Se on valmis: revontulineule

Se on valmis! Oi rakkauteni, elämäntyöni!

(lue: kahden kuukauden neulomisprojekti)

Eli revontulineule lempiväreissäni – ja tällainen siitä tuli!

Tämähän oli siis ihkaensimmäinen kerta, kun ylipäänsä testaan kirjoneuleen neulomista. Peba edellä puuhun yea. Tutuksi tässä hommassa tuli mm. lankadominanssi, langan kuljetus, kirjoneulominen välillä tasona (eli myös nurjaa puolta – että mitenkäs sitä lankaa sitten kuljetetaan, haha) sekä muuta mukavaa rakettitiedettä ja ydinfysiikkaa.

Välillä meni totaalisesti yli hilseen, mikä hemmetin hihan keskisilmukka. Välillä purin ja välillä surin.

Matkalla kului monta kirjaa (luen ja neulon) ja enemmän iltadrinkkejä kuin tässä aion myöntää.

Näännyttävintä tässä neulontatyössä olivat ehdottomasti hihat. Tämä neule neulottiin siis pyöröpuikoilla sellaisena yhtenäisenä kokorinkulana helmasta kaulaan päin, ja tuossa rinnan kohdilla iski jo riemu, että tämähän on jo vaikka kuinka pitkällä. Mutta sitten pitikin ”aloittaa alusta” hihojen kanssa, nooooouh.

Mutta oi sitä riemua, kun molemmat hihat olivat valmiit ja ne sai yhdistää siihen keskusosioon. Siitä eteenpäin neulominen oli pelkkää iloa!

Päättely sen sijaan oli… aikamoista. Uhhuh. Testasin kyllä myös jotain tekniikka päätellä neuloessa, mutta siitä näytti jäävän ikävä kohouma tuohon keltaiseen osaan. Luovuin sitten siitä ajatuksesta ja jätin langanpäät parempia aikoja odottelemaan. Siinä lopun maraton-päättelyssä tulin kuitenkin (myöhässä) ajatelleeksi, että ehkäpä kirjoneuleosiossa sitä kohoumaa ei olisi tullutkaan näkyviin. Sen verran röpelöä on tuo pinta joka tapauksessa, haha.

Siitä päättelysuostakin kuitenkin selvisin.

Neuleohjeen pohjana käytin Novitan tätä ohjetta. Minusta ei ole (vielä?) kokonaisen neuleohjeen keksijäksi, joten olen aiemminkin tehnyt näin: etsinyt Novitalta tai Drops Designin sivuilta mallin, joka on riittävän lähellä tai jossa on joku juju, joka erityisesti miellyttää omaa silmää. Olen käyttänyt sitten sitä valmismallia pohjana, joka näyttää esimerkiksi kavennukset ja muut perusjutut – ja räätälöinyt sitten loput itse.

Tuossa Novitan mallissa kuviossa oli jotain minua selvästi miellyttävää – tosin huomasin myös heti asioita, joita halusin muuttaa – ja lisäksi kaulus oli sellainen kuin halusin, ei siis poolokaulus vaan tuollainen o-kaulus. Lisäksi olen jo aiemmin todennut nuo Novitan ohjeet tosi hyviksi ja luotettaviksi, ja niihin tarvittaviin tekniikoihin liittyviä video-ohjeita löytyy netistä mukavasti. Parin tunnin (oi kyllä) neuleohjeselailun jälkeen päädyin siis tuohon malliin, ja koko matkan ajan olin tosi tyytyväinen valintaan.

Langaksi halusin 100 % merinovillaa, ja merkin valitsin varmaan lopulta värien perusteella. Yritin myös katsella, että langan mitat vastaisivat neuleohjeessa käytettyä lankaa. Suurin osa neuletta (keltainen ja turkoosi) on Dropsin 100 % merinoa, ja muut värit ovat saman Dropsin Karismaa, Alpacaa ja Baby Merinoa. Kaikki siis sataprosenttista villaa. Lila, vihreä ja kirkas oranssi olivat ohuempaa lankaa kuin muut, ja ne neuloin luovasti (haha) tuplalangalla.

Mitä sitten muutin ohjeesta?

No ensinnäkin värit, tietysti. Lisäksi muokkasin kirjoneulekuviota minulle mieleisemmäksi. Se kävi näin tietokoneaikana ihan photoshopilla: Joel kopioi Novitan ”ruutupiirroksen” koneelle, ja siitä sitten fiksailimme kuviota mieleiseksi ja vaihtelimme värejä – samalla kavennuskohdat sun muut tekniset jutut pysyivät kuitenkin paikoillaan ja pystyin siis käyttämään sanallista neuleohjetta käsikirjanani.

Fiksauksen lopuksi printtasin räätälöidyn mallin ulos, täällä näkyy siitä vilaus.

Suht MacGyveriä!

Myös neuleen mallia muutin: halusin ihan ehdottomasti ”leggarikelpoisen”, pepun peittävän mallin. Tein siis neuleen paaaaaljon pidempänä kuin ohjeessa oli. Lisäksi halusin ylipitkät ruttuhihat, joten myös hihoja pidensin reippaasti.

Näin lopputulosta katsellessa sanoisin, että hihoista tuli ehkä ministi liiankin ylipitkät, sillä ne kiinnittyivät neuleessa yllättävän alas. Jos siis uusiksi tekisin, jättäisin hihat jopa viitisen senttiä lyhyemmäksi.

Mutta heh sanotaan nyt niin, että en todellakaan tee uusiksi, haha.

On ihanaa, kun tällainen iso projekti on valmis.

Samanaikaisesti se on erittäin tyhjää. Iltaisin en ole oikein keksinyt, mitä oikein käsilläni tekisin, kun pelkkä lukeminen tuntuu niin ontolta.

Mikään uusi inspiraatio ei ole kuitenkaan vielä iskenyt. Tässä kävi varmaan niin, että käytin kaikki paukut tähän: ne kaikkein mieleisimmät värit, kuviot ja malli. Neuloin ehkä koko sieluni tähän, niin jäänyt enää muuta annettavaa?

Tai jotain.

Kärsinkö mä nyt neulomiskrapulasta? Mikä lääkkeeksi?

Nojoo. Ehkä mä kestän yhden tai kaksi iltaa ilman neulomistyötäkin. Ehkä jopa kolme. Katsotaan, koska seuraava neulomishulluus iskee. Veikkauksia?

Ehkä joku ohut mutta lämmin kashmir tai mohair…?

 

PS. Kokonaan ensimmäinen neulomani aikuisten villapaita tämä muuten ei ole. Täällä se ensimmäinen luomus, Joelin villapaita ajalta ennen lapsia.

27