nyyhkyttäen. Sydän särkyy.
*******
Osittain syytän itseäni. Tirppa on luonteeltaan keskustelija ja onnistuimme hienosti pohjustamaan naperolle kaikki lentomatkat ja muut ”erikoisuudet” reissun päällä ollessa. Mitään ongelmia ei ollut, vaikka olosuhteet ihan hurjasti vaihtelivat.
Mutta hemmetti. Miksi-miksi-miksi emme tajunneet ollenkaan pohjustaa sitä, että maanantaiaamuna isi lähtee töihin? Typerät typerät typerät me. Se olisi ehdottomasti pitänyt selostaa moneen kertaan etukäteen. Ääääh.
Tuntuu tosi-tosi pahalta, että Silvan (aiemmin niin järkkymättömän vakaaseen) turvallisuudentunteeseen on tullut selvä särö. Itkettää (salaa) itselläkin, vaikka tirpalle yrittää tietysti näyttää, että nyt eletään ihan kivaa normaalia arkea täällä omassa kodissa. Myös Joel on ihan rikki kun kuulee, miten paljon häntä päivien aikana täällä kaivataan.
*******
Onneksi tulossa on joulu, ja Joel otti välipäivät vieläpä palkatonta vapaata – yhteensä tulee taas kaksi viikkoa lomaa ja yhteistä aikaa. (jea!) Sen aikana ajattelimme pehmeästi opetella taas uudestaan siihen, että jompi kumpi vanhemmista voi olla välillä poissa. Toivottavasti myös jet lag tasoittuu muutamassa päivässä.
Onko kenelläkään muulla vastaavantyyppisiä kokemuksia arkeen paluusta? Vertaistuki ja hyvät neuvot ovat kovasti tarpeen!
PS. Se ”lapsen kanssa matkalla” -bloggauskin on kyllä tulossa. Kunhan ensin tästä paluusta selvitään.
1
Linka
18.12.2013 at 09:49Ei ole kuin sivusta nähty kokemus toistaiseksi, jossa iso kasa perhekuvia ja kuvia lapsesta vanhempien kanssa, sekä ”isinukke”, jota sai halia ja jolle sai puhua, auttoi pahimpaan isin töihinpaluupaniikkiin kesäloman jälkeen. Voimia! :)
Kristaliina
18.12.2013 at 16:05Kiitos! Tuo valokuvien katselu onkin varmasti hyvä idea! Nyt eka päivinä ei voitu edes soittaa isille (niin kuin monesti tehdään), kun mun puhelin hajosi reissulla… Mutta ehkä tosiaan valokuvat helpottaisivat! Tuo isinukke-ajatuskin on jotenkin tosi ihana <3
Miitu (Ei varmistettu)
18.12.2013 at 19:28Peukutus valokuville. Meillä oli vuosi sitten aivan tuhottoman vaikea nukutus. Itkusta ja rimpuilusta ei meinannu tulla loppua. Lopulta luovutin ja päästin lapsen vapaaksi. Juoksi saman tien ulko-ovea kohden, jolloin viimein tajusin, että isän peräänhän siinä itkettiin. Soitto isälle ja valokuvakansio eteen. Lapsi rauhoittui ja sai unenpäästä viimein kiinni. Isän kohtalo tais sitten vuorostaan olla itku silmässä.
Pääpointti tais olla siinä, että se lapsen tunnetila tuli tunnistettua ja toisaalta itse sain sanotetuksi sen, että isä rakastaa häntä, vaikkei juuri sillä hetkellä voi olla paikalla.
Miitu (Ei varmistettu)
18.12.2013 at 19:37Lisäys vielä tuohon omaan: ton episodin jälkeen laitettiin perhekuva eteiseen, jota käännyttiin heti katsomaan, kun heipat oli vilkutettu. Sai hyvin huomion ohjatuksi mukaviin asioihin ja muistutettua taas, että isä kuuluu perheeseen, vaikka välissä käykin töissä.
Eiköhän se teilläkin helpota, kun keksitte omat tavat auttaa Silvaa noissa erotilanteissa. Aika on myös hyvä, kun tutut rutiinit alkavat muistua mieliin.
Kristaliina
18.12.2013 at 19:40Oijoijoi, tuo perhekuva seinällä ois kyllä tosi hyvä juttu! Taidanpa lainata idean :)
Silkkitassu
18.12.2013 at 09:49Voi pikkuista! Paljon haleja sinne ja jaksamista! Saas nähdä miten meidän kohta kolme kuukautinen ottaa ensi kuussa minun paluun töihin ja päivällä poissaolon. Vähän jännittää jo valmiiksi. Entäs jos isin syli ei kelpaakaan vaan tulee tuollainen itkukohtaus?
Lotteriet
18.12.2013 at 09:56En osaa neuvoa, mutta voin antaa virtuaalitsemppiä! Äläkä syyttele itseäsi, kokemus opettaa. Jälkiviisaus on niin helppoa! Halaus koko reissuperheelle!
Vierailija (Ei varmistettu)
18.12.2013 at 09:57Onnellisia hetkiä ja onnellisia retkiä, haikeana voi lueskella miten ihanaa kun pääsee elämään noin ihania hetkiä ja että on isä joka osallistuu ja perhe-elämään täysipainoisesti… Itse saa vaan haaveilla moisesta.
Kristaliina
18.12.2013 at 10:20Se on kyllä totta, että näidenkin vaikeiden päivien takana on tavallaan rutkasti onnen hetkiä. Kiitos hyvästä muistutuksesta! Ja kyllä tämä varmasti pian ohi menee… Toivottavasti!
Dalmi
18.12.2013 at 10:17Meille saman laukaisi kahden päivän matka ihan vaan maalle ukin luo, kun isi jäikin kotiin tekemään töitä. Matka meni hyvin, mutta kotiinpaluun jälkeisenä maanantaina alkoi itkut. ”Itiiiii!” karjuttiin tunti sen jälkeen kun mies oli lähtenyt töihin ja pojasta on kuoriutunut päivisin puntissa roikkuva itkulainen ja yöitkeskelijä. Tutussa kyläpaikassa poika sai slaagin kun kerroin meneväni vessaan, kotona poika raahasi isänsä kenkiä kyynel silmässä olohuoneeseen ja sopersi ”itiä”. Illat menevät tiukasti joko isin sylissä tai ainakin kädestä koko ajan kiinni pitäen.
Eroahdistus -sitähän se. Matka vain sen sattui laukaisemaan. Kuuluu ikään, on normaalia ja jopa suotavaa 1,5-2 vuotiaana. (Vaihe! Vaihe!) :) Syliä ja rakkautta, ei siinä muuta tarvita.
Kristaliina
18.12.2013 at 16:08Tämä nyt ehkä kertoo sen, että vanhemmatkin on vielä aika jet lag -pihalla: mulla ei tullut ollenkaan mieleen, että kyse voi vaan olla ihan normaalista eroahdistusvaiheesta! Kiitos! Jotenkin heti helpotti tuo ajatus. Sitä oli vaan sellaisessa ”apua me ollaan aiheutettu lapselle trauma” -tilassa eikä tajunnut ajatella yhtään pidemmälle :) Joo, tosiaan – eroahdistusta varmasti. Yhdistettynä tietysti aikaerorasitukseen…
NaKri (Ei varmistettu)
18.12.2013 at 10:20Meillä oli kesäloman jälkeen ja nyt isäkuukauden jälkeen tuollaista :( kun isiä ei aamulla löytynytkään alkoi sydäntä riipivä huuto! Viikossa neiti taas tottui uuteen elämänrytmiin. Yritin alkuun täyttää päivät kaikella kivalla puuhastelulla ja missään nimessä ei voitu jäädä kotiin, vaan käytiin puistossa ja nähtiin ystäviä tosi ahkerasti. Kyllä se siitä helpottaa!! Äläkä turhaan soimaa itseäsi <3
Ihanaa on ollut lukea teidän reissusta! Kiitos!
Vierailija (Ei varmistettu)
18.12.2013 at 10:23Tsemppiä teille!
Tästä vinkistä ei nyt suoranaisesti ole apua teidän perheelle, mutta muille reissaaville ehkä:
Vuosi sitten, kun palattiin muutaman viikon Aasian lomalta 1-veen kanssa, niin pohjustettiin myös kotiin paluu huolella. Käytiin muun muassa heti paluupäivänä leikkimässä (ja ”tutustumassa”) päiväkodissa koko perheellä ja jutusteltiin, että tänne taas huomenna tullaan. Silloin kelpasi vain äidin syli, mutta seuraavana aamuna ei hoitajan mukaan ois uskonut, että tenava on ollut viikkoja poissa hoidosta. Jutut jatkui siitä mihin ne oli ennen reissua jäänyt. Jes!
Mutta ei mekään kaikkeen osattu varautua. Kentällä keskellä marraskuun räntää ja pakkasta tajuttiin, että lapsella ei oo yhtään talvivaatetta hommattuna. Paniikkiostoksille tie vie hyvinkin äkkiä.
Marsikka
18.12.2013 at 10:50Oi voi, kurjaa! Ei se reissusta kotiinpaluu itsellekään välttämättä niin herkkua ole niin saatika sitten kun toinen pieni kärsii muutoksista tuolla lailla… Onneksi reissu itsessään meni kuitenkin hyvin, ihanaa oli niitä postauksia lueskella ja saada vähän itsekin nautiskella. :)
Sähikäinen
18.12.2013 at 10:58Mekin tultiin viime viikon maanantaina kolmen viikon Thaimaan reissulta ja aikaero-ongelma oli kyllä aika paha melkein koko loppuviikon. Nyt rytmi on palannut, huh heijaa. Isi oli onneksi vielä melkein viikon kotona matkan jälkeen, joten saatiin koko porukka totutella arkeen yhdessä. Mutta eipä tarvinnut kauaa odotella, kun ensimmäinen matkanjälkeinen nuha+yskä yhytti taaperon! Tropiikki vaan taitaa sopia meille paremmin, siellä ei nääs ollut lapsella mitään terveysongelmia.
Vierailija (Ei varmistettu)
18.12.2013 at 11:38Meille myös takaisinpäin siirtymät 5-tunnin aikaerolla on olleet vaikeampia. Sinne mentäessä valorytmi tukee hyvin uni- ja valverytmiä, mutta tämä jatkuva pimeys on hankalaa. Lasten kellot siirtyi helposti noin puolet siitä aikaerosta, mutta paria tuntia aiempi herääminen ja iltojen väsymys jatkui pitkään, joululoma sen sitten jotenkin tasoitti kun marraskuussa tultiin reissusta (x2).
Ihan suotta murhedit säröä naperon turvallisuudentunteessa. Ihan tavalliselta eroahdistukseltahan tuo kuulostaa ja kääntyy lopulta siihen oivallukseen, että vanhempi poissaolosta huolimatta palaa aina takaisin. Se kokemus on tarpeellinen ja edessä joka tapauksessa ennen pitkää niinkin radikaalissa muodossa että molemmat vanhemmat ovat päivisin töissä. Teillä tuo toki on ehkä kaukaista, kun olet jäämässä uudelleen äitiyslomalle, mutta aikanaan koittaa sekin päivä ja se jos jokin on traumaattista, jos lapsi on sitä ennen jatkuvasti saanut olla jomman kumman vanhemman läheisyydessä.
Hemmuli (Ei varmistettu)
18.12.2013 at 12:45Voi kurjuus :(
Tuli sellainenkin vaihtoehto mieleen, että voisiko itkuisuuden syynä olla kuitenkin korvatulehdus tms.?
Kristaliina
18.12.2013 at 16:10Mä kans sitä jo silloin aamuyön tunteina ajattelin. Mutta sitten taas välillä tirppa on ihan pirteä ja iloinen… Tää päivä (päiväsaikaan) menikin muuten paljon kivemmin, kun Joel piti etäpäivää. Heti oli hyvätuulinen tirppana, kun koko porukka oli kasassa <3
Nyt yritetään sitten huolella pohjustaa, että huomenna isi menee taas töihin.
Celia
18.12.2013 at 12:47Me tultiin 1,5 viikkoa sitten myös reissulta Kiinasta. Vaikka matkalla uuteen aikaan siirtyminen oli helppoa, kotona meni rytmin tasaantumiseen noin viikko. Ja me ei tosiaankaan yritettykään kiriä takaisin koko kuutta tuntia, vaan reissussa mentiin kaikki myöhään nukkumaan ja nukuttiin aamuisin pitkään. Lisäksi tässä kävi sikäli enemmän kuin hyvin, että ennen reissua illat olivat venyneet ihan hirmuisen pitkiksi ja nukkumaanmenon kanssa saatiin tosissaan taistella, mutta matkan jälkeen saatiin ihanasti rytmi tasattua siihen, että yöunet alkavat taas kahdeksalta. Tämä on meille tärkeä juttu siksi, että Ellen aloittaa päivähoidon loppiaisen jälkeen, ja tämä uusi rytmi tukee päiväkodin ja uuden arjen rytmiä hyvin. Nyt kun saataisiin se vielä pysymään joululoman ajan :)
Kristaliina
18.12.2013 at 16:18Oi, tuollahan oli teille loppujen lopuksi ihan hyvät vaikutukset. Toivottavasti pysyy joulunakin!
Meilläkin on muuten nyt nukkumaanmeno aikaistunut (nyt yhdeksältä, aiemmin meni lähemmäs yhtätoista), mutta sitten taas toisaalta nuo viiden herätykset ei tietenkään ole kovin suotavia :)
laurafree
18.12.2013 at 12:57Me palattiin kuukauden Barcelonan keikalta kuukausi sitten. Aleksi oli vielä viikon kotona sen jälkeen, mutta silti isin töihinpaluu ja Suomeen-paluu olivat aivan karmea prosessi koko perheelle. Itkettiin kaikki vuorotellen. Jetlag ei siis ollut issue, kun oltiin Euroopassa, mutta näköjään silti aika raskaita hommia nää.
Ei ole mitään ohjeita/vinkkejä. Syökää paljon pizzaa ja menkää siitä, missä aita on matalin. :)
Kristaliina
18.12.2013 at 16:21Auts. Joo, pitsaa.
Liisa
18.12.2013 at 14:04Voi ei, ei ehkä pitäisi kertoa, mutta meillä reilun vuoden takaiselta Japanin-matkalta palatessa Ilon jet lag kesti yli viikon. Eli melkein yhtä kauan kuin itse reissu! :D Oi että, se aamuyöllä kello 4-5 herääminen oli upeaa… Mutta toki se silloin 8 kk ikäinen pötkö oli aivan eri tyyppi kuin vaikkapa tämä 1 v 9 kk (tänään!) heppu on. Ei sitä vauvaikäistä vaan voinut valvottaa illalla, se nukahti kun oli nukahtaakseen, joten unirytmin hilaaminen kesti pitempään.
Japanilaiseen aikaan Ilokin silloin mennessä hulahti ihan automaattisesti, koska matka oli pitkä ja unet rikkonaiset joten kun lopulta päästiin hotelliin illalla, uni tuli hyvin.
Kristaliina
18.12.2013 at 16:24Joo, noista syistä todennäköisesti meilläkin se sinne päin meno sujui niin kivuttomasti.
Nooh, onneksi tässä on enää kaksi päivää ennen kuin isilläkin alkaa taas loma. Ehkä sitten se pelkkä rytmiväsymys on helpompi, kun ei ole tuota massiivista isi-ikävää siinä päällä. Ehkä. Toivottavasti :)
Ikävöikö teillä Ilo kovasti isää silloin, kun isä on työmatkoilla – vai onko se niin tuttu rytmi, että se menee ihan luonnostaan?
Liisa
24.12.2013 at 14:35Mahtaako tämä kommentti enää tavoittaakaan… No, kirjoitan silti. :)
Koska Ilo ei puhu, on vähän vaikea sanoa ikävöikö hän isiä. Ei ainakaan vaikuta siltä, koska on oma hyväntuulinen itsensä, ei erityisesti vaali mitään isin tavaroita tms. Ja isin kotiinpaluun jälkeen heidän yhteiset jutut jatkuvat siitä mihin viimeksi jäätiin.
Nyt joulun aikaan isän ja pojan eroaika on kuitenkin paljon normaalia pitempi, lähdimme kahdestaan tänne pohjoiseen 20. pv ja mies tulee kolmen työreissun jälkeen perässä vasta vuoden vaihduttua. Yritän kyllä puhua isistä paljon ja katsellaan häntä kuvasta. Saa nähdä miten Ilo reagoi sitten kun mies palaa maisemiin.
Melina G. (Ei varmistettu)
18.12.2013 at 14:13Etukäteispsyykkaus!
Me tehdään se joka viikonloppu (isi menee huomenna töihin) ja aina ennen isän työmatkaa (isi on viisi yötä poissa). Ja sitten joka päivä lasketaan, montako yötä vielä. Myös illalla ennen hoitopäivää kerrataan, että huomenna on hoitopäivä, ja käydään läpi, mitä siellä tapahtuu päivän aikana.
On auttanut meillä!
Kristaliina
18.12.2013 at 16:15Joo, mekin ehdottomasti otetaan tästä opiksemme ja jatkossa pohjustetaan asioita vielä enemmän! Tosiaan siellä reissussa meille oli itsestäänselvää, että pohjustetaan tulevien päivien tapahtumia, pitkiä bussimatkoja jne. Mutta jotenkin se tänne kotiin tullessa ”herpaantui”, kun ei tajunnut, että tämäkin on iso muutos.
Hih juuri tällä hetkellä tuolla toisessa huoneessa Joel tirpan kanssa juttelee, että huomenna isi on sitten töissä ja tulee illalla kotiin :)
viona (Ei varmistettu)
18.12.2013 at 14:31Mites jos katselette isin töissä ollessa valokuvia sieltä lomalta ja muistelette ja juttelette siitä? Silva on kuitenkin niin pieni ja olitte reissussa niin pitkään, että siinä ajassa jo ehti tavallaan unohtua se normiarki. Ja se, ettei aikuiset sitä osannut ottaa huomioon on ihan inhimillista, eikä siihen jälkiviisaus auta, ensi kerralla sitten paluun pohjustaminenkin sujuu paremmin!
Kristaliina
18.12.2013 at 16:17Joo, toi on hyvä idea! Jonkin verran on harrastettukin sitä, että muistellaan kivoja hetkiä matkalta (tirppa muistaa ihmeen hyvin – esim. kun kyselin, että muistatko kun piirsit yhdessä sen tytön kanssa, tirppa vastasi että ”tytöllä oli kisupaita” :) ), mutta tosiaan nuo valokuvatkin voisi ottaa vielä käyttöön! Ja isin kuvat tietty myös :)
Juups (Ei varmistettu)
18.12.2013 at 14:32Meillä on samanikäinen napero kuin teillä. Meillä itketään ja etsitään isiä päivisin, vaikka mitään lomia ei ollakaan vietetty. Ihan tavalliseen tapaan on töissä, mutta nyt sitä yritetään selvästi prosessoida, etsitään isiä juurikin sängystä peittojen seasta ja katsellaan ikkunasta joko auto tulisi pihaan, hoetaan ”isi töissä”. Tätä ennen oli n. kuukauden mittainen ”äitikausi”, jolloin halusi vaan olla sylissä ja ei olisi saanut edes vessassa käydä, eikä isi kelvannut mihinkään. Nyt sitten vähän toisin päin, paitsi että minä kelpaan myös. Eroahdistusta siis, ja kuuluu ilmeisesti ikään. Teillä varmaankin vaan laukaisi tuo lomaltapaluu sen sitten. Ällös stressaa. :)
Kristaliina
18.12.2013 at 16:13Kiitos! Ja niin kuin tuolla aiemminkin kirjoitin, mulla ei tosiaan tullut mieleenkään, että kyse voisi olla normaalista eroahdistuksesta. Mutta niinpä tietysti! Tämä nyt vain sitten osui tällaiseen saumaan…
Vertaistuki <3 Toivottavasti pian helpottaa teillä ja meillä!
Arya80 (Ei varmistettu)
18.12.2013 at 21:42Hyvää vertaistukea olet saanut, mutta piti minunkin tulla kertomaan, että tuttua juttua meilläkin :) Viime keväänä olimme viikon verran yhdessä lomalla perheenä Coloradossa (Nurmilintu oli silloin varmaan suunnilleen teidän Silvan ikäinen), ja takaisin tullessa oli tytölle kova paikka, kun isi olikin taas töissä. Ja meillä sentään oli vain viikon reissusta kyse. Samaan syssyyn tuli muuten pian matkan jälkeen ihme ”miesvierastus”, eli ykskaks kaikki ennestään tututkin mieshenkilöt olivat pelottavia. Nyt puolen vuoden jälkeen se vaihe taitaa onneksi olla ohi mennyttä.
Teillä varmaan tuota hankaluutta lisäsi eroahdistuksen lisäksi jet lag. Toivottavasti pian jo helpottaa. Teillä on tosi terävä tyttö, ja onneksi sinä saat olla koko ajan paikalla. Ehkä auttaisi, jos Silva olisi hereillä sanomassa isille heiheit? Se on meillä ainakin tärkeä juttu, ja itku meinaa tulla edelleen, jos tyttö ei ole tarpeeksi monta kertaa päässyt antamaan ”halipusuja”. Mutta jos rytmi on kovin eri, ei sitä varmaankaan kannata lähteä muuttamaan. Entä voisiko isille soittaa skype-puhelun?
Tsemppiä, kohta teilläkin leikitään ”Silva menee töihin, halipusu! -leikkejä :D Näin ainakin meillä.
-mimmu- (Ei varmistettu)
18.12.2013 at 22:35Mitä väsyneempi lapsi on niin sitä itkuherkempi ja känkkäränkämpi hän on, ainakin näin on meillä ja viisaampien suusta myös kuultuna ;) toivotaan että tilanne helpottuu kun Silva saa taas rytminsä ja unensa takaisin!
Cpop
18.12.2013 at 23:24Voi ei! Tuntuu minustakin surkealta Silvan puolesta. Jaksamista kaikille, kyllä se siitä helpottaa, nyt pitää vaan jaksaa lasta tukea ja ”hyysätä” (:
Meillä ei ole ihan tuollaista tapausta ollut(lähellekkään), mutta yhdessä vaiheessa minun piti lähteä toiseen kaupunkiin asioimaan ja aamulla jäi napero itkemään (niisk) minun perääni ja kun tulin kotiin illemmalla niin selkeästi lasta hermostutti. Seuraava yö meni aikalailla harakoille ja aamulla lapsi juoksi koko ajan minun perässäni ja rupesi nyyhkyttämään jos erehdyinkään katoamaan näköpiiristä. Voi lapsia <3 Sellaista se eroahdistus on, kun lapsi ei vielä ymmärrä pitkää aikajanaa vaan elää siinä hetkessä mikä on ja kun ne vanhemmat on ne rakkaimmat!