Kaikki alkoi oikeastaan jo meidän ruokalaulusta. Esikoinen oli silloin taaperoinen.
Jostain sieltä väsyneen äitipään henkilökohtaisesta maailmanpaskimmastajukeboksista ilmaantui pieni itsekeksitty taputuslaulu siihen hetkeen, kun vauva oli saanut soseruokailunsa päätökseen. Se pullahti ulos vieläpä jollain vanhan Nooan arkki -lastenlaulun sävelellä. Missäköhän aivokuoren sopukassa olin sitäkin melodiaa säilyttänyt…?
Joka tapauksessa: sitä taputusleikkilaulua aloin spontaanisti toistaa aina esikoisen ruokailun päätteeksi, ja samaa jatkettiin keskimmäisen lapsen kanssa. Hämärähkö idea silloin oli kai jotenkin sellainen, että taapero oppii siten ilmaisemaan, koska ruokailu on valmis. Val-mis, val-mis?
Eli siis taputetaan käsiä yhteen: onko VAL-taputus MIS-taputus?
Ja kyllä, hyvin pian meidän silloiset vauvantaaperoiset oppivat itsekin taputtamaan käsiään merkiksi, että nyt tää syöminen alkaisi riittää.
Nyt kolmannen kanssa olemme tehneet ihan täysin samaa – Nooan arkin sävel kaivettiin taas esiin sieltä hippocampukselta. Tämän ruokailulaulun riemu toistuu tälle vauvelille vielä tuhatkertaisena, kun siihen säntäävät isosiskotkin mukaan laulamaan ja taputtamaan. Miten kivaa! Meitsi saa aplodit!
No. Tämä jatkuu vielä. Vauvelin ollessa noin yhdeksän kuukauden ikäinen olimme automatkalla, jossa hänelle jossain vaiheessa alkoi jo riittää se turvakaukalossa istuminen. Takapenkiltä alkoi kuulua tyytymätöntä kitinää, vaikka Teletapitkin olivat jo volyymikaakossa.
”Äiti, tää vauva kitisee ja katsoo Teletappeja, mutta silti se samalla taputtaa käsiään.”, takapenkiltä raportoitiin.
”Se on varmaan tyytymätön, mutta tykkää silti Teletapeista, kun se taputt…”
Eiku hetkinen, het-ki-nen!
Taputtaa? Valmis? VALMIS! Hän siis tietysti viestittää, että nyt hei alkaisi riittää: olen valmis tästä kaikkeen istumiseen!
Mindblown. Hän kommunikoi.
Okei okei kyllähän vauva kommunikoi ihan vastasyntyneestä asti, mutta tarkoitan siis jotenkin tällaisella opitulla kommunikointi”kielellä”! (en tiedä, mitä oikeasti tarkoitan – nukuin huonosti viime yön)
Ja sitten se sana putkahti mieleeni, olenhan mä tästä kuullut, tämä on just sitä: vauvanviittomat!
Hän viittoo: anna se naksu!
Tästä havainnosta innostuneena googlailin sitten vähän (okei tosi vähän, en jaksanut hurahdusperehtyä) vauvanviittomia ja katsoin muutaman videonkin. Harppoen. Tämähän kuulostaa meille sopivalta. Päätimme ottaa koko perheen voimin käyttöön muutamia yhteisiä viittomia ja toistaa niitä vauvalle päivittäisten toimien yhteydessä.
Osan merkeistä poimin ihan niiltä videoilta, osa vähän niin kuin sovellettiin lennosta itse meidän kannalta mukaviksi. Lue: en enää muistanut, mitä siinä videolla oli, joten keksin itse.
Ajattelimme, että ensin kannattaa varmaan valita ihan muutama, ja sitten niitä lisätään, jos halutaan ja jaksetaan. Listalla oli alkuun muitakin, mutta aika nopeasti ensimmäisiksi keskeisiksi viittomiksi nousivat meillä nämä:
- valmis (myös: hyvä) – kätten taputus kaksi kertaa
- syödään – sormet suun eteen ja syöntiliike
- lisää – toinen käsi kämmen ylöspäin, toisella kädellä naputetaan siihen sormenpäillä
- haluan – rinnan taputus
- en halua – käden viuhtaisu rinnalta pois
- tutti – huulten taputus
- nukkumaan – kädet yhteen poskelle ja pään kallistus
- hei hei – perinteinen vilkutus
…ja nämähän toimivat! Ainakin syömiseen liittyvät viittomat vauvantaapero vaikuttaa jo tunnistavan, ja valmis/hyvä-viittomaa ja vilkutusta käyttää itsekin.
Niin – se kaikkein tutuin vauvanviittoma taitaa olla juuri tuo vilkutus. Sitähän on varmasti käytety kautta aikojen, eli vauvanviitottu ihan jokapäiväisenä tavallisena kommunikaationa. Myös aikuisten kesken!
Ja jokapäiväisiä aikuisten viittomia ovat tietysti myös kyllä-nyökyttely ja ei-pudistelu.
Tavallaan jos vauvanviittomien ajatus tuntuu kaukaiselta ja ”ai niinku TÄLLAISTAKIN pitäis nyt tehdä kaiken muun härdellin keskellä” -angstittavalta (niin musta tuntui, kun joskus ajat sitten siitä ensimmäistä kertaa kuulin), niin ehkä sitä kannattaakin ajatella sellaisena ihan tavallisena kommunikaationa. Ihan niin kuin vilkutus tai kyllä tai ei. Niiden lisäksi vaan muutama muukin vastaava käyttöön, jos haluaa.
Että tavallaan taas irti siitä termin mukanaan tuomasta taakasta – vähän niin kuin perhepeti (vain vieressä nukkumista), vessahätäviestintä (vain sitä, että käyttää vauvaa potalla tai pöntöllä) tai sormiruokailu (no se on syömistä). Myös vauvanviittomat voivat olla sellaista ihan tavallista.
Hah siis näin mä tykkään ajatella, koska itse saan paineet kaikista ”pitäis pitäis” -rutiineista. Kun taas sellaisia kivoja itsekeksittyjä kikakolmosniksejä toteutan mielelläni.
Okei. Nyt vauva kädet-yhteen-poskille-ja-pään-kallistus. Siispä äiti ottaa kahvia toinen-käsi-kämmen-ylöspäin-toisella-kädellä-naputetaan.
Ehkä pitäisi keksiä vielä viittomat blogipostauksen kirjoittamiselle ja kolmannelle kupille kahvia.
Onko teillä käytetty vauvanviittomia? Mitkä on olleet teillä keskeisiä viittomia?
25
LeenaK
9.5.2023 at 19:36No meillä ei aikuiset käyttäneet viittomia, mutta lapset ennen puhumaan oppimistaan ovat viittoneet. Yksi taputti poskeaan kun halusi nukkumaan, toisella sormen liike tarkoitti ’missä on’ tai ’etsitään’ (lelut oli yleensä hukassa sohvan alla, jos ne piti ottaa pois harjalla, sormen liike ja ’zzzz’ tarkoitti kärpänen. En muista olikohan muitakin mutta oli aika jännä huomata että lapsilla valmius viittomiseen ja kommunikointiin oli olemassa jo ennen puheen kehittymistä!
krista
9.5.2023 at 20:44No vau! Tuo oli tosiaan meilläkin sellainen vau-elämys, tosin vain tuon taputuksen suhteen (se, kun hän viestitti sitä, että jo riittää tää istuminen). Tää on kyllä tosi kiinnostava havainto!
Elpana
9.5.2023 at 20:39Meillä tukiviittomia käyttään eniten 11v autistipoika, koska ei osaa puhua. Lisää oli meillä ensimmäinen viittoma ja jäätelö heti perään toinen suosikki. Suositus instagrammista käsipuhe-tili, siellä helppoja ensiviittomia vauvan kanssa käytettäväksi.
krista
9.5.2023 at 20:45Joo mä niiltä videoilta katsoinkin, että just vaikka jos puhe kehittyy hitaasti, nämä voivat olla ekstrahyödyllisiä <3 Hei kiitos Insta-vinkistä, mäpä menen seuraamaan!
Leena
9.5.2023 at 22:06Meillä ruokailun päätteeksi otin tavaksi sanoa kiit-ti samalla taputtaen 2 kertaa pöytään. Tämän molemmat oppineet melkeen heti ja tosi hyödyllistä ku vauvat on pystyny ilmaisemaan kylläisyyden pöytään taputtamalla! Vältytty tuputtamiselta ja turhautumiselta. Toinen omaksu kerrasta ”missä?” – viittoman eli kämmenet ylöspäin ja olkapäät korviin. Etittiin jotain lelua ja tein ton eleen ku ei millään meinannut löytyä ja sitte seuraavaks ku jotain oli hukassa ni pienellä kämmenet ylhäällä kysyvä ilme naamalla :D nyökkäykset ja pään pudistukset edelleen kovassa käytössä vaikka osaa jo sanoa joo ja ei :)
krista
11.5.2023 at 09:56Haa mulla oli sama tausta-ajatus siitä, että välttyisi tuputtamiselta sen jälkeen, kun vauva on mielestään valmis – ja loputtoman pitkiltä ruokailuilta myös. Ja on kyllä toiminut!
–
Toi ”missä” on kans hyvä!
9veen ja 5veen äiti
10.5.2023 at 10:45Pienemmän kanssa tukiviitottiin taaperoiässä, kun puhe tuli niin hitaasti. Kansalaisopiston tukiviittomakurssi oli mahtava – myös siinä mielessä, että toi tälle kotiäidille aikuisia kontakteja viikkoon lisää, haha. Lapsi selvästi nautti, kun löytyi yhteinen kieli, vaikka sanat vielä olivat hukassa, sillä asiaa hänellä oli paljon. Eniten ehkä käytössä oli muutama tavallinen ruokiin liittyvä, vaatekappaleita ja arjen toimia. Jonkinlaisen kansionkin askartelin papunetin kuvista – vierekkäin sana ja sen kuva, sekä siihen liittyvä viittoma.
krista
11.5.2023 at 09:59Oi ihana ajatus (ja hyvä pointti muutenkin) tosiaan se, että kommunikointi on tosi palkitsevaa lapsellekin. Eli vaikka puhe ei vielä löytyisi, on kerrottavaa silti olemassa <3
-
Mäkin katselin tuota Papunetiä. En ole koskaan sinne mennyt syvemmin, mutta vaikutta hyödylliseltä materiaalipankilta!
Vyyhti
16.5.2023 at 20:10Kommunikointi vauvan kanssa on ihan parasta! Esikoisen kanssa ei jotenkin lähtenyt vauhtiin, mutta tämän toisen kanssa kyllä. Meillä on opeteltu tukiviittomia ehkä 6 kk iästä varsinkin Käsipuheen videoista ja nyttemmin myös Yle Areenasta löytyvistä Laula Susannan kanssa -videoista (joita vauva rakastaa), lämmin suositus Teletappien vaihtoehdoksi.
Pikkuinen on menossa päiväkotiin vuoden ikäisenä, joten olemme tarkoituksella opetelleet viralliset tukiviittomat, että muutkin voivat sitten toivottavasti helpommin kommunikoida hänen kanssaan. Tosin ihan ensimmäinen itse keksitty ”viittoma” hänellä oli jalan koputus potalla, mikä siis tarkoitti ”valmis”. Meillä käytössä ainakin nämä: valmis, kiitos, syödä, juoda, maito, vessa, pissa, kakka, pukea, ulos, väsynyt, nukkua.