Okei nyt riitti. Nyt j*mankauta riitti.
Iloitsin eilen siitä Bollywood-tanssitunnista. Ja mitä sitten tapahtui? Menin ja pilasin itse itseltäni koko iloisen, kauden viimeisen tuplatunnin. Ja miten? Laittamalla vääränlaiset vaatteet päälle.
Vaatteet? Oi miten älyttömän älyttömän älyttömän typerää.
Parin yrityksen ja erehdyksen kautta opin syksyn mittaan nappaamaan jumppakassiini peiliystävälliset tanssivaatteet: haaremihousut tiukemman yläosan kanssa, mekkomainen yläosa legginsien pariksi. Eilisessä lähtökiireessä tempaisin kassiin vain jotain. Ja päädyin näkemään tanssisalin peilistä aivan liikaa bhangran tahtiin höllyvää kristaa.
Nautipa siinä sitten tanssin riemusta, kun peilikuva näyttää jotain ihan muuta kuin mihin silmät ovat vuosien varrella tottuneet.
Palasin kotiin puhkuen jotain epämääräistä turhautumispäättäväisyyttä.
”…mutta sinähän olet aivan ihana noin, ei sinun tarvitse…”, Joel aloitti.
Shhh!
Ihana lohdutusyritys, arvostan. Mutta nyt ei olekaan kyse siitä, miltä kenenkään muun mielestä näytän. Nyt minun pitää tehdä jotain oman itseni takia.
Että jossain vaiheessa tanssitunnilla pystyisin nauttimaan ja katsomaan sheikkaavaa peilikuvaani. Näkemään siellä itseni.
*******
Het-ki-nen. Keväällähän kirjoitin näin. Enkä itse asiassa ole vieläkään muuttanut mieltäni: haluan edelleen olla juuri sen kokoinen kuin tuntuu hyvältä. Silloin se oli kuitenkin jotain toista kuin nyt. Ehkä ne pehmeänrasvaiset äitiyshormoniajatukset ovat vähitellen hälventymässä ja haluan nähdä peilistä taas sen kropan, minkä sieltä olen tottunut näkemään.
Rehellisesti sanottuna kuvittelin myös silloin toukokuussa, että loput raskauskilot tipahtaisivat kesän myötä itsestään. Niin ei ole kuitenkaan tapahtunut.
Numeroita luetellessa on aina vaarana, että joku saa ”iik olet ihan liian laiha” -hepulin. Siksipä huom: olen erittäin lyhyt.
Hyvän olon painoni on siinä 45-46 kg. Nyt vaaka näyttää 53-54.
Olen kerran aikaisemminkin hurahtanut netissä olevaan kiloklubi.fi-ohjelmaan. Hih, minut tuntevat muistanevat, kuinka hehkutin-hehkutin-hehkutin sitä yhden kokonaisen talven. Mutta kun se toimi. Painonhallintaohjelmana se on erittäin maltillinen ja hidas – nälkää ei tarvitse nähdä, kunhan tajuaa, mitä saa syödä. Ja ”vihreiden pallojen metsästys” on sitä paitsi äärimmäisen koukuttavaa!
*******
Muistutan itseäni, että kysymys ei ole laihduttamisesta. Olen normaalipainoinen, minun ei tarvitse. Sitä paitsi koska edelleen imetän, aion olla todella tarkkana – tarvitsen ravintoa. Hyvää ravintoa. Kyse onkin nimenomaan siitä, että ruokavalio on saatava terveellisemmäksi ja tälle äidille sutjakampi olo.
Raskaus kohteli kroppaani hellästi – ei sen kummempia venymiä tai arpia. Entisiin mittoihin paluulle ei ole ollut mitään muuta estettä kuin minä itse.
Eikä minun oikeastaan tarvitse edes luopua mistään. En ole herkutellut, oikestaan päinvastoin. Ruoka ei ole oikein maistunut, ja sitten olen väen väkisin tunkenut suuhuni pastaa tai pakastepitsaa. Nyt vaan täytyy alkaa syömään vähän järkevämpiä juttuja.
Klik, klik, klik. Tunnukset on aktivoitu, salasanankin vielä muistin. Huomenna se alkaa!
Haluaako joku alkaa kanssalaihd… EIIH! …vaan kanssaruokaskarppaajaksi? Vertaistuki nimittäin toimii erinomaisesti tässäkin asiassa.
HelloAochi
16.12.2012 at 12:42Määääää. Minä painan itseasiassa vähemmän kuin ennen raskautta, mutta silti liikaa. Kirjoitan tästä lisää joskus.
HelloAochi
16.12.2012 at 12:44Paitsi ehkä vasta joulun jälkeen.
annemi
16.12.2012 at 12:49Hihi, koukutit mutkin siihen Kiloklubiin silloin! :D taisin myös talven verran olla vihreäpallohuumassa ja sitten..öö.. tuttuun tapaan loppui innostus. Hups.
Vierailija (Ei varmistettu)
16.12.2012 at 12:54Not to worry, jos oot päättäny niin siitähän se lähtee! Mäkin painan kuutisen kiloa vähemmän ku ennen raskautta mutta voit uskoa, että höllyn ja löllyn silti huomattavasti enemmän. Ihme vatkulia on ilmestynyt joka kurviin ja mutkaan. Huoh… Itse pudotin imetyksen jälkeen melkein huomaamatta ihan sillä että jätin huonot hiilarit pois ja muutenkin vähensin hiilareiden osuutta ruokavaliossa ja lisäsin proteiinien määrää. Paljon salaattia, ituja ja kasviksia joka aterialla ja säännölliset ateriavälit. Se on totta, että protskut pitää nälkää ja energiatasoja paremmin mutta miksikään karppaajaksi ei minusta olisi. Tuoretta täysjyväruisleipää ei voita mikään!
Kristaliina
16.12.2012 at 12:58Mulla kans sitä ruokatietojen täyttämistä kesti sen yhden talven – ja itse asiassa paino laski vähän liiankin alas ja siksi päätin lopettaa kevään tullen. Siitä se paino sitten nätisti tasaantui sopivaan ja pysyikin siinä sitten raskauteen asti :)
Voin kirjoittaa tuosta ohjelmasta myöhemmin lisää. Hih tai siis aika todennäköisesti tulen kirjoittamaan, jos/kun saan itseni siihen taas koukkuun :D Viimeksi olin yks kävelevä kiloklubimainos työpaikallakin. Mutta oikeasti, se toimii lähes matemaattisella tarkkuudella, jos sitä vaan alkaa noudattaa. Jne jne., hehkuti-hehkuti :) Mut joo, isoin juttuhan siinä on se totutuista tavoista irti oppiminen. Mutta nyt on kyllä niin veltto olo, että otan aika mielelläni sen sutjakan hyvinvoivan kropan takaisin, kiitos! :)
Miitu (Ei varmistettu)
16.12.2012 at 13:01Käsi viuhoo :) Oi niin tutun kuuloista – tosin mulla ne kilot tais pikkuhiljaa tulla jo ennen raskautta (hävisivät raskauden aikana pois ja palasivat sitten taas väsyneen äidin kahvia&leipää -ruokavaliolla). Ja joo, allekirjoitan kyllä kans ton, että niin ihanaa kuin se onkin, että mies jaksaa ihailla minua tällaisena, se kalpenee valitettavasti sen rinnalla, että peilikuva nyt vain ei vastaa omaa mielikuvaa itsestäni. Esimerkiksi mun takapuoli on AINA ollu vyötäröä isompi (mahanympärys ei ees ehtiny kasvaa lantionympäryksen ohi), mutta nyt sivukuva sanoo välillä toista. Yyh… Korostuu kivasti, jos vähänkin turvottaa. Tavallisissa vaatteissa olen ehkä jo tottunut katsomaan itseäni tällaisenakin, mutta auta armias, jos päälle pitää vetästä jumppakamat tai juhlavaatteet, jolloin huomaa, että käsivarsiin ja sääriinki on tullu ylimäärästä. Uikkareita en tohdi edes ajatella.
Sen verran voisin lohduttaa, että ainakin mulla etenkin mahan vetäytyminen lähemmäs entisiä mittoja alkoi vasta muutama kuukausi sitten, kun sitä lasta ei tarvi koko aikaa kantaa, ja silloinkin kun kantaa, lapsi istuu tukevasti lonkalla. Mulla kun oli pahana tapana tukea kantoasentoa pullistamalla mahaa ja työntämällä lantiota eteenpäin – eli ryhtiki kaipais taas aika lailla tekemistä… En sit tiedä, miten yleismaailmallinen ilmiö tämä on.
Ruokavalio on myös taas parantunu, kun päivällä syö töissä ja illalla syödään kaikki samaa ruokaa. Ei siis sitä vauvalle omaa ruokaa ja… Jos äiti ehtis vaikka leivän syödä. Siihenpä se tais mun alkuperänen lihominenki liittyä, ku päivisin elimistö meni paastotilaan, kun en ehtinyt mukamas syödä, ja illalla söi sitten enemmän (päivän kalorimäärä kokonaisuudessaan jäi kyllä alle suositusten, joten joku aineenvaihduntahäikkä tuohon täytyi tulla) tai vaihtoehtoisesti puputti sitä leipää pitkin päivää.
Selkein puute mulla ainakin on se, että liikunta tahtoo jäädä vähäiseksi. Jos pihalle päästään, niin mieluummin vien sitten lapsen leikkimään, kuin istutan rattaissa, mikä muutenkin tuntuu hänelle olevan puolivastenmielistä. Ja toisaalta en raaskisi tästä vähäisestä yhteisestä hereilläoloajastakaan tai perheen harvoista yhteisistä hetkistä luopua. Seliseli :P
HelloAochi
16.12.2012 at 13:25Höllyn ja löllyn, hihi. Sepä se, mäkin oon jotenkin ihan eri tavalla punkero kuin aiemmin ja se ärsyttää.
Liisa
16.12.2012 at 13:37Sori mutta ”pehmeänrasvaiset äitiyshormoniajatukset” :D YÄK. Pehmeänrasvaiset.
Mulle ei raskauskiloja tullut kuin vauvan ja muiden härpäkkeiden verran ja ne poistuivatkin sitten melkein synnytyksessä. Kävin nyt pitkästä aikaa vaa’alla ja se näytti normaalipainoani, kuten odotinkin. Mulle paino ei siis ole koskaan ollut ongelma eikä nytkään.
Minun ongelma on liikkuminen. Huonon lihaskunnon takia on koko ajan vähän huono olo, mutta en vaan motivoidu tarpeeksi, enkä koukutu. Nautin kyllä liikunnasta, etenkin jos siihen liittyy ulkoilua, mutta en todellakaan koskaan aktiivisempinakaan kausina joudu sellaiseen liikuntakoukkuun kuin jotkut. Ja nyt vauvan myötä liikkuminen on tosi vähäistä, kun ei ole edes työmatkaa kuljettavana. Miehen epääsäännöllisen vuorotyön vuoksi en viitsi ottaa mitään jumppahommia (lähellä ei ole kunnon kuntoklubia vaan vain koulun jumppasalissa järjestettäviä jumppia pari kertaa viikossa) mutta se on kyllä tekosyy olla liikkumatta. Mulla on nimittäin digiboksilla TV2:n jumppia ja pari päivää sitten löysin myös tämän: http://www.babyfit.fi. Ja oven ulkopuolella on kilometritolkukka katuja joita kävellä ja juosta. Pitäisi vaan saada vähän selkärankaa.
Vierailija10 (Ei varmistettu)
16.12.2012 at 14:18Tiedän ton tunteen. Mä oon aina ollut hoikka, ja muutama viikko synnytyksestä painoin jopa vähemmän kuin sitä ennen -imetys vei minusta kaikki rasvat ja kilot, olin epäterveellisen hoikka, puoltoista vuotta (ei sitäkään kuvaa ollut kiva katsoa peilistä). Sitten lopetin imettämisen ja PANG paino nousi nopeasti, liikaa. Aloin pikkuhiljaa treenaamaan, mitään ei tapahtunut, kunnes 4-5 kuukauden jälkeen yhtäkkiä huomasin että lisäkilot olivat poissa, vartalo timmi ja kunto hyvä. Suosittelen treenaamista, eikä mitään diettiä, sitä alkaa syödä automaattisesti terveellisesti kun treenaa kun ei halua pilata treenamisen jälkeistä hyvää oloa.
Kristaliina
16.12.2012 at 14:23Hehee, pahoittelut, nuo kaksi outoa yhdyssanaa tulivat mieleeni, kun itse luin tuota aiempaa (1kk synnytyksen jälkeen) kirjoitustani :D
Mä teen muuten just tuota samaa ”mahanpullotusasentoa” vauvaa kantaessani kuin mitä Miitu kuvaili! Asiaa ei helpota se, että mulla on entuudestaankin suht voimakas notkoselkä – ihme, ettei ole tullut mitään selkäkipuja…
Mulla on liikuntaa kohtaan vähän erikoinen (?) asenne: en yhtään tykkää liikkua laihtumisen/kiinteytymisen tms. vuoksi, mulla tulee heti sellainen ”miksi hemmetissä mun pitää täällä pumpata peppua piukemmaksi” -vasta-asenne päälle. Tai oikeastaan pikemminkin niin, että se ei riitä mulle motivaatioksi. Erityisesti mä inhoan kaikkia levytangon/kahvakuulan/painonnostelu-pump-pump-pump-lihaskuntojummia. Ei vaan ole mun juttu, turhaudun ja tulen vain vihaiseksi. (varmaankin osittain siksi, että mulla on ihan surkeat lihakset, oon aina ollut enemmänkin sellainen rimpula)
Mulla kesti pitkään tajuta tuo oma ”liikunta-asennevinksahtaminen”. Mutta sen jälkeen tajusin aloittaa itselleni sopivammat liikuntamuodot, nuo tanssilliset jutut ennen kaikkea. Lihakset siinä eivät kyllä juurikaan kasva, mutta minulle ne tuovat just sitä liikunnan iloa, mikä minulta pitkään oli hukassa…
Mutta joo – nyt tämä ruokavaliomöhöys kuriin, sitten on kivempi jatkaa tanssimisiakin! Viime kiloklubbailusta opin, että mun ongelma on siinä, että pastoja/riisejä/nuudeleita on liikaa, ja proteiineja ja hyviä rasvoja liian vähän. En siis (ainakaan säännöllisesti) syö mitenkään liikaa, mutta en vaan syö riittävän hyvin ja se saa olon löysäksi ja vetämättömäksi…
Selkärankaa siis tarvitaan tännekin, täytyy vaan yrittää tsempata!
Kristaliina
16.12.2012 at 14:26jummia = jumppia :D
Hitsi, kun täällä ei pysty editoimaan noita omia kommenttejaan :)
MirvaK
16.12.2012 at 14:45Täällä aloitettu kiinteityminen, kunnon kohottaminen ja siinä sivussa 6-8kg:n pudotus. Tanssitunnit ovat ihania ja sen lisäksi kokeilen josko koukuttuisin salille. Ruokavaliona pyrin pitämään vähähiilihydraattista, se näyttäisi sopivan vauvallekin parhaiten (paljon hiilaria -> vauva puklaa paljon), tottuihan hän siihen jo mahassa ollessaan. Tuo vauvan hyvinvointi on onneksi sellainen motivaattori syömiseen, ettei tule niin helposti lipsuttua.
iity-
16.12.2012 at 14:57Klik klik klik tunnukset tehty. Itsekin avauduin, kuinka rakastan kroppaani, sääret näyttää paremmilta ja diipadaapa lässynlässyn, mut tulipa katottua peiliin eilen istuessa. Voi sitä makkaroiden ja kuvotuksen määrää!
Oon myös nolosti lihonu 4 kokonaista kiloa synnytyksen _jälkeen_ ja olisin yhden kilon päässä ylipainosta – hui. Eli nyt on pakko tehdä jotain ja pian.
Oon kokeillu karppaamista kerran ennenkin ja siitä on pelkkää positiivista sanottavaa, niin sillä mennään eteenpäin. Kiitos ton sivuston linkkaamisesta!
Eppuli (Ei varmistettu)
16.12.2012 at 16:28Luen täällä tätä kirjoitusta 12h (!!!) kestäneiden pikkujoulu-kemujen jälkitunnelmissa (äiti ensimmäistä kertaa ilman vauvaa koko yön ja vielä ensimmäiset kuplajuomat 3 vuoteen) ja olen niin mukana. Raskauden jälkeen paino putosi mukavasti, mutta 8kg vois vielä lähteä. Että olisi taas kiva katsoa itseäänkin peilistä ja jaksaisi olla muutakin kuin vetelä pullataikina sohvan nurkassa. Inhoamissani jumpissa ravasin syksyllä, vaikka jumpalla ei tätä painoa kyllä pudoteta. Ruokavalio kaipaa remonttia ja se onkin haasteellista kun ei viihdy Y-H-T-Ä-Ä-N keittiössä.
Ja vielä joulu. Sitä vaan syö ja juo ja nauttii laiskasta kotirouva-elämästä monen opiskelu ja työvuoden jälkeen. Kunhan tästä juhlaputkesta päästään, skarppaus ruokapöydässä alkaa. Taidanpa käydä myös tutustumassa kiloklubiin (koska tarvin oikeasti jotain joka toimii!)
Vierailija (Ei varmistettu)
16.12.2012 at 17:05Jos et välitä raudan nostelusta ylös alas, mutta haluaisit aerobisen liikunnan lisäksi jotakin lihasrääkkiä, niin kokeilepa seinäkiipeilyä! Hurjan hauskaa ja lihaskunto kasvaa aivan huomaamatta. Edesauttaa ”ilmakuntoa” trapetsia ajatellen, ja pääseehän siinä myös korkealle. :)
Sikuriina (Ei varmistettu)
16.12.2012 at 20:05Ooh, niin tuttua. Tosin multa lähti raskauskilot aika nopeesti, varmaan parissa kuukaudessa.
Mutta miten sitten tapahtui?? Kiloja on tullu varmaan 5-10, nyt ihan rehellisesti sanottuna en ole viime aikoina uskaltanut vaa’alle. Vauvahommelit on pistäny mun rytmin sekaisin, kun en pääse liikkumaan enkä toisaalta voi laittaa ruokaa halutessani. Toki liikun edelleen, mutta pudotus 4-5 kerrasta viikossa 2 kertaa on melko suuri. Ja ruokaa vois tietty laittaa vaikka pakkaseen, mutta tästä touhusta on muutenkin kaikki järjellinen ajattelu kaukana (syytän 1-3 tunnin yöunia), joten mitään en saa aikaseksi.
Tokihan vaihtoehdoksi jää syömättömyys (ja tissuttelun lopettaminen), mutta se tuntuu nyt vaan aivan liian hc:lta… eli oma vika kaikki tyynni:D
Teeu (Ei varmistettu)
16.12.2012 at 21:07Täällä on skarpattu ruokia ja liikuntaa reilun 25kilon verran jo, joten varmasti tulen jatkossa katselemaan sun jutuista nämäkin osiot! :) Tosin, lukisin sun kirjotuksia ilman näitäkin aiheita, mutta toki ne on itselle tärkeitä asioita ja siksi kiinnostavia! Tsemppiä alkavaan ja niinhän se on, että kannattaa ennemmin etsiä sitä omaa hyvää oloa kuin jotain tiettyä painoa.
Vierailija (Ei varmistettu)
16.12.2012 at 22:20Heippa! Miten lyhyt olet? Itselläni lyhyenä myös samansuuntainen tavoitepaino, ehkä kuitenkin muutaman kilon enemmän. Jään seuraamaan ja tsemppaamaan! :) -Hansku
Vierailija (Ei varmistettu)
17.12.2012 at 01:47I’m in!! Tää vois olla kun näppikseltä. Mä tässä lueskellessani suosikkiblogejani just tänään kirosin, että pitää varmaan ite alkaa kirjoittaa semmoista blogia, jossa ei kuukausi synnytyksestä sujahdeta vanhoihin vaatteisiin, vaan sitkutellaan kuukausikaupalla muutamilla päälle mahtuvilla vaatteilla, kun ei vielä halua luopua ajatuksesta, että mahtuis joku päivä niihin aikaa ennen vauvaa -vaatteisiin. Ja lopulta pääsin tänne asti (puutalobaby ei oo aakkosissa ihan ensimmäisten joukossa) ja huoh, mä en olekaan ainoa. Ei kaikki kadota kilojaan tuosta noin vaan itsekseen. Mikä helpotus! Oikeasti mulla on välillä jo meinannut olla paha mieli lylleröitymisestä, vaikka samaan aikaan on superkiitollinen ja tyytyväinen kroppani suorituksesta tehdä ihan oikea vauva. Mä en olekaan yksin.:) Yhdeksän kiloa ylimääräistä iloa täälläkin…. Kiloklubia pitänee vilkaista minunkin sitten.
Kristaliina
17.12.2012 at 09:20Hih joo täällä ei paljon sujahdeta – just myönsin Iityn Puolivahingossa-palstalla, että käytän edelleenkin äitiysfarkkuja :D Toisaalta etenkin kahdet niistä on kyllä niin hyvännäköisiä, että pidän niitä kyllä varmaan jatkossakin :)
Mä oon siis 156,5 cm pitkä. Hih nuo puolikkaat sentithän on tietysti tosi tärkeitä meille lyhyil…kröhöm, vertikaalisesti rajoittuneille :D
Hei mä kirjoitan tosi-tosi mielelläni josssain vaiheessa joitain ton kiloklubin perusniksejä, jos jotakuta kiinnostaa…? Mutta mitä mieltä olette, joulun jälkeen vai jo ennen? Monihan varmaan miettii näitä skarppaamisasioita vasta kinkkujen jälkeen, mutta itselle tuli into aloittaa nyt, että on sitten alkuvuoden harrastuksissa jo vähän parempi olo.
Kiitos tuosta kiipeilyvinkistä, se ois varmaan ihan mun juttu! Välineillä en olekaan koskaan kiivennyt, mutta boulderoimassa olen Joelin mukana käynyt – sehän on siis sellaista, että kiivetään ilman köysiä ja mätkähdetään sieltä sitten vaan alas mattoon :) Tällä hetkellä luultavasti turhautuisin välittömästi (niin kuin sirkustunnillakin), kun käteni eivät jaksaisi kannatella takapuoleni painoa, mutta sitten keväämmällä täytyy kyllä kokeilla!