Kolmatta vauvaa ajatellessa mieli vaelteli kiireettömissä päivissä, jolloin pesäillään aamusta iltaan ihokontaktissa vauvan kanssa ja ajan kanssa tutustutaan uuteen ihmisenalkuun.
Niitä päiviä ei ole vielä koskaan tullut.
Tämäkin liittyy varmasti tähän kolmannen lapsen syndroomaan. Vauva on ihana ja sataprosenttisen tärkeä ja äärimmäsen rakas – mutta samaan aikaan perheessä eletään myös kahden muun yhtä äärimmäisrakkaan lapsen kesälomaa. Olen koko ajan priorisoinut hyvin korkealle sen, että koululaisilla on ihananhuippu kesäloma. Me ollaan siis käyty vaikkapa Lintsillä, uimarantaretkillä ja viimeksi eilen mustikassa. Oikeastaan joka päivälle on ollut pientä tekemistä; helpoimmillaan tietysti lasten omia kaverimeininkejä.
Toisessa ääripäässä kun voisi jopa iskeä sellainen ”tuli vauva ja pilasi kaiken” -fiilis; se nyt toki on aika kaukaa haettu, mutta silti. Mulle on ollut jotenkin tärkeää, että koululaisilla on ollut hyvä fiilis kesälomasta ja jää kokonaisuutena kaunis muisto siitä ihanasta kesästä, kun pikkusisko tuli perheeseen. Vauvanpaijaaminen ja jätskikiskalla käyminen suloisessa tasapainossa.
Niin lapsilla kuin aikuisillakin.
Mutta täydellistä vauvapesimistä tähän elämään ei ole siis vielä mahtunut. Heh ei kyllä mahtunut (muistaakseni) toisen lapsen kanssakaan, kun oli kaksi pientä lasta yhtä aikaa hoidettavana. Ehkä se hattarainen iholla pesiminen on niitä esikoisvauvan etuja.
Sitä paitsi nyt kolmannen vauvan kanssa sitä rauhaisaa sylittelyä kuitenkin on massiivisesti enemmän kuin silloin, kun oli kaksi pientä lasta. Kyllähän tämä vauva kuitenkin helposti saa monen tunnin sylipäikkäreitä. Heh koko perheen onni on, että hän ei elämän äänistä ainakaan toistaiseksi hätkähdä vaan nukkuaposottaa kaikenlaisessa perusmelskeessä.
Ja – ääk, en halua sanoa sitä edes ääneen – viikon päästä alkaa toki isojen lasten koulu, sitten ajankäyttö taas merkittävästi muuttuu. Ehkä me pesitään sitten! Ja ehkäpä syksyn ja talven aikaan on jotenkin ”helpompi” jäädä ihan vaan kotiin. Kesällä auringon paistaessa kun tulee sellainen fiilis, että Suomen lyhyessä kesässä ei me nyt tänne sisälle jäädä kykkimään.
Haha, pakko kertoa vähän ei ollenkaan tähän liittyen.
Meinasin vähän aikaa sitten pokkana kirjoittaa yhteen meiliin, että ”lasten koulu alkaa sitten 11.8. ja sen jälkeen olen sitten paremmin työpöydän äärellä”.
Ehhehe. Tai sitten en ole. Unohdin yhden vauvan, kappas mulla on tässä sellainenkin hoidettavana.
42
Teitsi
4.8.2022 at 18:36Olipa onni, että saitte selvästikin ”helpon” vauvan. Ei relfuksia, allergiaa, itkuisuutta, koliikkia. Muuten olisi saattanut kesästä tulla vähän erilainen. Että nyt jos siellä moni itkuisen esikoisen äiti miettii, että hyvä jos kykenee oman tukkansa kampaamaan, saati että tarjoaisi kivaa kesätekemistä kahdelle muulle lapselle, niin ei hätää, sekin on ihan tavallista. Aika harva vauva menee ”siinä sivussa” ja moni vie äidin (ja isän) voimat ja huomion 101%. Vauvoja on moneen junaan 😊
krista
4.8.2022 at 19:45No todellakin! Mähän olen tästä kirjoittanutkin, että välillä on vaikea uskoa, että tällainenkin vauva meille saatiin. Ja sit pelkää, että tää vaihe menee ohi :D Meillähän on ollut myös hyvin erilaisia vauva-aikoja, joskus moneen kuukauteen tuskin päästiin ovesta ulos… Vauvat tosiaan voivat olla temperamentiltaan tosi erilaisia, saman perheen sisälläkin. Kaikki yhtä rakkaita ❤️
Ani
5.8.2022 at 08:45Tää on mulle jotenkin vaikea pala, meillä isosiskot on 3 ja 5 v. ja he jouivat kyllä luopumaan monista kesäretkistä joita olisi tehty jos vauvaa ei olisi ollut. Pikkusisko syntyi kesän alussa ja refluksin ja muiden haasteiden takia ei ole ollut helppoa eikä vauva todellakaan ole mennyt siinä sivussa. Onneksi isommilla on kuitenkin seuraa toisistaan ja kotona on saatu aikaiseksi todella ihania leikkejä. Itseäni vaan harmittaa mistä kaikesta jäävät paitsi, mutta toisaalta ainakaan 3-vuotias ei sitä itse edes tiedosta.
Ihanaa että te ootte päässeet liikkumaan ja
tekemään ❤️ kouluikäiset kuitenkin tajuaa jo paremmin mitä jäisi väliin (toki teidän tytöt vaikuttaa niin ihanan empaattisilta että ymmärtävät jos/kun vauvan takia joutuvat jostain luopumaan) 😊
krista
5.8.2022 at 10:52Vauvathan tulevat maailmaan just sellaisina kuin ovat – ymmärrän hyvin harmituksen ja kokisin itse samaa, mutta varmasti siinä pitää vaan ajatella, että tilanteen mukaan on elettävä ja ensi kesä on varmasti erilainen <3 Voisi kuvitella, että teillä sen verran pienemmät isosiskot, että eivät edes hoksaa sellaista "menetystä" vielä. Ja tosiaan vauvan temperamentti ja muut haasteet ovat sellaisia, että niihin ei voi vanhempi vaikuttaa; ei meilläkään tosiaan yhden aiemman lapsen temperamentin kanssa oltaisi menty yhtään mihinkään :D Mutta nyt sattui tällainen vauva, joku Instassa käytti sanaa "joustava" ja se onkin ehkä parempi sana kuin "helppo".
-
Jos jollain on voimakastahtoinen ja ns. suuritarpeinen vauva tällä hetkellä, niin pakko vielä painottaa, että ainakin meidän tapauksessa sellaisesta(kin) ihmistaimesta kasvoi IHANA suurella sydämellä tunteva koululainen. Empaattinen, oikeudenmukainen, edelleen voimakkaasti tunteva (paljon rakkautta ja haleja) ja kerrassaan mahtava tyyppi. Kaikissa temperamenteissa on vahvuutensa <3
-
Ja joo, meillä tytöt ymmärtää tosi hyvin, että kaikkia asioita ei tehdä samalla tavalla kuin ennen ja ottavat tosi hyvin vauvaa (ja vanhempia, jotka ovat välillä kiinni vauvan hoidossa) huomioon. Onni ja etu on sekin tässä <3
-
Ihanaa vauva-aikaa teillekin refluksista ja muista haasteista huolimatta! <3 Voin vaan sanoa, että SE HELPOTTAA, jos on hankalaa. Tämä on tällainen just koululaisten kanssa todettu juttu: miten nopeasti sitten kaikki hankalatkin vaiheet (meillä esimerkiksi 2,5 vuoden valvominen, nooouh) menivätkin loppujen lopuksi <3
EmiliaLl
5.8.2022 at 11:43Ihana postaus ja hyvää keskustelua! Mun tyttö syntyi vuosi sitten kesäkuussa ja oli hyvin itkuinen ja suuritarpeinen koliikki-refluksivauva. Nyt reilun vuoden iässä hän on super aurinkoinen ja tyytyväinen ja hyvin nukkuva iloinen taapero. Eli nopeasti voi asiat muuttua helpommaksi vaikka olisikin suuritarpeinen vauva🥰
Veema
5.8.2022 at 16:39Meidän nuorempi lapsi syntyi aikoinaan samalla viikolla, kun siskollaan alkoi ensimmäinen luokka koulussa 🙈 synnytys oli vaikea, vauva joutui vuorokaudeksi teholle ja yhteensä olimme sairaalassa viisi päivää. Samana päivänä, kun päästiin kotiin, oli ekaluokkalaisten vanhempainilta. Päätettiin, että se on niin tärkeä, että mies menee sinne. Siinä sitä sitten oltiin yksin kotona vähän kipeänä synnytyksestä (jossa mm. menetin verta runsaasti) imemään opettelevan vauvan ja ikävöineen ekaluokkalaisen kanssa. Sanotaanko, että kerralla tajusin, mitä tarkoittaa vanhemman tunne riittämättömyydestä. Oli hieman erilainen koulun alku kuin olisin toivonut…
No nyt esikoinen menossa kuudennelle ja juteltiin kesällä traumoista. Hän ei enää edes muistanut koko koulun alkua ikävänä tunteena! Ns. traumat koski ihan muita asioita, esim mustikassa ötököitä 😄 Eli yllättävän paljon ne lapset unohtaa, kun kivoja yhteisiä hetkiä on tullut paljon sen jälkeen. Onneksi näin.
Ja onneksi siis teillä on ollut ihana kesä ja ihana kolmas, omanlaisensa vauva ❤️
Lilah
6.8.2022 at 09:53Mä muistan meidän kaikki vauvat helppoina, vaikka kolmosen vauva-ajan kuvat ja somepäivitykset kertoo koliikista, jossa vauva oli kaiket illat kantorepussa ja sisarukset kulki kuulosuojaimissa. Mut sen ajan kun ei huutanut, vauva oli yhtä hymyä. Näin jälkikäteen muistan haastavimmat hetket toisaalla ja varmaan nekin muistot vielä kultaantuu kun lapset kasvaa.
Pire
7.8.2022 at 21:58Meillä myös kolmas vauva oli viime kesänä syntyessään ns. Helppo vauva. Kulki mukana missä muutkin ja nukkui ja söi. 4kk iässä oli jopa vaihe jolloin nukkui 12h yöunia! Ajattelin silloin, että voiko tämmönen olla mahdollista!? Nooh, vauveli on nyt 1v ja aivan mahdoton tahto taapero päälleen heittäytymis raivareineen, yöhuutoineen ja napanuora on kasvanut takaisin äitiin kiinni :’D
Karina
8.8.2022 at 20:08Meillä kuopuksen (meillä on kaksi lasta) kanssa pesiminen onnistui kun isosisko, silloin 3vee, mennä viipotti isänsä kanssa milloin missäkin ja minä istuin kotona sohvalla imettämässä vauvaa. Se sopi silloin meille ja iskäkin sai kyllä oman aikansa pienen kanssa toki. Täytyy tietenkin mainita että meidän kuopus oli samanlainen tapaus kun teidän nykyinen kuopus, joka vaan nukkui ja söi eli vaivoilta säästyttiin (helppo alatiesynnytyskin) ja pärjäsin oikein hyvin yksinäni ne ajat kun muut olivat poissa. Taisi mies käydä 3vn kanssa anoppilassakin viikonloppua viettämässä ihan keskenään.
Mutta sinänsä hassusti aika kyllä kultaa muistot – muistelin nyt (kun sukuun on syntynyt vauva jonka kanssa vietimme mökkeilemässä kolme päivää tänä kesänä ja joka huusi kaiket yöt…) että omat vauvat nukkuivat niin hienosti yönsä, mutta kun lueskelin äsken mun päiväkirjamerkintöjä kyseiseltä ajalta, niin se oli täynnä juttuja kuinka vauva herätti tunnin välein ja oli kamalaa :D :D :D (tottakai se tuntuu kamalalta siinä hetkessä, eikä uutta äitiä lohduta yhtään isojen lasten tätiäidit jotka neuvoo että kyllä se siitä – mutta jotenkin ihmeellisesti siitä selviää)
Mahtavaa että teille on nyt siunaantunut tällainen helpompi tapaus :)