Hormonitko tämän tekee vai mikä?
Olin ennen aika… …peloton. Hyppäsin laskuvarjolla ja sukelsin pariinkymmeneen metriin vaikka en osaa kunnolla uida – jätin sen vain kertomatta sukelluksenopettajalleni. Mitä sillä uimataidolla, kun pinnan alla sitä joka tapauksessa oltiin. Ja silleen.
Nykyisin sen sijaan… Ihan rehellinen kuolemanpelko on yllättäen muuttanut ajatuksiin, jopa suht vakituiseksi vieraaksi.
Eikä siis edes puhuta siitä, että lapsille tapahtuisi jotain (hui sentään), sitä tietysti tuskin uskaltaa edes ajatella ilman että menettää yöunet vähintään viikoksi. Mutta tarkoitan myös oman kuoleman pelkoa. Enkä ollenkaan oman itseni takia – vaan silleen että apua-apua-apua jos mulle tapahtuisi jotain, niin nuo kaksi lasta jäisivät äidittömiksi.
*******
Silläkin uhalla, että leimaatte minut hysteerikseksi (mitä tietysti myös olen), aion nyt kertoa, että olen soittanut esimerkiksi nyt hammasleikkauskipujen takia jo kaksi puhelua terveysneuvontaan teemalla ”voinkohan mä nyt kuolla”. Ensimmäisellä kerralla pelkäsin, että kurkkuni turpoaa yön aikana umpeen. Toisella kerralla ihmettelin, että suun tulehdus ei ole alkanut vielä kolmen viikon jälkeenkään hellittää. Menin sitten ja googlasin keskellä yötä ”hammas verenmyrkytys”. Jos sinulla on hammaskipuja, en suosittele tekemään niin.
Terveysneuvonnan mukaan en kuulemma kuitenkaan ole ihan juuri nyt kuolemassa.
*******
Nooh, jälkimmäisellä kerralla eli verenmyrkytyspelon iskiessä ehdin sitten maata yöllä useita tunteja hereillä ja ihan miettiä asiaa. Tiedättekö – ne yön pimeät tunnit, ja kaikki ajatukset silloin… Tulin ihan mukamas vakavissani siihen lopputulokseen, että vaikka mä nyt saisin verenmyrkytyksen ja kuolisin, tytöillä olisi kuitenkin varmasti ihan hyvä elämä isin kanssa. Joeliin voisin luottaa. Tuli jopa ihan tyyni ja seesteinen olo.
Mutta. Hetkinen.
Mä kyllä haluaisin, että Joel löytäisi sitten uuden kumppanin. Minut voisi ”surra pois” mahdollisimman nopeasti, ja sitten olisi hyvä tavata joku… …joku ihana. Joku ihana-ihana ihminen, joka rakastaisi näitä lapsia ihan kuin omiaan.
”Joo, näin sen pitää mennä”, ajattelin siis silloin kello 3.40.
Mutta perhana, miten voisi varmistaa, että se joku ihana sitten kans pysyy. Eijeijei mitään vaihtuvia tyttöystäviä ja rakkauspettymyksiä. Ja lapsille vaihtuvia äitihahmoja, eijeijei. Pitäisi sitten kerralla löytää se yksi ja oikea, joka ei lähtisi minnekään.
Ja lisää lapsiakin voisi tehdä. Ei mulla ole mitään sitä vastaan, ehei. Mutta tietysti meidän tyttöjen pitäisi olla sitten ihan tasa-arvoisia sisaruksia uusille. Paitsi että jaksaisivatkohan ne hoitaa kolmea lasta, hmm…? Ehkä ei sittenkään vielä lisää uusia lapsia. Ehkäisyasiat pitäisi olla siis heti alkuun kunnossa. Ehkä pillerit? Tai jopa kierukka. Vähemmän sivuvaikutuksia.
Tinder? Löytyisköhän se Joelin uusi vaimo Tinderistä? Ehkä. Äh, mutta just näin jonkun opiskelijahuumorivideon, jossa viitattiin Tinderiin ikään kuin sieltä löytyisi etupäässä seksiseuraa. Okei, ei siis Tinderiä. Perhanan Tinder.
Hei! Mä tiedän! Mun blogi! Mähän voisin pyytää lukijoita yhteisvoimin etsimään Joelille jonkun maailman ihanimman vaimon! Heeeeei, miten hyvä idea! Apua, mutta mitenköhän mä ehdin tehdä sen bloggauksen, jos mä kuitenkin sitten itse olen siellä sairaalassa ihan kuolemassa.
Onkohan siellä verenmyrkytyskuolemanosastolla wi-fi? Pitäis pakata tuo kannettava mukaan.
Vähältä piti, että en alkanut tehdä juttua valmiiksi jo luonnoksiin.
Saatoin ehkä myös (kello 4.20) herätellä Joelia ja kertoa verenmyrkytyskohtalostani. Joel sanoi, että ei sulla ole verenmyrkytystä – NUKU. Höh. Enkä ehtinyt edes ollenkaan ottaa puheeksi tuota vaimoasiaa. Damm.
*******
Aamulla heräsin, otin uuden Buranan ja totesin, että en mä ehkä kuolekaan.
Hmm jos tämä on hormonien aiheuttamaa mielenhäiriötä, koska tämän voisi kuvitella menevän ohi…?
PS. Siltä varalta, että Vauva-lehden keskustelussa päädytään taas spekuloimaan, että onko tämä huumoria vai ei, niin on. Sori.
Vaimoksitulohakemuksia ei siis kannata ihan vielä lähettää.
Någon Annan (Ei varmistettu)
13.11.2014 at 09:52Siis munhan oli pakko pyytää mun serkulta, kun esikoinen syntyi, että hän sitten ottaa lapseni, jos meille tapahtuu jotain. Serkku onneksi kokeneena kolmen lapsen äitinä osasi ottaa huoleni oikein. Nyt tokalla kerralla ei ole tarvinnut tätä niin miettiä, ilmeisesti siksi, että asia on jo kertaalleen sovittu. Voisin mä kyllä kuvitella lapset veljenikin perheeseen, että ehkä mun pitää tiedottaa tämä asia heillekin.
Vakavasti puhuen: mulla on tähän otolliseen hormoniaikaan ollut pinnassa vähän erilaiset kauhuskenaariot, jotka liittyvät enemmän joidenkin sairaiden yksilöiden mielivaltaan. En nyt viitsi asiaa tämän yksityiskohtaisemmin kuvailla. Uskon kuitenkin, että aika moni vanhempi käy läpi tämmöisiä ajatuksia. Jotenkin se tiivistyy siihen, että maailma on potentiaalisesti niin paha paikka ja pieni lapsi ilman vanhempiaan hyvin suojaton. Ja varmasti paha univaje moninkertaistaa nämä ajatukset.
lyx (Ei varmistettu)
13.11.2014 at 10:24Kuulostaa niin tutulta! Aikana ennen lapsia olin suht huoleton enkä pelännyt kuolemaa. Lasten saannin jälkeen mun suurimpia pelkoja on että mulle tapahtuu jotain – hirveä huoli siitä mitä mun lapsille sitten tapahtuisi.
Kamalinta on työmatkat – joudun työni puolesta matkustelemaan useita kertoja vuodessa ja joka ikinen kerta työmatkalle lähtiessä mua jännittää että mitä jos mulle käykin jotain; juna suistuu raiteilta, joudun auto-onnettomuuteen, lentokone tippuu… Vaikka järjellä ajatellen on paljon todennäiköisempää että joku idiootti ajaa mun päälle kun pyöräilen aamuisin töihin.
Anomuumi (Ei varmistettu)
13.11.2014 at 14:46No joo, vaikka tuolla aiemmin jo huumorimielellä kommentoinkin, niin nyt kun oon lukenut useammalta että tästä kärsii siis todella muutkin, niin vakavasti puhuen ainoa järkevä asia mitä siinä tilanteessa voi tehdä on kertakaikkisesti LOPETTAA se miettiminen. Nousta sängystä ylös, niistää tarvittaessa nenä ja mennä lukemaan niitä parjattuja naistenlehtiä. Jokainen näille peloille annettu sekunti on hukkaan heitetty sekunti. Niistä ei oo yhtään mitään hyötyä. Toki monesti tuntuu, että sitä miettimistä ei saa loppumaan, mutta sitten vaan järeämmät aseet käyttöön. Tai herättäkää se mies niin se silittää ja sanoo ”voi sua höpsökultaa, sä et kuole, tuu kainaloon.”
elliina (Ei varmistettu)
14.11.2014 at 12:41Tää postaus oli paras esimerkki siitä miks sun blogi on mun ykkössuosikki:) Ihan huippua läppää ja parasta siinä on et sun läppä ja tarinat on samalla arkisia mut sit jotenki kuitenki niistä tulee aina huippu fiilis lukiessa.
Tästä tuli mieleen yks mun kaveri joka on jo ”valinnut” miehelleen kaksi uutta vaimoehokasta+lapsille uutta äitiä jos ite sattuu kuolemaan. Toinen on naapurin emäntä ja toinen hänen paras kaveri. Eli et oo näköjää ainoa joka tälläsii funtsii:)