Hitsi mä tykkään kaikista näistä somessa tehtävistä vuosikatsauksista!
Tykkäsin jo ennen tätä blogia. Esimerkiksi mun vuosi 2009 näytti tältä…
…ja vuosi 2010 tältä:
Siinä arkea eläessä oma elämä saattaa vaikuttaa tasaisten päivien massalta tai vaihtoehtoisesti järjettömästi rönsyilevien satunnaisten tapahtumien summalta. Ja sitä se ehkä oikeasti onkin.
Mutta oman vuoden taaksepäinkatsominen antaa siihen kuitenkin ainakin edes illuusion siitä, että hommassa olisi mukamas jotain järkeä.
Kuin se olisi jollain tavalla osa jotain järkevää kertomusta. Juonellinen kokonaisuus, jolla on jokin (edes salattu) merkitys.
Puutalon vuosi 2015 oli ensimmäinen (sitten vuoden 2010) vuosi, jolloin kukaan ei saanut alkuaan eikä syntynyt. Yksi kuitenkin poistui porukasta – perheen karvaisin otus. Sen kehräämistä on edelleen aivan riipivänkova ikävä.
Tammikuu käynnistyi puutalossa uudella arjella, kun perheen isi oli jäänyt loppuvuonna kokopäivätyöstä pois. Tuloksena epävarmempi ja vaihtelevampi talous, mutta tyytyväisemmät lapset ja vanhemmat. Alkuvuonna halusin päästä myös takaisin fyysisesti parempaan kuntoon ja ostin jumppakeskuskortin.
Tammikuun lopussa perhe sai ”vieraakseen” viheliäisen enterorokon – hemmetti! Se kävikin sitten minua itseäni lukuunottamatta läpi koko perheen ja lähisuvun. Seelalla irtosivat kynnetkin. Uhh.
Helmikuun alussa – heti rokon selätettyämme – minulla välähti. Suihkussa. Taivaalta oli tullut loskamoskaa ja minä havahduin ajattelemaan, että mitä jos siirtäisimme perheen arjen kuukaudeksi Espanjaan…?
Viikon päästä sitten lähdettiin. Ja ihan arkea me tosiaan siellä eleltiin – mutta sen sai tehdä vaan vähän lämpimämmissä olosuhteissa. Helmikuun hyytävyys näyttikin sitten leikkipuistossa tältä:
…ja lasten päiväunien aikainen bloggaushetkeni tältä:
Ääääää äääää ÄÄÄÄÄ tahtoo takas.
Himppasen vajaa kuukausi meni kuitenkin (tietysti) aivan liian nopeasti. Maaliskuun kotiinpaluutamme pehmensi kuitenkin kotimaanlomailuviikonloppu: ensimmäinen kerta Titi-nallen talossa.
…mutta ei viimeinen kerta – ollaankohan me nyt kolmesti tän vuoden aikana siellä nyt käyty :)
Maaliskuun lopulla oon tehnyt näköjään uroteon ja käynyt ystävän kanssa keikalla. Eikä siis Titi-nalleja vaan Von Hertzen Brothers. Olinpas mä reipas.
Huhtikuussa vietettiin tuplasynttäreitä naamiaismeiningeissä – Silva 3 vee ja Seela 1 vee. Jee. Neljätoista vauvaa ja naperoa vanhempineen, ja kivaa oli.
Toukokuussakin tapahtui kivaa! Hitsi onpa meillä ollut actionia. Mutta olin siis pitkään ja innoisssani järkkäillyt meille lukijatreffejä Titi-nallen taloon – ja toukokuun lopussa se sitten toteutui!
Niiiii-iiiin kivaa! Hitsi pitäiskö tämäkin ottaa uusiksi joskus…?
Kesäkuussa toteutettiin ”operaatio eteinen”:
…ja koska puutaloon ei päässyt maalin kuivumisen aikana sisälle, lähdimme maalinkuivumislomalle ensin eksoottisesti Vantaalle (heh) Flamingoon ja koska sieltä ei löytynyt vapaita huoneita seuraavalle yölle, ex tempore -hurautettiin sen jälkeen vielä Hämeenlinnaan.
Oho ja sit heinäkuun alussa ollaan lähdetty näköjään risteilylle Tukholmaan ja sitten ystävien luo Tampereelle ja koko porukalla taas Ikaalisiin nalletaloon. Ollaanpas me oltu liikkuvaisia!
Elokuussa (salaa teidän selän takana, sori!) kuumeisesti rakensin kaiken liikenevän vapaa-ajan tätä uutta, omaa sivustoani, ja lähdöstäni Lilystä kerroin elokuun loppupuolella. Meiningit uudella sivustolla alkoivat sitten syyskuun alussa. Hups, ”kysy minulta” -bloggauksen vastaukset ovat vieläkin kertomatta! :D
Syyskuussa alkoi uudenlainen arki toisellakin tavalla: Silva aloitti osa-aikaisena päiväkodissa. Niisk.
Vuoden aikana tuli myös tanssitreenattua paljon. Esiintymisiäkin tuli: Intia Spektaakkeli, Oriental Hype, Nenäpäivän ja Yle Teeman leffafestarin musiikkivideot… Ja isoimpana tietysti lokakuun alussa matka Frankfurtiin Europe´s Next Bollywood Dance Star 2015 -kilpailuun – ja sen VOITTO!
Ääripäästä toiseen hei. Se olkoon vuoden kantava teema. Koska paria viikkoa myöhemmin:
Au au au au au au AU.
Alaleuan luu poikki siis kahdesta kohdasta – niks naks – ja alaleuan siirto 5 mm eteenpäin.
Ja järjettömät kivut.
Marraskuun alkuun asti elämä oli aika lailla kipuja ja niiden läpi pärjäämistä. Mutta kun elämä alkoi voittaa; hei lähdettäiskös reppureissulle Thaimaahan…? Terveen merkki, selvästikin. Koska – ja taas hups vaan – kahden viikon päästä oltiinkin sitten:
Hmm ollaankohan me jotenkin nopeita käänteissämme…? :D
Ja vielä, kun jet lagista vähitellen toivuttiin, koitti joulun aika. Ja tässä sitä ollaan taas, uuden vuoden kynnyksellä.
Hyvä on ollut vuosi 2015.
Ensi vuonna… …no, en mä osaa mitään kummempia toiveita sille osoittaa. On hyvää, onnellista, omannäköistä. En mä muuta halua. Sama meininki siis jatkukoon!
53
Sari
30.12.2015 at 23:10Vähän jee päästiin sun 2015 kollaasiin:) Mennään vaan uusiksi Ikaalisiin, mutta myös haikailen tonne Andaluciaan.. Hyvää alkavaa vuotta teille!
krista
31.12.2015 at 16:55Totta kai pääsitte! :) Ens lukijatreffit siis Fuengirolassa? :D Vähänkö mä oon taas alkanut haikailla, että ooooo jos tonne menisi taas vaikka… …helmikuuksi :) Pitää ehkä alkaa pehmittää Joelia :D
–
Ihanaa Uutta Vuotta teillekin! …ja oispa kiva muutenkin leikkitreffata taas tässä lähiaikoina!
Sari
31.12.2015 at 18:10Joo!! Leikkitreffit Fugessa, titinallet mukaan:) Mä oon jo nimittäin lentojen katselu -asteella, helmi-maaliskuu on kyllä just sopivaa Espanja-aikaa.
krista
1.1.2016 at 11:10No vau! Joo, ois tytöillä (heh ja äideillä) seuraa! Joo joo joo joo JOO! :)
Henna
31.12.2015 at 01:20Mua naurattaa ja mun on pakko kertoo. Mä näin unta teidän perheestä. Se oli sellanen, että mä olin voittanu jonku jutun ja palkintona oli päivä teidän perheen kanssa. :D Ja jossain välissä me oltiin autossa ja sitten seuraava ”kohtaus” oli sellanen, että sä istuit mun asunnon sohvalla Silva sylissä ja mä yritin leikkiä Silvan kanssa (joka oli muuten n. 2v) ja hän pelkäsi mua. Ja se pelko johtui siitä, että mä olin jotenkin riehunu jotain aiemmin siinä unessa, mutta en tiä mitä?? :D Ja sitten menin nukkumaan ja kun heräsin, niin Joel makas lattialla ja Seelakin oli siellä ja hän oli pikkuruinen vauva vielä. Ja sit sä istuit edelleen sohvalla Silvan kanssa ja siellä oli joku jätkä jonka nimi oli JT ja se pelas wiillä. :D Että sellasta. En tosiaan käsitä mistä tää tuli. :D
mismiss
31.12.2015 at 15:56Hahaa mun unessa seikkailitte myöskin! :D Mä nimittäin näin unta että olin tulossa kirjastosta niin vastaan tuli Krista sekä Joel joka työnsi tyttöjä rattaissa, sit menin vaan sanomaan että HEI MÄ TIEDÄN KETÄ TE OOTTE mut sit mua alko hävettämään et miks tulin puhumaan, ja lähdin äkkiä pakoon, ja koko perhe jäi ihan pöllämystyneenä katsomaan mun perään :D:D
krista
31.12.2015 at 16:56Hahaa, me ollaan tultu teidän uniin! Onneksi ei sentään painajaisia :D :D :D :D
Miitu
31.12.2015 at 20:14Ootte te aika nopeita ja pro-reissu 😃 Kerroin eilen illalla esikoiselle Pepin lukemisen jälkeen, että on tädin kanssa mietitty Huvikumpu-reissua, kunhan pienemmät vähän kasvaa. Tyyppi alkoi itkeä koti-ikävää (reissu olis siis tiedossa ehkä parin vuoden päästä – ei me paljon etukäteen suunnitella 😉). Ti-Ti-taloon vois sen sijaan mennä piankin, kun sinne voi tehdä päiväreissun. On meitä vaan moneen – ja hyvä niin.
–
Kiitos tästä vuodesta ja onnea ja iloa alkavaan vuoteen! Olkoon vuosi 2016 vuosi, jolloin teillä, meillä ja kaikissa muissakin unettomissa perheissä viimein nukutaan.
krista
1.1.2016 at 15:51Pieni ihanuushihitys tuolle ennakkokoti-ikävälle <3
-
Hitsi mä en edes muistanut, että tuollaista hyväunisuuttakin voisi tulevalle vuodelle toivoa :D
mrs firehill
31.12.2015 at 21:25Erinomaista uutta vuotta puutalolaisille! Meillä alkaa uusi arki. Mä meen töihin KÄÄK! Ja niisk. Yksi elämänvaihe ohi. Mut uusi alkaa :) Palaillaan kun ehditään taas!
krista
1.1.2016 at 15:50KÄÄK ja NIISK ja TÄH… …ai niin ja VAU myös :) Laitetaan privaviestiä!
Surku
31.12.2015 at 22:00Ihanaa vuotta 2016 teille. <3 Itse olen niin noiden nopeiden käänteiden fani ja ihailen teitä siitä, että annatte hyvän esimerkin, kuinka niitä voi toteuttaa lapsiperheessäkin! (Mahdollisuuksien mukaan tietty, eihän kaikilla tietenkään ole resursseja sellaiseen, oli lapsia tai ei.) Tuntuu, että Suomessa on usein vallalla sellainen asenne, että kaiken täytyy olla aivan älyttömän pikkutarkasti ja riskittömästi suunniteltua, ennen kuin mitään voidaan toteuttaa. Että kun joku tekee jotain harkitsematta tarkasti, niin se on "spontaania ja villiä" sen sijaan, että se olisi vain tavallinen osa elämää. Eikä siinä mitään, mutta tuntuu, että tarkasti harkitseminen liittyy aikaan kovin kiinteästi – että ei ajassa x (oli se sitten sanojasta riippuen kaksi tuntia, päivää tai viikkoa) nyt mitenkään voi olla valmis päättämään jostain. Lapsettomana ja vailla vakityötä toki tiedostan hyvin etuoikeuteni, koska minun ei tarvitse reissuun lähtiessäni ajatella ketään muuta kuin itseäni (tai siis tilini saldoa :P), kihlattu lähtee mukaan jos on lähteäkseen, mutta yhtä lailla huolehtii itse itsestään.
–
Nyt luisuin tämän kommentoinnin myötä ihan sivuraiteille, mutta eiköhän se oo tässä blogissa ihan sallittua. :) Koska luettuani tuon kirjoittamani kappaleen uudelleen aloin miettiä ikävämpiäkin juttuja: Naistenlehdissähän usein uutisoidaan siitä, kuinka joku tekee nimenomaan "spontaanin ja villin hypyn" esimerkiksi vaihtaessaan ammattia johonkin täysin uudelle uralle. Tottakai minusta on hienoa, että näitä naisia kannustetaan ja pidetään esimerkillisinä, mutta siinä kulkee samalla rinnalla se surullinen sävy, että tässä maassa (ja varmasti muuallakin, siitä vaan en osaa sanoa) se hyppy on, noh, juurikin hyppy! Että se ei ole normaali luontainen siirtymä elämäntilanteesta toiseen, vaan mieletön riski, johon lähdetään vasta, kun ei enää pysty jatkamaan aiemmilla urilla, ja josta tututkin ihmiset kommentoivat, että "et kai sää ny semmosta, sullahan on jo vakityö ja kaikkee!". Olisi mukavampaa, jos sekä ympäristö että etenkin lähipiiri kannustaisivat enemmän siihen, että niitä käänteitä todellakin saa tehdä, olivat ne nopeita tai eivät. :)
krista
1.1.2016 at 15:55Tosi hyvä kommentti ja hieno sivuraide! :) Mä oon niii-iiiin samaa mieltä – jotenkin nykyajattelussa (tai kenties ennen se on ollut vieläkin vahvempaa) elämä on jokin ”putki” jota pitkin painetaan suoraan ja odotusten mukaisesti. Poiketakin SAA, mutta sitten se on aina POIKKEUS… Tai siis sitä pidetään normaalina, että painetaan painetaan painetaan suoraan vaan…