Vanhemmuuden paineista – MLL:n terveiset

Pääsin eilen olemaan osana aivan mahtavaa keskustelutilaisuutta – teemana vanhemmuuden paineet.

Keskustelun jälkeen lähdin kohti kotia suunnilleen hypellen ja intoa puhkuen, mutta samalla myös jonkinlaista aiheähkyä potien. Koska keskustelu oli niii-iiiin hyvää; miksi-oi-miksi en saanut vaikka nauhalle ihan kaikkea, jotta voisin vaan sanasta sanaan välittää sen eteenpäin. Sain nimittäin keskustelusta itselleni irti aivan hurjan paljon: tukea ja tavallaan eräänlaista lohtua (eritysesti MLL:n vt. pääsihteerin sanoista), vertaistukea yleisestä keskustelusta (lähes kaikilla osallistujilla – edustivat mitä tahoa hyvänsä – oli omia lapsia) sekä uutta tutkimustietoa. Hitsi! Haluaisin, että kaikki saisivat kuulla nämä asiat!

Vannikkila heitti Instassa minulle Lapsen oikeuksien päivän kunniaksi #AnnaLapsesiPukeaSinut -haasteen. Tässä eiliseltä illalta meidän vaatemestariprinsessastylisti.

Keskustelutilaisuuden olivat kutsuneet koolle Piltti ja MLL. Tilaisuudessa julkistettiin heidän yhdessä teettämänsä tuore tutkimus vanhemmuuden paineista, ja lisäksi paikalla oli Turun yliopistolta ravitsemustutkija, joka esitteli lasten ravitsemukseen liittyviä tutkimustuloksia. Paikalla oli myös mediaa – ja minä. Minun rooliini oli toisaalta tavisäitinä kertoa omista kokemuksistani, ja toisaalta antaa ensikäden kommentteja vanhemmuuden paineista, niiden syntymisestä ja vertaistuen merkityksestä sosiaalisessa mediassa.

Ja kyllä: tunsin oloni todella etuoikeutetuksi. Oli niin mahtava olla tuolla paikalla. Ajattelin, että olen siellä vähän niin kuin edustamassa meitä kaikkia, jotka vuosien varrella olemme täällä blogissa jutelleet vanhemmuudesta. Ja toivottavasti pystyneet myös toimimaan vertaistukena toinen toisillemme <3

Pienempi stylisti ei halunnut osallistua pukemiseen, koska hänellä oli tärkeitä pingviinintyöntelyhommia.

Niin kuin huomaatte, tärkeitä aiheita noissa keskustelunaiheissa on paljon. Ja isoja aiheita. Pyöriskelin hetken sellaisessa ”apua mä haluan kertoa kaiken” -pyörteessä, mutta sitten kalenterista huomasin, että tänään 20.11. on kansainvälinen Lapsen oikeuksien päivä. Sen kunniaksi väitän, että juuri nyt paras mahdollinen aihe minulle on kirjoittaa tähän bloggaukseen MLL:n vt. pääsihteeri Milla Kalliomaan terveiset vanhemmuudesta. Hän puhui tilaisuudessa otsikolla ”Vanhempien suorituspaineet – some-ajan korostama ilmiö”.

Tämä MLL:n edustaja iski heti aloituksellaan suoraan asiaan. Hän kertoi, että miten nykyään on tyypillistä vähän vähähtellä meitä ”pullamössövanhempia” (mun termi – ei hänen). Että ”miksi nykyvanhemmat ei muka pärjää lasten kanssa”. Hän vastasi siihen: eivät vanhemmat ole pärjänneet yksin ennenkään. Ennen on ollut kirjaimellisesti se ”koko kylä hoitamassa”; on ollut isovanhempia ja tätejä ja setiä. Nyt vanhemmat saattavat asua satojen kilometrien päässä sukulaisistaan – ehkä toisella puolen maailmaa. Ei ole niitä turvaverkkoja, mitä ennen oli.

Että ei se ole mikään ”perustila”, että yksi vanhempi (usein äiti) yksin hoitaa lapsensa omassa kodissaan. Ei ihmekään, että se tuntuu raskaalta. MLL:n pääsihteerin tärkein neuvo olikin: ”ÄLÄ JÄÄ YKSIN”. Etsi seuraa ja vertaistukea.

Tutkimusdataa: Seitsemän kymmenestä pikkulapsen vanhemmasta kokee ainakin toisinaan riittämättömyyttä vanhempana. Puolet vastanneista koki, että tärkein keino helpottaa vanhemmuuden paineita on vertaistuen hakeminen muilta vanhemmilta.

Miksi sitten niitä paineita on? Siihen on varmasti paljon selityksiä – itse väitän, että tämä some-maailmakin antaa osansa. Somesta kun näkee, että jollain on hymyilevät lettipäät siisteissä merkkivaatteissa, vasta tehtyä luomuruokaa lautasella ja tunnelmallisesti ”kausivalaistu” putipuhdas design-koti valkoista hohtavana. Että hemmetti miksi meidän lapsilla on toissapäivän puurot hiuksissa ja neuvolakortti kroonisesti hukassa.

Ja puhumattakaan siitä, että ”oikeita valintoja” ei VOI tehdä. Koska aina joku on täysin eri mieltä – ja ne voimakkaimmin eri mieltä olevat ovat tietysti niitä äänekkäimpiä. Että pitää nukkua perhepedissä, mutta pitää opettaa lapsi nukahtamaan itse. Pitää imettää juuri oikea määrä juuri oikeaan aikaan eikä lopettaa liian aikaisin eikä herranjestas liian myöhään. Pitää hoitaa lasta kotona 3-vuotiaaksi, mutta hemmetti vie urasta ei saa luopua. Pitää olla omaa aikaa ja parisuhdeaikaa, mutta silti pitää vuorovaikuttaa lasten kanssa 24-7. Ja j*mankauta itse on sinun bataattisi soseutettava – muuten olet huono äiti, joka ei lapsiaankaan viitsi itse ruokkia.

Siinäpä sitä sitten rimpuilet matemaattisesti mahdottomien yhtälöiden äärellä…

Tutkimusdataa: Valtaosan mielestä on tärkeä päästä liikkumaan lapsen kanssa kodin ulkopuolelle (86 % vastaajista). Kahdeksan kymmenestä vanhemmasta kokee, että on täysin hyväksyttävää antaa lapselle valmista lastenruokaa (81 % vastaajista).

Some-paineet omaa pohdintaani – MLL:n Kalliomaa puolestaan totesi, että paineitahan tulee niistä asioista, jotka ovat itselle tärkeitä. Ennen vanhemmuuteen ei välttämättä keskitytty niin kuin nykyään. Lapset tulivat ”siinä sivussa”, ei välttämättä edes puhuttu kasvatuksesta. Se, että meidän sukupolvi pähkäilee loputtomasti, että ”mitenköhän tämä-ja-tämä asia kannattaa hoitaa” ei välttämättä kerro siitä, että olisimme avuttomia.  Tai että ajattelemme liikaa – niin kuin minulle on joskus sanottu. Vaan enemmänkin siitä, että koska pidämme asiaa niin tärkeänä, haluamme myös tehdä sen mahdollisimman hyvin.

Hitsi. Allekirjoitan tämän täysin. Itse mietin näitä kasvatusasioita juuri tämän takia. Pidän tärkeänä – tärkeimpänä asiana itselleni koskaan – että kun olen kaksi lasta tähän maailmaan saattanut, haluan antaa heille mahdollisimman hyvät eväät elämään. Luoda tasapainoisen, onnellisen elämän perustan. Niillä kyvyillä, mitä minulla on. Ei enemmällä eikä vähemmällä. Omana itsenäni äitinä ja vanhempana. Ei täydellisenä, mutta parhaani yrittäen minuna.

Kaksi ihmisen elämää, jotka ovat saaneet minusta alkunsa ja jotka minä haluan saatella hyvin eväin osaksi tätä maailmaa.

”ÄLÄ JÄÄ YKSIN” -ohjeen lisäksi Kalliomaalla oli toinen keskeinen sanoma: ”TEE SE, MIKÄ ON TÄRKEINTÄ”. Eli toisin sanoen: KARSI SUORITUKSISTA. Että jos (kun!) ei voi tehdä kaikkea, karsi epäolennaiset asiat pois. Nurkat saavat olla pölyisiä ja lastenruoka saa tulla purkista (kyllä: hän sanoi niin), kunhan keskittyy vuorovaikuttamiseen. Ja että lapselle on tärkeää se, että hän saa kokea tuottavansa iloa vanhemmilleen.

Voi <3 <3 <3

Tässä vaiheessa puhetta en voinut mitään – minulta pääsi spontaani ”JESH!”-tuuletus. Teki mieli itkeä ilosta. Mähän siis ajattelen noin; te kyllä tiedätte. Mutta kuulla se jonkun muun sanomana… Ja ikään kuin asiantuntijan suusta. Ja että se on ihan ok ja vieläpä jopa hyväksi lapselle…

Hitsi mä meinasin haljeta onnesta. Ajattelin, että j*mankauta mä taidan rakastaa tuota naista.

Tutkimusdataa: Paineista huolimatta vanhemmuus on suuren enemmistön mielestä ihanaa (92% vastaajista) ja lapset ovat tehneet heidän elämästään onnellisempaa (92 % vastaajista).

Vielä yhtenä asiana – ja myönnän tietysti poimineeni hyvästä puheenvuorosta ne eniten itseäni koskettaneet asiat – MLL:n Kalliomaa puhui ”lapsen parhaasta”. Sehän on ihana ajatus, mutta pahimmillaan myös lyömäase toisen vanhemman ratkaisujen arvostelemiseksi.  Hän korosti, että eri lapsille on hyväksi erilaiset asiat.

Ja miten sen sitten tietää: kuuntelemalla. Olemalla herkkänä sille, mitä juuri se oma lapsi omana yksilönään tarvitsee.

Se on se lapsen paras.

Ehkä tähän on hyvä päättää.

Hyvää Lapsen oikeuksien päivää kaikille lapsille ja vanhemmille! <3

PS. MLL:n sivuilla Lapsen oikeuksien päivästä täällä.

45