Täältä sängynpohjalta käsin aika on suhteellisen venyvä käsite – niinpä tässä ihan pokkana sössin lusikkani soppaan puheenaiheesta, joka näköjään on käynnistynyt jo lähes viikko sitten…
Nojoo, eli minähän oikeasti siis heräsin tähän ruokakeskusteluaiheeseen vasta eilen illalla Fitness Fuhrerin bloggauksen luettuani. Olin kyllä huomannut Toimituksen päivän kysymyksen aiheesta, mutta alkuperäisen Jätä mullekin -blogin jutun menin lukemaan tosiaan vasta eilen illalla.
Ja aihe jäi kyllä nyt sen verran pyörimään omaankin mieleeni, että en ehkä nyt voi olla bloggaamatta tästä samasta aiheesta, vaikka olinkin ajatellut tälle päivälle jotain ihan muuta…
*******
Jos haluatte lukea ihan älyttömän hyvin kirjoitetun ja argumentoidun tekstin ruoasta, lukekaa ihmeessä tuo Fitness Fuhrerin teksti – oon niii-iiin samaa mieltä tyyliin kaikesta. Siksipä minun ei tietysti kannata kirjoittaa samaa asiaa uudestaan. Mutta silti halusin lisätä keitokseen (hihi miten mä en pysty pysymään erossa näistä ruokatermeistä) vielä yhden, mun mielestä tosi-tosi tärkeän sanan, joka mulle nousi mieleen päällimmäiseksi siitä alkuperäisestä keskustelunavauksesta: arvot.
*******
Näin ihan suoraan sanottuna: mun mielestä keskustelunavauksessa (aiheesta kuin aiheesta) mennään rankasti metsään, jos kirjoittaja ottaa lähtökohdaksi omat arvonsa ja olettaa, että niiden tulee olla kaikille muillekin standardi – ja sen jälkeen alkaa arvostella muita ihmisiä siitä, että he eivät noudata kirjoittajan omia arvoja.
Otetaanpa kärjistetty esimerkki: kaksi ihanaa seuraamaani blogia Onnenpäivä ja juuri tuo Fitness Fuhrer. Treenipainotteisia blogeja molemmat. Mitä jos jompi kumpi, A. Sinivaara tai Fffifi, kirjoittaisivat blogiinsa tekstin, jossa kertoisivat tuijottavansa bussipysäkillä seistessään toisten ihmisten vyötärömakkaroita ja argumentoisivat kauhisteluaan näin (suoraan poimittuna Jätä mullekin -blogin alkuperäisestä kirjoituksesta):
”Mielestäni olen oikeutettu arvostelemaan muita, sillä arvostelen jatkuvasti itseäni ja omia valintojani.”
Kuinka moni vetäisi herneen nenäänsä? Minä ainakin :)
Nooh, en usko, että kummallekaan treenibloggaajalle tulisi mieleenkään kirjoittaa näin. Päin vastoin – kun täällä Lilyssä joku tuskailee jenkkakahvojaan, nämä kaksi ihanaa tuntuvat olevan usein lohduttamassa, tsemppaamassa ja kannustamassa.
On ihan eri asia näyttää omaa, positiivista esimerkkiä (ja sitä kautta inspiroida muita) kuin arvostella toisten tekemiä valintoja.
*******
Niin siitä ruoasta.
Puhdas, eettinen ja hyvistä raaka-aineista tehty ruoka on oikein hyvä arvo sinänsä. Mutta kaikkien ihmisten elämässä se ei nouse tärkeimpien asioiden top-viitoseen tai edes kymppiin. Sekö oikeuttaa arvosteluun? Mikä arvo sen arvostelijan top-listalta on sitten tipahtanut pois, kun se ruoka sinne kärkeen mahtuu – pitääkö sitten aloittaa vasta-arvostelu siitä aiheesta? Ei. Koska eihän se sellainen mihinkään johda.
Minä olen niitä ihmisiä, joille ruoka ei ole niin kovin tärkeää. Okei pidän hyvästä ruoasta ja haluan syödä terveellisesti (ja mielestäni syönkin) ja olen niii-iiiin onnellinen, että Joel tekee meille (mun mielestä) aivan huippuherkullista ruokaa; usein puolivalmisteista itse soveltaen ja jatkaen. Mutta ruoka ei kuitenkaan nouse prioriteettilistallani niin tärkeäksi, että olisin valmis itse käyttämään sen valmistamiseen aikaa ja vaivaa, saatikka että lähtisin ympäri kaupunkia tuoreita raaka-aineita metsästämään.
En pääse nyt alakertaan tarkistamaan, mutta veikkaan, että meidän jääkaapistamme löytyy juuri tälläkin hetkellä nuo kaikki alkuperäisessä Jätä mulle -blogin tekstissä paheksutut kamalat-kamalat ruoat: ”iso paketillinen X-trajuustoa, leipää, pullo Rainbow-cokista, suklaalevy, kaksi banaania, litra rasvatonta maitoa ja mansikkajogurttia, sekä paketti nakkeja.” Tai no melkein: cola on meillä Cokista ja suklaa on viime jouluna lahjaksi saatu, avaamaton konvehtirasia. Eikä nakkejakaan taida olla jääkaapissa, mutta luultavasti pakasteessa on. Että hyi hyi meitä, ollaanpas me… …mitä? Moukkia? Tietämättömiä? Ylipainoisia? Köyhiä? Juntteja? Sivistymättömiä? En todellakaan tiedä, mitä kirjoittaja haki takaa.
*******
Myös White Trash Diseasen Nata on näköjään kirjoittanut pari päivää sitten tästä aiheesta. Natan kirjoitus ei muuten ärsyttänyt yhtään – ero taas sama: Nata kertoo itsestään eikä arvostele muita. Kirjoituksesta ihanien kuvien lisäksi jäi päällimmäiseksi mieleen se, että Nata kirjoitti käytäneensä viime kuussa yhteensä 975 euroa ruokaan kotona ja ravintoloissa. Yhdeltä hengeltä siis.
Ensimmäisenä tekisi tietysti mieli älähtää, että meillä ei olisi ikinä varaa tuollaiseen. Mutta hetkinen – olisiko?
Kyse on edelleen niistä arvoista, elämänvalinnoista.
Jos me Joelin kanssa olisimme esimerkiksi juuri nyt lapseton pariskunta, joka olisi muuttanut yhteen Joelin Kampin-kaksioon tai minun Punavuoren-kaksiooni… Tekisimme molemmat töissä pitkää päivää, emmekä tekisi kuukauden mittaisia Aasian-reissuja… Jos olisimme tehneet sellaiset valinnat elämässämme, kyllähän meillä luultavasti olisi varaa.
Mutta teimme erilaiset valinnat sen perusteella, mitkä asiat meille tuntuvat tärkeiltä.
Se, että työssäkäyvä nuori aikuinen käyttää ruokaan kuukaudessa itse ansaitsemiaan rahoja lähes tonnin ja nauttii siitä täysin siemauksin, on erittäin ok. Hyvä, Nata!
Minä taas olen erilainen. Minäkin olin jossain vaiheessa työssäkäyvä nuori sinkkuaikuinen, mutta silti söin vain työpaikalounaan ja keitin illalla ne Mama’s-nuudelit. Koska minä olen minä – ja ruoka ei silloinkaan ollut prioriteettilistani kärjessä. Ne rahat, jotka jollain toisella menevät hyvään ruokaan, menivät minulla matkusteluun ja opintovapaatilille säästöön. No, opintovapaata ei koskaan tullut. Sen sijaan tuli tämä elämänvaihe, ja ne säästötilin säästöt ovat osaltaan olleet mahdollistamassa meidän nykyistä elämäämme juuri näin.
Ja sekin on erittäin ok.
Olenko edelleen junttimoukkaylipainoinensivistymätön, kun minulla on jääkaapissani Xtra-juustoa (josta tykkään)?
*******
Apua, tämä teksti on jo hurjan pitkä, mutta pakko jatkaa vielä – sori avautuminen…
Alkuperäisen bloggauksen keskustelussa nimimerkki Kotiäiti kertoi (hyvin positiiviseen sävyyn) heidän ruokavalinnoistaan ja päätti kommenttinsa lausahdukseen:
”Laittaisinko alle 2 vuotiaan lapseni tarhaan sen takia, että menisin töihin jotta saisin ostaa kaupasta ”parempia” elintarvikkeita, luomua ja lähiruokaa?”
Kommentti sai paljon tykkäyksiä (minultakin), mutta myös jonkin verran kritiikkiä. Kommentti näköjään nostettiin esiin myös Natan bloggauksen kommenteissa – joku kirjoitti näin, alkuperäistä bloggausta kehuen:
”Mutta huhheijaa mitä ihmisiä ja kommentteja! Tykkäsin erityisesti ’kotiäiti’ tyypin kommentista ja kohdasta ”Laittaisinko alle 2 vuotiaan lapseni tarhaan sen takia, että menisin töihin jotta saisin ostaa kaupasta ”parempia” elintarvikkeita, luomua ja lähiruokaa?” Miksi et laittaisi?! O.o”
Öööö – koska kyseessä on arvovalinta?
Kun kerran Kotiäidin elämässä lapsen hoitaminen kotona on tärkeämpi arvo kuin ”paremmat” elintarvikkeet, eikö ole aivan hemmetin hienoa, että heillä on päätetty toimia (ja pystytty toimimaan) omien arvojen mukaisesti juuri näin? Ja samaan hengenvetoon siis lisäys, että lapsen hoitoonlaittaminen ei tietenkään ole sen huonompi ratkaisu – jokaisesssa perheessä toimitaan sen oman tilanteen mukaisesti parhaalla mahdollisella tavalla.
Ja taas tänne puutalon elämään tuotuna: meillä säästetään (mm.) ruokalaskusta ja myös monesta muusta asiasta, jotta jompi kumpi vanhemmista voisi olla kotona nyt lapsen/lasten ollessa pieniä ja yritetään suunnitella elämää niin, että perheellä olisi mahdollisimman paljon yhteistä vapaa-aikaa ja myös mahdollisuutta toteuttaa itseään muutenkin kuin palkkatyössä. Totta kai tällaiset valinnat tehdään aina joidenkin muiden valintojen kustannuksella. Tällä hetkellä meillä pidetään maaliskuun menoista tiukkaa exceliä, jotta nähdään, että mihin se raha menee ja mistä voidaan vielä säästää. Jotta pääsemme toteuttamaan niitä omia unelmiamme.
Nämä ovat meidän arvojamme, jotka meille ovat tärkeämpiä kuin se juustomerkki.
*******
Mä todella toivon, että meidän peräämme siellä Prisman kassajonossa ei osu ihminen, joka kauhistuneena tuijottaa ostoshihnalle nostamiamme ruokia ja tekee arvionsa meistä ihmisinä sen perustella.
Tai tarkemmin ajateltuna. Ihan sama, vaikka osuukin ja tekeekin.
Tajusin juuri, että asiahan on huomattavasti enemmän sen ihmisen ongelma kuin meidän. Me olemme tyytyväisiä näin.
Emmi Nuorgam
18.3.2014 at 11:21Hyvä kirjoitus, juuri samaa mä mietin itsekin, vaikka olenkin sieltä toisesta ääripäästä, jossa ruokaan menee järjetön määrä aikaa ja rahaa: se on meidän arvovalinta, mutta ei mun tulisi mieleenikään arvostella jotakuta muuta sen vuoksi, että sillä on erilaiset valinnat.
Tai valehtelen – varmaan vaikka vielä viisi vuotta sitten olisi. Silloin kakskymppisenä, kun on kaikessa oikeassa ja kaikki muut ovat väärässä. Onneksi niiden aikojen ohi on jo päästy ja varsinkin lapsien myötä on alkanut ymmärtää, ettei kaikkien tarvitse elää ja tehdä samalla tavalla, eikä elämä ole niin mustavalkoista kuin silloin joskus ajatteli. Hah, olisiko tässä käynyt siis niin, että lapset ja ikä ihan oikeasti opettaisi ihmisille jotakin.. :)
Kristaliina
18.3.2014 at 11:31Hih mulla oli tuohon bloggaukseen vielä yksi sivujuonne tulossa tuohon elämänvaihe-kohtaan (missä kerroin itsestäni, että en sinkkunakaan panostanut ruokaan, vaikka taloudellinen mahdollisuus olisi ehkä ollut). Ja se oli sellainen, että lapsen saaminenkaan ei tarkoita automaattisesti sitä, että hyvän ruoan arvo häviää niiltä, jotka sitä ovat aikaisemminkin arvostaneet. Hyvästä ruoasta nauttimista voi selvästi myös jatkaa – ja että hyvinä esimerkkeinä sinä ja TommiK.
Mutta sitten katsoin, että apua tämä on niin pitkä teksti, että en voi sanoa kaikkea. Mutta sanoinpa sitten nyt :)
Joo, mä oon kans ollut paljon mustavalkoisempi ennen. Varmasti joissain kysymyksissä rasittavuuteen asti, pakko myöntää. Hih oikeastaan aika helpottavaa, että ei tarvitse olla ”totuutta huutelemassa” enää missään vaan tajuaa (ja hyväksyy) ihmisten erilaisuuden :)
Maiju* (Ei varmistettu)
18.3.2014 at 11:30Niinpä. Oon seurannut samaa keskustelua mm. Natan kirjoituksesta ja voin vain olla samaa mieltä, teidän molempien kanssa.
Mulle ei oo koskaan tuottanut ongelmaa säästää ruuassa ja käyttää ne rahat muuhun. Välillä ne on mennyt uusiin kenkiin ja joskus koirien ruokaan, joskus niillä on ostettu ystävälle lahja ”ihan vaan koska se näytti siltä, että sen kuuluu päästä ystäväni kotiin.” Valintoja, valintoja :)
Ja ei. Mua ei kiinnosta katsoa mitä muiden korista löytyy kaupassa :D
Mindeka
18.3.2014 at 11:32Aamen. Mä olen seuranut tätä keskustelua (tai lähinnä sen älytöntä paisumista) alusta lähtien, mutta en ole kommentoinut, koska ajattelin, ettei argumenttini toisi alkuperäiseen tai muihinkaan keskusteluihin uutta näkökulmaa, koska tavallaan jokaisen mielipiteet tästä asiasta ovat oikeita. Ymmärrätkö, mitä tarkoitan? Jokaisella henkilöllä ja perheellä on syynsä, miksi ruokakorissa on mitä on. Kuka ihme muuten olettaa, että korissa tai kärryssä on kaikki, mitä ko. päivän ateriaan käytetään? Jos nakkeja on syöty lapsuudessammekin ja edelleen olemme hengissä, niin voi-herra-mun-jee, jos joku siitä järkyttyy, että me muuten syömme nakkeja edelleenkin, silloin tällöin. Jär-kyt-tä-vää.
Me syödään, mitä me syödään ja se ei kyllä taatusti huononna kenenkään muun elämänlaatua -Paitsi ehkä järkyttämällä takanamme tulevaa kassajonossa.
Kirjoitit siis ajatukseni tähän täysin, joten taas vaikenen, ja jään odottamaan ruokakassi-gaten paisumista entisestään ;)
Silkkitassu
18.3.2014 at 11:33Thumbs up!
Vierailija (Ei varmistettu)
18.3.2014 at 11:40Jostain syystä mulla tuli mieleen, että tämäkin on osaltaan kilpailua, halua olla parempi kuin muut. Olemme mieheni kanssa naureskelleet omassa naapurustossa havaittavaan kilpavarusteluun. Huvittavin esimerkki: yksi asukas vaihtoi muovisen postilaatikon hienoon metalliseen lukittavaan. Kohta kaksi muuta seurasi perässä. Nyt neljän laatikon rivissä on kolme hienoa ja meidän muovinen punainen, vähän rikkinäinen. Mies vitsaili, ettei varmaan voida asua enää tällä tiellä. :D Oikeasti laitamme vaan nekin sataset johonkin muuhun. Jos olemme pidempään poissa, ystävä käy tyhjentämässä postit, eikä lukkoa tarvita – täällä maalla.
Raleigh (Ei varmistettu)
18.3.2014 at 11:58Hyvä ruoka lapsiperheessä… Mulla on penskoja kolme; yks joka syö mitä vaan, yks joka maistaa kyllä kaikkea ja sit se yks, joka eläis pelkällä spagetilla ja jauhelihakastikkeella ja nirsoilee kaikesta muusta. Lisäks vielä ruoka-allergikko ja laktoosi-intolerantikko. Yritä siinä sitten tehdä joka päivä koko perheen mielestä hyvää ruokaa. Meillä pidetään kyllä tarkkaa kirjaa, paljonko kuukaudessa menee ruokaan. 700e on meidän 5 henkisen perheen budjetti kuukaudessa ja siihen sisältyy myös naperon vaipat ja satunnaiset saunalonkerot.
Mä kattelen ihmisten ostoskärryjä kaupassa. Mä aina mietin että mitähän ruokaa noilla tänään syödään, kun meillä on taas sitä samaa keittoa/kiusausta/kastiketta. Ja poden myös välillä huonoa omatuntoa kun ei vaan jaksa laittaa ruokaa. Mutta let’s face it, lapset on vaan riemuissaan niistä pikaruoka-päivistä kun äiti on voinut huonosti ja päivälliseksi onkin hamppareita. Eikä ne ainakaan kuole nälkään, vaikka välillä oliskin ravintoarvoissa ja ruuan maussa parantamisen varaa.
Mammara
18.3.2014 at 12:01Mä en oo ees lukenut noita linkkaamiasi juttuja (paitsi just nyt menin nopeesti selaamaan sen Jätä mullekin -postauksen), saatika kuullut tästä sopasta, mutta liketin heti tätä, koska mä vihaan, siis vihaan, mustavalkoisuutta. Hyvin kirjoitettu!
Eräs tyttö muuten (ex-fb-kaverini, joka poisti minut kavereista, koska kommentoin hänen päivitystään) haukkui Facebookissa jotain ”maapallon kokoista” tyttöä joka oli ostanut sipsejä ja suklaata kaupassa, ja kummeksui, miksi se sillai tekee, vaikka ”mahtui vain sivuttain kaupan ovesta ulos”. Ja sitten kuulemma ”katsotaan laihdutusohjelmia ja hurrataan kun nämä tapaukset ei paina enää kuin 110kg”. Kommentoin, tietysti vittuuntuneena ja pöyristyneenä hänen törkeydestään ivalliseen sävyyn, että eikö ole hyvä, että sullakin on joku mitä arvostella – voit näin sinäkin olla Parempi Ihminen. Okei, no munkaan kommentti ei ollut kovin rakentava, asiaan olisi voinut kommentoida fiksummin ja keskustelevammin, mutta olin vaan niin näreissäni, että joku (eli monet, päivityksen tykkäyksistä päätellen) todella kokeva oikeudekseen a) arvostella muita b) olla käsittämättömän törkeitä c) haukkua julkisesti ja kiusata jotain ihmistä. Ja kun tämä paremmuuskulttuuri ei ole pienen ihmisjoukon juttu – koko ajan jengi arvostelee tuolla toisiaan, ja varsinkin, jos olet ylipainoinen, olet kaikkien vapaata riistaa. Mua harmittaa se ja tunnen oloni voimattomaksi sen törkeyden edessä.
Mahdoton Nainen
18.3.2014 at 14:48Kiitos tästä kommentista, se pelasti mun päivän. Oot ihana.
karoliin (Ei varmistettu)
18.3.2014 at 12:07Aamen. Tässä oli kaikki, mitä mun mielestä aiemmasta (mielenkiintoisesta) keskustelusta vielä puuttui, mutta jota en olisi itse näin hyvin osannut muotoilla.
Kiitos!
Kristaliina
18.3.2014 at 15:29Joo, mä kans tuohon Emmin kommentin alle ehdin kirjoitella, että itsellänikin (joskus hyvin voimakas) mustavalkoisuus on kyllä vuosien myötä karissut… Mutta sitten toisaalta täällä puutalobabylandiankin tontilla on keskusteluissa (ja ihan vakkarikommentoijisssa) tosi-tosi monenikäistä porukkaa eikä se ikä tunnu näkyvän kommenttien/mielipiteiden ”laadussa”; tunnen olevani keskustelussa ihan samalla tasolla itseäni nuorempien tai isoäiti-ikäisten kanssa… Ainakaan en jotenkin huomaa sitä eroa tässä näin kirjoitellessa.
Mutta voi apua, toivottavasti en ollut alkuperäisbloggausta kohtaan liian kriittinen – yritin olla aika pehmeä :) Toimituksen suosittelema blogi se kuitenkin on niin kuin Puutalobabykin; ja samoin mun mielestä puheenaiheena tämä ruokajuttu on kyllä hyvä ja ajatuksiaherättävä (plus nykytrendeissä jotenkin niin pinnalla), siksi tästä aiheesta itsekin jatkoin :)
FFFifi
18.3.2014 at 18:32Sivuhuomiona se, että vaikka se kirjoittajan ikä munkin mielestä selitti paljon (aika ikävää sanoa näin, mutta silti), mun mielestä sellainen kirjoitat höpöjä koska olet nuori -ajattelu ja kiinnostavan keskustelun sivuuttaminen silllä varjolla on vähän hölmöä ja myös aliarvioivaa.
Hankala selittää, mutta yritän siis sanoa jotakin sellaista, että mun mielestä asiasta voi keskustella vaikka itse ajattelisi, että toinen laukoo vähän mitä sattuu ikänsä tai kokemattomuutensa takia. Siinä saattaa itsekin huomata, että ajattelee höpöjä ikänsä tai kokemuksensa takia tai niistä riippumatta :)
FFFifi
18.3.2014 at 19:20Jep. Mulle tämä kommentointi täällä on osa Lilyharrastusta bloggaamisen lisäksi, niin itse ehkä tulee keskusteltua turhan ”vakavissaan”. Alkuperäisjutussa mua häiritsi ihan tosissaan, että aloittaja ei osallistu keskusteluun koska mä ja monet muut olisivat nimenomaan halunneet jakaa ajatuksia ja jatkaa juttua siitä.
Jotenkin sitä on itse niin sisällä tässä kulttuurissa paitsi harrastuksen myös töiden takia, niin on se vaikea ajatella, että toinen voi vaan postata jonkun mieleen tulleen ajatuksen ilman, että kokisi sen olevan mikään avaus.
Musta tuntuu, että tossa oli osana myös se, että nämä kaksi bloggaajaahan ovat antaneet itsestään hyvin pätevän kuvan. Siisti ulkoasu, oikeinkirjoitus ja reseptit antavat asiantuntevan vaikutelman eikä sellaista, että joku tässä nyt heittelee jotain juttuja mitä mieleen tuli. Ja jos tällaiselta fiksun oloiselta taholta tulee postaus, joka on helposti tulkittavissa muiden arvosteluksi, sitä kritisoidaan helpommin kuin jotain sinnepäistä räimäisyä.
Kristaliina
18.3.2014 at 20:09Joo, ja ”pojathan” on siis (tai ainakin toinen heistä, jonka käsittääkseni tosi suosittua Tämän kylän homopoika -blogia olen aiemmin seurannut; toista heistä en ”tunne” entuudestaan) tosi-tosi kokeneita bloggaajia – blogannut tuplasti pidempään kuin esim. minä :)
http://blogbook.fi/tamankylanhomopoika/
FFFifi
18.3.2014 at 23:50Enpäs tiennytkään :O Sitten tuo vastaamattomuus on musta vielä oudompaa.
hanne_tasteofhoney
18.3.2014 at 22:15Tämä on jo varmaan toisen keskustelun aihe, mutta tuo mustavalkoisuus ei välttämättä ole pelkästään ikä- vaan myös elämäntilannekysymys. (Arvostelijoita varmasti toki löytyy kaikista ikäryhmistä, nuorista ja vanhoista, sinkuista ja perheellisistä, you name it.) Itse vaan vierastan tuota ikäkorttia, koska nuorella ihmiselläkin voi joskus olla paljon enemmän elämänkokemusta kuin päälle päin näyttää. :)
Lähinnä mietin vaan sitä, mitä Emmi tuossa taisi jo sanoakin, että lasten myötä omat jyrkät asenteet ja mielipiteet saattavat tasoittua. Ihan omalta kohdalta voin sanoa 24-vuotiaana kahden lapsen äitinä, että vaikka ikää ei mittarissa olekaan huikean paljon, omat arvoni ovat välillä aika kaukana ikäisteni sinkkuopiskelijoiden (tai miksei vanhempienkin perheettömien) ajattelutavoista. Se ei missään tapauksessa estä minua olemasta ystävä heidän kanssaan, mutta tällaisia huomioita on tullut tehtyä. Oma teoriani on se, että vanhemmuuden myötä joutuu väkisinkin astumaan ulos sieltä ”minäminä” -ajattelusta ja laittamaan jonkun toisen ihmisen tarpeet omien edelle. Se tuo kummasti perspektiiviä elämään, samoin kokemukset näistä Sanumariankin kuvailemista vanhemmuusdebateista – asioita kun voi tehdä niin monella tavalla.
kao kao
18.3.2014 at 12:22Voi Krista ihana kirjoitus! Juuri noita arvoja ihmisten omia valintojahan tämä elämä on täynnä. Ja sillä minä ainakin saan uusista ihmisistä enemmän irti, kun avarakatseisesti tutustun heidän ajatusmaailmaan, enkä vain lynkkaa sitä suoraan omien arvojeni perusteella…
salla-maaria (Ei varmistettu)
18.3.2014 at 12:26Minäkin olen seurannut tämän keskustelun paisumista, ja jäin vaan miettimään: kuinkakohan monen ihmisen ruokailutapoja tämä nyt oikeasti muuttaa? Jos tarkoituksena on valistaa ja muuttaa ihmisten tottumuksia, niin tämä tuskin on paras keino.
Ja tarvitseeko sen, kun nämä nyt ovat jokaisen ihmisen henkilökohtaisia valintoja? Samalla tavalla en kestä muita vastaavia keskusteluja, joissa omat valinnat ovat peruste arvostella toisin tekeviä (näitä nyt esimerkiksi kestovaippailu, luomusoseet yms). Joiltain ihmisiltä vaikuttaisi olevan täysin kadoksissa se, että muiden omat valinnat eivät ole mitään pois omasta elämästä.
Ja vielä lopuksi: minäkin katson muiden ostoskoreja, mutta vain siksi, että minusta on hauska arvuutella, mitä ihmiset tekevät ruoaksi :) Tyylillä: ’ooh tuolla on jauhelihaa ja jukurttia, tekeeköhän se jotain niistä molemmista vai syökö se ne erikseen?’ :D
Mahdoton Nainen
18.3.2014 at 14:51Mäkin kyllä joskus tutkailen toisten ostoskoreja, mutta lähinnä uteliaisuudesta. Joskus saan jopa uusia ideoita, ”ai tuommoisiakin asioita voi syödä! Pitääpä kokeilla!”
Kristaliina
18.3.2014 at 15:11Mäkin tutkailen! Ja tykkäsin kovasti siitä, kun ihmiset osallistuivat siihen jääkaappiinkurkkaushaasteeseen jokin aika sitten – oli hurjan kiinnostava nähdä, miten muut ihmiset arkena syövät! Mutta tosiaan kiinnostus ja arvostelu ovat kaksi iiiiihan eri asiaa.
Mäkään en usko, että ihan maaliin meni, jos alkuperäisen bloggauksen tarkoitus oli (sinänsä hyvä) terveellisiin ruokatapoihin kannustaminen. ”Minäpä nyt tulen ja kerron teille muille, miten asiat pitäisi tehdä” -asenne kun tosiaan ei oikein toimi; hyviä esimerkkejä nuo sun mainitsemat. Paremmin toimii just oma esimerkki, hyvät vinkit (tyyliin ”miten tehdä helppoa ja edullista arkiruokaa”) ja inspiraation antaminen – just esim. monissa treeni- ja ruokablogeissa nämä tosi hyvin toteutuvatkin.
MiiaK (Ei varmistettu)
18.3.2014 at 12:40Juuri pohdin arvovalintoja ja sitten päädyin puutalobabylandian sivuille ja lukemaan tämän jutun. Hyvin kirjoitettu ja perusteltu ja erinomaisia kommenttejakin jo tullut! Hyvä te!
T-100
18.3.2014 at 12:51Suvaitsevaisuus voisi yltää juuri jokapäiväisiin valintoihinkin, omiin ja toisten. Itse olen ihan hämmästynyt tästä ruokakeskustelusta, hieman epäuskoinenkin. Kylläpä ravinto voikin herättää voimakkaita tunteita!
Minulla on varmaan melko pitkälti samanlainen suhtautuminen ruuanlaittoon kuin sinullakin – en kerta kaikkiaan jaksa uhrata sille aikaa ja ajatuksia yhtään sen enempää kuin on välttämätöntä. Pidän kuitenkin hyvästä ruuasta ja olen kiinnostunut ruuan alkuperästä, eli jonkinlainen dilemmahan tässä on. Ratkaisin asian niin, että suunnittelen jossain välissä noin viikoksi eteenpäin ruuat ja laadin ostoslistan. Suunnitelmallisuus vähentää ns. hutiostoksia ja tekee kaupasta käynneistä täsmäiskuja. Lisäksi hyvin suunniteltu on puoliksi tehty; ruuanlaittoon menee huomattavasti vähemmän aikaa kun tietää suurinpiirtein mitä tekee. Koska ruuanlaitto ei kuitenkaan ole mitään laatuaikaa itseni ja hellan kesken, satsaankin helppoihin ruokiin ja etenkin aamu-ja välipaloihin. Aamut lähtee helposti käyntiin puurolla ja marjoilla, samoin välipalaksi on helppo heitellä blenderiin kaikenlaista hedelmistä hiutaleisiin.
Tarkoitus ei siis tosiaan ole paasata, avaan vaan vähän omia oikopolkuja arkiruuan valmistukseen. Ruokaan menee rahaa nykyään jotakuinkin yhtä paljon kuin ennen lasta; syödään samoja ruokia koko porukka, nyt vaan suita on kahden sijaan kolme. Mistään ei ole onneksi tarvinnut tinkiä, eikä mitään arvojen vastaista tehdä. Hyvä ruokahan ei ole aina suoraan raaka-aineiden hintaan verrannollinen. Meillä ei esimerkiksi käytetä lihaa juuri ollenkaan ja suositaan kauden vihanneksia ja kasviksia, luomua suosien. Tämä on meidän tapa, toivottavasti itse kukin ruokakunta löytää tasapainon kulutuksen ja tarpeidensa välillä.
Olen kyllä utelias katselemaan toisten koreihin, mutta varmaan ihan muista kuin kansanterveydellisistä syistä. Minua kiinnostaa muut ihmiset, katselenhan minä toisten vaatteita, kasvoja, hiuksia, eleitä ja tapaa liikkuakin, kuuntelen toisten ääniä. Jos minusta tehdään analyysi ostoskorini sisällön perusteella, niin viime viikkoisesta ”kaksi kaljaa ja kermaviilipurkki” -ostosten perusteella mennään varmaan hienosti metsään. Kävin salin jälkeen hakemassa saunakaljat. :)
Nata - White Trash Disease
18.3.2014 at 13:35jep, kun ei ole lapsia, lemmikkejä tai aikaa (matkustamiseen tai oikeastaan mihinkään hehehe, terkut 2 duunia), ni pakko nauttia siitä, mitä omassa arjessa on! syödä pitää onneksi aina ja ne on meitsin päivien huippuhetkiä!
MiiaK (Ei varmistettu)
18.3.2014 at 15:07Tuttu juttu eli sama elämäntilanne ollut itselläni ja silloin raha meni ravintoloihin ja hyvän ruoan tekoon kotona, kun oli aikaa ja/tai jaksamista. Elämää ilman hintalappujen suurempaa syynäämistä.
Nyt elämäntilanne on toinen ja hyvää ruokaa syön kuitenkin. Rahaa menee vähemmän kun ruoat tekee itse (ravintoloissa käynti on jäänyt vähäiseksi) sesongin raaka-aineista ja suunnittelee ostoksia etukäteen sekä vertailee hintoja eri valmistajilta. Pyrin heittämään mahdollisimman vähän ruokaa roskiin ja sekin on nyt haastavaa, kun sormiruokaileva ja ruokailua vasta opetteleva vauvani ei vielä tiedä tällaisista eettisistä ja arvokysymyksistä tuon taivaallista, vaan tiputtaa kurkkupalan kädestään lattialle, kun haluaakin tutkia bataattipalaa ja sylkee pureskelemansa palat suusta ulos. Näin siis tässä elämäntilanteessa.
Pankkitilin tilanne sanelee otanko kalliimman eli ”eettisen” vai halvemman eli ns.”riistotuotteen”. Aina en edes tiedä onko se kalliimpi eettistä vai kuuluuko se riisto-puolelle ja olisiko se halvempi kuitenkin eettisempi. Ainoa mistä en suostu tinkimään on se, että ruoka on rakkaudella tehtyä ja se maistuu minulle sekä perheelleni :)
Haluan vain sanoa, että ruoka on minulle tärkeää, mutta eri syistä kuin ehkä toiselle, ja eri syistä kuin aikaisemmin elämäni eri vaiheissa. Ja se on ihan ok. Ja sekin on ihan ok, että ruoka on vain polttoainetta ilman sen kummempia -ismejä. Ja ruokahifistely mitä erikoisimmissa muodoissaan on myös ihan ok, minulle.
Sitten vielä toisten ruokakorien syynäämisestä kassajonossa oman ruokakorin syynäämiseen… Olen vain muutaman kerran jäännyt miettimään mitä kaupan kassa tai takana kassajonossa oleva asiakas mahtaa ostoksistani ajatella ja silloinkin olen enimmäkseen naureskellut itselleni ja omille mielleyhtymilleni. Toisten ostokset harvoin kiinnostavat itseäni ellei liukuhihnalla/korissa/kärryssä ole jotain, mitä en tunnista tai näen tuotteen joka on unohtunut omasta koristani tai jään miettimään, että noista aineksista tekisin itse ruokaa X. Voisihan ruokakoripaheksumista tehdä oman huvin vuoksi, mutta se tuntuu vaan niin itselle vieraalta ajatukselta.
Lopulta vielä muutama sana alkuperäisestä, keskustelun avanneesta, Jätä mullekin! -blogin tekstistä. En tajunnut kirjoittajan perimmäistä pointtia. Olikohan teksti kirjoitettu provosointimielessä vai kiireessä ja ajatukset jäänneet kirjoittamatta auki? Koska en tiedä sen tarkemmin kirjoittajan taustoja, niin jätän arvostelun niille, jotka tietävät enemmän.
Pitäisiköhän ruoka laittaa samalle listalle uskonnon ja politiikan kanssa? Aiheita, joista ei kannata puhua ellei halua sytyttää (ruoka)sotaa ;)
Emmi Nuorgam
18.3.2014 at 15:36Tämäkin on hyvin sanottu! Meillä ostetaan Valion luomumaitoa aina alkukuusta ja Rainbown tavallista maitoa loppukuusta.. Ja ihan puhtaasti taloudellisista syistä.
Lisäksi mä teen ostoskärryvertailua yleensä ihan vain siitä näkökulmasta, että paljonko toisten ihmiset ostokset maksaa. Meidän ruokalasku on aina vaippoineen satasen, ja vertailen, että millaisia tuotteita saa merkittävästi halvemmalla/kalliimmalla. Aina välillä mä masennun, kun olen lappanut hihnan täyteen pinaattia ja luomuavocadoja ja joku saa määrällisesti saman verran valmishampurilaisia puolet halvemmalla. Mutta tällöinkin mä lähinnä pidän itseäni idioottina ja mietin, mitä kaikkea niillä mun ”tuhlaamalla” rahoilla olis saanut.
kat_ (Ei varmistettu)
18.3.2014 at 13:42Erinomainen pointti keskustelun lisäksi tämä arvoasia. Pois turha ryppyotsaisuus! Ruokailuun(kin) voi ottaa ideoita vähän sieltä täältä muuttumatta asioiden suhteen puristiksi, eli esim. syödä toisena päivänä raakakakkua ja vihersmoothieta ja kuitenkin kävellä toisena päivänä Heseen lounaalle. Jostainhan se nimen omaan ruokaan intohimoisesti suhtautuminen on tosiaan pois, usein sekä ajan ja jaksamisen että rahan puitteissa. Ihmisen inhimillinen, rajallinen kapasiteetti unohdetaan niin usein, ja siksi minusta tuntuu, että suuri osa ihmisistä stressaa ihan liikaa.
En esimerkiksi itse kolmekymppisenä naisena ajattele, että minun pitäisi olla gourmet-kokki, fitness-guru, fashionista, pullantuoksuinen äiti, uraohjus ja seksikäs edustusvaimo samassa paketissa, vaan kokisin todella ahdistavana pitää näitä kaikkia päämäärinäni samaan aikaan. Erilaisten paineiden ja vaatimusten ympäröimänä me joudumme olemaan itse vastuussa siitä, että pystymme niin sanotusti pitämään paketin kasassa. Meidän taloudessa on tänään ruokana valmispizzaa, aion viettää päivän sohvalla rikkinäisissä leggingsseissä ja nauttia elämästä vauvaa odotellen (minkä vuoksi liikunta on täälläkin nyt poissuljettu vaihtoehto) ja minusta elämä on aivan ihanaa juuri näin.
Suvi K.
18.3.2014 at 13:43Puhut asiaa mutta eiköhän tähän soppaan mahdu! http://www.lily.fi/blogit/mie-puntti-ja-paistinpannu/ex-vegaanin-nakokulma-ruokakeskusteluun
MirvaK
18.3.2014 at 13:57Meinasin jättä lukematta, kun alkurivit viittasivat siihen etten halua lukea, koska tulen provosoitumaan. Onneksi kuitenkin luin tekstisi ja olen aikalailla samaa mieltä.
Meillähän syödään toisinaan mitä sattuu. Jos halutaan jotain kunnollista, niin mies hoitaa ruokapuolen. Lapset ovat sanoneet minun olevan mestarikokki ainoastaan silloin kun keitän makaroonia. Toki toisinaan haluaisin osata tehdä maittavaa ruokaa, mutta mielenkiinto ei vain riitä opetteluun. Joten näillä mennään.
Meidän ostoskorista löytyy tosi usein Rainbow -tuotteita ja vaatteistakin Cirafia ja jopa X-tra :D Ja ihan siitä syystä nuo vaatteet, kun mallaavat parhaiten lapsille päälle.
Ja tämähän on arvokysymys – mihin panostaa? Meillä on toki nyt tingitty ruoasta ja lisäksi mietitään tarkemmin että tarviiko jotain tiettyä juttua. Tämä siksi jotta voimme esim. tehdä reissuja yms.
Sillypäänts
18.3.2014 at 14:45Luin Jätä mullekin!- kohutekstin viime viikolla, kun Lilyä selatessani osui silmään. Ohitin sen lähinnä olankohautuksella. Teksti oli aika lyhyt ja jäi pinnalliseksi, mikä olikaan kirjoittajan pointti?! Nyt lähinnä huvittaa, miten pienistä asioista nettimaailma provosoituukaan.
Mut hieno vastine sinulta keskutelulle, josta itse en ole hoksannut verenpainettani nostaa. :)
nim. Merk. Arkijuusto rules. (Koska se kilohinta)
Ihana talo maalla (Ei varmistettu)
18.3.2014 at 14:49Erittäin hyviä pointteja, olen lähes kaikesta samaa mieltä. Paitsi että on pakko lisätä, että ns. laadukkaan ruuan ei aina tarvitse olla kalliimpaa. Jos vaikka ostaa juureksia, papuja ja viljatuotteita isoina määrinä ja liottaa ja keittää pavut itse, saa kyllä taatusti halvempaa safkaa kuin vaikka eineksiä ostamalla. Toki se vaatii vähän aikaa, mutta ei nyt kuitenkaan niin älyttömästi, ettei siihen pystyisi jos haluaa. Mutta kaikki ei tietysti halua eikä siinä mitään :)
Kaheliakka (Ei varmistettu)
18.3.2014 at 14:57Entäs kun on vaan 40 € tilillä ja pitäis venyä hyvään ruokaan lapsiperheessä siihen saakka kunnes tulee seuraava äippäraha.. Niin ja entäs kun niitä lapsia on 7??? Niin ja teen vielä itsestäni maitoa ja minunkin pitäisi saada laadukasta ruokaa niin että vauvani saa laadukasta maitoa. Siinä sitten puntaroi tosiaan ostaisko mmm…. tätä hyvää goudaa 200g hintaan 7 euroa vai kilon
arkijuuston. Onneks halvallakin saa ihan ok evästä varsinkin jos pakkasessa on vaivalla anopin keräämiä puolukoita. Niistä saa lasten herkkua: vispipuuroa. Niin ja kohta saa luonnosta villivihanneksia. Jee. Eikun vaan kalliiden kaupan salaattien aemasta voikukan lehteä ja vuohenputkea järsimään…
Ella F.
18.3.2014 at 15:15Mä tässä olen miettinyt ja pähkäillyt että pitäiskös (taas) avautua omalla tontilla kaikenlaisen arvostelun tarpeettomuudesta jne, mutta kun täällä niin kivasti otit nuo arvot (josta siis myös arvostella-sana johtuu) esille, niin täällä tyydyn nyökyttelelmään myöntymisen merkiksi ja lisäämällä vähän omiani.
Mä provosoiduin siitä tekstistä kyllä, ja ihan ilmeisesti ohi aiheen. Mulle ei missään nimessä jäänyt siitä mieleen mikään joskus vois pohtia mitä syö ja ostaa-teema, vaan se, että kassajonossa siis takanani oleva syötävän suloinen hipsterlasejaan nenällään keikutteleva nuori mies ajattelee mun ostaessa grahamlihiksiä ja maustettua rahkaa että ”voi v*ttu mitä p*skaa toi läski ostaa”, mun ostaessa uusia perunoita ja Abban silliä se samainen miettii ”voi v*ttu mikä rantaruotsalainen sillinsyöjä”, mun ostaessa tummaa leipää ”voi v*ittu mikä emäntä” mun ostaessa vaaleaa leipää ”voi v*ttu mitä pullamössöä”, mun ostaessa jauhelihaa ”voi v*ttu miten köyhää”, mun ostaessa hirven sisäfilettä ”voi v*ttu mikä snobi” jne.
Onkohan se arvostelu nyt ollenkaan mikään hyvä tapa? Ja sitäpaitsi, jos katsoo, että toisella menee kurjasti, niin voisiko osoittaa edes ajatuksissaan vaikka myötätuntoa paheksumisen tai ylenkatseen sijaan? Esim. kun mä raahaudun vaikka pitkän työillan päätteksi ostamaan niitä grahamlihiksiä, niin siinä vois joku miettiä, että voi voi, onpas se väsyneen näköinenkin, onneksi on nämä valmisruoat? Tai jos vaikka ei arvostelis ollenkaan? Jos vaikka silloin kun mä ostan niitä uusia pottuja ja silliä, miksei siitä voisi saada ideaa vaikka omaankin ruokapöytään?
Mä en siis näe yhden yhtä syytä arvostella ihmistä (saatika hänen ruokavalintojaan), jota en lainkaan tunne. Ja vaikka tuntisinkin ja kokisin tarvetta kertoa oman mielipiteeni, niin arvostelu tulee toteuttaa hieman tahdikkaammin kuin somessa ylemmyyttä tuntien.
Kristaliina
18.3.2014 at 15:34Oh, taas tämä tilanne, että tuntee harmitusta siitä, että kommentille voi klikata sydäntä vaan kerran. Koska tämä kohta ansaitsee ekstrasydämet:
”Ja sitäpaitsi, jos katsoo, että toisella menee kurjasti, niin voisiko osoittaa edes ajatuksissaan vaikka myötätuntoa paheksumisen tai ylenkatseen sijaan? Esim. kun mä raahaudun vaikka pitkän työillan päätteksi ostamaan niitä grahamlihiksiä, niin siinä vois joku miettiä, että voi voi, onpas se väsyneen näköinenkin, onneksi on nämä valmisruoat?”
Emmi Nuorgam
18.3.2014 at 15:42*näpyttelee miehelle viestiä, että tuo grahamlihiksiä kaupasta*
Ella F.
18.3.2014 at 15:53Aijaijaijaijai! Ne on niiiiin hyviä!
Vierailija (Ei varmistettu)
18.3.2014 at 17:18Erityisesti kahdella nakilla! :’D
possu
18.3.2014 at 20:03Meillä lihiksiä oli jo perjantain ja lauantain välisenä yönä ja lauantaina aamukaffellakin…mausteina suolakurkut, chiligrillisalaattia ja ketsuppia…mutta rehellisyyden nimissä nyt saa lihikset odottaa jonkun aikaa, ei ihan jokapäivä pysty!
Emmi Nuorgam
18.3.2014 at 20:35Maistui pitkästä aikaa ihan maailman parhaalta! ;)
http://www.lily.fi/blogit/mun-elama-milloin-siita-tuli-nain-ihana/grahamlihikset