Viime aikoina luettua

Niin paljon lukemista, niin vähän aikaa!

Kerrankin näin päin; tämähän on silleen täysin käänteinen tunne sille ”mulla ei ole mitään lukemistaaaa-aaa-aaaargh!” -hätäännykselle. Kirjastosta varatut kirjat vaan tulee ja hups vaan kuukausi kuluu ja ne palautuvat avaamattomina takaisin, noooouh.

Mutta ei se mitään, mutisen. Laitan itseni takaisin varausjonoon sijalle tuhat ja totean, että tää on tätä. Luen silloin, kun ehdin, ja niinä hetkinä yritän sitten vaan nauttia siitä hetken lukemislevosta (joka keskeytetään arviolta puolen sivun välein).

Tämän vuoden aikana olen lukenut nyt viisi kokonaista kirjaa, sekä loppuun viime vuonna aloitetun kirjan ja äänikirjan. Mitenkäs tämä nyt lasketaankaan…? Lasketaan helppouden vuoksi kokonaisina, eli sanotaan että seitsemän kirjaa tänä vuonna.

Ihan hyvä ajatellen, että mun ei anneta lukeaaaaaaaaargh hoitovapaalaisen kolmen lapsen äidin lukuaika on rajallinen.

Tässä neljä viimeisintä, joukossa kaksi todellista helmeä, ne ensimmäisenä.

1. Joanna Quinn: Valaanluuteatteri

käännös: Irmeli Ruuska
arvostelukappale saatu

Apua onko tässä lähes täydellinen kirja? Rakastin!

Mutta ihan alkuun kritisoin sitä ainoaa asiaa, jota tästä voi kritisoida: takakansi, aaaargh! Jotenkin sinne oli päädytty laatimaan kai niin ”myyvänkuvaileva” teksti, että se sai minut epäluuloiseksi. Eikä se mun mielestä edes vastannut sitä kuvaa, minkä itse sain kirjasta!

Esimerkiksi Cristabel ”saa surukseen huomata, että orvon tytön näkymät 1930-luvun englannissa eivät ole hohdokkaat”. Ja ”teatteri pysyy ja niin pysyy myös Cristabelin kyky rakastaa”. Siis mitä hitsiä, mä oon lukenut ihan eri kirjan! Tän kirjan Cristabel ei todellakaan surukseen huomannut yhtään mitään, vaan oli päättäväinen ja vahva ja ihan eksplisiittisesti sanoi jossain kohdassa jotain sentyyppistä, että koska hänellä ei ole vanhempia, hän ei osaa niitä kaivatakaan. ”Kyky rakastaa?” Whaaat? Ei tässä edes ollut mitään rakkaussiirappia, mitä ihmettä? Enkä mä edes kokenut, että tämä ”nuoren naisen kasvukertomus” kertoi tästä yhdestä naisesta, pikemminkin kolmesta sisaruksesta ja oikeastaan koko suvusta.

Jäi tunne, että takakannella yritettiin liikaa myydä ja markkinoida kirjaa, joka ei sellaista edes tarvitse. Kirja myy kyllä itse itsensä, ihan sellaisenaan, ilman myyntipuheita.

Ja ihan siis tuon takakannen takia mä en jotenkin pystynyt antautumaan tälle kirjalle ennen kuin puolivälissä vasta. Silloin totesin, että tämä on nyt niin mun kirja, että ei tätä varmaan pysty loppupuolikas enää tyrimään. Haha! Sitten vasta ikään kuin aidosti upposin kirjan pariin pelkäämättä, että kohta tulee kulhollinen siirappia niskaan tai valas alkaa lausua runoja. Tai jotain.

Mutta sitten tähän loistavaan kirjaan! Tuon takakannen lisäksi en löytänyt mitään muuta, mitä en olisi rakastanut.

Minulle kirjan tarina oli siis tarina kahdesta siskosta ja yhdestä veljestä, heidän välisestä siteestä ja historiallisten tapahtumien kuohusta ja niiden vaikutuksista ihmisiin aikavälillä 1920-45. Ja koko suvusta ja myös suvun (kartanonomistajia, totta kai) palvelusväestä. Moniin erilaisiin henkilöihin tutustui ja kiintyi, näkökulmat olivat ihanan samastuttavia ja hyvin kirjoitettuja. Tapahtuman kaaressa tunnelma liukui 20-luvun kartanoelämästä toiseen maailmansotaan ja sen vaikutuksiin ihmisten elämään.

Se itse valaanluuteatteri mua myös jännitti. Kirjan kannen perusteella jännitin, että ei kai vaan mitään maagista realismia. Huh, ei onneksi. Itselleni se lähinnä merkitsi parin päähenkilön kiinnostusta teatteriin. Hyvin tarinaan istuva yksityiskohta, mutta tarinan vahvuus oli kuitenkin suvun henkilöiden seuraamisessa eri maailman aikakausina.

Ai niin, vielä yksi juttu! Kirja käytti jonkin verran sellaisia (kröhöm) persoonallisia ilmaisukeinoja. Esimerkiksi välillä tarinaa veivät eteenpäin kirjeet tai teatterista kirjoitetut lehtiarvostelut. Haha täytyy sanoa, että tavallisesti mä en tykkää yhtään tällaisesta kikkailusta. Mutta miten se vaan olikin niin, että tässä ne oli niin hyvinistuvasti tehty, että niitäkin vaan ihastelin.

Ai että. Tää oli paras kirja tosi pitkään aikaan!

2. Karen Swan: Kesytön saari

Käännös: Ilkka Rekiaro
äänikirjan lukija: Eija Ahvo
lainattu kirjastosta ja osittain kuunneltu äänikirjana

Tässä toinen helmi viime aikoina lukemistani kirjoista! Vasta kirjan lopussa tajusin sen ja tuuletin: jesh! Tämähän on sarja! Ei siis tarvinnut luopua tarinsta, vaikka kirja loppuikin!

Luin tätä kirjaa ”sekakäyttämällä”, eli osittain luin äänikirjasta ja osittain kuuntelin äänikirjana. Sekaköyttökeksintö oli mielestäni nerokas, koska sillä tavalla pystyin käyttämään enemmän aikaa kirjan parissa. Toisaalta äänikirjan lukenut Eija Ahvo luki monia henkilöitä jotenkin eri tavalla kuin mitä itse heidät kirjasta tulkitsin. Lukija jotenkin ääninäytteli roolit, ja se häiritsi jonkin verran. Pystyin kuitenkin sivuuttamaan sen, koska muuten tykkäsin kirjasta niiii-iin paljon.

Tässä tuli mulle sellainen jännä fiilis, jota yritin avata Joelillekin. Tavallisesti siis rakastan kirjan tapahtumien nivoutumista historiallisiin tapahtumiin. Kuten vaikka Valaanluuteatterissa. Mutta sitten toisaalta tässä Kesyttömässä saaressa oli ihanaa, kun tässä ei tapahtunut mitään natsien valtaannousua tai junia keskitysleirille, vaan ihan vaan oltiin karun saaren ihmisten elämässä. Saarella ja saarelta poistumisen jälkeen. Ja sellaisessa ”oi, onko rakkaus rämäpäisen kiipeilijänaisen ja rikkaan komean lordin välillä mahdollista” – maailmassa. Se oli jotenkin… virkistävää.

Okei, okei, se saaritarinakin perustuu historiaan: oli oikeasti saari, jonka ihmiset evakuoitiin karuista olosuhteista mantereen puolelle. Eli tavallaan historiallinen kytkös oli. Mutta natsit eivät marssineet missään, haha.

Käsittääkseni tästä tulee siis kolmen kirjan sarja: kolmen saarella eläneen ystävyksen näkökulmista kirjoitetut tarinat. Tämä ensimäinen osa oli huikean hyvä, seuraava odottaa kirjastovarauksissa!

3. Elif Shafak: Kadotettujen puiden saari

käännös: Helinä Kangas
lainattu kirjastosta

Nooooooouh! Yksi mun lempikirjailijoista, ja kirja, jota jonotin kirjastosta piiiiitkään. Otin sen mukaan Espanjaan, ja… ja…. ja… voiko tätä edes ääneen sanoa?

…ja sen yksi kertojista oli PUU. Ei oo todellista, yhtenä kertojana hitto vie viikunapuu.

Tämä on just sitä puhuvakoira-skeneä, jota en vaan kestä, Ei, ei ei eijeijei.

Jatkoin tämän lukemista vain koska tosiaan Shafakin edelliset kirjat ovat olleet muhun niin kovasti iskeneitä (Kunnia, Kirottu Istanbul, Rakkauden aikakirja, Eevan kolme tytärtä, Valkoinen elefantti ja 10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa). Ja ööö okei myös vain siksi, että olin Espanjassa eikä mulla ollut muuta luettavaa mukana.

Mutta tarinassa (joka olisi ollut niiii-iiiiin paljon parempi ilman sitä viikunapuukertojaa) oltiin 70-luvun Kyproksella: eli se saaren jakautuminen, Turkin miehitys ja niin edelleen. Päähenkilönä rakastavaiset, joista toinen oli turkkilainen ja toinen kreikkalainen – ja toisaalta oltiin nykyajassa, jossa näiden rakastavaisten teini-ikäinen tytär selvittää vanhempiensa menneisyyttä.

Eli siis kiinnostavaa. Mutta kertojana viikunapuu, oikeasti!

4. Holly Ringland: Esther Wildingin seitsemän salaisuutta

käännös: Kaisa Haatanen
äänikirjan lukija: Rosanna Kemppi
saatu arvostelukappaleena ja osittain kuunneltu äänikirjana

Myös tässä siis ”sekakäytin” eli luin suurimman osan kirjasta paperikirjana, mutta välillä myös äänikirjana. Piti nostaa kuuntelunopeutta ennen kuin aloin sietää äänikirjan lukijan ääntä, ha.

Mähän siis tykkäsin ihan valtavasti Holly Ringlandin ensimmäisestä kirjasta, Alicen Hartin kadonneet kukat, siitä aiemmin täällä. Odotukset olivat siis hurjan korkealla tämänkin kanssa!

Ja siis tämäkin oli ihan hyvä, mutta korkeat odotukset eivät vaan nyt jotenkin täyttyneet. Tarinassa pikkusisko selvittää ”mereen kävelleen” isosiskonsa elämää, johtolankoina siskon ihoon ilmestyneet tatuoinnit ja moniselitteiset muistiinpanot vanhassa päiväkirjassa.

En oikein osaa sanoa, miksi tämä kaikki ei ihan iskenyt. Oliko ehkä päähenkilöön kirjoitettu sen verran nykyajan ihmisen itsekeskeisyyttä vai oliko tässä liikaa koukeroita ja erikoisia persoonia, yritetty liikaa, tuloksena jonkinlaista… lapsellisuutta, en tiedä – vai mikä se sitten olikaan.

Harmillisesti jäi siis ”ihan hyvä” -tasolle. Kannattaa kuitenkin kokeilla, jos joskus eteen tulee.

Onko tuttuja joukossa, samaa vai eri mieltä näistä?

….ja seuraavana lukemista odottavat:

Sarah Lark: Tuhansien lähteiden saari (lainassa kirjastosta, tän korkkaan seuraavaksi)
Shelley Read: Minne virta kuljettaa (lainassa kirjastosta)
Sarah Lark: Tulikukkien aika (saatu arvostelukappaleena)
Lucinda Riley: Kuolema sisäoppilaitoksessa (saatu joululahjaksi)
Heather Morris: Nousevan auringon sisaret (saatu arvostelukappaleena)
Nino Haratishvili: Kahdeksas elämä (saatu arvostelukappaleena)

…ja kirjastosta jonotan vielä:
Karin Swan: Varastetut hetket
Kamila Shamsie: Ystävistä parhain

11