Yöllinen (täysin kuviteltu) tilanne

Kuvitteellinen tilanne. Täysin kuvitteellinen, luonnollisesti.

On jo toivotettu hyvää yötä ja lapset ovat (pitkähkön pyörimisen jälkeen) vihdoinkin nukahtaneet. Aikuiset omassa makuuhuoneessaan vielä nettijumittelevat – nukkumaanmenorutiniini sekin – ennen kuin alkavat unille itsekin.

Hyvä yöt… Hetkinen, vaimo siinä vielä jotain supattelee.

(olet siis tässä kuvitteellisessa tilanteessa mies, mutta ei anneta tämän häiritä – tämähän on muutenkin täysin kuviteltua)

Vaimo siis siinä vielä kuiskuttaa, että makuuhuoneessa on kyllä nyt aika kylmä, missäköhän meidän villashaalit on – sellainen kun tuo juuri sopivasti lisälämpöä täkin päällä. No, alakerrassahan ne. Lupaudut tietysti ystävällisenä hakemaan, sillä vaimolla on (täysin kuvitteellinen) plantaarifaskiitti kantapäässä.

Hiipimistehtävä alkaa. Lapset kääntyilevät sängyissään, kun ohitat ne. Lattialankut narahtelevat.

Hyssh, hyshhh, hysssh. Hiivit hiljaa kuin kissa. Tai kummitus! Portaat ovat paha paikka – ovatko ne aina pitäneet näin kovaa ääntä? NAAAARSK sanoo portaiden lauta.

Olet alakerrassa. Kaikki hyvin, selviät kyllä. Väistelet taitavasti lattialla olevia nyssäköitä ja barbikasoja; hyssssh ei mitään, mistä voisi syntyä meteliä. Onneksi ei ole enää taaperoikäisten älämölösoitinvehkeitä ympäri lattioita. Ei edes legoja kantapään alle nirskattavaksi. Tämähän käy ihan helposti.

Shaali löytyy, bingo!

Syvästi sisäisesti tyytyväisenä kymppiplussan veroiseen suoritukseesi hipihipi-hiivit takaisin kohti portaikkoa, kunnes eteisen kohdalla yhtäkkiä välähtää: Voi ei! Tuulettumaan laitettu villapaita on unohtunut yöksi ulos! Se kannattaa tietysti nostaa sisään.

Mutta aiajiajaijai vanhan talon ulko-oven äänetön avaaminen, siinäpä aikamoinen tehtävä! Itseluottamusta puhkuen tartut kuitenkin haasteeseen.

Tartut kaksin käsin vanhaan lukkoon. Tunnet tekniikan jo entuudestaan: vedät ovea tasaisesti itseesi päin samalla, kun käännät pyöreää lukkoa hiljaa. Onneksi tuli muuten tämäkin vasta rasvattua. Hyvä sinä! Tuuletat hiljaa sisäisesti.

Kuuluu pehmeä hiljainen whooomp ja vanha ovi aukeaa sulavasti. Ei narahdustakaan! Näkisipä nyt vaimo tämän upean ja uljaan supersankarikissamaisuuskykysi, hykertelet tyytyväisenä.

Mutta voi voi. Pimeyteen harjaantunut silmäsi huomaa kytevän katastrofin! Mutta onneksi sinusta on jo kuoriutunut tällainen hiljainen yöllinen supersankari, joten totta kai voit tämänkin tilanteen pelastaa.

Päivällä siivotessa olit nimittäin nostanut tyhjien pullojen kassin ulkoportaille sillä ajatuksella, että viet ne kellariin parempia aikoja odottelemaan. (kyllä, teillä on sellainen tapa, mutta eipä siitä sen enempää) Siihen se oli sitten unohtunut ja jäänyt viemättä kellariin. Nyt pullokassi on uhkaavasti kallistunut: se nojaa kiikkerästi lähes tyhjän päällä, ylimmän portaan partaalla. Yöllä se tuosta saattaisi rymähtää, aijaijai mikä sotku – onneksi tulit huomanneeksi tällaisen ryminävaaran paikan.

Kumarrut hiljaa tyypilliseen syväkyykkyasentoosi pullokassin äärelle ja skannaat äänettömyyssupersankarin katseellasi tilanteen. Jos nostaisit pussin normaalisti, se tietysti siinä kilisee ja kolisee. Niinpä päätät ottaa sen ikään kuin karhunhaliin, pehmeästi kahdella kädellä. Tartut siihen varo-varo-varovasti molemmilta puolelta. Kuuluu yksittäinen ”klik klonk”, kun lasi- ja muovi pullot ja tölkit puristuvat tiiviimmin yhteen. Kuulostelet hetken hiljaisuutta – kyllä, tämä onnistuu!

Pullokassia karhunhalissa kannatellen ojentaudut hipihiljaa syväkyykystä ylös, ylös, ylös. Ei tätä turhaan ole treenattu. Polvesi ojentuvat vähitellen suoriksi, kaikkialla ympäristössä on syvä äänettömyys, olet voittajien voittaja, voi mikä kaikkien isäihmisten ykkönen! Ja juuri kun olet saavuttamassa täyden seisomislakipisteen, niin…

MITÄ!?!?!? PULLOPUSSIA EI OLEKAAN KUNNOLLA SOLMITTU!

Keskittymisesi herpaantuu – tai mitä ihmettä tapahtuu, puristatko sittenkin pullopussia liian lujaa – ensimmäinen tyhjä tölkki lennähtää ulos pussin suusta kuin suihkulähteestä. Refleksinomaisesti toinen kätesi irtoaa kassista tavoittelemaan tölkkiä ilmasta. Saat sen kiinni ihan melkein, sormesi hipovat kylmän metallin pintaa (lue: et ole edes lähellä), mutta päädyt työntämään vain sille lisää vauhtia kauniiseen lentokaareen.

Samanaikaisesti toinen kätesi ei pysty yksin pitämään muuta pullokassia tasapainossa, ja…

…KLONK RYKSK KLING RÄTS KOLIN KLANG BANG BATABATA-BUM.

Kukurallinen kassillinen tyhjiä cokis-muovipulloja sekä vaimon alkoholittomien siiderien lasipulloja ja tölkkejä vyöryy korvathalvaannuttavalla ryminällä suoraan alas puutalon ulkoportaita.

Ohikulkevan koiranulkoiluttajan lemmikki alkaa haukkua, päät kääntyvät kohti äänten lähdettä: mikä ihme tuolla yössä ryskää…?

Heilahdat jotenkin äkillisesti, ryskettä itsekin säikähtäneenä.

Liiketunnistimilla toimiva ulkovalo rävähtää päälle ja sijoittaa sinut valokeilaan keskellä yön pimeyttä. Hei vaan, ympäröivä maailma. Pitäisikö tässä nyt vaan pokkana vilkuttaa kuninkaallisesti ohikulkijoille nyt, kun tässä avoimella estradilla ollaan…?

Ai niin, yksi pieni yksityiskohta jäi tarinasta aiemmin kertomatta:

Olet alasti.

62