Viime aikoina luettua x 4

Kaksi viimeistä lukukuukautta ovat sisältäneet neljä kirjaa sekä jokaisen lukutoukan karmaisevan (haha) ”apua mulla ei ole mitään luettavaa” -kriisitilanteen. Tämä yllättävä kriisi ilmeni vieläpä just kahden viikon Sotkamon-reissulle lähtöaamuna tavaroita pakatessa, joten en ehtinyt edes hätärinä kirjaston pikalainahyllyn äärelle. Ja siis lomakin vielä edessä eikä mitään luettavaa!

Mutta selvisin! Ajatelkaa, selvisin!

Ensin luin (alkuun hieman nikotellen) äitini hyllystä Rosa Liksomin Väylän, jonka olin itse ostanut hänelle joululahjaksi. Ja sen jälkeen paikkailin kirjavajetta vielä äänikirjalla, Joonatan Tolan Punaisella planeetalla.

Mutta jatkossa kyllä yritän huolehtia paremmin, että tuollaisia karmaisevia tilanteita ei pääse syntymään, haha.

Tässä siis neljä viimeistä jälleen ”paras ensin” -järjestyksesessä. Kaksi viimeistä olisi voinut olla muuten myös toisin päin; en osannut päättää, kummasta tykkäsin enemmän.

1. Delia Owens: Suon villi laulu

käännös: Maria Lyytinen
lainattu kirjastosta

Mulla todellakin oli epäilykseni tätä kirjaa kohtaan! Kuulin tästä jo silloin uutena – pari vuotta sitten? – ja ai hitsi kaikki ne varauksettomat hehkutukset jotenkin nostattivat sellaisen kummallisen vastahangan: nääh, mä en varmaan tykkäisi siitä kuitenkaan.

Etenkin kun kirjan kuvailussa puhuttiin murhamysteeristä – eiiiiih, ei mun juttu. Ja sitten lumoavasta luonnon kauneuden kuvailusta. Oi ei, jos siinä on sivukaupalla jotain ruohonkorsien havinaa, niin en kyllä kestä.

Niinpä pitkään taistelin tätä kirjaa vastaan.

Jossain vaiheessa kuitenkin klikkasin kirjan kirjaston varauksiin, ja sieltähän se sitten paljon myöhemmin tupsahti tyrkylle. Okei, no kokeillaan.

Ja se oli just niin hyvä kuin kehutaan.

Yksi selvä merkki kirjan vaikuttavuudsta oli se, että lukemisen jälkeen monta päivää harmitti, että ei ”saa” lukea tarinaa enää lisää.

Kuten moni mulle sanoikin, se murhamysteeri oli kirjassa oikeastaan sivuosassa. Eikä se luonnon kuvailukaan ollut överiä vaan ihan juuri sen kirjan tyyliin istuvaa. Ennen kaikkea kirja oli nuoren, yksin hökkeliin suoalueelle asumaan jäävän tytön kasvutarina lapsesta aikuisuuteen.

Tykkäsin erityisesti kerronnasta, joka jotenkin sai näkemään kaiken ihan silmissään.

Kirjasta on muuten tulossa (vai tullut jo?) elokuva. Katsoin just äsken trailerista pieniä pätkiä, mutta ainakaan vielä en ole valmis sen enempää rikkomaan omia ajatuksissani syntyviä mielikuvia kirjan tapahtumista.

2. Kate Morton: Hylätty puutarha

käännös: Hilkka Pekkanen
lainattu kirjastosta

Taattua Kate Mortonia – haha olen ihan varma, että olen käyttänyt tuota ilmaisua aiemminkin.  Ja tämä vielä sieltä ihan parhaasta päästä Mortonin kirjoja. Jossain vaiheessa tuntui, että jo vähän puudun ”mitä menneisyydessä tapahtui” -asetelmaan, mutta tämäpä tuntuikin sitten taas jotenkin ihan tuoreelta.

Vaikka kyllä tässäkin nimenomaan selviteltiin, että mitä menneisyydessä tapahtui.

Juonessa pieni tyttö saapuu yksin laivassa Australiaan, eikä kukaan tiedä hänen taustaansa. Sitä hän pyrkii sitten eläkeikäisenä isoäitinä ratkaisemaan, ja selvittelyitä jatkaa myös hänen oma lapsenlapsensa.

Tarina oli kaunis ja sopivan kutkuttava, menee siis lukemieni Mortonien kärkikolmikkoon.

Aiemmin olen lukenut Kate Mortonilta ainakin nämä: Paluu Rivertoniin, Talo järven rannalla ja Kellontekijän tytär ja Salaisuuden kantaja. Nyt tämä Hylätty puutarha nousi ehkä tosiaan lempparijärjestyksessä näistä kolmanneksi Paluu Rivertoniin ja Talo järven rannalla -kirjojen seuraan.

Lukematta on vielä käsittääkseni yksi, Kaukaiset hetket. Onkohan vielä muita?

3. Rosa Liksom: Väylä

Ihanaa, mulle ihan tuttua murrett… Noooooouh, ei olekaan!

Tämä oli mulle tämän kirjan haastavin paikka, ja alkuun en meinannut päästä siitä yhtään yli. Heti ekan sivun ekalla rivillä sanotaan, että saahneet – MITÄ TÄMÄ ON? Sen pitäisi olla saanhet. (eli saaneet) Ja heti perään hiutahleita (eli hiutaleita), vaikka sen olisi tietysti pitänyt olla hiutalheita. TÄÄLLÄ ON IHAN VÄÄRÄT HOOT!

Okei, okei, Tornionjokilaakson hoot. Kun taas mun lapsuuden mummolassa ämminkylässä oli Kittilän seudun hoot.

Ymmärsin sen hyvin ja tätä ilmiötä ei olisi välttämättä tapahtunut, jos murre olisi ollut kokonaan vieras. Mutta kun se oli ”melkein, mutta ei ihan”, niin ai että se teki lukemisen mulle ihan tuskaisen vaikeaksi!

Nikottelin h-kirjainten paikkojen kanssa varmaan viikon – mutta joo, tilanne oli tosiaan se, että ei ollut muutakaan luettavaa.

Lopulta päätin ottaa lukutekniikaksi ”en luekaan niin tarkkaan”, eli vaikka tekstissä olisi lukenutkin vaikka sauhnaan, annoin itselleni luvan ajatella sen saunhan (saunaan), ja sillä selvä. Niinpä sitten pääsin murreasiasta yli ja pääsin ihan kirjan tarinaan asti.

Kirja kertoo siis vuodesta 1944, kun kymmenet tuhannet suomalaiset pakenivat Lapin sodan jaloista Väylän (Tornionjoki) yli Ruotsin puolelle. Äitini perheineen on ollut yksi näistä lähtijöistä – äitini on ollut silloin 4-vuotias. Äitini ei kuitenkaan muista siitä juuri mitään. Ehkä juuri siksi tuon ajan Lapin tapahtumista lukeminen kiinnostaa mua niin kovasti. Harmi kyllä, tähän asti lukemani kirjat siitä eivät ole olleet mun makuun ihan niin hyviä kuin olisin toivonut.

Väylän tarina on paljon rajumpi kuin äitini perheen kokemukset (tietääkseni). Äiti perheineen pääsi asumaan hyvään perheeseen, kun taas Väylässä ollaan huonoissa olosuhteissa erilaisilla leireillä, joissa tauditkin leviävät.

Mutta sen kirjassa esiintyvän kohtauksen, että katsoo toiselta puolelta jokea, kun toisella puolella talot palaa, koki myös oma ämmini.

4. Joonatan Tola: Punainen planeetta

Kirjapuute johti seuraavaksi äänikirjoihin. Niistä olen tykännyt etsiä ennen kaikkea sellaisia, joita en välttämättä tulisi perinteisenä kirjana lukeneeksi. Hetken selailtuani tuli bingo – tämä. Joonatan Tolan kertomus omasta karusta lapsuudestaan, Punainen planeetta.

Kertomus lähtee aika kaukaa – välillä tuntuu, että turhankin kaukaa – Joonatanin isän lapsuudesta ja erikoisista kotiolosuhteista. Mielisairautta, alkoholiongelmia, itsemurhayrityksiä… Sitten Joonatanin taitelilijaisä tapaa puolisonsa ja perheeseen tulee neljä lasta: elämään mieleltään sairaan isän varjostamaa hurjaa lapsuutta, jossa välillä lapset ovat niin nälkäisiä, että eivät jaksa muuta kuin maata heinikossa.

Kirja on omaelämänkerrallinen ja perustuu muistoihin, kertomuksiin, dokumentteihin, videoihin ja isältä jälkeen jääneisiin kirjeisiin ja sähkeisiin (joita hän kirjan mukaan lähetteli maanisesti). Mutta mukana on myös fiktiota. Kuten kuvitella saattaa, kirjailija ei tietysti ole voinut olla esimerkiksi äitinsä ja isänsä välisissä keskusteluissa kärpäsenä katossa kuulemassa.

Lopputulos on hengästyttävän karu ja kamala, mutta kerronnassa on mukana jännä ironinen kepeys. Ja yhdistelmä toimii: kamalia asioita ei vedetä farssihuumoriksi, toisaalta kamaluudella ei mässäillä vaan pikemminkin todetaan. Myös lukijan ääni (1,2-nopeudella) toimi tässä tosi hyvin.

Kertomus tuntui jotenkin äänikirjana tosi pitkältä – johtui ehkä siitäkin, että kuuntelin niin pienissä pätkissä. Mutta silti se lopussa vähän niin kuin jäi kesken. Olisin halunnut kuulla vielä, mitä lapsille sitten tapahtui ja miten he selvisivät – sisaruksissa kun on Joonatan Tolan lisäksi myös näyttelijä Pamela Tola. Mitä kuuluu nyt muille sisaruksille, ja miten kaikki jatkui siitä eteenpäin, kun kirjan tapahtumat päättyivät.

Jostain olin lukevinani ainakin spekulointia, että tälle tulisikin myös jatko-osa.

*******

Oletko lukenut samoja kirjoja – ja jos olet, oletko samaa vai eri mieltä kirjoista?

 

 

 

PS: Jatkossa kirjanpuutetilanteen syntyminen pyritty ehkäisemään näillä:

Kirjastosta lainatut lukemista odottavat:
Jojo Moyes: Yömusiikkia
Marsha Mehran: Lumoavien mausteiden kahvila

Varaukset hakemista odottamassa:
Kate Quinn: Koodinimi Alice
Elif Shafak: 10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa

Varausjonossa (tosin välillä satoja ennen minua):
Kristin Hannah: Alaskan taivaan alla
Jan-Philipp Sendker: Sydäntemme kaihoisa syke
Jojo Moyes: Morsianten laiva
Lucinda Riley: Italialainen tyttö
Lycinda Riley: Orkideatarha
Susan Abdulhawa: Rakkaudetonta maailmaa vastaan
Heather Morris: Kolme sisarta

15