Oletko koskaan luovuttanut verta?

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Veripalvelun ja Indieplacen kanssa.

Tässäpä aika yllättävä luku: vain 5 % suomalaisista käy luovuttamassa verta.

Verta ei voi korvata lääkkeillä, ja koko Suomen verihuolto on riippuvainen vapaaehtoisista luovuttajista. Joka vuosi 50 000 potilasta saa verivalmistetta, jolla kirjaimellisesti pelastetaan henkiä. Vapaaehtoisia verenluovuttajia tarvitaan ihan joka päivä, sillä veri ei säily kauan.

Tänä syksynä minäkin vih-doin-kin liityin tähän viiden prosentin porukkaan. Ja todellakin toivon, että niin tekee mahdollisimman moni muukin, jotta prosentti olisi jotain ihan muuta kuin tuo minimaalinen viisi.

Tuo verenluovuttajien prosentin pienuus yllätti minut eniten ehkä siksi, koska mä veikkaan, että varmasti lähes jokainen suomalainen tietää ja ymmärtää veren luovuttamisen tärkeyden. Mutta sitten se perinteinen: se toimeen ryhtyminen!

Itse kuuluin juuri tähän pitäis-pitäis-porukkaan, vuosikausia! Joskus ennen lapsia olin jo kerran ihan menossa, mutta sitten tajusin, että siihen aikaan painoni (pitää olla yli 50 kg) ei riittänyt. No (heh) sitä rajoitetta mulla ei ole kyllä ole ollut enää vuosikausiin!

Eli nyt viime vuosina, raskauksien ja imetysten jälkeen, se on ollut minulla vain ja ainoastaan siitä aikaansaamisesta kiinni. Ja siitä, että uusi asia jännitti. Että mihin mennään, mitä siellä tapahtuu, ja niin edelleen. Uuteen juttuun on kuitenkin aina vähän vaikea ryhtyä.

No, itse tajusin nyt sitten tänä syksynä, että eihän sinne yksin tarvitse mennä. Niinpä huhuilin Facebookissa, että kuka lähtisi mun verenluovutuskaveriksi – ja kappas, ihan kymmenissä sekunneissa löytyi useita potentiaalisia seuralaisia! Osa ensikertalaisia niin kuin minä, ja osa jo konkariluovuttajia. Jesh! Ja kun verenluovutustreffit oli sovittu sellaisen kaverin kanssa, jonka kanssa aikataulut loksahtivat yksiin, se ei sitten enää ollutkaan pelkällä pitäis-pitäis -tasolla.

Sitten sitä oikesti oltiin menossa jo!

Todella moni asia yllätti, ja kaikki positiivisesti.

Ensinnäkin Helsingissä on kaksi vakituista verenluovutuspaikkaa, toinen Sanomatalolla ja toinen Kivihaassa. Ja Espoon puolella on Iso Omenassa myös. Lisäksi on paljon verenluovutustilaisuuksia esimerkiksi Itiksessä ja Sellossa, ja ympäri Suomen tietysti!

Ja ai että, miten näppärästi kävi tuo Sanomatalolla käyminen! Sinä päivänä mulla oli sopivasti kaupungilla aamulla työtapaaminen, ja sen jälkeen oltiin tosiaan sovittu tuttavan kanssa verenluovutustreffit siihen Sanomatalon toiseen kerrokseen. Ilmoittautuminen (ajokortti tai passi tarvitaan mukaan), ja sitten vaan viihtyisään aulatilaan täyttämään kyselylomaketta ja nauttimaan tarjoiluista.

Kyllä, todellakin tarjoiluista!

Olin kyllä kuullutkin, että verenluovuttajille on tarjolla pientä purtavaa – mutta silti sen laajuus pääsi yllättämään! Mehuja, myslejä, hedelmiä, täytettyjä leipiä (myös vegaanisia), tietenkin kahvia… No vau! Ja ajatushan tässä on tietysti se, että kenellekään ei tulisi huono olo; etenkin verenluovutuksen jälkeen on tärkeä huolehtia nesteytyksestä ja ravinnosta.

Aula/kahvilatilan yhteydessä oli muuten myös pieni leikkipaikka. Eli tänne voi tulla myös lasten kanssa (tällaisten vähän isompien ainakin), ja he voivat leikkiä sillä aikaa, kun aikuinen on verta luovuttamassa.

Kyselylomakkeessa selvitettiin monipuolisesti verenluovuttajan terveydentilaa ja muita asioita (esimerkiksi matkusteluun liittyviä), jotka voisivat tulla verenluovutuksen esteeksi. Itseäni alkoi yhtäkkiä jännittää edellisiltana juodut kaksi pientä siideriä, kun oltiin just valvottu ja katsottu leffaa – äääh, mitä jos ne ovat esteenä verenluovutukselle…? Miten en tajunnut, olisin hyvin voinut jättää ne juomatta! Vähän jo etukäteisnolotti, että mitä jos mut suljetaan sen perusteella pois ja pitää tulla sitten toiste uusiksi…

Nooh. Seuraavaksi vuoronumerolla käymään mittauttamassa hemoglobiini (siitä kirjoitin aiemmin täällä) ja samalla Veripalvelun työntekijän kanssa käymään huolella läpi selvityslomake. Noloillen selitin ne eiliset leffasiiderini.

Ja kyllä – niinpä vaan minut todettiin sopivaksi verenluovuttajaksi! Jahuu!

Tai siis: nyt vasta alkoikin sitten jännittää. ”Eeeeeeei jännitä”, sanoin, ja jännitin.

Mutta jännitys oli ihan turhaa. Selvästikin koko homma oli suunniteltu niin, että verenluovutus olisi mahdollisimman miellyttävää. Veripalvelun työntekijä oli tosi kiva ja pehmeäotteinen, ja korosti että jos olisi tullut vaikka huono olo, homman olisi voinut lopettaa milloin vaan.

Muistaakseni ihmettelin jotain telkkarista näkynyttä tuntematonta tv-sarjaa samalla, kun luovuttamani veri valui sinne pusseihin. Ja hupsis, varsinainen luovutushetki oli reilussa kymmenessä minuutissa ohi. Hetken aikaa siinä vielä pötköteltiin ja hörpittiin mehua. Ja sitten vielä takaisin siihen aulatilaan istumaan hetkeksi, syömään ja juomaan eli energiaa tankkailemaan.

Veripalvelun työntekijä kertoi, että tällä luovutuskerralla olen nyt päässyt auttamaan kolmea ihmistä – ja itse asiassa, kun tultiin yhdessä kaverin kanssa, autettiin yhteensä kuutta ihmistä. Luovutettu veri siis jaetaan punasoluiksi, verihiutaleiksi ja plasmaksi, ja niistä tehtyjä verivalmisteita tietysti sitten käytetään eri potilaiden erilaisiin tarpeisiin.

Päällimmäisin tuntemus koko hommasta oli vaan ihan älyttömän hyvä mieli. Se, että vihdoinkin minäkin olen luovuttanut verta – ja olen aivan täysin-täysin sataprosenttisen varma, että teen sen uudestaan vielä monta kertaa! Nyt kun tiedän, millaista se on, ei ole enää sitä jännityskynnystä ylitettävänä! Nyt tuonne voi ihan mennä vaan.

Ja olin siitä jotenkin niin iloinen, että tuo koko prosessi oli vaan niin… no, miellyttävä on se sana, joka mulla on tässä koko ajan mielessä. Lämmin mukava tunnelma.

Jännitin etukäteen vähän, että tuleeko verenluovutuksesta jotain heikotusta. Vähän ehkä tulikin (vai oliko se jännityksestä johtuvaa kuvitelmaa?), mutta ei mitenkään pahasti. Heti samana päivänä verenluovutuksen jälkeen ei kannata lähteä saunomaan tai kovasti liikuntaa harrastamaan. Itsekin jätin tietysti jumpan väliin siltä päivältä ja itse asiassa myös parilta päivältä sen jälkeen, koska omat zumbani ovat niin maksimisykehullunrankkoja. Ei ollut vielä sellainen olo, että olisi ollut (henkisesti?) valmis äärirajarasittamaan itseänsä pariin päivään. Sitten olo palautui normaaliksi.

Hedelmällisessä iässä olevat naiset saavat muuten verenluovutuksesta mukaansa rautakuurin; sellaisen sain minäkin ja jopa muistin melkein kaiken syödä.

Täällä on varmaan kuulolla paljon vakkariverenluovuttajia, huutakaa HEP, jos olette jo nyt tätä (parasta!) viittä prosenttia! Mutta onko kuulolla myös sellaisia, jotka ovat vastavuoroisesti saaneet jossain yhteydessä luovutettua verta? Kertokaa ihmeessä tarinanne! Ehkäpä se voi innostaa jonkun uuden ihmisen verta luovuttamaan…?

Ja hei siitä olen varma, että täällä on myös meitä ”sit joskus pitäis kyllä” -ihmisiä. Haastan teidät kaikki aktivoitumaan NYT! Kuulemma tämä loka-marraskuun aika on vähän sellaista, että luovuttajia tulee muita kuukausia vähemmän; ehkä tämä saapuva pimeys lannistaa meidät suomalaiset…? Flunssakaudetkin ehkä vaikuttavat, kun kipeänä ei tietenkään voi luovuttaa verta. Mutta just nyt(kin) meitä luovuttajia tarvitaan! Joka ikinen päivä (myös syksyn pimeydessä siis) tarvitaan 800 vapaaehtoista luovuttajaa, jotta verivarastot pysyvät riittävällä tasolla.

Suosittelen myös etenkin ensikertalaisille ihan valtavan paljon tuota kaveritreffihommaa!

Huutakaa tekin HEP, jotka ette ole ennen käyneet mutta nyt aiotte mennä!

Tämä on kyllä taas sellaista konkreettista ja ihan valtavan tärkeää auttamista. Tosiaan kolmea ihmistä voi päästä auttamaan jo sillä yhdellä verenluovutuskerralla – esimerkiksi yksi osuus voi mennä syöpähoidossa olevalle ihmiselle, toinen onnettumuuden uhrille. Verta tarvitaan myös mm. keskosten hoitoon, leikkauksiin, anemian hoitoon ja synnytyksissä verta menettäneille.

Kuka vaan meistä – tai kenen vaan meistä lapsi – voi olla joskus siinä tilanteessa, että tarvitsee luovutettua verta! Silloin on ihan valtavan tärkeää, että sitä todellakin on saatavilla, kiitos vapaaehtoisten verenluovuttajien!

Luovutetun veren turvallisuus (sekä potilaalle että luovuttajalle) tarkistetaan tietysti aina. Itse tein sovinkoluovuttajaksi.fi -sivustolta testin ennen kuin menin luovuttamaan. Lisäksi auttavassa numerossa 0800 0 5801 sairaanhoitajat vastaavat kaikkiin kysymyksiin. Sinne kannattaa ehdottomasti soittaa, jos jokin asia mietityttää! Ja lisäksi tosiaan ihan siinä verenluovutustilanteessa tarkistetaan hemoglobiini (sitä ei tarvitse tietää etukäteen) ja käydään läpi tarkka terveysselvitys. Verenluovuttajan täytyy olla totta kai terve ja tuntea olonsa hyväksi.

Ruksitin tuohon täyttämääni kaavakkeeseen sellaisen kohdan, että minulle tulee nyt kännykkään aina kutsuja verenluovutuksiin silloin, kun omaa veriryhmää tarvitaan. Ja muutenkin voi ja kannattaa tietysti mennä; itse menen ehdottomasti kaveritreffimielellä toistekin. Veripalvelun sivulta voi tarkkailla, että koska oman veriryhmän verta erityisesti tarvitaan.

Voisiko sinusta tulla verenluovuttaja – tai oletko jo?

Täällä siis se hyvä testi, kannattaa käydä tekemässä! Ja sitten vaan verenluovutuskaveritreffejä sopimaan!

Kaupallinen yhteistyö: Veripalvelu ja Indieplace