Tänään ei sitten ollutkaan ihan niin hyvä päivä.
Harmittaa.
Hei miten te kestätte te, joiden lapset eivät nuku päiväunia? Uhh jos mä en olisi äsken saanut noita mun kultanuppusia unille (nukahtivat sekunnissa; molemmat vaikuttivat vähän kipeiltä aamulla ja siksi pidettiin kotipäivä), mun järki olisi vaan rä-jäh-tä-nyt atomeiksi.
Kun kärryttelin vaunuja pihatiellä ja linnut lauloivat, ihan tunsin, miten aivojen kireys alkoi sulaa. Näin pihamaan täynnä keväkukkia (mitä lie ovatkaan; unohdan nimet joka ikinen vuosi) ja alkoi ehkä ihan vähän itkettää.
Päätin, että otan viisi kuvaa meidän kukkivista kukista sisältä ja ulkoa.
Yksi tulppaani… …hengitä syvään…
Yksi oranssi mikäliekukka… hengitä syvään…
Yksi narsissi… …hengitä syvään…
Yksi valkoinen mikäliekevätkukka… …hengitä syvään…
Yksi sininen mikäliekevätkukka… …hengitä syvään.
Hengitä syvään… Hengitä syvään… Hengitä syvään…
Tämä on arkitutkielma nimeltään lasten päiväunien ja kukkivien kukkien merkitys äiti-ihmisen mielenterveydelle.
Syön vähän. Mikro lämmitti eilisen papumössön liian kuumaksi. Kohta otan kupin kahvia. Istahdan siivotun keittiönpöydän äärelle ja kuuntelen lintujen viserrystä itkuhälyttimen kautta. Orava juoksee naapurin katolla.
Meidän nurmikko on sammalta ja syksyn ryönät lakaisematta, mutta kesän vehreys sen kaiken on korjannut ennenkin.
Saatan kostustuttaa yhden silmäkulman harmituksesta tai sitten en.
Kun saan tämän iltapäivän hetken yksin tässä, minä kyllä jaksan taas.
40
Karusellin Anni
13.4.2016 at 08:08Pienet lepohetket päivien lomassa ovat kyllä tosi tärkeitä silloin kun on lasten kanssa kotona. Tämä tuppaa unohtumaan, kun on töissä… Että miten intensiivistä se touhu lasten kanssa välillä osaakin olla.
Meillä ei isohkojen ikäerojen vuoksi ole koskaan ollut kahta samanaikaisesti päiväunia nukkuvaa lasta. Esikoinen lopetti päiväunet 3-vuotiaana, juuri sopivasti ennen kuin keskimmäinen syntyi. Ja keskimmäinen ei ollut nukkunut päikkäreitä enää pariin vuoteen, kun kuopus syntyi. Olisi kyllä ollut todella rankkaa, jos isompi lapsi ei olisi meillä ollut aina 3 pv viikossa hoidossa. Sai edes joinakin päivinä nukkua pahimpia univelkoja pois…
Mutta kyllä, komppaan: unirytmien muutokset aiheuttavat aina pienoisen shokin. Varsinkin päiväunien pois jäänosen ajatuskin tuntuu aluksi kamalalta, kun päivistä jää pois se tärkeä huilitauko!
Mutta äkkiä siihen tottuu. Iltoihin jää sitten yleensä omaa aikaa, kun lapset simahtavat varhain. Ja arkeen tulee ihan uudenlaista joustavuutta, kun ei tarvitse kytätä päiväuniaikoja. Tosin meillä kyllä siirtymävaiheessa, joka on kestänyt helposti vuodenkin, ongelmia on ollut illoissa; pitäisi kuskata isompaa / isompia harrastuksiin, käydä kaupassa tms., mutta välillä 17-20 pieni sinnittelijä nukahtaa takuuvarmasti jokaiseen liikkuvaan kulkuneuvoon.
Onneksi meillä nykyään on sellaiset työkuviot, että toinen aikuinen voi yleensä olla iltaisin kotona passissa kuopuksen kanssa. Sikeät unoset auton takapenkillä klo 18-18.40 torpedoivat aika hyvin iltanukkumaanmenon. ;-)